Terassikelit

Toisinaan on raivostuttavaa, kun ystävänä on ajatuksia lukeva profeetta. Mikko näkee heti, jos sanon kyllä johonkin mitä en oikeasti haluaisi tehdä ja osaa välittömästi osoittaa sadan tyypin joukosta sen yhden josta olen salaa ajatellut että hmm aika kiva.

factory-(2-of-9)

Mutta joskus se on hyväkin juttu. Esimerkiksi silloin, kun makaa sunnuntaiaamupäivänä sohvalla ja miettii, että onpa nälkä, olispa jotain ruokaa, kaapissa ei ole mitään, pitäisköhän mennä johki, kahvipurkki on tyhjä…

Juuri sillä sekunnilla tulee puhelu: ”lähe aamiaiselle!”

factory-(3-of-9)

factory-(4-of-9)

Eirassa on pieni kahvila, johon voi mennä ainoastaan sunnuntaisin. Siellä on nimittäin kaupungin parhaimmistoon kuuluvat kahvit, mutta kiistatta kaupungin hitain palvelu. Siitä ei pidä hikeentyä – kuuluu paikan charmiin. Minusta siinäkin on jotain ihanaa, että kaikkea ei tehdä tehokkaasti.

factory-(7-of-9)

factory-(1-of-9)

Sitä paitsi, kuinka monen kahvilan kaksipaikkaiselta terassilta on suora näkymä kadulle, joka kerta toisensa jälkeen äänestetään Helsingin kauneimmaksi?

factory-(6-of-9)

Oli aikamoinen tunne istua maaliskuussa terassikahveilla ilman takkia. Aurinko siirtyi, me siirsimme pöytää sitä mukaa, kunnes varjo nielaisi kadunpätkän kokonaan ja oli pakko luovuttaa.

Ei tehnyt vielä mieli mennä sisälle, joten kävelimme rantaan. Sama idea oli näemmä ollut koko kaupungilla – rannassa kuhisi kuin heinäkuussa konsanaan. Mieletön tunnelma, hymyileviä ihmisiä. Kymmeniä tai satoja silmäpareja siristelemässä merelle.

factory-(9-of-9)

factory-(8-of-9)

Rannan terassitkin oli jo avattu (maaliskuussa!) ja pakkohan sitä oli sitten juoda vielä toiset kahvit Compassilla, ihan kannatuksen vuoksi.

Siinä rotvallilla istuskellessa, merta ja hyväntuulisia ihmisiä tuijotellessa muistin yhtäkkiä tosi elävästi, millainen paikka on kesällä. Ai saamari! Kukkivat pionit, iltauinnit, viinilasit Mattolaiturilla, loputtomilta tuntuvat löhöilyt ja pinkit auringonlaskut Ursinin kallioilla ja kaikki ne ihmiset… meinasin haljeta onnesta kun tajusin, että se kaikki on vielä edessä.

Olen täällä, asemissa valmiina odottamassa. Viime kesältä on vielä kaksi kuponkiakin käyttämättä Helsingin jäätelotehtaan kiskalle.

Factory St. Gallery
Tehtaankatu 19, Helsinki


There are no two words in the English language more harmful than ”good job ”

En koskaan käy leffassa katsomassa samaa elokuvaa useampaan kertaan, mutta Whiplashin olen nähnyt nyt kolmesti.

whiplash3

Mietin aluksi, että en kirjoita leffasta ollenkaan, koska kaikki eivät kuitenkaan koe sitä samalla tavalla enkä haluaisi ladata kellekään järjettömiä odotuksia.

Mutta sitten mietin, että ehkä, jos tämän luettuaan joku teistä käy katsomassa elokuvan ja kokee sen edes puoliksi kuten minä…

Whiplash kertoo nuoresta kunnianhimoisesta rumpalista (mainio Miles Teller), jolla on sadistinen ohjaaja konservatoriossa (aina yhtä mahtava J.K. Simmons). Tai siis juonellisesti. Oikeasti se kertoo intohimosta ja siitä, mitä kaikkea vaatii tulla parhaaksi ja millaisia uhrauksia sen eteen on tehtävä.

whiplash1

Rakastan yli kaiken elokuvan intensiteettiä ja sitä, että siinä näytetään konkreettisesti, miten fyysistä musiikin soittaminen on.

Rakastan sitä, että elokuva kysyy, onko yksi intohimo kaiken muun uhraamisen arvoista ja sitä, että elokuva ei oikeastaan vastaa siihen. Se jää katsojan päätettäväksi.

Mutta ennen kaikkea rakastan loppukohtausta. Toisella ja kolmannella kerralla pulssi alkoi hakata tuhatta jo viisi minuuttia ennen sen alkamista. Eläydyn leffaan koko ruumiillani – kaikilla kerroilla olen lähtenyt teatterista tärisevänä ja hikoilevana, syke taivaissa.

whiplash4

En oikein tiedä. Jokin tässä leffassa iskee johonkin ihan hiton syvälle, mihin lie sielun kopukkaan jota en itsekään tunne. Kaikkiin menneisiin ja nykyisiin unelmiini, toiveisiini ja pettymyksiini, sellaisiin joita en uskalla myöntää itselleni edes öisin yksin salaa kolmen kaljan jälkeen. Elokuvaa on samalla maailman innostavinta ja hirveintä katsoa.

WHIPLASH

Ja sitten kuitenkin, aina kun kävelen teatterista ulos, minulla on sellainen olo kuin olisin elossa jokaisella solulla. Että nyt ei todellakaan tee mieli kaivaa kännykkää esille ja tsekata, mikä mekko tai lentävä orava tällä hetkellä Facebookissa puhuttaa.

Vaan sellainen, että HALOO KUULEEKO SIELU! Nyt portit auki ja jotain aitoa ulos!


Vuoden sketsihahmo

meitsi-(1-of-1)-copy

Näin viime yönä unta, että minusta tehtiin parodiahahmo kotimaiseen sketsiohjelmaan.

Eeva Kolu -niminen hahmo puhui lakkaamatta tulppaaneista, instagrammasi ja joi kahvia. Jotenkin siihen liittyivät myös auringonlaskut, mutta en muista enää miten.

Minua esitti nahkahameeseen pukeutunut Mari Perankoski, jolle oli topattu suuri latinatyylinen booty.

Sanoisin, että aika onnistunut luonnehdinta meikästä?


Kevätkaduilla

kevatkadut-(1-of-6)

kevatkadut-(3-of-6)

Tällaisina päivinä ei voi mitään sille, että päässä alkaa pyöriä se kieltämättä-vähän-rasittava ysärirenkutus,

tennareilla oli kevyt kävellääääää….

Koska tänään oli kevään ensimmäinen tennaripäivä, ja tennareilla OLI kevyt kävellä.

kevatkadut-(4-of-6)

Kevyt oli sielu ja mielikin. Kevättä rinnassa toimii vähän samalla periaatteella kuin heliumi ilmapallossa, sitä huomaa kohoavansa pari senttiä katupölyn yläpuolelle.

kevatkadut-(2-of-6)

  • takki MaxMara (2nd hand)
  • tennarit Adidas (saatu töiden kautta)
  • huivi Balmuir
  • laukku Samuji
  • farkut Zara

kevatkadut-(6-of-6)

Käytiin aamureippailulla ja kahvilla ystävän ja parin koiran kanssa. Kun oli aika ryhtyä hommiin, vaelsin Punavuoresta keskustaan ja kas, aurinko alkoi paistaa.

Ja mitä, näyistä parhain: Espan terassi oli täynnä.

kevatkadut-(5-of-6)

Vanhat brittipopparikengät eli mokkaiset Gazellet tuntuvat vuonna 2015 taas varsin freeseiltä. (Muistan kuinka näitä yritettiin metsästää Helsingin kaupoista joskus vuonna 1997, koska Liamilla ja Noelillakin oli).

Freesiltä ne näyttivätkin, hetken. Sain kengät pitkän odotuksen jälkeen eilen ja onnistuin pitämään ne puhtaina neljä tuntia. Nyt toisessa on jo kahvitahra isovarpaan kohdalla.

Oh well… mitäpä pienistä, on sentään kevät.

(Kuvat minusta: Mikko Rasila)