Suerte, dinero, amor

Kuulin Mexico Cityssä torista, jonka tarjonta liikkuu vähintäänkin hämärän rajamailla. Sanomattakin selvää, että uteliaisuuteni heräsi – tätä se on ollut siitä asti, kun 8-vuotiaana löysin Tikkurilan kirjastosta Noidan käsikirjan.

Hyppäsin metroon ja ajoin just sennäköiselle alueelle, johon lupasin äidille olla menemättä. Hortoilin puoli tuntia ohitellen varsin tuttavalliseksi heittäytyviä meksikolaisia herrasmiehiä (tai no…) ja mummoja, jotka halusivat myydä minulle milloin mitäkin kolme kappaletta kymmenellä pesolla. Lopulta näin ensimmäiset voodoo-nuket ja tiesin tulleeni oikeaan paikkaan.

amuleto-(1-of-3)

Suitsukkeita, amuletteja, yrttejä. Kynttilöitä, jotka lupaavat nopeaa menestystä, rahaa ja lykkyä rakkausasioissa. Talismaaneja, joilla voi pistää vihollisilta ilmat pihalle. Alttareita Santa Muertelle, Jesús Malverden rintakuvia, santería-tarpeita – varsinainen okkultistien supermarketti. Minua huvitti ajatus, että jossain tätä kaikkea valmistetaan sarjatuotantona.

Qué buscas, señorita?” kuiskuteltiin jokaisesta kojusta. Niin, mitä etsin? Tänne ei kannattaisi tulla ilman, että tietää.

Lopulta yhdestä kojusta kuului ”Quieres una limpia, señorita?” Tunnistin sanan limpia, puhdistus. En tiedä miksi, mutta huomasin vastaavani myöntävästi. Kojusta ilmestyi pieni, minua kainaloon asti ylettyvä ryppyinen vanha nainen, joka esitteli itsensä Doña Guadalupeksi.

Menimme verhon taakse ja istuin alas. Doña Guadalupe suihki päälleni jotain vaaleanpunaisesta pullosta. Haki kananmunan ja alkoi vimmatusti hieroa minua sillä ympäriinsä. Pääni kohdalle päästyään hän pysähtyi ja huudahti:

”Tienes un cerebro muy caliente!” (”Sinulla on todella kuumat aivot!”)

Nauratti. Tiedetään, tiedetään, saattaa olla pientä taipumusta ajatella liikaa…

Sitten läiskittiin yrteillä selkään ja mumistiin espanjaksi kaikenlaista, mistä en ymmärtänyt mitään.

amuleto-(2-of-3)Lopuksi Doña Guadalupe rikkoi kananmunan läpinäkyvään muovipussiin, osoitti valkuaista ja selitti, että las malas vibraciones (pahat vibat) ovat nyt siirtyneet minusta kananmunaan. Olin puhdas, limpia. Sitten hän häipyi ja palasi takaisin kädessään tämä möykky, un amuletito para ti, señorita.

Mitä haluat elämältäsi, hän kysyi. En oikein osannut vastata, tai osasin mutta en kehdannut, koska omat unelmat kuulostavat väkisinkin typeriltä, kun toinen on ammatiltaan noita. No keneen olet rakastunut? Sanoin, että en keneenkään. Doña Guadalupen mielestä tämä oli mahdotonta. Jankkasimme asiaa neljä kertaa, kunnes lopulta hän huokaisi turhautuneena, suihki amulettiin jotain ja lausui juhlallisesti:

Para Eeva! Suerte, dinero, amor! (Eevalle onnea, rahaa ja rakkautta.)

Lopuksi sain ohjeet nukkua amuletti tyynyn alla ja pestä itseni joka päivä tietyllä taianomaisella saippualla.

Toimiko? Enpä tiedä, mutta seuraavana päivänä selvisin Charles de Gaullen lentokentällä lennolta toiselle 15 minuutin vaihtoajalla. Sitä jos jotain minä kutsuisin ihmeeksi.


Merillä tyttöin kanssa

laivalla-(8-of-23)

laivalla-(4-of-23)

Terveisiä Turusta!

Tämän viikonlopun teema oli selvä: laatuaikaa tyttöjen kanssa, ei mitään muuta agendaa. Sen verran ehtiväisiä muikkeleita oltiin, että kerettiin viikonlopun aikana karata myös kansainvälisille vesille.

laivalla-(11-of-23)

laivalla-(9-of-23)

laivalla-(15-of-23)

Tyttöni mun. Puolet elämästäni minulla on ollut neljän tytön porukka – tai naisia tässä kai jo ollaan, aikuisia naisia, apua.

Teini-ikäisinä nähtiin heti aamulla koulussa ja sanottiin heipat vasta illalla, milloin missäkin, Wayne’s Coffeessa, jonkun olohuoneessa tai tai chi -tunnilla (mikähän sekin juttu oli, että yhtenä vuonna päätettiin alkaa harrastaa tai chitä…).

Sittemmin hajaannuimme ympäri maata ja maailmaa. Viestejä on vuosien saatossa tullut Tampereelta, Turusta, Genevestä, Australiasta ja Seinäjoelta.

laivalla-(23-of-23)

laivalla-(2-of-23)

laivalla-(1-of-23)

Näemme harvoin, koko porukalla vielä harvemmin. Sain talvella risteilylahjakortin Viking Gracelle ja tiesin heti, kenen kanssa haluan viettää 22 tuntia keskeytyksetöntä aikaa, ilman kännyköitä, nettiä, miehiä ja muita häiriötekijöitä. Kukaan ei pääsisi pakoon, vaikka työpuhelin pirisisi tai keittiössä palaisi.

Nelisen kuukautta sen järjestelyyn meni, mutta vihdoin yhteinen viikonloppu onnistui. Ja oli kaiken säätämisen arvoista!

laivalla-(12-of-23)

laivalla

laivalla-(13-of-23)

Tehtiin kaikki asiat, jotka risteilyllä kuuluukin tehdä: epäonnistuttiin laivaantulovalokuvassa, testattiin läpi jokainen Chanelin huulipuna tax freessä, käytiin palelemassa kannella, syötiin ihan liikaa karkkia ihan liian nopeasti, haaveiltiin ruotsalaisista saaristohuviloista ja pelattiin bingoa (Annukka voitti uuden risteilyn).

Ja tietty santsattiin katkarapuja buffetissa. Olen ollut laivan buffetissa viimeksi abiristeilyllä ja oho – ruokahan oli nykyään oikeasti hyvää.

laivalla-(17-of-23)

laivalla-(6-of-23)

Syötiin, paljon – 22 tunnin aikana ehti mainiosti syödä brunssihenkisen aamiaisen, pientä välipalaa ja kaksi illallista. Makoiltiin hytissä kasassa kaikki samassa sängyssä ja käytiin läpi viimeisen puolen vuoden kuulumiset.

Lilluttiin spassa kunnes oltiin nestehukkaisia rusinoita. Viking Gracen spa oli ihana, kaikkien suosikkiosio koko reissusta. Poreammeesta näki suoraan merelle – kannattaa siis ehdottomasti mennä valoisaan aikaan. Siellä olisi tosin jaksanut istua koko päivän.

laivalla-(19-of-23)

laivalla-(16-of-23)

Kilisteltiin, kilisteltiin ja kilisteltiin. Laivalla sattui olemaan samppanjaviikot ja matkan teema oli sillä selvä – kuplia, kiitos!

(Jos minulta kysytään, niin samppanja on se, jota laivan tax freestä kannattaa raahata – oikeasti edullisempaa kuin maissa ja mikä parasta, ihanan kiinnostava valikoima.)

laivalla-(20-of-23)

laivalla-(22-of-23)

Juotiin toki yhdet geeteet, kuten laivalla kuuluu, koska turkulaisissa opiskelijabileissä laulettiin aina ”Laivanvarustamon specialia”: taaaaahtoisin ginitonicin, ginitonicin… 

laivalla-(21-of-23)

laivalla-(5-of-23)

Oli ihanaa. Matka päättyi unisiin euroviisubileisiin Turun keskustassa, ja niihin samoihin sanoihin, joihin aina:

Pitäis niin nähdä useammin.

Niin pitäis.

 

(Risteily saatu blogin kautta)


Allegro, amore

En ole periaatteen nainen vaan ajattelen, että asiat ovat aina tapauskohtaisia. Suhteellisia, monista asioista riippuvaisia. Usein paras ratkaisu löytyy, kun malttaa luopua jostain pinttyneestä ajatuksesta, että se nyt vain on näin ja miettiä, mikä juuri tässä tilanteessa tuottaa mahdollisimman paljon hyvää.

Mutta yksi periaate minulla kyllä on. Annan aina kolikon tai pari, jos kadulla on viulisti tai sellisti.

Jos joku voi sekunnissa muuttaa elämäni arjesta elokuvakohtaukseksi, hän on pienen korvauksen ansainnut.

viulisti-(1-of-1)

Mutta nyt sanon hetkeksi hyvästit Aleksanterinkadulle, pakkaan laukun ja hyppään bussiin kohti Turkua.

Hyvää viikonloppua!


Yksinkertaisempaa, rakas Watson (ja yksi kaupungin parhaista)

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä simppelimmäksi makuni muuttuu. Olen todennut, että olen yksinkertainen tyttö ja tykkään yksinkertaisista asioista. Kotiruuasta, katukojuista ja rennoista ravintoloista, joissa ei pönötetä.

Tykkään, että syödessä nauru saa raikua ja viini läiskyä pöydälle. Tykkään jutella seuralaisilleni ja heittää tarjoilijan kanssa läppää, en niinkään kuunnella ulkoaopeteltuja vuorosanoja jokaisen punajuuren alkuperästä. Lopuksi tykkään saada laskun, jossa on maksimissaan kaksi numeroa.

fisujaranet-(1-of-3)

En ole juurikaan kiinnostunut hienoista ravintoloista – joista yksikään ei tietenkään myönnä olevansa hieno. Kaikkihan ne ovat rentoja bistrotyylisiä.

Kaipaan usein Turun ravintolatarjontaa. Helsingissä on tosi paljon hienoja rafloja mutta ihan liian vähän sellaisia, joissa uskallettaisiin tehdä oikeasti mutkatonta ja rehtiä, mutta silti laadukasta ja hyvää safkaa. Sellaisia, joihin voisi kävellä ilman pöytävarausta, ja joissa nälkä lähtisi yhdelläkin ruokalajilla.

(Tai ehkä en ole vain vielä löytänyt niitä – saa vinkata!)

fisujaranet-(1-of-1)

Jos ihan rehellisiä ollaan: vaikka pystyn arvostamaan huippuunsa hiottua keittotaitoa ja kykyä asetella ruoka kauniisti, en vain itse saa sen tyyppisestä hommasta oikein mitään kicksejä. Syön koska tahansa mieluummin lautasellisen hyvin tehtyä lihaa ja pottua kuin seitsemän ruokalajin maistelumenun.

fisujaranet-(3-of-3)

No, hyvin simppelistä safkasta puheenollen: olen löytänyt kaupungin ellen Suomen parhaat fish’n’chipsit. Ne saa Fisu & Ranet -nimisestä ruokarekasta, jonka bongasin viimeksi vappupäivänä Kasarmitorilta.

Ah niin rapea turska, ihanat läskit ranut. Ainoa miinus oli mallasetikan maltillinen annostelu – toisaalta minä nyt olen niin hapan muija, etten ole vielä koskaan kohdannut annosta, jossa olisi liikaa etikkaa. (Kiinnostuneille tiedoksi, että turska on MSC-sertifioitua.)

fisujaranet-(2-of-3)

Nyt kun joku vielä kertoisi, mistä tietää, milloin rekat ilmestyvät Kasarmitorille. En ole toistaiseksi keksinyt logiikkaa, joskus ne vain ovat siellä ja joskus eivät.

Ehkä kesällä siirrän toimistoni puistonpenkille, niin olen aina valmiina kytiksellä. Minä ja Kasarmitorin lokit, kalapalat tähtäimessä. Raak raak.