Let’s talk about it

You know it seems the more we talk about it
It only makes it worse to live without it
But let’s talk about it

… lauletaan Beach Boysien biisissä Wouldn’t It Be Nice (joka on muuten yksi kaikkien aikojen lempibiisejäni).

Joten, vaikka olemme kaikki valaistuneita yksilöitä, jotka tietävät, että kaikki on kiinni asenteesta ja että onni löytyy siitä että iloitsee siitä mitä on…

Puhutaanko ihan vain hetki siitä, mitä ei ole?

estholmen-(10-of-23)

Otetaan kasvoille haaveksiva ilme, huokaistaan syvään. Puhutaan kuumista rantakallioista ja retkistä saareen, illoista jotka jatkuivat seuraavaan päivään ja yhteislauluista, joihin revettiin kolmelta aamuyöllä. Perunasalaatista ja juuri sopivasti hiillostuneista lihanpaloista.

Päivistä, jolloin voi istua kasvot aurinkoon päin eikä tarvitse kuin antaa maailman tulla luokse, vilkuttaa ohikulkeville tutuille ja tehdä lisää tilaa viltille. Odotella vain, mitä jännittävää seuraavaksi tapahtuu, uskoa että tapahtuu. Ostaa lisää mansikoita.

Tai ehkä jostain ihan muusta kuin siitä kesästä, jota yhä odotetaan? Kahviloista, kaukaisista maista, käsistä, joihin tarttua?

Tänään en jaksa repiä riemua harmaasta sumusta. Haaveillaanko hetki?

Wouldn’t it be nice…


Olisitko valmis mut kohtaamaan

juhannus-(3-of-4)

Hyvää juhannusta!

Vilkaisu ulos antaa epäillä, että tästä ei tule yhtä niistä juhannuksista, kun tanssitaan yötä myöten pelloilla kukkaseppeleet päässä ja pellavahelmat hulmuten.

Eipä tuo mitään – kaksi olennaisinta juhannusasiaa kuitenkin on: niittykukat ja Pave Maijanen.

(Blogiani pidempään lukeneet saattavat ehkä muistaa, että juhannusperinteisiini kuuluu piinata paitsi ystäviäni, myös teitä lukijoita Paven Lähtisitkö-biisillä. Se on soinut tänäänkin aamusta asti. Tulisitko vastaaaaaaaaaaaaan..!)

juhannus-(1-of-4)

Kävin äsken poimimassa sylillisen luonnonkukkia, niitä löytää keskustastakin, kun vähän etsii. Lähikaupan (aina auki – kaupunkijuhannuksen hyviä puolia) hedelmäosastolta poimin puolestaan mukaani pulskimmat koskaan näkemäni kirsikat.

juhannus-(2-of-4)

Maalaisromanttinen juhannuspaitani odottaa kiltisti henkarissa. Siihen se taitaa jäädäkin, sillä kiskon nyt ylleni villapaidan, läväytän läppärin kiinni ja suuntaan kohti Kamppia juhannuksen viettoon.

Kaupunki on autio, suunnitelmia ei ole – hyvä fiilis.

juhannus-(4-of-4)


Räps räps

kuvailta-(13-of-17)

Olen tehnyt monta vuotta hommia kuvausjärjestelijänä ja ruokastailistina ja vannon ennen jokaisia kuvauksia, että en enää ikinä ota yhtään stailaus- tai kuvausjärjestelykeikkaa. Tavaroiden metsästäminen ja roudaaminen, etenkin näin autottomana, vie kohtuuttomasti aikaa ja aiheuttaa naurettavan paljon stressiä ottaen huomioon, mistä on kyse: ruuan kuvaamisesta.

kuvailta-(16-of-17)

Mutta joka kerta kun esivalmistelut on tehty ja pääsen oikeasti rakentamaan kuvaa – siis asettelemaan sitä ruohosipulinvartta tai kahvikupin korvaa ja pohtimaan olisiko tuo esine parempi tuossa vai tuossa – pääsen flow-tilaan, melkein meditatiiviseen sellaiseen. Unohdan kaiken muun, hykertelen ja hihkun innosta.

Kaipa minä vain tykkään siitä, kun asiat löytävät paikkansa.

kuvailta-(5-of-17)

kuvailta-(6-of-17)

Arvannette siis, että olin melkoisen innoissani maanantai-iltana, kun järkkäsimme Stellan luona Nikonin kuvauskoulun, jossa paikalla oli kymmenen bloggaria, röykkiöittäin ihania tavaroita, kauniita herkkuja, kukkia ja rajattomasti tilaa rakennella omia asetelmia. 

kuvailta-(9-of-17)

kuvailta2

Yllätyttekö, jos kerron että omat asetelmani olivat melko ruokakeskeisiä:

kuvailta-(7-of-17)

kuvailta3

(Maailman kuvauksellisimmasta kakusta tuli Instagramin puolella paljon kysymyksiä – minä en siis suinkaan ole leiponut sitä. Asialla on leipomo Frangipani, jonka kakkuja myydään ainakin Anton&Antonissa.)

kuvailta-(10-of-17)

kuvailta-(12-of-17)

Paikalla oli tietenkin myös nelijalkaisia kuvausassistentteja. Kuvassa Pahis, yksi lempikoiristani, joka ehdottomasti ansaitsee joskus kokonaan oman postauksensa.

kuvailta

Kiinnostavimmat asetelmat syntyvät yleensä itsestään – olin ihan fiiliksissä tuosta räjähtäneestä juustotarjottimesta.

Oikealla pieni osa kuvausrekvisiittavarastoa – kerrankin oli mistä valita.

kuvailta-(2-of-17)

Tässä photographer extraordinaire Rasilan Mikko selostaa bloggaajille pro-vinkkejään, kuten sitä että ”salama kannattaa lussauttaa seinän kautta niin että PLOTS”, ja että ”talven pimeydessä kauniita kuvia saa, kun muuttaa maasta”.

kuvailta-(3-of-17)

Kuvaan itse tällä hetkellä ekaa kertaa koskaan täyskennokameralla, Nikonin D750-rungolla. Kyseessä on oikeastaan jo ammattilaistason kamera, ja sepä vasta motivoi kehittymään ja opettelemaan uusia juttuja – hävettää ottaa huonoja kuvia, jos kädessä on noin hyvä kone. Objektiivina käytän pääasiassa kiinteäpolttovälistä 50-millistä.

Kuvaamisesta ja kameroista tulee tosi paljon kysymyksiä, ja ajattelinkin että voisin silloin tällöin jakaa omia vinkkejäni – olen tietenkin amatööri, mutta joskus toisen amatöörin on helpompi omaksua vinkkejä kaltaiseltaan kuin ammattilaiselta. Jos teillä on siis tiettyjä toiveita kuvaukseen liittyvien vinkkien suhteen niin huikatkaa, pistän niitä sitten korvan taakse.


Suuri lakuhuijaus, eli hyvästi lapsuuden ystävä

allsorts-(2-of-2)

Lapsena Leafin englanninlakut olivat ehdoton lempikarkkini. Sain niitä joka joulu jättilaatikon lahjaksi.

Lakujen syömiseen liittyi sama metodi kuin Domino-kekseihin – ennen syömistä namit kuului purkaa osiin. Revin aina lakukerrokset irti toisistaan, samaten siitä pyöreästä lakusta naputtelin mustan keskustan pois. Joskus kokosin kerroksista uusia, jättimäisen korkeita lakublokkeja (kun palasia nuolaisi, ne liimautuivat hyvin yhteen, ja samalla varmisti sen, että kukaan muu ei takuulla halunnut käydä varkaissa karkkipussillani).

Kerran sain aitoja englanninlakuja tuliaisena Englannista ja nehän olivat ihan perseestä. Myöhemmin tehtyäni laajempaakin kvalitatiivista tutkimusta huomasin, että Suomessa myytävät englanninlakut olivat toden totta poikkeusyksilöitä. Pehmeitä, täyteläisiä, kirkkaamman värisiäkin. Paljon parempia kuin missään muualla.

Jossain nostalgiapuuskassa aloin himoita englanninlakuja ja ostin monen monen vuoden tauon jälkeen pussillisen.

Mikä HUIJAUS!

allsorts-(1-of-2)

Reseptiä (tai no, todennäköisesti myös tehdasta ja tuotantomaata) on muutettu  ja lakut olivatkin ihan sitä samaa hailakanväristä bulkkikamaa jota myydään kaikkialla maailmassa. Eivät enää niitä lapsuuteni pehmeitä ja täyteläisiä ja värikkäitä.

Eikä näissä ole enää edes mukana sitä viisikerroksista lakua. Sehän oli koko pussin paras nami!

Ei ole enää Leafin karkkitehdasta eikä lapsuuden lakuja. Koville  ottaa. Tunnen oloni petetyksi ja jätetyksi.

Pitää varmaan syödä enemmän suklaata.