Uusin podcast-suosikki: Mystery Show

Tiedän, että monien elämään on Serialin loputtua jäänyt podcast-tyhjiö.

Ei hätää, olen tullut täyttämään sen! Tai siis, nainen nimeltä Starlee Kine on, minä toimin vain viestintuojana.

Olen jäänyt koukkuun Kinen Mystery Show -podcastiin. Lähden iltaisin pitkälle kävelylle ja haahuilen pitkin Helsingin katuja kuulokkeet korvilla – ihan parasta.

mysteryshow-(1-of-1)

Joka jaksossa Kine ratkaisee jonkun puolesta tätä vaivaamaan jääneen mysteerin. Loch Nessin hirviöstä, Bermudan kolmiosta tai JFK:n salamurhasta ei tässä nyt ole kyse, vaan pienten ihmisten pienistä mysteereistä – kenelle kuului mudasta löytynyt erikoinen vyönsolki? Miksi Britney Spears valokuvattiin tuntemattoman kirjailijan kirja kädessään? Rakastan sitä, kuinka tavallisten ihmisten arkisista jutuista kasvaa suuria tarinoita – ajatella, millaiset jännityskertomuksen ainekset jokaisen meidän elämä pitää sisällään.

Mysteerien ratkeamisen lisäksi parasta podcastissa ovat ehkä ne hetket kun tutkimus eksyy sivuraiteille ja Kine jää juttelemaan kohtaamiensa ihmisten kanssa milloin mistäkin.

Kinellä on pitkä historia podcastien tekijänä – hän on tehnyt mm. Serialin emosarjaa This American Lifea. Tuotanto on ammattimaista, hyvin rullaavaa ja todella viihdyttävää.

Ensimmäinen jakso ei ole superhyvä, mutta kakkososasta homma lähtee tosissaan rullaamaan.

Ainoa valituksen aiheeni: jaksoja on julkaistu vasta viisi, enkä löydä mistään tietoa, milloin tulee lisää! Vauhtia sinne mysteeriratkomoon ja vähän äkkiä!


Ruissalo rokkasi

ruis8

ruis15 Terveisiä Suomen Turusta!

Ruisrock oli ihana. Frimanin Laura tuumasi blogissaan, että Jumala rakastaa Ruisrockia ja näin tosiaan taitaa olla. Mikä tuuri, että kesän kolme hellepäivää osuvat juuri tuolle viikonlopulle!

ruis3

image8ruis16Onnistuneiden aikuisfestareiden salaisuus: muistaa ottaa rennosti. Tällä kertaa en edes yrittänyt jaksaa heilua alueella aamusta aamuyöhön, vaan menin paikalle, kun eka kiinnostava keikka alkoi ja lähdin, kun huvitti.

Söin hyvin, muistin juoda paljon vettä ja otin keikoillakin iisisti – jäin suosiolla reunemmalle, missä mahtui tanssimaan. Osan päiväkeikoista kuuntelin nurtsilla tai hiekalla istuskellen, kahvimuki kädessä. Ihanaa!

Eli juu, olen ehkä liian vanha hikisiin festaritelttoihin ja bajamajan nurkalla suoritettaviin aamupeseytymisiin, mutta en Ruisrockiin.

ruis11ruis9 Suomalaiset festarit selvinpäin olivat muuten aikamoinen extreme-kokemus, mutta siitäkin selvittiin. (Tai siis, ei tarvinnut selvitä, heh.)

Dynamo-jatkoilla (tietenkin olin Dynamo-jatkoilla) join yhden Coronan ja sunnuntaina fiilistelin yhden lasin samppanjaa, ja voi pojat, että molemmat maistuivat HYVÄLTÄ! Laatu korvaa määrän tässäkin asiassa.

ruis4ruis8

Festareiden parhaan keikan pystin plokkasi ehdottomasti Pharrell Williams, jonka keikka jätti sanattomaksi sekä yleisön että välillä itse artistinkin. Ilmassa oli aivan uskomaton energia, tuntui että tunnin ajaksi koko yleisö muuttui isoksi onnellisuusmereksi ja kaikki kyynisyys katosi hetkeksi maailmasta.

Laulettiin mukana, huudettiin kädet ilmassa, kiljuttiin kun jokin vanha tuttu biisi yllätti – ja tanssittiin niin pirusti. Keikan jälkeen jokainen yritti pukea sanoiksi sitä mitä juuri koimme, mutta kukaan ei osannut, joten halailtiin vain toisiamme sanattomina.

Tatuointibussin ohi kävellessäni tuumittiin, että jos nyt otettaisiin festaritatuoinnit, ottaisin ehkä Pharrellin naaman suoraan sydämen päälle.

ruis6

Kiitos Ruisrock, olet sinä vaan festareista parhain. Jumala jatkossakin Ruissaloa siunatkoon!


Kuukauden kuvausvinkki: Valkoisen paperin taikaa

Räps räps!

Seuraa helppo perusvinkki erityisesti kaikille ruokaa, muotokuvia tai asetelmia kuvaaville. Tätä niksiä voi soveltaa tilanteessa kuin tilanteessa, sillä jostain löytyy aina jotain valkoista.

refle-(3-of-4)

Lähes mitä tahansa isohkoa valkoista pintaa – paperia, pahvia, kapalevyä, styrox-levyä – voi näppärästi käyttää vähentämään kuvasta varjoja.

Jämäkkä, tiivis materiaali antaa toki erilaisen lopputuloksen kuin ohut, huokoinen ja läpikuultava peruspaperi – itse suosin ruokakuvauksissa kapalevyä tai styroxia. Kapalevyä saa ainakin taideliikkeistä ja kehystämöistä.

Tässä päärynäinen asetelma kuvattuna ikkunalaudalla (olen jättänyt nämä kuvat kokonaan käsittelemättä, jotta luonnollinen ero näkyisi):

refle-(2-of-4)

Tässä sama tilanne niin, että valonlähdettä (= ikkuna) vastapäätä on asetettu valkoinen kapalevy:

refle-(1-of-4)

Aina vahvat varjot eivät suinkaan ole huono asia, nehän lisäävät kuvaan tunnelmaa ja tuovat asioiden muodot esiin. Toisinaan taas tummat varjot saattavat tehdä kuvasta tukkoisen, ahtaan ja synkän. Erityisesti ihmisten portretteja kuvatessa vahvat varjot kasvoilla eivät välttämättä ole erityisen toivottuja.

refle-(4-of-4)

Kannattaakin kokeilla, mitä valkoinen heijastuspinta tekee kuvalle. Hyvää? Huonoa? Kaikki riippuu halutusta lopputuloksesta: mitä asioita halutaan korostaa, millaista tunnelmaa tavoitellaan?

Varjoihin vaikuttaa paljon myös valkoisen heijastuspinnan asento ja paikka – lopputulos on erilainen riippuen siitä, onko levy suorassa, viistossa, ylhäällä, alhaalla jne. Myös pinnan materiaali vaikuttaa – lopputulos on erilainen kiiltävällä ja mattapintaisella pinnalla.

Tähänkin asiaan pätee siis se, että sopivan lopputuloksen löytämiseksi kannattaa rohkeasti leikkiä, pelleillä ja kokeilla eri juttuja.

Kuvaamisen iloa!

nikonlogo2


Yksin matkustamisesta

pihlajasaari (1 of 9)

Paljon on kysytty kokemuksia yksin matkustamisesta.

Kerron mielelläni, mutta ensimmäiseksi tärkein pois alta: Lähe!

Suurin huoli tuntuu olevan, että yksin matkustaminen on liian pelottavaa. Ymmärrän tämän hyvin. Saa pelottaa. Lähe silti.

corralejo5 (2 of 6)

Olen reissannut yksin Euroopassa, Thaimaassa ja Meksikossa. Meksikoon lähtö jännitti ylivoimaisesti eniten – nyt jälkeenpäin lähtisin vaikka heti uudestaan.

Väitän, että et joudu yhtään sen todennäköisemmin kiipeliin soolomatkalla kuin millään muullakaan matkalla. Vaaroja on aina. Vaaroja on kotonakin.

corralejo5 (5 of 6)Mietinkin, pelkäävätkö ihmiset oikeastaan yksin matkustamisessa enemmän mahdollisia vaaratilanteita vai sittenkin sitä yksin olemista?

Jos yksin oleminen tuntuu vaikealta – jos olet juuri niitä ihmisiä jotka kaivavat iPhonen taskusta heti kun on viisi sekuntia hiljaista – sitä suurempi syy lähteä yksin, kohdata omat ajatuksensa ja itsensä. Yksin matkustaminen opettaa, ja nyt, anteeksi, joudun kuulostamaan kornilta: riippumatta siitä, mihin matkustat, yksin matkustaminen on aina ennen kaikkea matka itseen. SORI! Mutta niin se on. Niin se todellakin on.

mango (1 of 7)

Olen tehnyt kavereiden kanssa ihania, ikimuistoisia reissuja, mutta kaikki Elämäni Matkat – ne, joilla olen älynnyt jotain tärkeää, joiden ansiosta isot pyörät ovat alkaneet pyöriä ja joiden hedelmiä napsin edelleen omassa arjessani – ovat kaikki olleet matkoja, joilla olin yksin.

pimentel (8 of 27)

Vaikka matkustat yksin, et todennäköisesti ole kovin kauaa yksin (paitsi jos haluat – ja osan matkasta kannattaakin). Seuraa saa ja kavereita löytyy, yksin itse asiassa helpommin kuin seurassa matkustaessa.

Jos et itse osaa jutella vieraille, sen kuin olet olemassa ja näytät ystävälliseltä ja lähestyttävältä – joku tulee takuulla jututtamaan. Helpoiten ihmisiä tapaa päiväretkillä, hostelleissa ja muissa backpacker-paikoissa. Hienommissa hotelleissa ihmiset ovat yleensä paljon enemmän omissa oloissaan.

brisas-(1-of-6)

Yksin matkustaessa pääsee ihan eri tavalla siihen myyttiseen reissumoodiin, irti omasta elämästään, omasta arjestaan. Sitä oppii keskittymään olennaiseen. On jotenkin enemmän läsnä. Kokee kaiken vähän vahvemmin. Saa olla mitä on, juuri sillä hetkellä – kukaan kotoa ei ole muistuttamassa siitä, kuka arjessa olet.

Ehkä juuri siksi yksin matkustaessa oppii niin paljon itsestään – alkaa huomata, mikä on todellista itseä ja mikä jokin vuosikausia sitten omaksuttu rooli, josta olisi ehkä jo aika luopua.

corralejo4 (11 of 11)

 Yksi elämäni ikimuistoisimmista aterioista – jonka söin, jep, arvasitte… yksin. Muistan, että tarjoilijat kävivät koko ajan kaatamassa lasiini lisää roseeta. Muistan, että hihittelin koko aterian läpi. Olo oli riemukas, kaikki oli täydellisen hyvin ja tunsin joka solulla, että olen T Ä S S Ä enkä olisi mieluummin missään muualla. 

Pikkuasiat alkavat tuntua pikkuasioilta – ehkä koska ei ole koko ajan vieressä kaveria, jolle valittaa milloin mistäkin. Vastoinkäymisille oppii kohauttamaan olkiaan, jopa nauramaan. Oppii, että selviää kaikenlaisista kiperistä tilanteista ihan ite – ja toisaalta oppii pyytämään apua ventovierailta. Muuttuu rohkeammaksi, vahvemmaksi, fiksummaksi. Vähän isommaksi. Paljon kevyemmäksi.

puertoescondido-(7-of-9)

Tietenkin tulee hetkiä, jotka jakaisi mieluummin jonkun läheisen kanssa. Tulee hetkiä, kun vituttaa, väsyttää, itkettää ja pelottaa. Mutta eikö huonoja hetkiä tule seurassakin reissatessa?

peru1 (2 of 15)

Pari ensimmäistä päivää ovat vaikeimpia. Ensimmäisinä päivinä kannattaa päästää itsensä helpolla. Ei kannata potea syyllisyyttä siitä, jos jännittää tai jos heti ekana iltana ei ole MAAILMAN SIISTEINTÄ ja mielettömiä seikkailuja.

Kannattaa taputtaa itseään olalle ja ihan vaan fiilistellä sitä, että täällä ollaan. Uskalsin lähteä, hyvä meitsi.

corralejo5 (4 of 8)

Kun uskaltaa kerran lähteä, uskaltaa lähteä toistekin. Ei ole enää riippuvainen kaverin tai poikaystävän lomista, mielenkiinnonkohteista tai rahatilanteista. Ei tarvitse lykätä omien unelmien toteuttamista siksi, että muilla on just nyt jotain muuta tekemistä. Muilla saattaa olla jotain muuta tekemistä aina.

Yksin reissaamisessa parasta: kun tajuaa, että voi lähteä yksin, yhtäkkiä koko maailma on auki.

Kuvat Perusta, Meksikosta, Espanjasta ja Helsingistä.