Kuvausvinkki: kyykkää!

Kiinnostavia ja vähemmän kiinnostavia kuvia ottavia ihmisiä ei aina välttämättä erota kameran käyttö, vaan vartalon käyttö.

Olen huomannut, että vähän kuvaavat ihmiset ovat usein aika laiskoja liikkumaan. Paljon kuvaavat ihmiset taasen astuvat pari askelta eteen, sitten taas taakse, kävelevät huoneen poikki, kyykkäävät, kyykkäävät vielä vähän alemmas, nousevat tuolin päälle seisomaan…

Tällä tavalla löytää uusia kuvakulmia, jolloin kuvista tulee asetelmallisesti kiinnostavampia, vaikka sisältö olisi täysin sama.

kuvailta2Annika ja Katja tietävät, että hyvä kuva vaatii joskus epämukavan asennon…

Erityisen tarkkana kannattaa olla lapsia ja lemmikkieläimiä kuvatessa, ettei aina itse pidempänä kuvaa näitä kohteita ylhäältä alaspäin, vaan kokeilee välillä kyykistyä lapsen tai eläimen tasolle.

Se, mikä toimii yhdessä tilanteessa, ei välttämättä toimi toisessa. Ei ole mitään sääntöä siitä, että vaakatasossa otettu kuva olisi parempi kuin yläviistosta. Mutta jos aina kuvaat samalta korkeudelta, kuvatkin näyttävät aina aika samoilta.

kuvaus1-(3-of-5)

Tässä omalla ”mukavuusalueellani” otettu kuva, eli olen vain osoittanut kameran kohdetta kohti ja räps.

kuvaus1-(2-of-5)Tässä sama tilanne kuvattu vähän kyykistyneenä. Esineiden muodot tulevat paremmin esiin ja asetelmassa on eri lailla ryhtiä.

Kannattaa siis pitää silmä etsimellä (tai näytöllä) ja kokeilla kaikenlaista. Liikutella kameraa ja itseään – ei pelkästään käsivarsia, vaan myös jalkoja. Joskus kylkiä ja varpaitakin.

Saa kiinnostavampia kuvia, ja samalla pikku jumpan.

kuvaus1-(1-of-5)

Bongaa valokuvasta kuvaajan varpaat.

nikonlogo2


Onni piilottelee astiakaapissa

astiakaappi-(2-of-3)

Tiedättekös, mitä tajusin yhtenä aamuna?

Että jos maailmassa on yksi asia, joka tekee minut joka ikinen kerta onnelliseksi, se on… astiakaappini. Yllätyin tästä havainnosta vähän itsekin, mutta niin se  on.

astiakaappi-(3-of-3)

Aina kun avaan astiakaapin, tulen hyvälle tuulelle. Pysähdyn hetkeksi ihastelemaan sekalaista seurakuntaani.

Siellä on kaikkea riittävästi muttei yhtään liikaa. Olen valikoinut huolella ja ennen kaikkea tunteella joka ikisen astian. Luulen, että juuri sen vuoksi kaapin avaaminen tekee minut joka kerta onnelliseksi, eivät niinkään ne itse astiat…

… vaikka rakastan kyllä niitä kaikkia. (Älkää kertoko laseille, mutta rakastan keramiikkaa ja puisia lautasia vielä vähän enemmän.) 

astiakaappi-(1-of-3)

Moneen liittyy löytämisen riemua ja tarinoita, kaikki on haalittu eri paikoista ympäri Suomea ja maailmaa. Mikään ei varsinaisesti mätsää, ja silti kaikki sopii täydellisesti yhteen.

Luulen, että tässä ollaan nyt jonkin suuremman totuuden äärellä.


Syksyn sarjatapaus

Tiedän, että monille Ensitreffit alttarilla on syksyn tärkein tv-tapaus, mutta minulle sitä oli Narcos. Olin odottanut sarjaa siitä asti kun ensimmäisen kerran kuulin sarjan olevan tekeillä ja heti ensi-iltapäivän aamuna hakkasin Netflixissä selaimen refresh-nappulaa malttamattomana.

Narcos sijoittuu 80-luvun Kolumbiaan ja se kertoo sekä maailman kuuluisimpiin rikollisiin lukeutuvasta Pablo Escobarista että tätä jahtaavista amerikkalaisista agenteista. Escobar kohosi pikkutekijästä maailman kenties menestyneimmäksi rikolliseksi, mullisti kansainvälisen huumebisneksen ja lukeutui aikanaan maailman rikkaimpiin ihmisiin.

narcos2Olen aina pitänyt Escobarin hahmoa kiehtovana, sillä siinä missä muu maailma näkee Escobarin kiistatta paholaisena, Kolumbiassa Escobarilla oli aikoinaan (ehkä osittain yhäkin?) myös robinhoodmainen kansan miehen maine ja häneen liittyi jopa  henkilönpalvontaa. 

Nykyään toki Escobarin hahmoa glorifioidaan muuallakin, mutta minusta tämä sarja ei siihen sorru vaan esittää ”Pabliton” kylmänä ja häikäilemättömänä tyyppinä, jolla kuitenkin on myös inhimillinen puoli.

narcos1

En ole tutustunut Escobarin tarinaan niin yksityiskohtaisesti, että tietäisin mikä kaikki Narcosissa on faktaa ja mikä dramatisointia, mutta sarja on monella tapaa kiinnostava. Se on katsaus Kolumbian lähihistoriaan ja yksi tulkinta (yksi monista!) Escobarin myyttisestä hahmosta. Se on myös yksi näkökulma kylmän sodan aikakauteen – amerikkalaisilla oli niin kiire jahdata kommunisteja, että huumekauppiaat saivat rauhassa vyöryttää tonneittain kokaiinia rajojen yli. Sarja onkin myös kiinnostava kaikille, jotka haluavat ymmärtää tällä hetkellä varsin ajankohtaisen kansainvälisen huumesodan ja esimerkiksi Pohjois-Meksikon tilanteen taustoja.

Lisäksi Narcos on ihan vain hyvää draamaa, ei lainkaan geneerinen rikossarja. Rakenteen ja kerronnan suhteen on tehty kiinnostavia ratkaisuja, ja toisaalta Escobarin tarinassa totuus on usein tarua ihmeellisempää. You can’t make this shit up.

Okei, sarja jättää paljon myös toivomisen varaa – siinä keskitytään tapahtumiin niin paljon, että itse henkilöt jäävät vähän ohuiksi ja erityisesti naishahmot sarjassa ovat yhtä tyhjän kanssa.

Mutta kaiken kaikkiaan, ehdottomasti katsomisen arvoinen sarja. Jo pelkästään siksi, että pääsee treenaamaan espanjaa… ja viettämään aikaa julkkisihastukseni Pedro Pascalin seurassa.

Ensimmäinen kausi kokonaisuudessaan Netflixissä


Leffaillan ykköseväs: quesadillat

quesadillat-(1-of-2)

Yhtenä päivänä halusin viettää omassa ylhäisessä seurassani leffailtaa ja mieleni teki kunnon eväitä. Leffailta ja quesadillat kulkevat käsi kädessä, kylmä kalja muodostaa harmonisen kolmion kärjen.

Quesadillat ovat vähän kuin meksikolainen versio lämpimistä voikkareista – helppoja tehdä, sopivat lauantai-iltaan kuin chili salsaan, ja niihin voi käyttää kaikenlaisia jääkaapista löytyviä jämiä.

quesadillat-(2-of-2)Jämistä syntyivät nämä minunkin quesadillat. Täytettä voi soveltaa mielen mukaan, mutta perusperiaate on aina sama: tortilla ja juustoa. Meksikossa quesadillat olivat yleensä tosi simppeleitä, juuston lisäksi niissä oli ehkä yksi toinen täyte jos sitäkään. Juustoksi käy mikä tahansa mistä tykkäät, meksikolainen juusto ei maistu oikeastaan miltään.

Tein itse lisukkeeksi riisutut versiot pico de gallosta ja guacamolesta, toisin sanoen käytin niitä aineksia mitä kaapista löytyi. Myös sriracha tai valmis salsa sopii näiden kanssa, jos haluaa päästä vielä helpommalla. Joku soosi näiden kanssa kuitenkin on hyvä olla.

Quesadilla on kuin tehty soveltajille ja jämien hyödyntäjille, joten en nyt lisännyt mitään tarkkaa reseptiä. Tämä on rento ruoka, jossa moiset ovat vain tiellä.

Yhdestä isosta tortillasta tulee aina kaksi quesadillaa. Sanoisin, että kannattaa varata ainakin 2 tortillaa per syöjä. Kaikki menevät aina, oli niitä kuinka paljon tahansa.

Quesadillat

isoja vehnätortilloja
juustoraastetta (reilusti)

yhtä tai useampaa vihannesta: esim. sipuli, paprika, kesäkurpitsa, sienet
(halutessasi esim. kanaa)
chiliä tuoreena tai kuivattuna
suolaa
mustapippuria

paistamiseen öljyä

tarjoiluun: tuoretta korianteria, salsaa, guacamolea, pico de galloa, srirachaa…

Leikkaa vihannekset melko pieniksi paloiksi. Paista vihannekset (ja kana, jos käytät) paistinpannulla kypsiksi. Mausta chilillä, suolalla ja pippurilla.

Laita iso vehnätortilla kuumalle paistinpannulle (ei tarvitse öljyä, käytä mieluiten valurautapannua). Ripottele toiselle puolelle paistettuja vihanneksia, kanaa sekä melko reilusti juustoraastetta. Käännä toinen puoli täytetyn pälle niin, että saat puolikuun muotoisen rakennelman.

Paista kummaltakin puolelta kauniin ruskeaksi, kunnes juusto sisällä sulaa. (Pannu saa olla melko kuuma, mutta varo polttamasta.)

Tarjoile kuumina. Lusikoi sooseja tortillan päälle tai väliin.