How do you like them apples?

(Katsoin viikko sitten pitkästä aikaa Good Will Huntingin – kuka muistaa mistä kohtauksesta otsikon lause on? Hahaa.)

En tiedä miksi, mutta viime viikkoina minulla on ollut jatkuva himo omenoihin. Sellainen rapsakka jääkaappikylmä omena houkuttaa tällä hetkellä enemmän kuin mikään suklaapatukka tai lakupussi.

En ole vuosiin ”saanut” syödä omenoita vatsani vuoksi, mutta nyt päätin, että ihan sama, kai tämäkin himo kumpuaa jostain kehon oikeasta tarpeesta. (Ja kyllä, tajuan tilanteen huumorin… kiellettyä hedelmää himoitseva Eeva…)

tuorepuuro-(1-of-1)

No, joka tapauksessa. Toinen juttu, josta olen viime aikoina ollut innoissani, on tuorepuuro. Olen puurofani (sanonta ”tykkää kuin hullu puurosta” pätee meikäläiseen), ja tämä on kivaa vaihtelua peruspuurolle. Ja niin näppärää – illalla voi tehdä vaikka miten monimutkaisen herkkuviritelmän jääkaappiin valmiiksi, ja aamulla saa mielettömän aamupalan vaikka aikaa olisi vain viisi minuuttia.

Tämän puuron lusikoin tänä aamuna. Siinä on tietenkin omenaa.

Omena-kanelituorepuuro

(yksi annos)

1 punainen omena
1 dl kaurahiutaleita
1 1/2 dl (manteli)maitoa
2 tl hunajaa tai vaahterasiirappia
1/2 tl jauhettua kanelia
1/4 tl raastettua tuoretta inkivääriä (voit käyttää myös jauhettua kuivattua inkivääriä)
hyppysellinen aitoa vaniljajauhetta
(1 rkl chia-siemeniä)

tarjoiluun: pähkinöitä ja halutessasi hunajaa/vaahterasiirappia

Raasta omena ja sekoita kaikki ainekset keskenään lautasella tai purkissa. Peitä kannella ja laita jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi (näppärintä on tehdä puuro edellisenä päivänä). Jos puuro tuntuu liian tönköltä, voit lisätä hieman maitoa ennen tarjoilua. Chia-siemenet tuovat lisää rakennetta puuroon, mutta eivät ole pakollinen ainesosa.

Tarjoile kylmänä pähkinöiden ja halutessasi hunajan tai vaahterasiirapin kera.

 


Tän mä osaan

jotain1Ystäväni lähetti minulle sähköpostin otsikolla ”Valaistunut Eeva”. Se ei sisältänyt mitään muuta kuin tuon ylläolevan kuvan. Näytän siinä kuulemma valaistuneelta.

No, tällä viikolla olen ehkä askeleen lähempänä… Jos olette lukeneet blogiani yhtään aktiivisemmin tiedätte ehkä, että olen viime aikoina miettinyt tosi paljon, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä. Siis työkseni, mutta muutenkin, missä haluaisin asua ja kenen kanssa, näitä tällaisia juttuja…

Olen viime aikona pistänyt merkille kaislojen ja kävelemisen lisäksi muitakin asioita, jotka tuntuvat kiinnostavilta, innostavilta ja omilta sen enempää yrittämättä. Näennäisesti epäolennaiset, mihinkään liittymättömät jutut, kaikki minkä parissa on poikkeuksellisen hyvä olo. 

Pistän ne merkille. Ehkä ne ovat vihjeitä. Muistattehan, the things you are passionate about aren’t random…

jotain4

Kuten kahvi. Olen aina hirveän onnellinen ollessani tekemisissä kahvin kanssa. Taidenäyttelyt. Leipomot. Metsä ja merenranta. Ihmisille juttelu, kaikenlaisille ihmisille. Syvähengitys. Baletti. Kirjat, tottakai. Ja kukat…

jotain3Järkkäsimme viikonloppuna Nikonin kuvauspäivän Café Kokossa ja olin aivan otettu, kun paikan toinen omistaja Liisa jätti minut kukkavastuuseen. Mikä kunnia! Rakastan leikellä kukkien varsia, napsia lehtiä sormilla, valita sopivia maljakoita. Ihanaa oli myös laahustaa metsässä etsimässä juuri oikeanlaisia risuja yhteen Halloween-projektiin.

jotain2

Tällä viikolla olen saanut kicksit siitä, miten moni on kertonut hyötyneensä edellisestä sisustusjutustani, jossa hölisin siitä, miten tärkeää on valita huonekalujen paikat tunteella eikä järjellä. Ihmiset ovat tulleet kadulla kailottamaan, että mä tajusin vihdoin! Siirsin sohvan paikkaa ja nyt yhtäkkiä viihdyn taas kotona! Kiitos! Ehkä tämäkin on vihje – ne tekemäsi jutut, joista joku muu kiittää.

Ystäviltä ja sukulaisilta satelee pyyntöjä tulla karsimaan kaapit. Vastaan niihin myöntävästi innosta hihkuen. Tän mä osaan!

Vitsi, eikös tunnu kivalta ajatukselta: Tän mä osaan. Tää on mun juttu.

 

Kuvat minusta Cindy Riera


Kaislat

Viime päivät ovat kuluneet silviisiin mukavasti. Olen elellyt menemään ja törmäillyt ihmisiin. Toisinaan jopa kirjaimellisesti. Mutta en vieläkään Hugh Grantiin ja appelsiinimehuun

lokakuu-(2-of-2)En voi lakata ihmettelemästä ja hämmästelemästä tätä kauneinta syksyä naismuistiin. Olen vaihtanut ratikkalipun lenkkareihin ja kävellyt kaikkialle, luurit korvilla ja kahvikuppi kädessä. 

Käveleminen, se taitaa olla mun juttu. Huomasin sen jo vaelluksella. Minulla on luonnostaan vahva askel ja reipas tahti (enkä joudu käymään kovin usein vessassa).

lokakuu2

lokakuu-(1-of-2)Tapasin viikonloppuna ystäväni anopin, joka kävelee kaikkialle. Kuulemma myös kaupungista mökille, 60 kilometriä. Ottaa evääksi viinirypäleitä ja ”Nutrilettiä”, varustautuu vesipullolla ja rakkolaastareilla.

Tuumasin, että jos kävelemällä pysyy noin upeana – tai tulee noin upeaksi – niin olen selkeästi oikeilla jäljillä.

lokakuu5

lokakuu4Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna koitti vihdoin kesän ensimmäinen mökkireissu ja kesän ensimmäinen grillimakkara (ulkona syötiin – joko mainitsin että tämä syksy on aika ihmeellinen…).

Haravoin, istuskelin laiturilla, tuijotin tuulessa hitaasti heiluvia kaisloja. En tiedä mikä niissä kaisloissa oli, mutta olisin jaksanut töllätä niitä koko viikon. Muistin yhden lauseen, jonka ystäväni oli tallentanut kännykkään: the things you are passionate about aren’t random, they are your calling. 

lokakuuEhkä kutsumukseni on alkaa tehdä kaislakoreja? Kaislaverhoja? Kaislaovimattoja? No… ehkä ei.

Mutta olen varma, että kaislat palaavat vielä kuvioihin tavalla tai toisella, ja silloin naurattaa, koska tajuan viimein. 

Ihanaa uutta viikkoa, kamut!


Kahvipäivä

Hyvää kansainvälistä kahvipäivää!

(Älkää kysykö mikä se on, luin Instagramista.)

Yhdessä vaiheessa yritin lopettaa kahvinjuonnin, koska se kuulemma nosti kortisoli- eli stressihormonitasoja.

Mutta arvatkaa mikä oli vielä stressaavampaa kuin kahvinjuominen? Kahvin juomatta jättäminen.

keskiviikko11-(1-of-1)1

Kuvan kakku on muuten Bulevardin Kakkugallerian sacher. Ihanan vanhanaikainen kilpailija kaikille suklaamousse-härpäkkeille, ei pidä meteliä itsestään. Hintakin on kuin vuodelta 2001: kakkupalan saa reilulla kolmella ja puolella eurolla.

Päivän ensimmäinen kahvi on yksi päiväni parhaita hetkiä. Joinpa sen kotona lempimukista, kahvilassa tai take away -kupista kävellessäni johonkin. Vuosienkin jälkeen se saa minut hykertelemään onnesta joka kerta.

Aamukahvin jälkeen parasta: tiukka lyhyt espresso oikein hyvän, pitkän illallisen päätteeksi. Se sitoo koko paketin yhteen, vähän kuin se huutomerkki, joka lisätään lauseeseen olipa ihana ilta!

Jos jokin tekee minut niin onnelliseksi, ei se voi kauhean huonoksi terveydelle olla.

Rakkautta ja kahvia torstaihinne!