Omaan elämänfilosofiaani kuuluu ajatus siitä, että jokainen hetki, missä ja milloin tahansa, on mahdollisuus valita uudestaan ja aloittaa alusta.
Silti. Vuodenvaihteessa on jotain erityistä, eteenpäin kuljettavaa momentumia. Ympäröivä uusien alkujen tunnelma tarttuu ja kannattelee.
Viime vuosina olen vähän huomaamattani alkanut toteuttaa monia omia uudenvuodenrituaalejani. Niillä kaikilla on sama tarkoitus: hyvästellä vanha ja tehdä tilaa jollekin uudelle…
… karistaa lempeästi kannoilta se, mikä ei enää palvele ja suunnata fokus siihen, mikä on oikeasti tärkeää.
Yleensä heti joulun jälkeen herää tarve alkaa siivoilla kaappeja ja tuoda kotiin ja mieleen uutta, raikasta energiaa. Jatkan puuhailujani aika lailla koko tammikuun. Erään vanhan uskomuksen mukaan vuoden 12 ensimmäistä päivää ovat voimakasta aikaa asettaa toiveita ja intentioita alkavalle vuodelle, koska ne edustavat tulevan vuoden 12 kuukautta.
Se, että käyttää vuoden ensimmäisinä 12 päivänä vaikka vain viisi minuuttia päivässä siihen, että tekee tietoisesti tilaa uudelle, on aika kiva tapa aloittaa vuosi. Mutta jos vuodenvaihde menee kaaokseksi, nou hätä. Jokainen hetki milloin vain mihin vuodenaikaan tahansa on aina uusi mahdollisuus aloittaa.
Tässä muutamia (okei, useita) ideoita.
(Näiden tarkoitus ei missään nimessä ole olla mikään suoritettavien asioiden to do -lista. Yksikin rituaali on voimakas, kun sen tekee ajatuksella ja oikeanlaiseen mielentilaan virittyneenä. Sen sijaan rituaali ilman omaa intentiota on pelkkää merkityksetöntä taikauskoa.)
Valitse jokin kaoottinen paikka joka tuppaa keräämään puoleensa roskaa ja epämääräistä energiaa, ja pistä se järjestykseen. Se voi olla käsilaukku, lompakko tai lipaston laatikko. Tai ne kaikki.
Vaihda puhtaat lakanat ja pyyhkeet. (Itse valitsen uudeksi vuodeksi aina valkoiset.)
Käy kampaajalla leikkaamassa kuivat latvat pois. Jos mielit ravistelua, pätkäise kunnolla. Itse kävin ennen joulua leikkaamassa 10 senttiä tukkaa pois ja jopa tuli kevyt ja raikas olo.
Kirjoita paperille, mistä asioista, uskomuksista tai ajatuksista olet valmis päästämään irti. Tämä voi herättää raivoa, katkeruutta ja mitä lie tuntemuksia, ja ne ovat täysin ok. Yritä kuitenkin löytää rauha asioiden kanssa: ehkä nämäkin asiat ovat joskus palvelleet sinua jotenkin. Tai ehkä et aina ymmärtänyt omaa parastasi, mutta nyt tiedät paremmin – hyvä sinä! Lopuksi tuhoa paperi seremoniallisesti. Esimerkiksi polttamalla – tuli puhdistaa.
Nyt kun ei-toivotut asiat ovat kadonneet savuna ilmaan, voikin miettiä, mitä haluaisi elämään enemmän. Niitäkin voi listata paperille tai tehdä vaikka visuaalisen aarrekartan muotoon, leikkaamalla lehdistä kuvia tai tallentamalla niitä Pinterest-kansioon.
Molemmat yllämainitut voi myös toteuttaa juttelemalla ystävien kanssa. Siinä on erityistä taikaa, että asettaa itsensä haavoittuvaiseksi muiden edessä ja sanoo asiat ääneen. Samalla oppii yleensä jotain uutta ja tärkeää tutuista ihmisistä.
Napsi huonekasveista pois kuolleet lehdet ja anna niille raikastava, puhdistava suihku.
Kirjoita kirje jollekulle, jolle haluat antaa anteeksi tai jolta haluat pyytää anteeksi. Kirje on ennen kaikkea itsellesi eikä sitä tarvitse lähettää, mutta sen voi, jos se tuntuu oikealta. Tämä on todella voimakas rituaali, jolla voi olla aidosti elämää mullistava vaikutus.
Kuuraa itsesi päästä varpaisiin kylvyssä tai suihkussa. Itse otan aina uutenavuotena seremoniallisen suolakylvyn: siivoan kylpyhuoneen ja sytytän kynttilät, kaadan kylpyammeeseen kokonaisen kilon merisuolaa ja sitten istun ajatuksieni kanssa ammeessa. Reflektoin mennyttä ja tulevaa vuotta, ajattelen kaikenlaisia ajatuksia joita nainen nyt voi ajatella istuessaan suolaliemessä. Lopuksi kuorin ihon huolellisesti – käärmekin karistaa silloin tällöin vanhan nahkansa.
Perusteellinen pölyjen pyyhkiminen ja kunnon tuuletus toimii aina. Joissain maissa uskotaan, että vuoden vaihtuessa keskiyöllä kannattaa avata ovi, jotta vanha energia pääsee ulos ja uusi sisään.
Pese ikkunat, jos ei satu olemaan pakkasta. Tulkoon valkeus!
Siivoa jääkaappi, pakastin, kosmetiikkakaappi tai keittiön kuivakomero. Heitä pois kaikki vanhentunut ja ruoka, joka ei tee hyvää. (Keittiön kaapinpohjien imuroiminen murusista ja riisinjyvistä on myös äärimmäisen tyydyttävää.)
On olemassa vanha feng shui -uskomus, jonka mukaan luopumalla 27 tavarasta 9 peräkkäisenä päivänä elämä liikahtaa eteenpäin. Ajattelin, että en edes omista noin paljon tavaroita, mutta kun jokainen kuivunut valkosipulinkannikka, vanha sanomalehti tai kaapin pohjalle pyörimään jäänyt paperi lasketaan, on oikeastaan aika helppo löytää kodistaan 27 täysin turhaa tavaraa 9 päivän ajan.
Vie pullot kauppaan ja tyhjennä kierrätysastiat.
Käy läpi vaatekaappi.
Huolla lempivaatteet ja -kengät tulevaa vuotta varten. Etenkin sellaiset, joille toivoisit tulevan enemmän käyttötilaisuuksia. (Itse aion valmistella käyttöä varten erityisesti juhlamekot, kauniit korkkarit ja kaikki “Italia-vaatteeni” eli kesämekot ja pellavakaavut. Toivon niille paljon käyttöä ensi vuonna.)
Käännä kirjaimellisesti uusi lehti aloittamalla uusi päiväkirja, muistivihko tai kalenteri.
Tykkään aina reflektoida kulunutta vuotta joko itsekseni tai kavereiden kanssa juttelemalla. Mitä hyvää tapahtui? Mistä olen kiitollinen? Mitä oppitunteja eteen tyrkättiin? Elämässä iskee helposti vauhtisokeus eikä arjessa aina edes tajua, kuinka paljon koko ajan kasvaa ja oppii ja mistä kaikesta selviää ja kuinka paljon hyvää tapahtuu. Ja niin, joskus on arvokasta palata hetkeksi myös kipukohtiin, katsoa rehellisesti onko jokin jäänyt hiertämään ja mitä asiasta voisi vielä oppia. Vuodenvaihde on luonteva paikka pysähtyä hetkeksi katsomaan taakse ennen kuin suuntaa katseensa eteenpäin.
Olen myös oppinut, miten valtavan tärkeää on aloittaa uusi vuosi lempeällä, hyväksyvällä energialla. En enää lähde mukaan uudenvuodenlupauksiin, jotka kumpuavat itseinhosta tai ylikriittisyydestä. Tai ajatuksesta, että “olipa paska ja hirveä vuosi, ensi vuonna kaikki muuttuu!”. Kaikki muuttuu todennäköisemmin, kun solmii rauhan sen kanssa, mitä on tapahtunut, ja näkee arvon myös vaikeuksissa.
Loppuun vielä oma höpsö, mutta tärkeä rituaalini. Joskus vuosia sitten luimme kavereiden kanssa, että monissa Etelä-Amerikan maissa on tapana laittaa punaiset alusvaatteet uudenvuodenaattona, koska sen uskotaan tuovan hyvää onnea. Kävimme porukalla kaupungilla ja ostimme kaikille punaiset pikkarit. Tapa on jäänyt elämään: edelleen aina ennen vuodenvaihdetta käyn kaupungilla ostamassa itselleni uudet punaiset pikkarit. Tavalla ei ole enää minulle mitään tekemistä hyvän onnen kanssa vaan siitä on tullut enemmänkin siirtymäriitti uuteen vuoteen ja myös tapa osoittaa itselleni arvostusta. (En ole taikauskoinen, mutta rituaalien voima piileekin juuri siinä, mitä ne merkitsevät itselle ja missä mielentilassa ne tehdään.)
Valitsen rauhassa kauneimmat, jotka löydän – punaisten alusvaatteiden tarjonnasta ei näin heti joulun jälkeen ole pulaa. Laitan ne jalkaan uudenvuodenaattona, seremoniallisen suolakylpyni jälkeen.
Aion tänään juhlistaa vuodenvaihdetta, mutta varsin maltillisesti. En nimittäin halua aloittaa uutta vuosikymmentä krapulassa ja mieli maassa (kankkuset kolmekymppisenä – am I right?! Huh niitä serotoniiniromahduksia.)
Sen sijaan toivon huomisaamuun – ja koko vuoteen ja vuosikymmeneen: hyvää fiilistä, kirkasta katsetta ja vielä kirkkaampaa mieltä.
Koutsi Taylorin sanoin:
Clear eyes, full hearts, can’t lose.