Tajusin tässä juuri, että olen varmasti tänä keväänä kuullut enemmän koreaa kuin suomea.
Näinkin voi järjestää itselleen kielikylvyn – tarvitsee vain linnoittautua kotiinsa kahdeksi kuukaudeksi ja olla tapaamatta ketään.
Kirjoitin helmikuussa siitä, että olin päättänyt alkaa rikos-detoxille. Lopetin siis kaikenlaisten rikossarjojen ja -podcastien seuraamisen, koska epäilin että ne eivät tee mielialalleni ja stressitasoilleni hyvää. Todellinen maailma on tarpeeksi pelottava.
Mutta: mitä katsoa, jos ei halua katsoa ahdistavaa viihdettä? Suunnilleen jokaisen uuden sarjan kuvaus alkaa jotenkin näin: nuori nainen löydetään murhattuna metsästä…
Silloin löysin eteläkorealaiset tv-sarjat eli K-draamat. Niiden tahti on hitaampi. Tunnelma pehmeämpi, usein jopa vähän naiivi. Millään ei mässäillä – ei väkivallalla, seksillä, huumeilla tai maailman kauheudella. Sarjoissa on usein aika hauskaa, hienovaraista huumoria ja ne ovat esteettisesti miellyttäviä. Olen ollut tänä keväänä aika ahdistunut ja K-draamat ovat olleet minulle yksi tapa lievittää ahdistusta.
Koronapainajaisen keskellä ne ovat olleet myös täydellistä eskapismia. On ollut ihanaa loikata itselleen täysin vieraaseen paikkaan, kieleen ja kulttuuriin. Matkustaa poistumatta kotiovesta ja unohtaa oma elämä hetkeksi.
Vaikka sarjat ovat tietysti fiktiota, ovat ne kuitenkin myös kurkistus korealaiseen kulttuuriin ja mielenmaisemaan. Minun on joskus vaikea ymmärtää henkilöhahmojen motiiveja tai käytöstä, ja silloin on hauskaa miettiä, onko kyseessä aukko käsikirjoituksessa vai kulttuurierot.
Olen katsonut K-draamoja niin paljon, että olen alkanut salaa itseltäni oppia koreaa osmoosin kautta. Tällä hetkellä sanavarastoni käsittää parisenkymmentä sanaa (kunhan kukaan ei pyydä kirjoittamaan niitä). Osaan laskea kolmeen ja sanoa muutaman olennaisimman lauseen – hyvä on, rakastan sinua ja ikävöin sinua.
Ikävöinnistä puheenollen – olen oppinut K-draamoista pari tosi hyödyllistä käsimerkkiä, joita voi käyttää osoittaakseen ihmisille kiintymystä nyt, kun halailu on kielletty. Heartttuuuu!
Muuta opittua:
Korealaiset sanovat “tsemppiä” sanomalla (englanniksi) fighting! (tai siis phaitting!) Vähän kuin italialaisten forza. Tämä on minusta aivan riemastuttava tapa ja olen omaksunut sen omaan sanavarastooni. Tänä keväänä olen nimittäin kerran jos toisenkin joutunut sanomaan itselleni: Eeva, fighting!
Sarjoissa on ihana, hillitty mutta inspiroiva puvustus. Kaikilla on aina hyvät villakangastakit, poolopaidat ja korvikset. Ja ah, ne juuri oikealla tavalla ylisuuret bleiserit.
Korealaisittain kaikilla on tietenkin täydellinen, kuulas iho. Luin tosin juuri että Koreassa suosituin botox-hoito on piikittää botuliinia ryppyjen sijaan ihohuokosiin, joten päätin unohtaa kaikki kuvitelmat siitä että voisin koskaan saavuttaa täydellistä K-draamaihoa millään määrällä kosmetiikkaa tai monimutkaisia ihonhoitorutiineja. (K-draamojen ehdottomasti huonoin puoli: todella kapea, yksipuolinen kauneuskäsitys.)
Päätin siis unohtaa unelmat K-ihosta ja sen sijaan olen inspiroitunut K-meikistä. Kaikilla on ensinnäkin oranssia tai persikanväristä luomiväriä. Tätä haluan kokeilla heti, kun meikkitesterit palaavat kauppoihin. Tosin en ole nähnyt tuonsävyistä luomiväriä yhdelläkään länsimaisella sarjalla – pitää varmaan tutustua korealaisiin meikkisarjoihin.
Kiinnostaa myös: ruskea eyeliner ja sellaiset mehukkaiksi meikatut pinkit huulet, jotka sarjoissa on kaikilla (myös miehillä). Ja koska kiinnitän aina huomiota kulmakarvoihin, olen myös fiilistellyt sitä että Koreassa kulmakarvat meikataan usein suoriksi eikä kaareviksi. Kiinnostavaa.
Uusi bravuurini jjajangmyeon eli korealaiset mustapapunuudelit.
Sarjoissa syödään (ja juodaan) KOKO AJAN. Ruuat ja ravintolat näyttävät ihanilta. (Paitsi silloin kun mennään Subwayhin, ja jossain vaiheessa K-draamoissa mennään aina Subwayhin. Kuinkahan suuri on Subwayn tuotesijoittelubudjetti?)
Viimeistään sarjojen myötä olen täysin hurahtanut korealaiseen ruokaan, koska niitä katsoessaan on mahdotonta olla himoitsematta korealaista ruokaa. Karanteenin olenkin käyttänyt aika pitkälti opettelemalla kokkaamaan korealaisia ruokalajeja. Bravuurejani ovat kimchinuudelit, korealaiset ribsit ja jjajangmyeon. En ole nähnyt vielä yhtään K-draamaa jossa ei jossain vaiheessa syötäisi ruokaa nimeltä “krapulakeitto”, joten seuraavaksi ajattelin selvittää mistä siinä on kyse. Haluan myös selvittää mikä tarkalleen ottaen on se possuwokki, josta When The Camellia Bloomsissa puhutaan koko ajan.
Kaikille joita kiinnostaa korealainen ruoka suosittelen My Korean Kitchen -ruokablogia! Amerikankorealainen Sue tekee korealaisista resepteistä simppeleitä ja helposti lähestyttäviä versioita.
Making of: kimchi.
Käsitteen “K-draama” sisälle mahtuu monia eri genrejä romanttisista komedioista teinisarjoihin ja poliisisarjoihin – “draama” viittaa Koreassa yksinkertaisesti tv-sarjaan.
K-draamoja katsoessa kannattaa unohtaa kaikki säännöt ja heittäytyä vain mukaan. “Uskottavuus” ei ole yleensä käsikirjoittajien ykkösprioriteetti, mikä on oikeastaan vain virkistävää. Jos jotain vaikeita aiheita sivutaan, niihin ei yleensä paneuduta kovinkaan syvällisesti (kröhöm, Itaewon Class). Monissa sarjoissa käsitellään kuitenkin tosi kiinnostavasti esimerkiksi naisten asemaa korealaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä.
Toisin kuin länsimaissa, joissa kaikkea hyväksi todettua halutaan aina venyttää ikuisuuksiin kunnes siinä ei enää ole mitään hyvää, K-draamoja tehdään yleensä vain yksi kausi. Useimmiten niissä on 10-20 jaksoa ja sen jälkeen tarina on ohi. Pidän tästä. Elämässä on hyvä osata päästää irti.
K-draamojen tahti on usein länsimaisia sarjoja verkkaisempi (mistä itse asiassa pidän tosi paljon) ja yleensä menee pari jaksoa että homma pyörähtää käyntiin. Jaksot ovat pidempiä, yleensä yli tunnin mittaisia, ja niistä puuttuu samanlainen addiktoiva binge-elementti kuin länkkäriviihteestä. Katson yhden, ihan maksimissaan kaksi jaksoa illassa ja olen aivan tyytyväinen.
Ja kun katsoo sarjaa, jonka kieltä ei ymmärrä yhtään, on pakko keskittyä seuraamaan tekstityksiä eikä voi sählätä samalla jotain muuta.
K-draamoissa myös musiikkia käytetään eri tavalla kuin länkkärisarjoissa – yleensä muutama, sarjaa varten tehty originelli biisi toistuu läpi kaikkien jaksojen ja siksi myöhemmin soundtrackeja kuuntelemalla voi hetkessä palata sarjan tunnelmaan. Olen viime aikoina kuunnellut venytellessäni paljon Crash Landingin ja Something in The Rainin soundtrackeja.
Tässä vielä muutama suosikkini niistä K-draamoista, jotka löytyvät Netflixistä:
Crash Landing On You
Tätä suosittelen aina, kun joku kysyy mistä K-draamasta kannattaa aloittaa. Tämä sarja on niin hauska, vähän pähkähullu ja vilisee mahtavia hahmoja. Se kertoo rikkaasta eteläkorealaisnaisesta, joka liitovarjo-onnettomuuden jälkeen laskeutuu vahingossa Pohjois-Korean puolelle ja tapaa (tietenkin) siellä paikallisen armeijan upseerin.
Romance Is A Bonus Book
Sarja sijoittuu kirjakustantamoon, jossa pitkään kotirouvana ollut Dani yrittää aloittaa uudestaan uran, mutta kukaan ei meinaa antaa siihen mahdollisuutta. Tämä on oikeaa hellivää balsamia ahdistuneelle sielulle – siinä on kirjoja, romantiikkaa, huumoria ja ihania vaatteita.
Memories Of The Alhambra
Tässä draamassa on jännitystä ja seikkailua ja kauniita maisemia, koska se on osittain kuvattu Espanjan Granadassa. Teknologiayhtiön toimitusjohtaja saa käsiinsä täydennettyä todellisuutta hyödyntävän videopelin, joka alkaa pian oudolla tavalla sekoittua todellisuuteen. Ja mikä tärkeintä, miespääosassa on Crash Landingin Huyn Bin, joka on erittäin dreamy. Olen häneen vähän (paljon) ihastunut.
Something In The Rain
Edellämainittuja realistisempi K-draama, jossa nainen alkaa yhtäkkiä nähdä parhaan ystävänsä pikkuveljen uudessa valossa. Tässä sarjassa ei tapahdu kauheasti ja se on tavallaan jopa vähän tylsä, mutta siinä on todella poikkeuksellinen tunnelma – sekoitus rauhoittavaa, melankolista ja jotain vähän taianomaista. Uskon myös, että kulttuurieroista huolimatta aika moni kolmekymppinen jolla ei ole “elämä valmiina” voi samastua tähän.
Toinen samojen tekijöiden, tunnelmaltaan hyvin samankaltainen sarja on One Spring Night. Jos pidät Something in the Rainista, pidät takuulla myös siitä.
When The Camellia Blooms
Tämä draaman viehätys perustuu sen omituisuuteen, tai ainakin omalaatuisuuteen. Yksinhuoltajaäiti Dongbaek avaa baarin ja aiheuttaa kaikenlaista pahennusta ahdasmielisessä pikkukaupungissa – sekä rakkautta kaupungin hyvin omalaatuisessa poliisissa. Tässä on kaikenlaisia sivujuonia, hulluja hahmoja ja ai niin, myös sarjamurhaaja (mutta koska sarja on niin kreisi, se ei tunnu ahdistavalta). Sarja on viihdyttävä, vauhdikas ja salakavalasti koskettava. Tykkäät tästä, jos pidät sarjoista jotka vilisevät outoja pikkukaupungin henkilöhahmoja.
