Lopussa myös idea siihen, miten tätä metodia voi itse asiassa toteuttaa myös rannalla tai riippukeinussa makoillessa. Ja toisaalta: tämä rituaali olisi varmaankin hyödyllinen lähes jokaisella kesämökillä, nehän jos mitkä tuppaavat olemaan täynnä kaikkea ihme rojua.
Tein keväällä pitkästä aikaa feng shui -rituaalin, jonka alkuperäinen muoto on se, että yhdeksän peräkkäisen päivän aikana kotoa poistetaan 27 tarpeetonta tai huonoja viboja herättävää esinettä. Koska olen kompulsiivinen kaappienläpikäyjä, minulla ei enää ollut noin paljon tarpeetonta tavaraa, joten tein tällä kertaa rituaalin versiona 9×18.
Ajatus rituaalin takana on yksinkertainen: kun luovumme siitä, mikä ei enää palvele meitä, teemme tilaa sille, mitä haluamme elämäämme lisää.
Tämä rituaali on mainio esimerkiksi vuodenaikojen vaihtuessa, silloin kun elämässä on alkamassa uusi vaihe tai silloin, kun toivoisi että elämässä alkaisi uusi vaihe.
Kun tuntuu, että elämä on vähän jumissa ja kaipaa jotain uutta. Tämä tuppaa pistämään asioihin vauhtia.
“Säännöt” ovat simppelit:
-
Yhdeksän perättäisen päivän ajan poista kotoasi 27 tarpeetonta, rikkinäistä tai huonoja fiiliksiä herättävää tavaraa. Siis 27 tavaraa per päivä.
-
Jos päivä jää väliin, aloita alusta.
-
Poista tavarat fyysisesti kotoa mieluiten saman päivän aikana: vie kierrätykseen, lahjoita, myy pois, vie roskat roskiin. Älä siis vain kerää tavaroita varastoon tai Ikea-kassiin ja ajattele, että hoidat ne sitten myöhemmin. Silloin jumahtanut energia ei liiku mihinkään.
Turhasta luopumisella on aina myönteinen vaikutus kodin ilmapiiriin ja omaan mielialaan, tekipä sen miten tahansa. Joten voit ihan vapaasti päättää noudatatko sääntöjä vai et. Olen itse kuitenkin huomannut, että juuri rituaaliin sitoutuminen tekee siitä niin voimakkaan työkalun.
Jos kotiin on vuosien aikan kertynyt paljon turhaa tavaraa, urakka voi tuntua ylitsepääsemättömältä ja siksi voi olla vaikea aloittaa. Tämä rituaali voi helpottaa alottamista – ei tarvitse tehdä kaikkea kerralla, riittää kun karsit 27 tavaraa kerrallaan.
Feng shuissa yhdeksän on merkityksellinen numero. Se viittaa esimerkiksi syklin päätökseen ja ympyrän sulkeutumiseen. Siksi tässäkin rituaalissa huristellaan yhdeksällä jaollisilla numeroilla (18, 27, miksei 36).
27 tavaraa yhdeksän päivän ajan voi tuntua paljolta (sehän tekee yhteensä 243 tavaraa). Mutta lupaan, että tyypillisessä suomalaiskodissa se ei ole juttu eikä mikään. Keskimääräisessä suomalaiskodissa on n. 50 000 tavaraa, joista aivan varmasti enemmän kuin 243 on tarpeetonta ja rikkinäistä, ehkä jopa ihan kirjaimellista roskaa.
Jokainen paperi, pullonkorkki, jokainen kuivahtanut kynä ja pariton sukka, jokainen vääntynyt paperiklipsi tai pakasterasian kansi ilman rasiaa on yksi tavara. Usein jo pelkästään papereita järjestelemällä saa ekan tai useammankin päivän plakkariin.
9×27-rituaalia voi ajatella puhtaasti kodin järjestelemisenä ilman sen kummempaa hörhöulottuvuutta. Silläkin tavalla siitä on varmasti hyötyä kaikille, koska koti ilman turhaa tavaraa on aina ilmapiiriltään mukavampi, toimivampi ja helpompi pitää siistinä.
Itse saan tästä kuitenkin eniten irti, kun ajattelen sitä nimenomaan rituaalina, yhtä paljon henkisenä matkana kuin siivoamisena.
Asetan aina intention ennen aloittamista: mille teen tilaa?
Toivotan tervetulleiksi kaikki tunteet ja ajatukset, kaikki menneisyyden asiat jotka haluavat nousta pintaan. Ne eivät tule kummittelemaan huvikseen – ne plumpsahtavat pintaan siksi, että ne on aika kohdata, käsitellä ja päästää menemään.
On niin hassua, millainen henkinen vaikutus kaappien kaivelulla voi olla. Kun uskaltaa pysähtyä ajatusten ja tunteiden pariin, voi sukkalaatikonkin äärellä käyä läpi yllättävän suuria asioita. Omaa menneisyyttä, omaa tulevaisuutta ja sitä mitä siltä toivoo. Sitä millainen ihminen on ja millainen haluaa olla.
Kevään rituaalissa isoimman itsetutkiskelun aiheutti komeron perältä löytämäni ulkoinen kovalevy. Muistan, että vuooosia sitten vanha poikaystäväni jotakuinkin puoliväkisin raahasi minut Giganttiin ja laittoi minut ostamaan sen, koska “miten sulla ei oo varmuuskopioita, kyllä kaikesta pitää olla varmuuskopiot”.
Olen kytkenyt kovalevyn koneeseeni viimeksi silloin, kun asuin vielä Turussa, eli jossain ihan toisessa elämässä. Siitä huolimatta olen raahannut sitä mukanani vuodesta toiseen, koska
kyllä kaikesta pitää olla varmuuskopiot
Yhtäkkiä koko juttu tuntui täysin järjettömältä. Miksi yritän edelleen olla sellainen ihminen? En ole säästänyt edes ylioppilaslakkiani tai rippiristiäni – miksi säästäisin jotain vuosia vanhoja tiedostoja?
Pyyhkiessäni pölykerrosta kovalevyn päältä tajusin, miten pitkälle olen tullut. Tajusin, että olen viime vuosina hyväksynyt sen, millainen ihminen oikeasti olen. Ihminen, joka ei tee varmuuskopioita, ei pelaa varman päälle, ei säästä kuitteja tai paljon mitään muutakaan. Minut valtasi valtava ilo, vapaudentunne ja ylpeys itsestäni, siitä että uskallan koko ajan elää enemmän ja enemmän juuri minulle oikealta tuntuvaa elämää. (Varmasti tähän mennessä hoksasitte jo, että tässä on kyse muustakin kuin varmuuskopioista.)
Se, mikä jollekulle toiselle tekee turvallisen olon, tekee minun oloni raskaaksi. Voin parhaiten kun asiat saavat tulla ja mennä, kun elämä pysyy liikkeessä ja saan muuttaa suuntaa ja tehdä päätökset nopeasti ilman vatvomista. Kun luotan siihen, että tärkeimpiä asioita ei kuitenkaan voi säilöä varastoon tai muistitikuille.
Ymmärrän toki myös arvon siinä, että asioita säilytetään ja arkistoidaan. (Viimeksi eilen sain valtavasti iloa, kun ystävä Englannista lähetti vanhan kuvan opiskeluajoiltamme!) Mutta mikä helpotus tajuta, että minun ei tarvitse olla se ihminen.
Vein kovalevyn kierrätykseen (paikkaan, jossa huolehditaan tietosuojasta, of course).
Huokaisin helpotuksesta.
Ajattelin kiitollisuudella ja lämmöllä entistä poikaystävääni, koska kovalevypainostus oli epäilemättä hänen tapansa osoittaa välittämistä.
Ajattelin kiitollisuudella ja lämmöllä sitä, miten elämä on mennyt.
Toivoin, että hänellä on nykyään joku ihana, varmuuskopioita arvostava tyttöystävä.
Tällä kierroksella intentioni oli tehdä tilaa runsaudelle. (Vähän huono sana, mutta tarkoitan siis sitä miten elämä voi joskus tuntua tosi kapealta ja köyhältä, joko kuvaannollisesti tai vertauskuvaannollisesti, tai sitten se voi tuntua tosi runsaalta – värikkäältä, täydeltä. No siis – runsaalta! Pandemiavuoden jälkeen nimittäin elämä ei tuntunut oikein siltä ja kaipasin kiperästi uusia tuulia)
Minusta rituaalin hauskin vaihe on etsiä todisteita siitä, miten toiveeni toteutuu yhdeksän päivän aikana. Yritän pitää silmät auki ja kirjoitan kaiken mitä huomaan ylös.
Kaivelin juuri muistikirjasta muistiinpanoja siitä, miten edellisellä kierroksella runsaus alkoi virrata elämääni:
sain idean seuraavaan kirjaan (sittemmin olen jo haudannut sen, mutta se oli ensimmäinen kirjaidea jonka olen saanut yli kahteen vuoteen ja hetken olin siitä todella innoissani. Ideat ovat aina hyvä merkki, vaikka niitä ei toteuttaisikaan – ne synnyttävät lisää ideoita.)
sain ilmaisen leffalipun
asiakas maksoi pitkään myöhässä olleen laskun
puhelu ystävältä, josta en ollut kuullut pitkään aikaan
sain vihdoin pitkään odottamani rokotusajan
törmäsin jatkuvasti kirjoihin ja podcasteihin, jotka käsittelivät juuri niitä aiheita joita tarvitsin nyt
päätin ekan kerran yrittäjänurani aikana alkaa maksaa itselleni oikeaa palkkaa
sain kaksi työtarjousta, joista toinen oli tosi iso ja toinen tosi kiva
yksi kauan roikkunut tarjous, jonka olin tulkinnut unohdetuksi, menikin yhtäkkiä läpi
pitkä kävely ja sielua syvältä ravitseva keskustelu ystävän kanssa
ilmaista ruokaa ja viiniä!!
ja niin edelleen.
Vaikutus ei suinkaan lakkaa tuohon yhdeksään päivään. Tätä rituaalia voikin hyvin käyttää jonkin uuden aloittamiseen, hyvän momentumin kasvattamiseen.
Jos ja kun kesällä ei huvita kaivella kotona kaappeja, 9×27 –rituaalin voi tehdä myös digitaalisesti vaikka laiturilla makoillen. (Tämän aion itse tehdä seuraavaksi.)
Digiversio: Yhdeksän päivän ajan poista kännykältä, tietokoneelta tai pädiltä 27 kuvaa, sähköpostia tai muuta tiedostoa. Tämä tekee tosi hyvää laitteille ja varsinkin kuvarullaa selatessa tulee väkisinkin käytyä läpi kaikenlaisia asioita ja tuntemuksia.
Lisää feng shuista:
Asioita joista tulee rikas olo
Käytännön feng shuita makuuhuoneeseen
Työpisteen päivitys: ergonomiaa ja feng shuita