Browsing Category

Koti

  • Elämä Koti Ruoka

    Kutsukaa manaaja, mutta ensin pannareita

    Sunnuntaibrunssi! Miten olinkin päässyt unohtamaan, miten hyvä idea se on – aina? Asunnossani on jo pitkään ollut jotenkin huono fiilis. Olen huomannut, etten ole oikein viihtynyt kotona – yhtäkkiä en ole enää osannut istua sohvalla, syödä…

    19.7.2015
  • Koti Ruoka

    Piilopaikassa

     Yhteistyössä Arabia, Paulig & Fazer Terveisiä lempparipiilopaikastani! Löysin tämän laiturin viime vuonna lenkkeillessäni siitä ohi. Sen jälkeen olen usein kävellyt laiturinnokkaan, kun haluan olla rauhassa – raapustella muistiinpanoja, kuunnella musiikkia tai ihan vain töllöttää…

    31.5.2015
  • Koti

    Jotain uutta seinällä

    Marianne Niemisen maalaus ei löytänyt luontevaa paikkaa ystävän uudesta kodista. Tarjouduin vitsillä adoptoimaan sen, ja ystäväni ehdotti, että otan maalauksen lainaan. Ja tuohonhan se istui kuin nenä päähän minun sänkyni yläpuolelle. Riemastuttavaa, kun asiat…

    13.5.2015
  • Koti

    Eteisessä

    Löysin Tori.fi:stä tällaisen 50-luvun lipaston. Se sijaitsi jollain paikkakunnalla, josta en ollut koskaan edes kuullut, mutta myyjä suostui ajamaan sen Helsinkiin parinkympin korvausta vastaan. Kantoi vielä rappuset ylöskin, ”sillä ehdolla” että vahdin autoa sillä…

    24.4.2015
  • Koti Kulttuuri

    Siivouksen elämänmullistava taika (ok, uskon!)

    No niin! Se kirja josta lupasin kertoa. Olen jo tehnyt ystäväpiirin hulluksi meuhkaamalla tästä kirjasta jatkuvalla syötöllä, joten nyt on teidän vuoronne, armaat lukijat. Saanko esitellä: Marie Kondo – KonMari: Siivouksen elämänmullistava taika. Kuten…

    19.4.2015
  • Koti

    Sohvapöytälöytö ja pyöreiden asioiden merkityksestä

    Huomasin eilen, että hetkonen! Helsingissähän on kevät. Tästä – tai itse asiassa lähestyvästä kesästä – todisteena kukkakaupassa tulivat tänään vastaan ensimmäiset pionit. (Tämä on merkittävää. Ne jotka ymmärtävät, ymmärtävät.) Kukille sopivaa paikkaa etsiessäni muistin, että enpä…

    15.4.2015
  • Elämä Koti

    Perustaidot hukassa

    Äh! Jotenkin en nyt ollenkaan muista miten tätä arkielämää eletään. Unirytmi on ihan sekaisin, en ole vieläkään käynyt kaupassa ja työrintamalla odottaa kaaos, enkä tiedä mistä suunnasta sitä lähtisi purkamaan. Tänään purin sentään rinkan. Pohjalta…

    14.4.2015
  • Koti

    Siivouspäivä

    Pidin eilen lähestyvän lähtöni kunniaksi megasiivouspäivän. Uuteen kotiin muuttaminen on kuukausia kestävä prosessi, sen olen huomannut. Juuri kun tavarat saa paikoilleen, tulee jokin yllätys, joka pistää koko pakan uusiksi ja kaaos valtaa taas kaiken. Eikä…

    18.3.2015
  • Elämä Koti

    Sunny side up

    Huomenta! Nyt on maaliskuu, ja minusta näkee sen. Vannon, että sen valahtaneen harmaan säkin sijaan tänään peilistä katsoivat vähän kirkkaammat kasvot. Sellaiset, jotka tietävät, että kevät on tulossa. Viikonloppuna uudessa kodissani vietettiin tupareita. Paikalla…

    2.3.2015
  • Koti

    Wieniläistuolit ja vetovoiman laki

    Uuden kodin sisustus on mennyt ihan jonkun vetovoiman laki -kirjan oppien mukaisesti. Halusin löytää kaikki huonekalut käytettyinä. Tämän vuoksi olin varautunut siihen, että hommassa voisi kestää pitkään ja saattaisin hyvinkin elää puoli vuotta ilman sohvaa tai ruokapöytää.…

    15.2.2015