Mitä olen oppinut kuvaamisesta

refle-(2-of-4)

Lupasin kertoa teille vielä vähän lisää siitä, mitä olen oppinut valokuvaamisesta sen jälkeen, kun otin ensimmäistä kertaa järkkärin käteen.

Ensimmäinen vinkkini on avata silmät ja opetella katsomaan asioita. Ihan kuin jonkun juttuja voi kuunnella tai oikeasti kuunnella, asioita voi katsoa tai ihan tosissaan katsoa. Kannattaa olla utelias. Tuntemiani taitavia kuvaajia yhdistää se, että he näkevät, jos nyt eivät kauneutta, niin ainakin jotain kiinnostavaa siellä, missä muut eivät näe mitään. Tästä on hyötyä paitsi valokuvaamisessa myös siinä, että elämästä tulee paljon siistimpää ja runsaampaa noin ylipäätään.

istanbul-(14-of-48)

untitled-(502-of-576)

Kannattaa katsoa paljon muiden kuvia, niitäkin oikein katsomalla. Tutkia, mistä niissä pitää. Blogeissa, lehdissä, vanhoissa valokuvauskirjoissa, museoissa, näyttelyissä… On hyvä katsoa kuvia eri aikakausilta ja erityyppisiltä kuvaajilta, pelkkä pastellinsävyinen Pinterest-maailma käy äkkiä puuduttavaksi.

kauppatori

heimo (21 of 26)

Ihmisten kuvaamisessa on helpointa aloittaa niistä ihmisistä, joita rakastaa. Heistä saa helpoiten onnistuneita kuvia. Kuvasta näkee melkein aina, jos kameran takana on ollut joku, joka katsoo kohdettaan rakastavin silmin.

estholmen-(10-of-23)

Ihmisiä kannattaa kuvata vähän salaa. Useimmilla ihmisillä on peilin edessä opeteltu valokuva- ja peili-ilme, joka ei näytä yhtään siltä, miltä he oikeasti näyttävät. Jos sinulla on sellainen ilme, haasta itsesi välillä luopumaan siitä.

Poseerausilmeellä on ymmärrettävä funktio: se tuo turvaa meille, jotka ajattelemme aina näyttävämme kuvissa hirveiltä, mutta usein päädymme valokuvailmeen ansiosta näyttämään jäykiltä ja epäaidoilta. Siksi kuvaajana on toisinaan hyvä toimia hieman ninjan elkein ja yllättää puskista.

santorinivinkit-(35-of-47)

(Tässä kuvassa ninjakuvaaja kirjaimellisesti puskassa.)

taivaanalla-(4-of-8)

Anna asioiden olla. Pinterest-Instagram-maailmassa unohtuu helposti, että täydellisyys on itse asiassa hiton tylsää. Kuva vaatii usein hieman asettelua ja rajaamista, mutta koeta malttaa olla kajoamatta ihan kaikkeen. Kuvat, joissa näkyy elämä, ovat kiinnostavampia kuin ne, joissa kaikki on täydellisen harkittua ja täydellisen staattista.

ruokablogiin (3 of 3)

Ruokaa kuvatessa pitää olla nopea. Vihannekset ja pasta kannattaa jättää mieluummin aavistuksen raa’aksi kuin kypsentää liikaa. Isot asiat näyttävät hyvältä kuvissa, esimerkiksi vihannekset kannattaa pilkkoa mieluummin reilun kokoisiksi paloiksi kuin ihan pieniksi kuutioiksi. Pariton luku asioita näyttää yleensä paremmalta kuin parillinen.

kesafeast-(11-of-11)

Nuupahtaneet yrtit ja salaatit saa virkistettyä suihkimalla niihin vettä. Yrtit ovat ylipäätään aina hyvä. Ruuasta kannattaa yleensä ennemmin koota keko, jossa on vähän korkeuseroa, kuin tasapaksu kasa. Ruoka näyttää aina parhaalta luonnonvalossa, tästä en ota vastaan vastaväitteitä. Murut, roiskeet, puoliksi syödyt asiat ja muunlainen elämä on hyväksi ruokakuvissakin.

pauliina-(7-of-10)

mango (6 of 7)

Ihmisten kuvaaminen vaatii valtavasti rohkeutta myös kuvaajalta. Itse en ole oikein koskaan oppinut tätä. Siksi kuvaan enimmäkseen asioita. Olen huomannut, että matkoilla on helpompaa kaivaa kamera esiin erinäisissä tilanteissa, jonkinlainen anonyymiyden tunne kai suojaa. Sanoisin siis, että matkat kannattaa aina hyödyntää myös loistavina tilaisuuksina oppia paremmaksi kuvaajaksi. Visuaalisesti erilainen ympäristö saa myös näkemään asiat uudella tavalla ja kokeilemaan uusia asioita.

sunnuntai-(2-of-2)

Ja toisaalta, jos et halua kuvata ihmisiä, ei tartte. Jos haluat kuvata vain eläimiä, maisemia tai kahvikuppeja, anna palaa. On ihan ok olla yhden asian nainen tai mies. Georgia O’Keeffe teki uran maalaamalla lähikuvia kukista ja onnistui silti sanomaan niillä enemmän kuin moni tuhansilla sanoilla.

photo1-1

Kai tämän kaiken voi tiivistää näin: menkää, kuvatkaa ja eläkää. Ja antakaa sen elämän näkyä kuvissa.

Kuvat minusta ottivat lempivalokuvaajani Stella Harasek, Mikko Rasila ja Jenna Kämäräinen

powered-by-nikon

 


Lempikirjoista

Kovasti toivoitte kirjapostauksia. Näissä muodoissa: 1) kerro vielä jotain lukuvinkkejä, 2) kerro lempikirjoistasi, 3) vinkkaa jostain kirjoista, joista saisi lohtua.

No, tämä juttu kattaa vähän niin kuin nuo kaikki, sillä tänään kirjoitan lempikirjoistani. Minulle ne kaikki ovat juurikin niitä, joista saa lohtua. Ja kai nämä voi lukuvinkkeinäkin ottaa, vaikka olen aina hyvin varovainen suosittelemaan lempikirjojani kellekään. Lempikirjat kun ovat lempikirjoja hyvin henkilökohtaisista syistä, eikä niiden hienous aina aukea muille.

(”Lempikirjat” ovat muuten usein eri asia kuin ”parhaat koskaan lukemani kirjat”. Ja oletteko huomanneet, että lempikirjojen listalta ei läheskään aina löydy yhtään lempikirjailijan teosta. Kaksi ihan eri asiaa: lempikirjat tulevat lempikirjoiksi hyvin maagisista ja intiimeistä syistä, eivätkä ne välttämättä liity siihen, kuinka hyviä kirjat ovat. Lempikirjailijoista taas tulee lempikirjailijoita siksi, että he kirjoittavat kerta toisensa jälkeen hyviä kirjoja.)

sohva-(1-of-1)

Minun lempikirjojani: Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin, koska siitä tulee aina mieleen Irlannissa vietetty kesä ja sipsien tahrimat sivut, joita kääntelin ahnaasti toinen toisensa jälkeen – kun luki niin hyvää kirjaa, jumalten lisäksi myös Eeva valvoi öisin. Kun ei malttanut lopettaa.

Ja Stephen Fryn omaelämäkerta Moab Is My Washpot, jonka luin ylioppilaskeväänä, ja jokin pato sisälläni aukesi. Muistan, kun kävelin pitkin Aleksanterinkatua ja yhtäkkiä tajusin, että on ihan ok tuntea asioita. Iloisia ja surullisia, hyviä ja huonoja, korkeita ja matalia. Että se on oikeastaan jopa toivottavaa. Ja siinä uskossa olen elänyt siitä asti, ja siitä asti olen tuntenut. En muista miten se liittyi tähän kirjaan, mutta jotenkin se liittyi.

Alice Walkerin Häivähdys purppuraa ja Muriel Barberyn Siilin eleganssi, kaksi hyvin erilaista kirjaa, joita rakastan samasta syystä: molempien jälkeen aloin huomata enemmän.

Hanif Kureishin Esikaupunkien Buddha. En muista miksi.

Robert McLiam Wilsonin Eureka Street. Miljoona syytä miksi.

Amélie Nothombin Samuraisyleily. Fuji-vuori, jne.

(Melkein) kaikki Michael Chabonin kirjat, mutta erityisesti The Mysteries of Pittsburgh, joka on Chabonin tuotannon heikoin, ja silti rakkain. Rakastan myös Wonder Boysia, tosin rakastan siitä tehtyä elokuvaa vielä enemmän.

Kjell Westön Älä käy yöhön yksin.

Junot Diazin The Brief Wondrous Life of Oscar Wao. 

Nicole Kraussin Rakkauden historia ja – tämä on puhdasta sattumaa – ex-miehensä Jonathan Safran Foerin Kaikki valaistuu.

Hengellisistä kirjoista minulle rakkain on Marianne Williamsonin A Return To Love, ja H. Emilie Cadyn Lessons in Truth. 

Muistelmateoksista Fryn lisäksi Mia Kankimäen kirja Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (kappaleeni on muuten jollain lainassa – kuka oletkin, jos luet tämän niin palauta jos nähdään!). Ja Dolly Partonin Dream More. Ja jos olen täysin rehellinen niin Geri Halliwellin If Only.

Ilse Crawfordin Sensual Home, joka ei ole oikeastaan sisustuskirja vaan elämäntaito-opas. Lempikeittokirjani ovat Saku Tuomisen Basta! ja Yotam Ottolenghin Plenty.

Runokirjoista: Rimbaudin Kausi helvetissä, jota luen silloin kun olen itse helvetissä, ja Ryookanin Suuri hupsu, jota luen silloin kun en ole.

No niin, siinä ne. Mitkä ovat teidän?

(Vielä bonuksena kolme lohtukirjasuositusta: Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville, Ron McLartyn Polkupyörällä ajamisen taito, Rebecca Wellsin Jumalaiset jajasiskot.)


Alkuun valokuvausharrastuksessa

fenkolilinssikeitto-(1-of-3)Blogiani pitkään lukeneet ehkä tietävät, että olen kulkenut kuvaajana pitkän matkan. Alkuaikojen kuvani olivat… noh, sanotaan, että hellyyttäviä. (Vaihtoehtoisia ilmaisuja: tosi ruma jne.)

Näyttäisin mielelläni vertailun vuoksi jonkin näistä mestariteoksista, mutta alkuaikojen kuvia ei ole säästynyt – mielestäni elämä on liian lyhyt varmuuskopioimiseen ja annan vanhojen kansioiden kuolla samaa tahtia läppäreiden kanssa. Ehkä parempi niin, vaikka olivathan ne suoraan keittiön loisteputkien alla otetut vihreänkelmeät lähikuvat lasagnesta melkoista modernin taiteen tykitystä.

Kuvaamisesta on vuosien varrella tullut niin paljon kysymyksiä, että tein tässä vielä julkisen kuvaajaurani päätteeksi tiivistelmän vinkeistäni. Ensimmäinen osa käsittelee niitä yleisimmin kysyttyjä juttuja, jotka itse asiassa kaikki liittyvät alkuun pääsemiseen valokuvaharrastuksessa. Toisessa osassa jaan omat vinkkini niille, joilla kamera on jo kädessä.

pauliina-(3-of-10)

Kännykkäkuvaamisen aikakaudella oikean kameran hallinnasta voi olla yllättävää hyötyä muillekin kuin ammattikuvaajille, toimittajille ja bloggaajille. Olitpa yksityisyrittäjä, joka tarvitsee kuvia nettisivuilleen, tai halusitpa vain yllättää ystävät tai sukulaiset kivalla lahjalla (paperille teetetty kuva – melkoista luksusta vuonna 2016!), kuvaaminen on hyvä taito hallita. Ennen kaikkea valokuvaaminen on hauska, luova ja palkitseva harrastus, jossa uuden oppiminen ei lopu ikinä.

Totean jälleen kerran: en ole ammattilainen enkä edes erityisen lahjakas. Nämä vinkit ovat amatööriltä amatööreille. Toivottavasti niistä on iloa valokuvaharrastuksessa!

kesakuu15-(11-of-11)

Millainen kamera kannattaa hankkia?

Ihan millainen vain, kunhan sitä opettelee käyttämään! Ihmiset tuntuvat usein ajattelevan, että hyvien kuvien salaisuus on tietyssä kamerassa tai linssissä, ja niin se osittain onkin – mutta vasta kun niistä tajuaa jotain.

Yleisesti hyväksytty neuvo on aloittaa pokkarikamerasta, joka todennäköisesti löytyy jo kotoa. Itse kuitenkin innostuin valokuvaamisesta nimenomaan vasta kun ostin ensimmäisen järjestelmäkamerani. Markkinoilla on nykyään todella hyviä, kohtuuhintaisia, aloittelijoille sopivia järkkäreitä, joilla on hyvä aloittaa valokuvaamisen perusteiden opettelu. Yleensä niillä saa aikaan tosi hyvää jälkeäkin! Hinnat lähtevät n. 350 eurosta ylöspäin.

Ja sitten se ylivoimaisesti kysytyin kysymys: Mitä kameraa käytän? Itse kuvaan tällä hetkellä Nikonin D750:llä, joka on ihan huikea enkä ole täysin vakuuttunut, että olen kuvaajana sen arvoinen. Suosittelen tuota kameraa varauksetta niille, joilla on jo kokemusta järkkärikuvaamisesta ja kunnianhimoa kuvaamisen suhteen, mutta aloittelija ei missään nimessä tarvitse noin jämerää (tai arvokasta) kalustoa. Ennen D750:ta kuvasin Nikonin harrastelijajärkkärillä, jonka tämänhetkinen vastine taitaa olla D3300.

istanbul-(47-of-48)

Mistä kannattaa aloittaa kuvaamisen opettelu?

Aluksi kannattaa tutustua valokuvauksen perusasioihin:

  • Mitkä kaikki tekijät vaikuttavat valotukseen?
  • Mitä tarkoittaa valotusaika?
  • Mitä tarkoittaa aukko?
  • Mitä tarkoittaa ISO-herkkyys?
  • Mitä tarkoittaa polttoväli?
  • Mitä tarkoittaa syväterävyys?
  • Mitä tarkoittaa valkotasapaino?

Kun tiedät nämä, tiedät oikeastaan kaiken, mitä tarvitsee tietää hienojen kuvien ottamiseen – loppu on hienosäätöä. Näihin kaikkiin löydät vastauksen valokuvaamisen oppikirjasta… tai yksinkertaisella Google-haulla. En osaa ikävä kyllä suositella mitään tiettyä sivustoa tai opusta – itse olen saanut perusoppini kuvaustaitoisilta ihmisiltä elämässäni ja sitten tehnyt Google-iskuja asioiden syventämiseksi.

Nykyaikaiset kamerat ovat niin fiksuja ja hyviä, että tajuamatta kuvaamisesta mitään voi silti saada todella hyviä kuvia – tuurilla. Kun osaat perusasiat, et ole tuurista riippuvainen, vaan aina tilanteen herra.

aitienpaiva-(5-of-6)

Hyvä tapa oppia on keskittyä yhteen yllä listatuista asioista kerrallaan ja tutustua siihen ensin teoriassa ja sitten käytännössä. Sanotaan vaikka, että haluaisin ymmärtää, mitä tarkoittaa aukko (olen kirjoittanut aiheesta täällä). Selvittäisin ensin lukemalla, mikä on aukko ja mikä on sen rooli valokuvaamisessa. Sen jälkeen ottaisin kameran käteen ja alkaisin kokeilla, miten aukon säätäminen vaikuttaa valokuvien lopputulokseen. Seuraavana päivänä tekisin saman ISO-herkkyyden kanssa, jne.

Aloittelijan ei kannata heti alkaa kuvata täysmanuaaliasetuksilla, mutta ei myöskään jämähtää täysautomaattiasetuksiin – siinähän katoaa koko järkkärikuvaamisen idea! Minulle helpointa oli aloittaa aukonvalintatilalla (A tai Av), jossa kuvaaja valitsee aukon mutta kamera säätää valotusajan. Kun sen alkaa hallita, voi siirtyä manuaaliin.

takkilokakuu-(3-of-7)

Millainen objektiivi kannattaa hankkia?

Tämä kappale on tarkoituksella edellisen jälkeen, sillä mielestäni objektiivikaupoille ei kannata lähteä ennen kuin tajuaa valokuvaamisen perusasiat. Järkkärin rungon mukana tulee yleensä ihan kelpo zoomiobjektiivi, jolla on hyvä aloittaa. Kun haluaa viedä harrastuksen seuraavalle tasolle, voi hankkia toisen linssin, jolla saa vaihtelua kuviin. Suurelle osalle ensimmäinen lisähankinta on 50-millinen linssi, joka onkin erinomainen valinta esimerkiksi muotokuviin. Jos haluaa kuvata laajakuvaa kuten maisemia tai sisustuskuvia, voi esimerkiksi valovoimainen 24 mm linssi olla hyvä vaihtoehto. Useimmilla valmistajilla on näistä linsseistä markkinoilla suhteellisen edulliset versiot.

Linssejä ei kannata ostaa ennen kuin ymmärrät miten polttoväli ja aukko vaikuttavat kuvan lopputulokseen, koska tarvitset tätä ymmärrystä oikean linssin valintaan.

aukko (2 of 4)

(Varoitus: seuraava tekstinpätkä saattaa olla uhkaava, jos et vielä tajua kuvaamisesta mitään, mutta älä lannistu! Lukemalla perusasiat tässä kaikessa on ihan pian järkeä.)

Objektiivien hinnat vaihtelevat alle satasesta tuhansiin euroihin. Aloittelija ei tarvitse superkalliita hifistelylinssejä, vaan valinnassa tärkeimmät ominaisuudet ovat perusasiat: polttoväli ja linssin valovoima eli maksimiaukko. Kiinteäpolttovälisellä objektiivilla tarkoitetaan linssiä, jolla ei voi zoomata, eli kuvaat aina samalla polttovälillä. Valovoima ilmoitetaan f-lukuna objektiivin nimessä, eli esimerkiksi ”Nikkor AF-S 50 mm f/1.8” tarkoittaa, että objektiivin polttoväli on kiinteä 5o mm ja maksimiaukko 1.8. Zoomiobjektiiveissa kannattaa huomioida, että yleensä (ei aina) maksimiaukko ei ole sama kaikilla polttoväleillä. Myös tämän näkee linssin nimestä, esim. Nikkor AF-S 28-300 mm/3.5 – 5.6 tarkoittaa, että linssillä voi kuvata polttoväleillä 28-300 mm ja maksimiaukko vaihtelee 3.5 ja 5.6 välillä.

Jos kaipaakin nimenomaan valovoimaa, voi jokin kiinteäpolttovälinen linssi olla aloittelijalle paras vaihtoehto, sillä valovoimaiset zoomit tuppaavat maksamaan.

laivalla-(8-of-23)

Suosin itse kiinteäpolttovälisiä objektiiveja ja ylivoimaisesti eniten kuvaan 50-millisellä (Nikkor 50 mm f/1.4). Tykkään siitä, että kiinteäpolttovälisellä linssillä tiedän aina suunnilleen, millaisen lopputuloksen saan. (Kuvaamisesta tietämättömät ihmiset eivät usein ymmärrä, että zoomaaminen vaikuttaa moneen muuhunkin asiaan kuin pelkkään kuvan rajaukseen.) Nämä ovat kuitenkin makuasioita – moni rakastaa kuvata zoomeilla ja pitää kiinteäpolttovälisiä linssejä rajoittavina. On joka tapauksessa hyvä kuvata jonkin verran molemmilla, jotta ymmärtää, mikä vaikutus zoomaamisella on lopputulokseen ja löytää oman kuvaustyylinsä.

Lisähuomautuksena: samalla objektiivilla saa erilaisen lopputuloksen riippuen siitä, kuvaatko kroppikenno- vai täyskennorungolla. Harrastajajärkkärit ovat kuitenkin käytännössä aina kroppikennoisia, joten aloittelijana sinun ei tarvitse vaivata tällä päätäsi, mutta tästäkin on hyvä olla tietoinen!

subru-(15-of-16)

Mitä aloittelijan kannattaa kuvata?

Kaikkea! Moni tykkää irvailla sille kuinka aloittelevat kuvaajat kuvaavat lähikuvia kukista ja omista kengistään, mutta mitä sitten? Kuvaa, kuvaa, kuvaa, vain sillä tavalla voi oppia. Aluksi ei todellakaan kannata olla huolissaan kuviensa omaperäisyydestä, luovuudesta tai taiteellisesta sisällöstä, vaan kuvata vain mahdollisimman paljon. Sillä tavalla oppii tekniset perusteet ja saa kameran haltuun.

Vaikka kannattaa kuvata paljon, ei kuitenkaan kannata kuvata holtittomasti. Heti alusta asti opit enemmän, kun käytät pari sekuntia kuvakulman ja rajauksen miettimiseen ennen kuin painat laukaisinta.

Valokuvaamisen tekniikkaa voisi verrata kielioppiin: sitä voi hallita kieliopin täydellisesti, mutta kirjoittaa silti pitkäveteistä tekstiä, jossa ei ole mitään sisältöä. Toisaalta tietty määrä kieliopin hallintaa vaaditaan, jotta ne säkenöivät ajatukset saa muille ihmisille ymmärrettävään muotoon. Sama pätee kuvaamiseen – hyvä tilanne ja tunnelma on paljon kiinnostavampaa kuin teknisesti täydellinen kuva, mutta ilman minkäänlaista teknistä osaamista et saa kuviin vangittua omaa visiotasi.

kevatkadut-(4-of-6)

Kuvaa kaikkea, mitä pidät vähänkään kiinnostavana. Kun on kuvannut jonkin aikaa, silmä alkaa harjaantua, ja alat huomata ympäristössäsi täysin uudenlaisia asioita ja kuvakulmia. Alat pitää kiinnostavina asioita, joita et aiemmin edes huomannut.

Armollisinta on aloittaa kuvaaminen luonnonvalossa, valoisaan aikaan, ilman salamaa, ei suorassa auringonpaisteessa. Hämärä, keinovalo, ärjyn kirkas auringonpaiste ja salamalla kuvaaminen vaativat jo astetta enemmän kikkailua.

Hyviä harjoituskohteita ovat elottomat esineet, asetelmat sekä ihmiset, jotka viihtyvät kameran edessä. Haastavampia kohteita ovat lapset, eläimet, aikuiset, jotka inhoavat olla valokuvissa, maisemat sekä ruoka. (Toisin kuin usein luullaan, hyvän ruokakuvan ottaminen on oikeasti vaikeaa.) Mutta nämä alkavat olla jo seuraavan postauksen juttuja…

Toivottavasti tämä vastasi joihinkin kysymyksiinne! Kuvaamisen iloa!

powered-by-nikon


Heroes

bowie

Hänen ansiostaan halusin lähiöteininä pukeutua tekoturkissomisteiseen takkiin ja piirtää silmiin mustat rajaukset. Mutta ennen kaikkea hänen ansiostaan uskalsin tehdä niin, vaikka kaikilla kuului olla Helly Hansenin toppatakki.

Ja kun 15 vuotta myöhemmin pohdin elämäni vaikeinta päätöstä, hän lauloi turn and face the strange niin kauan että uskoin.

Kiitos Bowie, ikuisesti inspiroiva.

And we kissed, 
as though nothing could fall
and the shame was on the other side.


1 2 3 9