Ruoka

Eläköön Espa

12.1.2015

espa1

Eteläesplanadi on pitkään ollut minulle mysteeri. Kaupungin keskeisin paikka, jossa ei kuitenkaan ole ollut mitään, ei mitään elämää tai syytä mennä sinne. Hulluutta, Helsinki! Juuri tämän kadunhan pitäisi olla kaupungin sydän ja vetonaula turisteille.

Viime aikoina Eteläespalla on kuitenkin alkanut näkyä elonmerkkejä. Ensin tuli Bronda, jonka baari on minusta huippu (sen sijaan illallispuolen skippaisin) ja Prestokin on lounaalla ihan kiva. Uusi Siwa ja Alkokin tuovat elämää, vaikkeivät nyt ehkä olekaan niitä viihtyisimpiä kävelykatukulttuurin kehtoja.

pompier3

pompier2

Mutta kyllä Eteläespan paras tulokas on entisen Postresin tiloihin loppuvuodesta avautunut Pompier ESPA.

Lounas on hinta-laatu-suhteeltaan mainio (näistä ei Helsingissä todellakaan ole ylitarjontaa!) Lämpimän ruuan tai keiton ja salaattipöydän saa kympillä, 15 eurolla koko setin. Rapukeitosta on kuulemma tullut kaupungilla jo klassikko – itse en ole vielä päässyt sitä maistamaan, koska sana on kiirinyt ja soppa loppuu salamana.

Pompierissa on myös kiva tunnelma – paikka on aina täynnä, enkä vielä koskaan ole käynyt siellä lounaalla ilman, että alkaisin jutella jonkun ihan tuntemattoman kanssa, koska olemme päätyneet tilan puutteen vuoksi samaan pöytään.

Joten eläköön Espa – pikkuhiljaa.

pompier1

Pompier ESPA
Eteläesplanadi 8, Helsinki

Toinen Pompier löytyy Albertinkadulta.

Follow my blog with Bloglovin

Ruokablogin paluu (tavallaan)
Vuoden ensimmäinen sunnuntai (+banaani-maapähkinävoipannarit)

Saattaisit pitää myös näistä

  • Nelly 12.1.2015 at 12:21

    Eeva Kolu! Blogisi on entistä ihanampi itsenäisenä sivustona!

    • Eeva Kolu 12.1.2015 at 12:26

      Kiitos Nelly! 🙂

  • Blue Peony 12.1.2015 at 1:25

    Se on kyllä totta, että Espa on jännän jakautunut katu. Minulle Espa on yhtä kuin sykkivä pohjoispuolensa ja päättymätön kesäinen puistopicnic, ehkä pitäisi alkaa poiketa sinne eteläpuolellekin.

    • Eeva Kolu 12.1.2015 at 1:28

      Eipä sinne eteläpuolelle aikaisemmin ole ollut syytä poiketa! 😀 Mutta nyt on sentään pari. Kovasti odottelen lisää. Pohjoisespa on tosiaan aika kiva, ja puisto tietysti.

  • M 12.1.2015 at 4:16

    Espasta pitäisi NIII-N tehdä kävelykatu. Just saying.

  • iisa 12.1.2015 at 4:32

    tämä on varmaankin omituinen kysymys, mutta luetko sanomalehtesi paperisena versiona vai verkossa? ajattelin tilata hesarin ja punnitsen näiden vaihtoehtojen välillä, onko sinulla ajatuksia näiden kahden plussista ja miinuksista? 🙂 kiitos! ja uudistunut blogisi on ihana 🙂

    • Eeva Kolu 12.1.2015 at 7:05

      Heippa, luen verkosta, en vaan jaksa sitä paperinkierrätys-show’ta joka syntyy päivälehdestä. Onhan siinä toki eri fiilis, mutta yksiössä nuo lehdet ottaa helposti vallan koko asunnosta!

  • tutt 12.1.2015 at 4:46

    Hei,
    uudistunut blogi saa kehuja täältäkin :)! Yksi kehitysehdotuskin olisi, kuitenkin. Voisiko sivun oikealla olevasta instagram-osiosta päästä klikkaamalla katsomaan niitä instakuvia? Ei vanha nää tarpeeksi hyvin pelkkiä pikku kuvia katsomalla :D.

    Kiitos vielä rehellisestä blogistasi. Rehellisyys yhtä kuin omannäköisestä, sydämellä tehdystä, omaa tietään kulkevasta blogista. Ja kiitos, kun esittelit aikoinaan toivomuksestani työpisteesi :).

    • Eeva Kolu 12.1.2015 at 7:04

      Moikka Tutt, tiiätkös mä inhoan itekin tuota Insta-widgetiä 😀 Uusi on työn alla!

  • Saana 12.1.2015 at 5:20

    Ihana uudistunut blogi! Tätä on varmaan kysytty tsiljoona kertaa, mutta millä kameralla ja objektiivilla kuvaat?

    • Eeva Kolu 13.1.2015 at 4:53

      Heippa Saana, mulla on nyt aika sekava tilanne kameroiden kanssa, kuvaan sekä Canonin järkkärillä, Olympuksen pokkarilla että iPhonella. En ole mihinkään näistä erityisen tyytyväinen, pitäisi keksiä joku fiksu ratkaisu 🙂

  • Elina 13.1.2015 at 4:19

    Ja kuinka hauskaa, NYT uutisoi tänään uudesta Eteläespan elävöittäjästä: http://nyt.fi/a1305916934183

    • Eeva Kolu 13.1.2015 at 4:52

      Just huomasin kans, mahtava uutinen! Sitä saa mitä tilaa 😉