Elämä

Jotain vanhaa, jotain uutta

24.1.2016

Äidiltä tuli äsken puhelu. Mä en tiedä mitä sulle kuuluu kun et enää kirjoita sitä blogia. Susta on tullut ihan mysteerinainen.

No. Viimeviikkoinen siivousurakkani huipentui eilen kaapintyhjentäjäisiin, joiden tarkoituksena oli päästä eroon kaikista keittiön kaapeissa majailleista pulloista. Syötin vieraille kaikki jääkaapista löytyneet oliivit, keksit ja pähkinät. Vihanneslaatikon jämistä ja juustonkannikoista tein piirakan. Ystävät joivat mukisematta kaikki lahjaksi saadut epämääräiset punkkutonkat ja puolimakeat roseeviinit, ja baarikaapin jämistä valmistelin kammottavia yllätyscocktaileja koko illan.

IMG_1414Ilta oli ihana, ja siihen kietoutui jotain merkityksellistä. Puolivälissä iltaa tajusin, että ei tässä ole kyse vain kaappien tyhjentämisestä – ne kemut olivat läksiäisjuhlat myös jollekin ihan muulle kuin niille vanhoille pulloille. Ehkä edelliselle elämänvaiheelle, ehkä vanhoille energioille. Tuntui hyvältä sanoa hyvästit niin, leppoisasti, lämpimästi, ei ovet paukkuen ja sillat roihuten.

Tänään kävimme Kaivopuistossa rekiajelulla. Reen kyydissä katselin lumista kaupunkia, hiihtäviä ja kelkkoja työnteleviä ihmisiä ja mietin, onko tämä tosiaan Helsingin keskusta ja onko vuosi varmasti 2016. Aika tuntui pysähtyvän hetkeksi.

IMG_1433

Koko päivän on tupruttanut lunta ja kotikulmat ovat niin kauniit, että pyörryttää. Ratikassa istuessani teki mieli hypätä jokaisella pysäkillä pois valokuvaamaan maisemaa. Mutta yksi niistä syistä, miksi blogiurani päättyy, on juuri se, että aika pysähtyisi useammin, niin kuin siinä reessä. Että osaisin nauttia hienoista hetkistä ihan itse, en aina miettiä, miten välittäisin niiden hienouden muille. Olla enemmän läsnä, kuten nykyään sanotaan.

Joten pidin takalistoni ratikan penkissä. Istuin ja katsoin maisemaa. Yritin painaa sen mieleeni ja samalla luottaa siihen, että niitä tulee lisää. Tulee kaikenlaisia maisemia, loputtomasti kauniita hetkiä – ei niitä kaikkia tarvitse yrittääkään tallentaa.

Nyt naputtelen tätä olohuoneen sohvalla ja kuuntelen, kun keittiössä tiskikone pyörittää satsia numero kaksi – kaapintyhjentäjäiset jättivät jälkeensä monta likaista lasia. Vielä yksi koneellinen, roskat roskiin, tyhjät pullot kauppaan. Huomenna haluan herätä kotona, jossa on tilaa jollekin uudelle.

Mitä olen oppinut kuvaamisesta
Taas virtaa

Saattaisit pitää myös näistä

  • Sara 24.1.2016 at 5:43

    Voi, Eeva, minulla tulee sinua ja kirjoituksiasi ikävä. Kaikkea hyvää sinulle uuden kynnyksellä. *halaus*

    • Eeva Kolu 24.1.2016 at 7:57

      Halauksia sinne kans! x

  • Ninni 24.1.2016 at 5:53

    <3

  • Maaritti 24.1.2016 at 6:20

    Voi että, ikävä tulee minullakin sinun kirjoituksiasi ja pohdintojasi! Olet aivan huikea kirjoittaja. Kiitos kaikista teksteistäsi.

    • Eeva Kolu 24.1.2016 at 7:56

      Kiitos sinulle Maaritti! x

  • Mikaela 24.1.2016 at 6:21

    Sun blogistas olen saanut mm. iloa, voimaa, ideoita ja inspiraatiota sekä uskoa siihen, että asiat aina järjestyvät. On sääli, että päätit lopettaa kirjoittamisen. Mutta hyvä, että tiedät, mitä tarvitset ja toimit sen mukaisesti, omaa sydäntäsi kuunnellen. Toivottavasti tulevaisuus sekä uusi ja erilainen elämä tuovat sulle kaikkea hyvää.

    • Eeva Kolu 24.1.2016 at 7:56

      Kiitos Mikaela kommentistasi ja onpas ihana kuulla, että tästä on ollut iloa! Kirjoittamista en ole lopettamassa vaikka blogi hiljenee 🙂

  • Ulla-Maija 24.1.2016 at 7:05

    Aina kun näen sun uusimman postauksen täällä, niin ilahdun, että vielä pääsen lukemaan ajatuksiasi ja katsomaan kuviasi. Ja aina kun mainitset tekstissä blogin päättymisestä, niin mielessä muljahtaa masentavasti. Mut pakko mun kai on hyväksyä sun valintasi elämässäsi. Ja toivon sulle kaikkea hyvää uuden alkuun. Kumpa tuntisin sut henkilökohtaisesti.

    • Eeva Kolu 24.1.2016 at 7:56

      Kiitos Ulla-Maija kun olet ollut matkassa mukana! Ehkä me vielä törmätään 🙂

  • eh 24.1.2016 at 7:09

    Kiitos Eeva pohdiskeluistasi! Tämä blogi on ollut minulle sellainen hengäshdyshetki arjen kiireissä. Nyt luen jokaisen uuden postauksen sydän syrjällään peläten sen olevan viimeinen. Että lopussa kerrot blogin päättyvän nyt tähän. Tekisi hyvää tämän lukijan verenpaineelle, jos vaikka jo pari päivää ennen voisit varoittaa, että nyt on tulossa ne pelätyt jäähyväiset. 🙂

    • Eeva Kolu 24.1.2016 at 7:55

      Kiitos Eh! Ei mullakaan ole mitään suunnitelmaa näille viimeisille päiville, en itsekään siis vielä tiedä milloin se viimeinen kirjoitus tulee 😀

  • Katinana 24.1.2016 at 8:06

    …. Olen ollut ”matkassa mukana” äänettömänä kulkijana koko ajan. Joka kerta, kun avaan uuden blogipostauksen, jännitän onko se viimeinen. Uskon, että lopetus on tyylillesi sopivasti salaperäinen ja mainio, ei mikään juhlava vaan olet valinnut vain oikeat sanat. Sano, ettei tämä lopu vielä seuraavalla kerralla, kun tulen…

  • Annee 24.1.2016 at 10:40

    Näitä juttujasi olen lukenut monen monta vuotta. Täältä olen saanut iloa, ideoita, voimaa ja rohkeutta. Olet jakanut innostusta uusiin asioihin. On ollut mahtavaa saada niin paljon kauttasi. Jotenkin niin haikeaa kun ”käännät sivua” elämässäsi ja lopetat blogin….mutta kiitos ja halaus ja kaikkea ihanaa sinulle jatkossa.

  • JenniE 25.1.2016 at 5:44

    Olen opetellut samaa; nauttimaan hetkistä kuvaamatta niitä. Se on välillä yllättävän vaikeaa. En ole pitänyt blogia tms mutta tykkään kuvaamisesta ja on kuvista iso osa toki päätynyt instagrammiin. Mutta jotenkin alkoi itseäkin tökkiä se että instagram oli useamman vuoden ajan kuin ”kuvapäiväkirja” (muutama kuva päivässä, mutta kuitenkin..) Nyt kuvaan vain silloin kun ehdottomasti tuntuu siltä, en siksi että ”olisipa kiva kuva instaan”.. Huoh.

    Harmi että lopetat , tekstejäsi on ollut ilo lukea <3

  • Ree 25.1.2016 at 6:45

    Dear Eeva,
    kai sää ny jonkun kirjan vähintään kirjotat vielä?
    Sellasen paperisen 🙂
    Oot ihana kirjottaja ja vaikutat huipputyypiltä muutenkin.
    Kiitos sulle.

  • TerhiR 25.1.2016 at 8:02

    Hei, jotenkin jossain vaiheessa arvailin, että muutoksia on tulossa, olit siellä Espanjassa vaeltamassa..
    toivotan sinulle hirmuisesti menestystä, onnea ja tähtisadetta ja ennen kaikkea rauhaa ja rakkautta valitsemallasi tiellä <3

  • May 25.1.2016 at 8:12

    Kirjoitan nyt jäähyväiseni tähän, kun tässä kirjoituksessa oli jotenkin niin eevamaisen valoisa tunnelma. Kiitos oivalluksista, pienistä hetkistä, makumatkoista, kirjamaailmoista ja elämänpilkahduksista joita olet blogisi kautta vuosien varrella tarjoillut. En olisi ikinä voinut uskoa, että jonkun blogin lopettaminen tuntuu henkilökohtaisilta hyvästeiltä, mutta sinun blogiasi tulee oikeasti kova ikävä. Voi kunpa et kokonaan katoaisi! Kiitos Eeva kaikesta, ja voi hyvin. Onnellisia sattumia ja ilonhetkiä tuleviin vuosiin!

  • Henna 25.1.2016 at 10:13

    Kiitos <3
    Ihan paras blogi, ihania, koskettavia ja hauskoja juttuja. Ymmärrän täysin hetkessä elämisen tarpeesi, nauti ja iloitse kauniista maisemista, lumisateesta ja pian kevään kukkasista.
    Iso kiitos että olen saanut olla osana sinun matkaa näin blogin välityksellä. Olen saanut sinulta paljon voimaa ja iloa omaan elämääni.

  • Eetu 25.1.2016 at 10:50

    Kiitos blogistasi! Sinun ja Stellan kuvat ja kirjoitukset ovat parhaimpia kaikista. Tämän kirjoituksesi myötä minulle tuli olo, että olet lähtemässä ulkomaille pidemmäksi aikaa…Kirjanhan voi kirjoittaa missä vain:)
    Kaikkea parasta, onnea ja rakkautta sinulle!

  • Millamarleena 25.1.2016 at 3:13

    Hei Eeva!
    Kiitos aivan ihanasta blogista <3 Se on kulkenut mukana monissa eri elämänvaiheissani ja sitä on tullut luettua milloin kotona sohvalla, bussissa, töissä, matkalla töihin ja töistä kotiin, lomamatkalla…
    välillä hymähdellen, suu hymyssä, nauraen, itkien. Jotkut kirjoitukset olen lukenut uudestaan ja uudestaan ja taas vähän itkenyt.
    Toivon sulle läsnäolon hetkiä elämääsi ja kaikkea parasta ja hyvää, vähempää et ansaitsisikaan, muista se <3
    Ja kiitos vielä 🙂

  • Sanna 26.1.2016 at 8:08

    Eeva,

    Kiitos kuluneista blogi-vuosista ja
    enkeleitä tuleville poluillesi.

  • Jaimsey 27.1.2016 at 1:33

    Mä oon nyt monta viikkoa miettinyt,mitä kirjoittaisin sinulle,kun luin,että lopetat bloggaamisen.Vieläkin järkyttynyt olo;)Olen niin monta kertaa etsinyt blogistasi lohtua,iloa,uusia ajatuksia,haaveillut arkea paeten,kokkaillut huikeita reseptejä,istunut parkkipaikalla (kerrankin yhtä aikaa päiväunille nukahtaneiden lasten kanssa) ja lukenut kännykällä blogiasi ja ajatellut,että luojan kiitos Eeva Kolusta.Kiitos kaikista ihanista postauksistasi ja onnea uuteen,mikä se lieneekään<3
    Eilen sairaslomalla selasin läpi vanhaa ruokablogiasi ja siitä insipiroituneena nämä nuhanenät syövät tänään gulassikeittoa(tai ehkä pataa,taisi tulla tiivis paketti)ja jälkiruoaksi omenapiirakkaa resepteilläsi..tuoksut ovat ainakin huumaavat,luultavasti siis mautkin!

  • Heli 28.1.2016 at 4:17

    Jotenkin kummallista, miten kaikki tuntuu aina päättyvän meillä naisilla äitiin, elämän käännekohdista niin isot kuin pienetkin. Kun viime kesänä palasin vihdoin äitini järkyttävän kuoleman jälkeen kotiin, raahattuani viikkokausia perässäni itsesäälin ja katkeruuden syövereihin vajonnutta siskoani, ja avasin koneelta yhden lempiblogeistani, niin siellä oli lopettamisilmoitus. Koska bloggarin ”käsistä oli tulossa äidin kädet, nakkikeitosta äidin nakkikeitto” jne. Iloisia uutisia hänelle, vaikka näyttäytyivät siinä tilanteessa minulle aivan erilaisessa, surullisessa valossa. Uuden elämän alku samalla kun minä, nuori ihminen, aloin kulkea sururyhmässä käsittelemässä oman äitini menetystä yhdessä eläkeläisnaisten kanssa, joiden äiti ei heidän suureksi surukseen ollutkaan nähnyt sadatta syntymäpäiväänsä, oli jäänyt 99-vuotiaaksi. Nyt taas tekstistäsi elävästi muistin, kuinka minullakin oli kerran äiti, se ihminen, joka kyseli kuulumisiani vielä vajaa vuosi sitten. Pidä Eeva äidistäsi kiinni, ja kiitos kaikesta.

  • Jenni 30.1.2016 at 3:40

    Mulla on ollut pieni tauko blogien lukemisessa. Nyt vasta huomasin, että olet lopettamassa.

    Kiitos Eeva sinulle! Kuten kirjoitit tuossa toisessa postauksessa, sillä ei ole väliä, miten kauan jokin jatkuu vaan sillä, miten merkityksellistä se on ollut. (Ehdin muuten jo eilen siteeraamaan tuota ajatusta toisessa yhteydessä.) Blogisi on ollut minulle merkityksellinen. En varmaankaan ole väärässä, jos sanon, että blogisi lukemisella oli osansa toipumisprosessissani vaikeiden asioiden jälkeen. Olen saanut siitä paljon iloa ja valoa!

    Kaikkea hyvää tulevaan 🙂