Matkat

Kylmissään San Cristóbalissa

30.3.2015

Elämä Tyynenmeren rantapummina alkoi olla niin ihanaa, että oli pakko lähteä. Tajusin nimittäin, että jos en lähde nyt, en lähde ehkä ikinä.

sancristobal-(6-of-18)

sancristobal-(12-of-18)

Hyppäsin yöbussiin ja heräsin San Cristóbalissa. Ulkona satoi ja sisällä oli kylmä (siis hyytävän, luihin, ytimiin ja sieluun tunkeutuvan kylmä – suomalaiset, jotka kuvittelevat olevansa ”karaistuneita” kylmälle keskuslämmitetyissä ja rutikuivissa kämpissään, heh).

Minulla oli rinkassani bikinejä ja hellemekkoja, kun olisin tarvinnut villapaitoja ja goretexiä. Hostellin kaikki muut asukkaat supattivat keskenään espanjaa. Tuntui, että puolessa päivässä olin nähnyt kaikki kaupungin nähtävyydet ja sitten piti vain valita, palellako sisällä vai kastuako ulkona.

Ensimmäistä kertaa koko reissun aikana vitutti. Tunsin itseni yksinäiseksi, ulkopuoliseksi ja lohduttomaksi. Mietin miksi hitossa edes lähdin Puertosta, kun siellä oli kaikki täydellisesti – ranta, meri, aurinko, kaverit, espanjantunnit, kookokset ja vapaahetoispesti paikallisella koululla.

sancristobal-(15-of-18)

sancristobal-(5-of-18)

Tällaisina epätoivon ja sekavuuden hetkinä tapanani on etsiä rauhallinen paikka, joka tuntuu jotenkin omalta ja ehkä vähän pyhältä. Yleensä menen merenrantaan, mutta koska San Cristóbalissa ei ole merta, menin kirkkoon (niitä täällä riittää).

Istuin hiljaa ja kiitin mielessäni kaikesta, mitä olen saanut. Sitten heittäydyin ihan lapseksi. Kerroin  jollekin – universumille, merelle, jumalalle, joulupukille – mikä mättää. Marisin oikein kunnolla. Lopuksi esitin liudan toivomuksia mitä nöyrimpään sävyyn.

sancristobal-(11-of-18)

sancristobal-(2-of-18)

Kun antaa itsensä tuntea olonsa täysin paskaksi, ei ole muuta mahista kuin tuntea pian olonsa paremmaksi.

Kun kävelin kirkosta ulos, aloin huomata, miten nättiä San Cristóbalissa on. Löysin ihanan tacopaikan, jossa oli toistaiseksi reissun paras pico de gallo. Silmäni aukesivat niille miljoonille kirkkaille väreille ja riemunkirjaville kuoseille, joiden takia tänne tulin.

Huomasin, että kaikkialla tuoksuu lempituoksuni, kahvi (tunnin päässä kaupungista viljellään kahvia, ja kaupunki on täynnä ihania pieniä kahviloita). Leikin vesipyssyleikkiä lasten kanssa. Sain viestin ihmiseltä, jolta halusin eniten maailmassa saada viestin. Löysin hostellilta pari kivaa tyttöä, joiden kanssa lähdimme illalliselle.

sancristobal-(16-of-18)

sancristobal-(13-of-18)

Tänään koin jotain maagista. Lähdin käymään alkuperäisasukkaiden kylissä – tällä alueella asuu paljon mayojen jälkeläisiä, joilla on täysin oma kieli, uskonto, kulttuuri ja autonominen asema valtioon nähden.

Sattui niin hyvä tuuri, että kylän kirkossa oli juuri meneillään uskonnollinen seremonia. Oli musiikkia, suitsukkeita, tuhansia kynttilöitä, shamaaneja, räjähteitä ja kyllä vaan – kanoja… Hiuksia nostattavan huikea kokemus.

Tiedän, että pelkästään sen takia kannatti tulla San Cristóbaliin palelemaan.

Sattumuksia
Päivät ja tunnit

Saattaisit pitää myös näistä

  • SP 31.3.2015 at 6:15

    Sen luihin ja ytimiin menevän kylmyyden muistan vieläkin, vaikka omasta reissusta on jo kymmenen vuotta! Onneksi joillain markkinoilla myytiin villahuiveja ja -ponchoja. Mutta muistan myös ne värikkäät talot ja maya-kylät. Vieläköhän uskonnollisessa seremoniassa oli cokiksella tärkeä rooli?

    • Eeva 31.3.2015 at 3:02

      Cokis oli kehissä 😉

      • SP 1.4.2015 at 6:15

        Jes!

  • maria 31.3.2015 at 7:34

    hmmm, klikkasinkohan sittenkin auki Roosa Murton blogin….

    • Eeva 31.3.2015 at 3:02

      Haha! Roosa on ihana mutta tuskin sentään ainoa ihminen maailmassa joka matkustaa ja kirjoittaa siitä.

  • Johanna 31.3.2015 at 7:57

    Tässä tekstissä oli ihanan luottavaiset vibat, mahtavaa. Kiitos tuntemusten jakamisesta ja nautinnollista reissun jatkoa! 🙂

    • Eeva Kolu 31.3.2015 at 3:00

      Kiitos Johanna 🙂

  • Sofia 31.3.2015 at 8:38

    Hei!
    En tiedä, kauanko aiot viettää aikaa San Cristobalissa, mutta omasta mielestäni paras löytö kyseisessä kaupungissa oli pieni leffateatteri Kinoki. Se on muistaakseni about korttelin päässä plaza de armasista, ja kyseisessä paikassa on siis sekä ulko, että sisäilmateattereita ja siellä näytetään paikallisia pienen tuotannon filmejä. Siellä on myös aivan ihana kahvila, josta sai ainakin silloin mahtavia tepucchinoja ja muita herkkuja (niitä sai viedä saliinkin!). Suosittelen 🙂

    • Eeva Kolu 31.3.2015 at 3:00

      Joo noita leffateattereita on moni kehunut, tosin mulle ei selvinnyt että pitääkö olla sujuva español jotta leffoista tajuaa jotain!

  • Anna 31.3.2015 at 8:47

    En yleensä kateussyista pysty lukemaan matkablogeja/-postauksia jos itsellä ei ole matkaa tiedossa. Nyt päätin kuitenkin ottaa urheasti härkää sarvista ja lukea kaikki Meksiko-kirjoituksesi.Kannatti. Tuli ikävä hyvällä tavalla. Jään ehkä matkan loppuun.

    • Eeva Kolu 31.3.2015 at 2:58

      Kiva kuulla! Mulla oli alunperin tarkoitus kirjoittaa reissun aikana muitakin juttuja kuin vain näitä matkahommia, mutta jotenkin kaikki muu tuntuu nyt niin turhalta ja kaukaiselta että ei siitä mitään tullut 😀

  • mia k. 31.3.2015 at 1:10

    Pyhät paikat, ja oikea ajoitus 🙂
    Olet ”aina” perillä ♡

  • Anna 31.3.2015 at 2:50

    Apua! Minkälainen rantapummi sä olit, kun etkö sä ollu siellä rannalla jotain viisi päivää ja ehdit opiskella espanjaa, saada kavereita ja tehdä vapaaehtoistyötä?? Missä välissä sä pötkötit rannalla?

    • Eeva Kolu 31.3.2015 at 2:57

      Olin mä siellä yli viikon, ja pumminahan niitä kamuja just löytyy 😉

  • d 31.3.2015 at 5:18

    Wow. #liikutus #ytimessä #ihana kirjoitus

  • Helma 31.3.2015 at 5:33

    Kiitos, oon niin ihana matkata näissä sun mukana.

  • RoosaKotilainen 31.3.2015 at 7:49

    äh sä oot niin taitava kirjoittaja! Melkein kuin ois sun matkassa mukana 😀 Nauti ja otan paljon kuvia meidän katseltavaks, ne on kauniita!