Lautalattian uusi ilme

Lattiaremontti sai lopulta varsin onnekkaan käänteen, kun eräs urakoitsija tuumasi, että alkuperäinen lautalattia voidaan sittenkin vielä kunnostaa. Ei siis tarvinnutkaan kääntyä parkettien puoleen.

Päädyimme ammattimiehen kanssa siihen lopputulokseen, että lautalattia hiotaan, raot (joita oli paljon) kitataan, laudat petsataan ja lakataan. Hupsuudet kuten ne Instagramissakin vilahtaneet väärin kohdennetut laudat saivat jäädä paikoilleen. Päätin että menevät huumorin piikkiin.

lattiaremontti1

Lattiamies soitti tänä aamuna, että lattiat ovat nyt valmiit ja uudelle kodille kävellessäni jännitti niin pirusti että meinasin oikeasti voida vähän pahoin ovella… Lattioista kun ei ikinä tiedä miltä ne sitten lopulta näyttävät – eihän siitä pienestä näytepalasta rautakaupassa saa mitään käsitystä siitä, miltä väri ja kiilto näyttävät oikeassa tilassa ja isolla alueella.

No, oven avatessani meinasin pyllähtää pyrstölleni, koska lattia oli niiiiin hieno! Kaikki pitivät minua ihan sekopäänä kun halusin yksiöön tumman lattian, ja ehkä olenkin, mutta ainakin olen nyt sekopää, jolla on törkeen makee lattia. (Sanomattakin lienee selvää, että nuo kännykällä räpsäistyt kuvat eivät tee sille oikeutta.)

lattiaremontti2

Onneksi pidin pääni enkä lähtenyt epäröimään. Tumma lattia on ehkä vähän vanhanaikainen, mutta se ”kaikki valkoiseksi” -juttu ei vaan ole koskaan tuntunut yhtään minulta. Tämä tuntuu. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen.

Lattia petsattiin kahdesti Tikkurilan ParkettiÄssällä ja lakattiin neljä (!) kertaa puolihimmeällä lakalla. Luulisi kestävän parit pyörähdykset.

Sitten puuttuukin enää listojen asennus, seinien maalaus ja vaatekaappien uudelleen kasaaminen, ja asunto on muuttovalmis!


Kommentit ( 33 )

  • MH kommentoi 21.1.2015 13:09

    valkoinen lattia ei ole munkaan juttu!
    tosi tyylikkäät. :-)

    onnea vielä uudesta kodista ja paljon tsemppiä vielä loppuremontteihin!

    teetätkö muuten täysin koko remontin vai ootko niitä naisia, ketkä tarttuu työhön itse?

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 21.1.2015 13:18

      Kiitos! Lattian hionta ja lakkaus teetettiin ammattilaisella mutta loput tehdään ite talkooavulla :)

      Vastaa

    • Jenni kommentoi 21.1.2015 13:41

      Höh, no eihän kaikilla tarvitse olla valkoista joka paikassa eikä varsinkaan lattiassa. Suomessa on aika tylsää, kun sisustuslehdet ja -blogit pursuaa aina sitä yhtä ja samaa.

      Kaunis puulattia, hienoa, kun vanhaa sai kohennettua :)

      Vastaa

      • Eeva Kolu kommentoi 21.1.2015 14:20

        Joo, se oli vaan hassua miten melkein kaikki joille puhuin tästä remontista olivat sitä mieltä että totta kai laitat valkoisen lattian tai ainakin valkokuultoisen, ihan kuin se olisi ainoa vaihtoehto :) Ja siis onhan sekin tosi kiva, mut ei vaan yhtään mun juttu!

        Vastaa

  • anne/ 52weeksofdeliciousness kommentoi 21.1.2015 13:13

    Kaunis lattia! meillä hiottiin ja sävytettiin tummemaksi myös vanha mosaiikkiparketti kun muutettiin ja kyllä jännitti että miltä se tulisi näyttämään. Onneksi lattiasta tuli juuri niin ihanan sävyinen kuin oltiin haaveiltukin enkä suostu laittamaan mattoja kuin ihan välttämättömiin kohtiin, jotta lattia ei turhaan peittyisi. Mitä sitä kaunista lattiaa peittelemään :)

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 21.1.2015 13:19

      Oi, kuulostaa kivalta! Mä haaveilen kyllä isosta muhkeasta matosta jolla makoilla :)

      Vastaa

  • M kommentoi 21.1.2015 13:35

    Kaunis! Mulla on vaaleaksi lakatut vanhat lankut, puun syyt näkyvät sopivasti. Ihan vitivalkoista en olisi itsekään halunnut. Hauska nähdä, miten sisustat asuntoa (paljon sisustuspostauksia jooko jooko)!

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 21.1.2015 14:21

      Sisustuspostauksia tulee varmasti, itsellenikin vielä ihan arvoitus millainen uudesta kodista tulee :)

      Vastaa

  • hanko kommentoi 21.1.2015 13:45

    Aivan mahtava! Valkoinen lattia ei ole oikein omaakaan silmää miellyttänyt, mutta kavereiden harmaaksi maalattu lautalattia kylläkin. Jos joskus pääsen kotiin, jossa on lautalattia, niin valinta harmaan maalin ja tämmösen tumman värin välillä tulee olemaan kyllä vaikea. :D

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 21.1.2015 14:19

      Turussa kun joskus kävin näytöissä niin monissa vanhoissa puutaloissa oli harmaaksi maalatut lautalattiat, se sopi erityisesti siihen miljööseen tosi mainiosti :)

      Vastaa

  • Emma kommentoi 21.1.2015 13:51

    NO NYT ON HIENO!

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 21.1.2015 14:17

      EIKÖ!

      Vastaa

  • Suvi kommentoi 21.1.2015 13:52

    Uuh, miten upea tuosta tuli. Olen samaa mieltä valkoisen sisustuksen tylsyydestä ja yliviljelystä. Musta-valkoinen tiukkapipoinen sisustaminen on minulle = nolla mielikuvitusta.

    Ostin vuosi sitten asunnon, jossa on valkoiseksi kuultolakatut vanhat lankut. Sinällään valkoinen pohja antaa tilaa väri-iloittelulle sistustuksessa, mutta se siistinäpidon ankaruus…Valkoisessa lattiassa näkyy kaikki. Siis kaikki. Heti. Murut ja läikät keittiössä, pölypallerot olkkarissa jne. Siisti ihminen saa putsata niitä suunnilleen joka toinen päivä. Armotonta.

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 21.1.2015 14:17

      Joo, mulla on tässä nykyisessä vuokrakämpässä keittiössä valkoinen lautalattia ja sen puhtaanapito on aivan painajainen! Keittiössä tietysti vielä erityisen paha, kun on enemmän muruja ja muuta. Ei oo mua varten se!

      Vastaa

  • satu kommentoi 21.1.2015 14:00

    Onneksi olkoon uudesta kodista!
    Hieno lattia, ei kaikilla tarvitse olla valkoista lattiaa! Ja sitäpaitsi tummasta lattiasta näkee todella näppärästi siivoustarpeen.. kun omistaa valkoisen koiran :D

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 21.1.2015 14:16

      Haha, mä just taas ajattelin että kerrankin lattia jossa ei näy heti kaikki murut :D

      Vastaa

  • I May Say kommentoi 21.1.2015 14:38

    Nyt o hyvä!
    Meillä on vitivalkoinen parketti. Oli ihana tyhjässä saumattomassa asunnossa, lapsen, minun ja miehen kera ei niinkään. Ihan horror pitää puhtaana ja siistinä. Onneksi on siivooja ja mies (silloin kun siivoja ei käy), molemmat ovat ahkeria imurinkäyttäjiä.

    Vastaa

    • I May Say kommentoi 21.1.2015 14:38

      *saumaton on muuten asumaton, tsihi!

      Vastaa

  • Jenni kommentoi 21.1.2015 15:15

    U-pe-a lattia kertakaikkiaan! Olen aina pitänyt itseäni enemmän vaaleiden tai keskitummien lattioiden ystävänä (ihan valkoiseksi maalattu ei kyllä uppoa täälläkään, varsinkaan yhdistettynä valkeisiin seiniin), mutta tämä pistää kyllä miettimään asiaa uudestaan.

    Minäkin toivon paljon sisustuspostauksia – ja pian! :D

    Vastaa

  • ida kommentoi 21.1.2015 16:51

    Ihan törkeen hieno!!

    Vastaa

  • Epe kommentoi 21.1.2015 17:08

    UPEA!! Ei mulla muuta. Melkein jään sanattomaksi tuon upeuden edessä.

    Vastaa

  • Mari kommentoi 21.1.2015 18:11

    Kyllä on UPEA! Itselläni on iso valkoinen kiiltävä laatta ja kyllä sekin on upea, mutta ottaisin tämäkin :)

    Vastaa

  • Lotta kommentoi 21.1.2015 19:35

    Upea lattia, ei kaikilla tarvi olla valkoinen tai edes vaalea lattia!

    Vastaa

  • AnnaM kommentoi 21.1.2015 20:36

    Joka puolel tulee nyt vastaan vuoden Eeva -äänestys ja tulin vaa sanoo, et mun mielest siä oot ainoo oikee ton tittelin voittaja!

    Vastaa

  • Morsio kommentoi 21.1.2015 21:06

    Todella hieno!!! Meillä valmistui just tänään meidän Timberwisen parkettilattia ja ollaan siihen ihan supertyytyväisiä, mutta oikea lautalattia toivottavasti vielä saadaan joskus :)

    Vastaa

  • Maria kommentoi 21.1.2015 21:59

    Kaunis lattia! FYI: valkoinen lattia ja valkoinen kaikki alkaa olla passé, niin kuin kaikki muukin aina silloin kuin massat alkavat orjallisesti jotain virtausta seurata. Onnea uuteen kotiin!

    Vastaa

  • Valkoinen tähdikki kommentoi 22.1.2015 07:01

    U-P-E-A !
    Ei mulla muuta. :)

    Vastaa

  • Henna kommentoi 22.1.2015 15:54

    Hah, meillä on kotona tumma parketti. Se on kyllä kaunis mutta herranjumala kun siinä näkyy kaikki pölyntapainenkin ja HETI. Toisaalta ihan hyvä, olen laiska siivoamaan, etenkin imuroimaan, mutta tätä on pakko imuroida säännöllisesti pari kertaa viikossa, sillä muuten lattiaan jää tummat vanat niille kohdille mistä kävellään… :D Kaunis se kyllä kuitenkin on <3

    Vastaa

  • poppis kommentoi 22.1.2015 17:27

    Hieno! Itse asiassa samanlainen, kuin kodissani ;) Vedimme myös eteisen seinät miltei mustiksi. Valkoinen katto kattomaalauksineen sekä valkoiset peiliovet hohtavat upeina niitä vasten! Ihastuksesi uuteen lattiaasi kasvaa varmasti päivä päivältä lisää!

    Vastaa

  • Hanna kommentoi 23.1.2015 06:05

    Minunkin pienessä yksiössäni on tumma lattia eikä ole haitannut yhtään! Itse asiassa kaikki ovat aina ihastelleet juurikin tuota lattiaa. Eikä siinä niin kovin helposti pöly näy, heh.

    Vastaa

  • Eeva kommentoi 23.1.2015 17:00

    Sisustusarkkitehtinä onnittelen kauniista lattiasta ja värivalinnasta! Ainahan se on makuasia, mutta minun mielestä pienemmässä tilassa tummempi lattia maadoittaa kaikkia kalusteita.
    Ja onnea uudesta kodista!

    Vastaa

  • Hanna kommentoi 25.1.2015 19:31

    Munkin vuokrayksiössä (kokonaista 23 neliötä) on tummat lattiat! Ei ehkä aivan yhtä tummat kuin sinulla, mutta kuitenkin. Ja r-a-k-a-s-t-a-n näitä, näyttää mukavalta muuten vaalean sisustuksen parina :)

    Vastaa

  • Teija kommentoi 29.4.2018 12:32

    Satutko muistamaan, mikä Tikkurilan sävy tuo petsi on? Juuri tuollainen on meidän tavoitteena…

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *