Living the dream

Olin eilen aktiivisen unelmoivalla tuulella, joten menin pitkästä aikaa Pinterestiin aikomuksenani tallentaa kuvia unelmaelämästäni. (Eikö se ole koko Pinterestin olemassaolon tarkoitus? Se ja piirakkareseptit.)

vapaahetki_1_of_3

Tein haun kukista ja heti kolmantena tuloksena tuli ylläoleva kuva. Joo tuo näyttää ihanalta, tuumasin ja olin jo klikkaamassa Pin it!, kunnes aloin miettiä…

… hetkonen…

… tuossa kuvassa on jotain tuttua…

… ehkä koska minä olen ottanut sen kuvan.

Kuva unelmaelämästäni olikin kuva omasta elämästäni. Metatason mindfuck-juttuja. Siinäpä ajatus tiistaille Pinterestin jumalilta: ehkä elätkin jo unelmaasi?

Joten ei muuta kuin wake up and smell the roses.


Kommentit ( 17 )

  • Mikaela kommentoi 24.11.2015 11:34

    On hassua, kuinka oma elämä voi olla jollekin toiselle samaan aikaan ihailun kohde, kun se itselle näyttäytyy tasapaksuna ja vajaana. Kumpa pääsisi tarkastelemaan enemmän elämäänsä jonkun ulkopuolisen silmin: kuinka monta hienoa ja kaunista asiaa nousisikaan esiin? Hienoudet tahtovat niin usein jäädä kaiken arjen, epävarmuuden ja ainaisen unelmien pohtimisen alle piiloon.

    Sulla on, Eeva, hieno kyky tuoda ajatuksiasi ja tunteitasi esiin sanojen avulla. Blogeja tulee ja menee lukulistallani, mutta Kaikki mitä rakastin on ja pysyy. <3

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 24.11.2015 11:46

      Kiitos kommentista Mikaela!

      Ja se onkin yksi elämän isoista oppitunneista, että löytää ne jutut, jotka ovat ITSELLE sitä unelmaa – ne kun eivät suinkaan ole kaikille samoja. Joku joka yhteiskunnan standardeilla ”elää unelmaa” voi silti olla tosi onneton ja sisäisessä ristiriidassa. Ja toisaalta toisinpäin – joku jonka elämä vaikuttaa yleisen käsityksen mukaan ankealta voi elää täysin sitä omaa juttuaan :)

      Mä en ajattele ollenkaan että unelmointi olisi jotenkin ristiriidassa sen kanssa että on tyytyväinen omaan elämäänsä ja nykyhetkeen. Päinvastoin, unelmilla on taipumus toteutua silloin kun me ollaan nykyhetkessä täysin tyytyväisiä – silloin kun me ei tunneta olevamme millään tavalla ”vajaita” vaikka ulkoiset olosuhteet oliskin kaikkea muuta kuin täydelliset :)

      Kaikkea hyvää marraskuuhun ja kiitos kun luet!

      Vastaa

      • Maija kommentoi 24.11.2015 12:34

        Hah! Aivan huippu sattuma! Ja ihan samaa mieltä kanssasi – useamman kerran olen huomannut että kun ääneen lausuu unelmiaan ne usein myös toteutuvat ihan puskista. Kiitos täydellisestä blogista!

        Vastaa

        • Eeva Kolu kommentoi 24.11.2015 20:31

          Jep! Unelmat kun sanoo ääneen ja sen jälkeen päästää niistä irti niin plomps plomps vaan kuuluu kun ne alkavat toteutua :D

          Vastaa

  • mikko kommentoi 24.11.2015 14:20

    METATASO MAINITTU!

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 24.11.2015 20:29

      LUISTELEN AINA METATASOLLA!

      Vastaa

  • Suvi kommentoi 24.11.2015 14:45

    Haha! Miten mahtavaa! Olen seurannut blogiasi pitkään, mutta vasta tämä postaus sai minut kommentoimaan. Enkä kyllä tiedä miksi. Ehkä tähän postaukseen kiteytyy kaikki se, mitä olen blogiltasi saanut: elä ja nauti pienistä hetkistä. Kirjoitat pelottavan usein asioista, jotka liippaavat läheltä omaa elämääni. Pienistä asioista nauttimisesta, viinistä, hyvästä ruoasta ja kauniista asioista, juuri nämä asiat pyrin muistamaan omassakin elämässäni ja blogistasi saan tarvittaessa muistutuksen niistä ;) Etenkin teksti, jossa kirjoitit aiheesta ”Enpä olisi tänäkään aamuna arvannut, että…” nousee usein mieleeni kun marraskuun pimeys meinaa vallata mielen. Kiitos, että kirjoitat!

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 24.11.2015 20:27

      Kiitos kun päätit kommentoida ja kiitos kun olet hengaillut mukana. Valoa marraskuuhun!

      Vastaa

  • Laura kommentoi 24.11.2015 15:21

    Tässä postauksessa on jotain taikaa.. Minäkin olen pitkään lukenut blogiasi, mutta vasta tämä kirjoitus sai minut näppäimille. Sinulla on maaginen tapa pukea ajatukseni postauksiisi. Joskus tuntuu siltä, että sinä tuntematon ihminen ymmärrät minua&ajatuksiani enemmän kuin moni muu, joka tuntee minut ;) Kiitos, kun kirjoitat Eeva!
    PS. terveiset marraskuun lapselta, joka on ostanut itselleen jo pari synttärilahjaa ja nytkin syö suklaakakkua sohvalla, vaikka juhlapäivä on vasta edessä.

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 24.11.2015 20:25

      Kiitos Laura! Kivaa että päätit nyt kommentoida. Kaikkea hyvää tulevalle synttärisankarille :)

      Vastaa

  • Kata kommentoi 24.11.2015 19:42

    Niin , toisaalta on hyvä olla kiitollinen siitä mitä itsellä on, mutta toisaalta aina pitää myös olla oikeus vaatia elämäänsä parempia asioita ja ihmisiä. Ois pelottavaa jos niin ei sais tehdä ! Tuntuu että aika usein näitä asioita pidetään ristiriidassa toistensa kanssa.

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 24.11.2015 20:24

      Rauha rauha, ei olla kieltämässä mitään :) Totta kai saa haluta muutoksia elämään. Tästä kirjoitin jo tuossa ylempänä kommenttiosiossa, mutta: Unelmat ja tavoitteet eivät ole mitenkään ristiriidassa kiitollisuuden ja hetkessä elämisen kanssa. Sitä voi olla kiitollinen, tyyni ja rauhassa, vaikka ulkoisissa olosuhteissa olisi korjaamisen varaa – ja usein ne ulkoisetkin olosuhteet korjaantuvat helpommin sieltä kiitollisuudesta ja rauhasta käsin :) Unelmat on hyvästä, se mikä on pahasta on se jos me ei ymmärretä että elämä voi olla täyttä jo ennen kuin se unelma toteutuu.

      Vastaa

  • Lotta kommentoi 24.11.2015 19:48

    Pinterestiin voi aina luottaa ;)

    Vastaa

  • Josss kommentoi 25.11.2015 07:50

    Miksi luin ”wake up and smell the horses”? Ei mulla muuta, hevosentuoksuista keskiviikkoa! :D

    Vastaa

  • Sara kommentoi 25.11.2015 15:31

    Oih kirjoitat niin ihanasti! <3

    Vastaa

  • Saranda kommentoi 25.11.2015 21:20

    Oon yksi rikkinäinen levy kun kommentoin aina yhtä ja samaa mut tästä(kin) postauksesta tuli mieletön inspispuuska muuten vähän ankeeseen iltaan. Kiitos – TAAS! :)

    http://www.lily.fi/blogit/tyhja-ajatus

    Vastaa

  • Kaisa kommentoi 26.11.2015 10:13

    Juurikin niin, tämän ihanan aiheen kanssa olen itsekin painiskellut viimeaikoina. Elämäni on 200% unelmaani, ainakin jos miettii parin vuoden takaiseen olemiseen. Ihan siis satua suorastaan. Ja silti sen tuppaa ihminen jonkin ajan kuluttua unohtaa!
    Mietin, että tavallaan se on laajentumisen ihanuutta, sitä ettei koskaan olla perillä, sitä että on ihan OK olla laajentuva osanen tässä universumissa, koko ajan mennään kohti parempaa niistä lähtökohdista missä kulloinkin ollaan.
    Enää onnellinen unelmaelämäni ei ole sama, kuin 3v sitten kun sitä tuijottelin Espoon avokonttorin ikkunasta. Onneksi ei, mutta silti, pitäisi useamminkin hiukka pysähtyä ja haistella niitä ruusuja :)

    Olet ihana, blogisi on aina päivän piristys kuule tänne Filippiineille asti (kun kaipaan salmiakkia, ruisleipää ja pakkasta niin voin vastavuoroisesti lähettää täältä aurinkoa ja mangoja). Winwin.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *