Olen tällä viikolla pyöritellyt mielessäni yhtä isoa päätöstä. Sattuipa niin, että juuri tätä asiaa pähkäillessäni haahuilin Akateemiseen ja löysin alekorista Dolly Partonin kirjan Dream More, joka perustuu Dollyn joitakin vuosia sitten pitämään valmistujaispuheeseen Tennesseen yliopistolla.
Otin ilolla vastaan kirjan, jossa Dolly-Mama kertoo nuorisolle, mitä on elämästä oppinut, koska tämä leidi sattuu olemaan yksi suurimmista idoleistani. Tavoitteeni elämässä on olla enemmän kuin Dolly – no, ehkä ilman sitä tukkaa ja plastiikkakirurgiaa ja strassimekkoja.
Ihastuin Dollyyn jo teininä, kun näin hänet jossain telkkarin talk show’ssa. Ensimmäisenä näin tietysti valtavat silikonitissit, tukkalaitteet ja kimaltavan mekon ja pyörittelin silmiäni, apua mikä tyyppi. Sitten Dolly avasi suunsa ja kaiken glitterin ja hiuslakan alla oli maailman hauskin, lämpimin, anteliain, fiksuin, hyväsydämisin nainen, jolla oli uskomaton elämäntarina, joka oli jättimäisestä menestyksestään huolimatta nöyrä ja keinotekoisesta ulkonäöstään huolimatta täysin aito. Rakastan Dollyn kykyä olla juuri sitä mitä on anteeksi pyytelemättä – kuten hän on itse sanonut: ”I have no taste and no style and nobody cares. I love it!”
Luin kirjan yhdeltä istumalta ja nauroin monta kertaa ääneen.
”The first place I look when I am choosing to work with someone is at his or her eyes. If it’s a man and he’s looking at my eyes, then I think he’s looking for my intelligence. If he looks at my mouth, then I know he’s looking for my wit. But if he’s not looking where everyone else looks first, then he may be looking for a man!”
Ja kyllä vain, kirjasta löytyi myös se ajatus, joka sopi tähän tilanteeseen ja kaikkiin muihinkin tilanteisiin:
”I am always looking for that light. I am always working toward that light. And I am always working with that light and in that light.”
Joten ensi kerralla kun mietin, mitä Dolly tekisi, muistan: valoa kohti. Aina valoa kohti.
Kiitos-kiitos-kiitos että tämän jaoit!
En tiedä olisinko osannut tarttua kirjaan muutoin, mutta vau, niin inspiroivaa!
Tämä oli juuri se muistutus mitä tarvitsin.
– Aina valoa kohti.
Hienoa, että osui oikeaan kohtaan! xx
Tää on ihan paras: ”I have no taste and no style and nobody cares. I love it!” 😀
Niin on!
Dolly on i-ha-na! Oma suosikkilainaukseni häneltä on tämä: ”There’s a heart beneath the boobs and a brain beneath the wig”. Niin totta.
Dollylla on niiiin paljon kuolemattomia lauseita, fiksu ja hauska kun on 🙂
Dolly on yksi omistakin suosikeistani! Tykkään eniten juuri siitä, että mitkään ennakkoluulot ei pidä paikkaansa hänen kohdallaan. Silikonit, blondi tukka ja strassimekot ei todellisuudessa kerro ihmisen luonteesta tai älystä yhtään mitään. Ja Dolly on hyvä esimerkki just tästä.
Täytyypä itsekin etsiä tuo kirja käsiini, kun alkoi kuulostaa niin mielenkiintoselta.
Musta on niin mahtavaa, että Dolly ei ole koskaan tuntenut tarvetta olla ulkonäkönsä puolesta jotain muuta kuin haluaa olla siksi, että ihmiset ottaisivat hänet tosissaan tai pitäisivät häntä fiksuna.
Nyt on pakko jakaa aiheeseen osuvasti sopiva lempirunoilijani Maaria Leinosen hieno teksti.
Valoa kohti.
Valoon.
Mutta ensin pimeän läpi.
Ensin etsittävä
pimeälle nimeä,
ensin etsittävä
pimeästä ovi
itsensä kokoinen,
mentävä läpi
pimeän puhki.
Yksin. Yksin,
itseään kysyen
pelkonsa nimeä kysyen.
Mentävä
pimeän taakse
kohti
läpi.
Ja katso: valkenee!
Ja katso:
eräänä päivänä
kaikki valoa.
(M. Leinonen / Sanat kuin ystävän käsi, 1991)
Kaunis, kiitos.
Dolly on mahtava. Katsoin sattumoisin juuri Teräskukkat-leffan, jossa hän on elementissään.
Ei tosiaan pidä antaa ulkokuoren hämätä 🙂 Dolly on tehnyt kuitenkin ihan huikean uran ja on superlahjakas. Ja miten viisas sydän tuon showkuoren alla on.
Kiitos Eeva K.
Olin joskus niin ihastunut/mustis näistä bloggauksista yhtä aikaa (mikä kirjoitustyyli ja maku, mikä seesteinen itsevarmuus), että oli pakko pitää välillä taukoja. Mutta eksyn tänne aina uudelleen ja aina uudelleen löytyy niin paljon yhteistä ja silmä vaan lepää lukiessa<3 ah
Näitä juttuja kun lukee niin suupielet vaan kääntyy ylöspäin! Valoa kohti.