Mitä olen oppinut kuvaamisesta

refle-(2-of-4)

Lupasin kertoa teille vielä vähän lisää siitä, mitä olen oppinut valokuvaamisesta sen jälkeen, kun otin ensimmäistä kertaa järkkärin käteen.

Ensimmäinen vinkkini on avata silmät ja opetella katsomaan asioita. Ihan kuin jonkun juttuja voi kuunnella tai oikeasti kuunnella, asioita voi katsoa tai ihan tosissaan katsoa. Kannattaa olla utelias. Tuntemiani taitavia kuvaajia yhdistää se, että he näkevät, jos nyt eivät kauneutta, niin ainakin jotain kiinnostavaa siellä, missä muut eivät näe mitään. Tästä on hyötyä paitsi valokuvaamisessa myös siinä, että elämästä tulee paljon siistimpää ja runsaampaa noin ylipäätään.

istanbul-(14-of-48)

untitled-(502-of-576)

Kannattaa katsoa paljon muiden kuvia, niitäkin oikein katsomalla. Tutkia, mistä niissä pitää. Blogeissa, lehdissä, vanhoissa valokuvauskirjoissa, museoissa, näyttelyissä… On hyvä katsoa kuvia eri aikakausilta ja erityyppisiltä kuvaajilta, pelkkä pastellinsävyinen Pinterest-maailma käy äkkiä puuduttavaksi.

kauppatori

heimo (21 of 26)

Ihmisten kuvaamisessa on helpointa aloittaa niistä ihmisistä, joita rakastaa. Heistä saa helpoiten onnistuneita kuvia. Kuvasta näkee melkein aina, jos kameran takana on ollut joku, joka katsoo kohdettaan rakastavin silmin.

estholmen-(10-of-23)

Ihmisiä kannattaa kuvata vähän salaa. Useimmilla ihmisillä on peilin edessä opeteltu valokuva- ja peili-ilme, joka ei näytä yhtään siltä, miltä he oikeasti näyttävät. Jos sinulla on sellainen ilme, haasta itsesi välillä luopumaan siitä.

Poseerausilmeellä on ymmärrettävä funktio: se tuo turvaa meille, jotka ajattelemme aina näyttävämme kuvissa hirveiltä, mutta usein päädymme valokuvailmeen ansiosta näyttämään jäykiltä ja epäaidoilta. Siksi kuvaajana on toisinaan hyvä toimia hieman ninjan elkein ja yllättää puskista.

santorinivinkit-(35-of-47)

(Tässä kuvassa ninjakuvaaja kirjaimellisesti puskassa.)

taivaanalla-(4-of-8)

Anna asioiden olla. Pinterest-Instagram-maailmassa unohtuu helposti, että täydellisyys on itse asiassa hiton tylsää. Kuva vaatii usein hieman asettelua ja rajaamista, mutta koeta malttaa olla kajoamatta ihan kaikkeen. Kuvat, joissa näkyy elämä, ovat kiinnostavampia kuin ne, joissa kaikki on täydellisen harkittua ja täydellisen staattista.

ruokablogiin (3 of 3)

Ruokaa kuvatessa pitää olla nopea. Vihannekset ja pasta kannattaa jättää mieluummin aavistuksen raa’aksi kuin kypsentää liikaa. Isot asiat näyttävät hyvältä kuvissa, esimerkiksi vihannekset kannattaa pilkkoa mieluummin reilun kokoisiksi paloiksi kuin ihan pieniksi kuutioiksi. Pariton luku asioita näyttää yleensä paremmalta kuin parillinen.

kesafeast-(11-of-11)

Nuupahtaneet yrtit ja salaatit saa virkistettyä suihkimalla niihin vettä. Yrtit ovat ylipäätään aina hyvä. Ruuasta kannattaa yleensä ennemmin koota keko, jossa on vähän korkeuseroa, kuin tasapaksu kasa. Ruoka näyttää aina parhaalta luonnonvalossa, tästä en ota vastaan vastaväitteitä. Murut, roiskeet, puoliksi syödyt asiat ja muunlainen elämä on hyväksi ruokakuvissakin.

pauliina-(7-of-10)

mango (6 of 7)

Ihmisten kuvaaminen vaatii valtavasti rohkeutta myös kuvaajalta. Itse en ole oikein koskaan oppinut tätä. Siksi kuvaan enimmäkseen asioita. Olen huomannut, että matkoilla on helpompaa kaivaa kamera esiin erinäisissä tilanteissa, jonkinlainen anonyymiyden tunne kai suojaa. Sanoisin siis, että matkat kannattaa aina hyödyntää myös loistavina tilaisuuksina oppia paremmaksi kuvaajaksi. Visuaalisesti erilainen ympäristö saa myös näkemään asiat uudella tavalla ja kokeilemaan uusia asioita.

sunnuntai-(2-of-2)

Ja toisaalta, jos et halua kuvata ihmisiä, ei tartte. Jos haluat kuvata vain eläimiä, maisemia tai kahvikuppeja, anna palaa. On ihan ok olla yhden asian nainen tai mies. Georgia O’Keeffe teki uran maalaamalla lähikuvia kukista ja onnistui silti sanomaan niillä enemmän kuin moni tuhansilla sanoilla.

photo1-1

Kai tämän kaiken voi tiivistää näin: menkää, kuvatkaa ja eläkää. Ja antakaa sen elämän näkyä kuvissa.

Kuvat minusta ottivat lempivalokuvaajani Stella Harasek, Mikko Rasila ja Jenna Kämäräinen

powered-by-nikon

 


Jotain vanhaa, jotain uutta

Äidiltä tuli äsken puhelu. Mä en tiedä mitä sulle kuuluu kun et enää kirjoita sitä blogia. Susta on tullut ihan mysteerinainen.

No. Viimeviikkoinen siivousurakkani huipentui eilen kaapintyhjentäjäisiin, joiden tarkoituksena oli päästä eroon kaikista keittiön kaapeissa majailleista pulloista. Syötin vieraille kaikki jääkaapista löytyneet oliivit, keksit ja pähkinät. Vihanneslaatikon jämistä ja juustonkannikoista tein piirakan. Ystävät joivat mukisematta kaikki lahjaksi saadut epämääräiset punkkutonkat ja puolimakeat roseeviinit, ja baarikaapin jämistä valmistelin kammottavia yllätyscocktaileja koko illan.

IMG_1414Ilta oli ihana, ja siihen kietoutui jotain merkityksellistä. Puolivälissä iltaa tajusin, että ei tässä ole kyse vain kaappien tyhjentämisestä – ne kemut olivat läksiäisjuhlat myös jollekin ihan muulle kuin niille vanhoille pulloille. Ehkä edelliselle elämänvaiheelle, ehkä vanhoille energioille. Tuntui hyvältä sanoa hyvästit niin, leppoisasti, lämpimästi, ei ovet paukkuen ja sillat roihuten.

Tänään kävimme Kaivopuistossa rekiajelulla. Reen kyydissä katselin lumista kaupunkia, hiihtäviä ja kelkkoja työnteleviä ihmisiä ja mietin, onko tämä tosiaan Helsingin keskusta ja onko vuosi varmasti 2016. Aika tuntui pysähtyvän hetkeksi.

IMG_1433

Koko päivän on tupruttanut lunta ja kotikulmat ovat niin kauniit, että pyörryttää. Ratikassa istuessani teki mieli hypätä jokaisella pysäkillä pois valokuvaamaan maisemaa. Mutta yksi niistä syistä, miksi blogiurani päättyy, on juuri se, että aika pysähtyisi useammin, niin kuin siinä reessä. Että osaisin nauttia hienoista hetkistä ihan itse, en aina miettiä, miten välittäisin niiden hienouden muille. Olla enemmän läsnä, kuten nykyään sanotaan.

Joten pidin takalistoni ratikan penkissä. Istuin ja katsoin maisemaa. Yritin painaa sen mieleeni ja samalla luottaa siihen, että niitä tulee lisää. Tulee kaikenlaisia maisemia, loputtomasti kauniita hetkiä – ei niitä kaikkia tarvitse yrittääkään tallentaa.

Nyt naputtelen tätä olohuoneen sohvalla ja kuuntelen, kun keittiössä tiskikone pyörittää satsia numero kaksi – kaapintyhjentäjäiset jättivät jälkeensä monta likaista lasia. Vielä yksi koneellinen, roskat roskiin, tyhjät pullot kauppaan. Huomenna haluan herätä kotona, jossa on tilaa jollekin uudelle.


Lempikirjoista

Kovasti toivoitte kirjapostauksia. Näissä muodoissa: 1) kerro vielä jotain lukuvinkkejä, 2) kerro lempikirjoistasi, 3) vinkkaa jostain kirjoista, joista saisi lohtua.

No, tämä juttu kattaa vähän niin kuin nuo kaikki, sillä tänään kirjoitan lempikirjoistani. Minulle ne kaikki ovat juurikin niitä, joista saa lohtua. Ja kai nämä voi lukuvinkkeinäkin ottaa, vaikka olen aina hyvin varovainen suosittelemaan lempikirjojani kellekään. Lempikirjat kun ovat lempikirjoja hyvin henkilökohtaisista syistä, eikä niiden hienous aina aukea muille.

(”Lempikirjat” ovat muuten usein eri asia kuin ”parhaat koskaan lukemani kirjat”. Ja oletteko huomanneet, että lempikirjojen listalta ei läheskään aina löydy yhtään lempikirjailijan teosta. Kaksi ihan eri asiaa: lempikirjat tulevat lempikirjoiksi hyvin maagisista ja intiimeistä syistä, eivätkä ne välttämättä liity siihen, kuinka hyviä kirjat ovat. Lempikirjailijoista taas tulee lempikirjailijoita siksi, että he kirjoittavat kerta toisensa jälkeen hyviä kirjoja.)

sohva-(1-of-1)

Minun lempikirjojani: Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin, koska siitä tulee aina mieleen Irlannissa vietetty kesä ja sipsien tahrimat sivut, joita kääntelin ahnaasti toinen toisensa jälkeen – kun luki niin hyvää kirjaa, jumalten lisäksi myös Eeva valvoi öisin. Kun ei malttanut lopettaa.

Ja Stephen Fryn omaelämäkerta Moab Is My Washpot, jonka luin ylioppilaskeväänä, ja jokin pato sisälläni aukesi. Muistan, kun kävelin pitkin Aleksanterinkatua ja yhtäkkiä tajusin, että on ihan ok tuntea asioita. Iloisia ja surullisia, hyviä ja huonoja, korkeita ja matalia. Että se on oikeastaan jopa toivottavaa. Ja siinä uskossa olen elänyt siitä asti, ja siitä asti olen tuntenut. En muista miten se liittyi tähän kirjaan, mutta jotenkin se liittyi.

Alice Walkerin Häivähdys purppuraa ja Muriel Barberyn Siilin eleganssi, kaksi hyvin erilaista kirjaa, joita rakastan samasta syystä: molempien jälkeen aloin huomata enemmän.

Hanif Kureishin Esikaupunkien Buddha. En muista miksi.

Robert McLiam Wilsonin Eureka Street. Miljoona syytä miksi.

Amélie Nothombin Samuraisyleily. Fuji-vuori, jne.

(Melkein) kaikki Michael Chabonin kirjat, mutta erityisesti The Mysteries of Pittsburgh, joka on Chabonin tuotannon heikoin, ja silti rakkain. Rakastan myös Wonder Boysia, tosin rakastan siitä tehtyä elokuvaa vielä enemmän.

Kjell Westön Älä käy yöhön yksin.

Junot Diazin The Brief Wondrous Life of Oscar Wao. 

Nicole Kraussin Rakkauden historia ja – tämä on puhdasta sattumaa – ex-miehensä Jonathan Safran Foerin Kaikki valaistuu.

Hengellisistä kirjoista minulle rakkain on Marianne Williamsonin A Return To Love, ja H. Emilie Cadyn Lessons in Truth. 

Muistelmateoksista Fryn lisäksi Mia Kankimäen kirja Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (kappaleeni on muuten jollain lainassa – kuka oletkin, jos luet tämän niin palauta jos nähdään!). Ja Dolly Partonin Dream More. Ja jos olen täysin rehellinen niin Geri Halliwellin If Only.

Ilse Crawfordin Sensual Home, joka ei ole oikeastaan sisustuskirja vaan elämäntaito-opas. Lempikeittokirjani ovat Saku Tuomisen Basta! ja Yotam Ottolenghin Plenty.

Runokirjoista: Rimbaudin Kausi helvetissä, jota luen silloin kun olen itse helvetissä, ja Ryookanin Suuri hupsu, jota luen silloin kun en ole.

No niin, siinä ne. Mitkä ovat teidän?

(Vielä bonuksena kolme lohtukirjasuositusta: Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville, Ron McLartyn Polkupyörällä ajamisen taito, Rebecca Wellsin Jumalaiset jajasiskot.)


Taas virtaa

Anteeksi ystäväiset, ei ollut tarkoitus unohtaa teitä tänne pureskelemaan juureksia.

Mutta tammikuu vei mukanaan. Olin eilen kaupassa ja kuulin kuulutuksen, jossa kysyttiin oletko jatkanut vuoden alussa aloittamaasi uutta elämää? (viitaten tietysti laihduttamiseen, koska markkinointikielessä uusi elämä = laihdutus).

Olin ihan ihmeissäni. Miten muut ovat ehtineet jo aloittaa ja lopettaa uuden elämän, kun minulla on vielä hirveä kiire saada se vanhakin käärittyä pakettiin?

Tammikuu on ollut yksi iso tuulikaappi – en ole vielä kokonaan jättänyt vuotta 2015, mutta en myöskään astellut sisään vuoteen 2016. Ihmiset katsovat kummeksuen, kun toivottelen edelleen hyvää uutta vuotta – sehän meni jo. Mitä, ei se ole vielä edes alkanut!

virtaa-(1-of-1)

Koko viime viikon olen tehnyt viime vuoden viimeisiä kirjanpitojuttuja, pyörittänyt kuittisirkusta, veroilmoituksia ja sen sellaisia. Lähetellyt laskuja viime vuoden puolella tehdyistä töistä. Viikonloppuna keksin, että paperihommien lisäksi haluan saada kaiken muunkin vanhan pois nurkista – ja ennen kaikkea mielestä.

Olen käynyt asuntoni jokaisen nurkan läpi. Vienyt reissuilta jääneet ulkomaiset rahat Forexiin, pistänyt minulle unohtuneet muiden tavarat paketteihin ja paketit postiin. Pistänyt kiertoon kaikki kirjat – hyvätkin – jotka edustavat sellaista mitä en enää elämääni halua. Silpunnut vanhat muistivihot – nyt on aika tuoreille ajatuksille. Kohdannut joka ikisen kasan, -kansion ja laatikon, jotka olisi tehnyt vain mieli haudata vaatekaapin pimeimpään nurkkaan ja unohtaa sinne.

Avasin kaikki ärsyttävät vuotavat hiutalepaketit ja jauhopussit ja vanutuppopussukat ja kaadoin kaiken purkkeihin ja rasioihin, joista niitä on kiva ottaa. Miksi ihmeessä sitä sietää päivästä toiseen kotonaan asioita, jotka ärsyttävät joka kerta kun niitä käyttää? Vuonna 2016 minulla ei ole aikaa sellaiselle.

Minulle siivoamisessa ei ole kyse vain siitä, miltä asiat näyttävät (”poissa silmistä, poissa mielestä” on maailman räikein vale). Siinä on kyse energiasta. Kun se saa vapaasti virrata, asiat sujuvat. Kun kaapeissa lymyilee epämääräisiä läjiä ja paperikasoja, maksamattomia laskuja ja niitä revenneitä kaikkialle leviäviä pastapusseja, energia menee ihan vääriin asioihin. Ärsyyntymiseen ja ärsyttävien asioiden välttelyyn. Sen miettimiseen, että tuokin läjä pitäisi joku päivä käydä läpi.

No, nyt melkein kaikki on vihdoin käyty läpi. Johan virtaa.

Äsken keitin teetä ja teepussini mietelause sanoi say hello to your soul. Jo vain: hyvää päivää sielu. Mukava nähdä taas, kun nuo ruttaantuneet kuittikasat eivät enää ole tiellä. Luulen kuules, että meille on tulossa hyvä vuosi.