Puskista

image15

Palasin juuri kotiin. Nyt niiskutan ja köhin viltin alla, kuten aina pitkän lennon jälkeen. Kaikki niksit ovat käytössä, mutta kuiva lentokoneilma, pöpöt ja pitkä matka ilman unta ottavat lopulta aina matkalaisesta erävoiton.

Mutta kun suljen silmät, olen vielä hetken jossain muualla, siellä missä aurinko paahtaa otsaan punaisen läikän ja sirkat sirittävät korviahuumaavan kovaa.

image1

image6

Viime viikolla pakkasimme nelivetoauton ja ajoimme Kafuen kansallispuistoon. Elämäni ensimmäinen safari.

Moni asia oli kuin niistä seikkailukirjoista, joita lapsena luin: matka veneellä pitkin jokea majoituspaikkaan, joka sijaitsi keskellä puskaa. Kenttätuolit ja hyttysverkot. Ihmisten paahtunut iho, safarihatut ja khakinväriset shortsit. Moni asia lienee muuttunut Hemingwayn ja Blixenin safareista, mutta yksi on ja pysyy: safari on elämäntapa, joka vetää puoleensa tietynlaisia ihmisiä. Alan todella, todella ymmärtää miksi.

Näimme villejä norsuja, pahkasikoja, paviaaneja ja antilooppeja. Keskellä tietä vastassa oli iso lauma leikkisiä, koomisen isokorvaisia villikoiria – kuulemma harvinaisia, meillä kävi tuuri.

Safariautossa oli käärme. Työnsin sen tyynesti pois kyydistä – tätä, hyvät ystävät, on mielenrauha.

image2

image11

Meloimme joella karkuun virtahepoja – olkoonkin, että uhka ei ollut ehkä kovin todellinen. (Toisinaan ne kuulemma haukkaavat palasia kanooteista ja tönivät niitä kumoon. Silloin on tärkeää uida rantaa kohti, sillä virtahevot eivät ole erityisen fiksuja ja jatkavat veneen tuhoamista, eivät soutajan. But you better hope there are no crocodiles in the water, huomautti opas kun kohautin olkiani että eihän tässä sitten mitään.)

image5

kafue

Seuraavana päivänä näimme joenpenkalla köllöttelevän krokotiilin ja ihmeellisiä lintuja, joilla oli pitkät jalat ja yhtä pitkä nokka. Illalla keräännyimme leiritulen ääreen, kuusi toisilleen aiemmin tuntematonta. Sekin oli ihan niinkuin niistä seikkailukirjoista, paitsi että kukaan ei kertonut metsästysjuttuja eikä juonut liikaa giniä.

Opas vaati saada saattaa jokaisen telttaan – sometimes we do run into lions here.

image12

image13

Villi luonto ei suinkaan jäänyt teltan oven taakse. Minua vastassa oli dilemma: sänkyni yläpuolella hyttysverkossa roikkui jättiläismäinen, mahdollisesti myrkyllinen tuhatjalkainen. Kopauttaako se alas ja ottaa riski, että tuhatjalkainen putoaa keskelle sänkyä? Vai jättääkö paikoilleen ja riskeerata, että löytää sen aamulla suustaan? (Lopulta päädyin siihen, että tuhatjalkainen sai pitää nukkumapaikkansa ja minä vaihdoin omaani. Aamulla herätessäni tuhatjalkainen oli kadonnut. En halua miettiä, minne.)

Sammutin yölampun – kävi aurinkoenergialla, sitä polttoainetta Sambiassa riittää – ja odotin, että silmät tottuisivat pimeyteen. Odotin lisää. Eivät tottuneet. En ole koskaan kohdannut sellaista pimeyttä. Liikuttelin etusormeani silmieni edessä, enkä erottanut sen ääriviivoja edes silloin kun se hipoi jo nenääni. Tähtitaivas oli kirkkaampi kuin koskaan näkemäni – tein mielessäni merkinnän, että olisi jo korkea aika opetella tunnistamaan jotain muutakin kuin otava. Keskellä yötä heräsin virtahevon hirnuntaan.

image8

Jotkut paikat tuntuvat päässä, toiset sydämessä. Afrikka tuntui vatsassa ja jalkapohjissa. (Sillä kyllä, minulle tämä matka oli yhdellä tasolla matka Sambiaan ja toisella, paljon henkilökohtaisemmalla tasolla nimenomaan matka Afrikkaan – sinä voit ärsyyntyä siitä ilmaisusta tai et. Ehkä joku jopa ymmärtää tasan tarkkaan, mitä tarkoitan.)

Yhtenä iltana ajoimme seudun ainoalle korkealle paikalle katsomaan auringonlaskua. Istuin yksin tila-auton lavalla, kääriydyin värikkääseen huiviin piiloon tsetse-kärpäsiltä – ne rakastavat mustaa ja sinistä, kuten minäkin. Annoin puiden lehtien hipoa naamaa. Tunsin samaan aikaan lapsekasta riemua ja kummallista eheyttä. Ihan kuin jokin pieni hukassa ollut pala sisälläni, jonka puuttumisesta en edes ollut aiemmin ollut tietoinen, olisi löytänyt oikeaan paikkaan. Tunne tuli salaa ja yllättäen (kirjaimellisesti puskista), en koskaan aiemmin ollut haikaillut puskiin, savanneille tai viidakkoon – meri ja rannikko oli aina se minun juttuni.

Punaisesta maaperästä alkoi kurotella juuria, ne kasvoivat kiinni jalkapohjiin ja säteilivät lämpöään ja painoaan vatsanpohjaan, sellaisella tasapainottavalla tavalla kuin kuumailmapallon koriin kiinnitetään hiekkasäkkejä, jottei se lähde holtittomasti lentoon. (Ja silti se lentää.)

image9

image10

Jättiläismäinen tulipallo painui horisontin taa ja alkoi tulla pimeä. Oppaat alkoivat nopeasti pakkailla tavaroitamme kasaan. Oli meidän aikamme vetäytyä telttoihin ja tehdä tilaa niille, jotka liikkuvat yössä meitä ketterämmin.

Löysin leirimme kirjahyllystä kirjan, jossa kerrottiin erilaisista safaripaikoista ja ihmisistä niiden takana. Tony Church -niminen safariopas luonnehti savannien viehätystä näin:

”…the dust of Africa seeps into your body and a bond is reborn. I call it ’genetic memory’ and it’s one of the most powerful sensations you can ever experience.”

image14

Olin tuntenut heti ensimmäisistä hetkistäni puskien keskellä sen, mistä herra Church puhuu. A bond is reborn. Ehkä olen käynyt siellä entisessä elämässäni tai ehkä maaperän tomussa on jotain, joka koskettaa sitä paikkaa sielussa, jonne on koodattu koti – tiedemiesten mukaan me kaikki olemme kotoisin jostain päin Afrikkaa. Ehkä täydellinen pimeys muistuttaa meitä äidin kohdusta. Tai ehkä kaikki se villi luonto vain saa meidät palaamaan hetkellisesti johonkin alkuperäiseen ja turmelemattomaan.

En tiedä, mutta sen tiedän, että jokin sisälläni liikahti eikä se ole luisunut takaisin vanhalle paikalleen sen jälkeen.

Ei edes nyt, kun naputtelen tätä tuhansien kilometrien päässä helsinkiläisen kerrostalon keittiössä, missä ei tarvitse naksauttaa lamppua päälle. Täällä kaupungin valot pitävät huolen siitä, ettei koskaan ole oikeasti pimeää.


Kommentit ( 48 )

  • Pin kommentoi 10.12.2015 07:26

    Olen aika sanaton. Kuulostaa niin levolliselta ja siltä, että olet saanut kosketuksen johonkin arvokkaaseen. Hienoa että näet ja koet syvältä.

    Vastaa

  • Helmi kommentoi 10.12.2015 07:38

    Kaunis teksti, ja tuttukin. Olin vuosia sitten kaksi kuukuatta Afrikan länsirannikkolla, Beninissä ja Ghanssa, ja nuo seudut tosiaan jättävät jäljen. Värit, tuoksut, ihmiset ja äänet, ja se pimeys. Niin täysi mutta ei lainkaan ahdistava.
    Benin on valtameren äärellä joten siellä myös aaltojen pauhu vaikutti (mielen)maisemaan, ja joskus haluan Sambiaan myös, ja etelään, Cape Towniin.

    Vastaa

  • Lottta kommentoi 10.12.2015 07:42

    Kirjoitit niin kauniisti Afrikasta ja reissustasi, että jo matalalla liekillä palanut matkakuume nousi oikein isoksi roihuksi.

    Vastaa

  • S kommentoi 10.12.2015 07:44

    Tuli aivan liikuttunut olo tätä lukiessa. Kiitos!

    Vastaa

  • Katjakokko kommentoi 10.12.2015 07:49

    Eeva, itku tuli heti ensimmäisestä lauseesta, ei meinannut tulla lukemisesta mitään, kun sokaistuin kyynelistä! TIEDÄN mitä tarkoitat, tismalleen. En ole koskaan käynyt Afrikassa, mutta niin kauan kuin muistan, on joka ikinen soluni tahtonut sinne, kokemaan kaiken tuon mistä kirjoitit. Niin ihanaa, että sinä koit sen nyt ja kiitos, että jaoit kokemuksesi, se vain vahvistaa solujeni sopukoissa kytevää tarvetta matkustaa samoille seuduille! Parantavia energioita Ullikseen!

    Vastaa

  • Sini kommentoi 10.12.2015 08:44

    Kiitos kauniista tekstistä. On ihmeellinen taito pukea kokemukset sanoiksi noin. Yhdyn edellisiin, tämä meni jotenkin tosi syvälle ja liikutti!

    Vastaa

  • Anna L. kommentoi 10.12.2015 08:49

    Myös minua tämä tekstisi kosketti. Vaikuttavan hienosti osaat pukea tässä sanoiksi sellaista, jonka yleensä kykenee vain tuntemaan.

    Vastaa

  • E kommentoi 10.12.2015 08:53

    Vau, mikä teksti! Osaat kyllä kirjoittaa niin, että me lukijatkin saimme kokea palan sinun Afrikkaasi. Ja siinä todella onnistuit: luen tätä nimittäin (salaa) työpaikallani loisteputkilampun valossa ja ikkunasta näkyy vain harmaa joulukuun aamupäivä ja silti saatoin melkein kuulla sirkkojen sirityksen ja tuntea auringon lämmön!

    Vastaa

  • Mrs. M. kommentoi 10.12.2015 08:58

    Wow dude! Aika upeaa. Ihmiskunnan aito koti.

    Vastaa

  • Maija kommentoi 10.12.2015 09:29

    Mieli matkasi jo Afrikkaan tekstiä lukiessa. Kaunis, maaginen kirjoitus.

    Vastaa

  • Nina kommentoi 10.12.2015 09:43

    Olen sanaton. Ja liikuttunut. Upeasti kirjoitettu. Kiitos tästä.

    Vastaa

  • Salla kommentoi 10.12.2015 10:37

    Kirjoituksesi oli ihaninta mitä olen pitkään aikaan lukenut, lämmin kiitos!

    Vastaa

  • ST kommentoi 10.12.2015 11:12

    Tiedän tasan tarkkaan, mitä tarkoitat :)

    Jos olisin kirjoittanut omasta reissustani, olisin kirjoittanut aivan samoista aiheista. (En tietysti yhtä hyvin, mutta kuitenkin.) Vaikka olinkin eri maissa. Tunnelma oli todellakin maaginen, ja mietin itsekin monesti, johtuiko kokemus omista ennakko-odotuksistani, vai oliko niissä paikoissa vaan jotain niin maagista.

    Ja onhan se villi luonto uskomaton. Koin, että pääsin siellä lähemmäs elämän perusasioita. Varmaan monestakin syystä… mutta se tuntui hyvältä.

    Olin muuten silloin varautunut henkisesti puhumaan juurikin noista maista niiden nimillä, koska ajattelin että olisi jotenkin typerää puhua koko ”Afrikasta”. Ja sitten yksi ensimmäisiä asioita, joka siellä tulee vastaan, on paikallisten käyttämä lausuma ”this is africa”. Että se siitä sitten.

    Vastaa

  • Maria kommentoi 10.12.2015 11:13

    Ihana kirjoitus! Olen itse käynyt Pohjois-Afrikassa (Egypti, ns Maghreb-maissa) ja Etelä-Afrikassa ja mieli palaisi muuallekin. Ystäväni on ollut vuosikymmeniä sitä mieltä, että minun pitäisi asua Karen Blixenin talossa :)

    Vastaa

  • Elina kommentoi 10.12.2015 12:21

    Kylmät väreet. Kiitos <3

    Vastaa

  • Babylon kommentoi 10.12.2015 13:04

    Jes!
    Kuinka hyvin sait koettua ja sanoiksi puettua asioita kerrasta. Itse olen lähes koko aikuisikäni saanut asua Afrikan maissa tai työskennellä afrikkalaisten kanssa ja säännöllisesti siellä päin käyn tälläkin hetkellä. Olen ajatellut, että itse olen tottunut elämään siellä ja siksi saavutan suuren mielen seesteisyyden ja aistien terävöitymisen aurinkoisella mantereella joka kerta. Mutta ihan sitä samaa kuvaat sinä, ehkä se onkin yleisinhimillistä!
    Kiitos ja kynttilätunnelmaa kaamokseen.

    Vastaa

  • Jenni kommentoi 10.12.2015 14:13

    Ah.
    ”Tunsin samaan aikaan lapsekasta riemua ja kummallista eheyttä. Ihan kuin jokin pieni hukassa ollut pala sisälläni, jonka puuttumisesta en edes ollut aiemmin ollut tietoinen, olisi löytänyt oikeaan paikkaan.”

    Kylmät väreet ja aivan paras kirjoittamasi juttu ja olen seurannut blogiasi jo kauan. Onnistuit kuvaamaan täydellisesti mitä on matkustaa kauas mutta löytää oikeasti syvemälle itseesi.

    Palasin takaisin omille viidakkoreppureissuilleni. Eipä ole paljoa muuta tärkeämpää ja mahtavampaa tullut tässä elämässä koettua.

    Vastaa

  • p kommentoi 10.12.2015 15:21

    En ole käynyt Afrikassa, mutta- mitenkään väheksymättä kokemustasi tietenkään- kuvaus toi mieleeni, että olen kokenut jotain vastaavan laista yhtenä kesänä kun olin monta viikkoa maaseudulla ja osallistuin maan hoitoon ja viljelyyn ym. Se olo, rauha, mikä tuli kun oli vahvasti kosketuksessa ympäröivään luontoon.

    Vastaa

  • EmmaGee kommentoi 10.12.2015 15:31

    Täydellisen kuvaavasti kirjoitettu, sain visuaalisia välähdyksiä kaikesta kirjoittamastasi. Kiitos!

    Vastaa

  • Mia K. kommentoi 10.12.2015 15:55

    Totta. Afrikka (ihan kokonaan) on maaginen. Ja, jos sen kukin kokee tavallaan (tai, eri osissa) ja kutsuu sitä joko sitten Afrikaksi, tai miksi tahansa, eihän se ole keltään pois! Mä ainakin näen isomman kokonaisuuden ainakin ja sun kirjoitusten läpi tulee se tunne koettua ja hahmotettua, jonka juuri kirjoitatkin. Aamen ;)

    Takuulla olemmekin aina alkujaan Jostain kotoisin. Legendahan kertookin, että jo aikoja sitten ennen Atlantista, Afrikassa olisi sijainnut entinen Lemuria. Täällä planeetalla on, ja on ollut niin paljon elämää jo ennen meitä, ja ehkä juuri vaistomme kuljettaa meidät paikkoihin, joissa olemme kokeneet onnea ja tapaamisiin, jotka eheyttävät sieluamme, ja saamme löytää omaan itseemme piilotettuja timantteja. Jotka sitten ovat valmiita jaettaviksi muille vaikkapa tekstien kautta ☆
    Kiitos punaisista juurista, jotka tuntuvat jaloissani asti!

    Vastaa

  • I May Say kommentoi 10.12.2015 16:18

    Tiedän sen tunteen, tosin en ole kokenut sitä Afrikassa, vaan Lähi-Idässä, etenkin Israelissa ja Syyriassa. Jotain jäi sieluun kun olin 7-vuotias ja on siellä edelleen.

    Vastaa

  • Kria kommentoi 10.12.2015 16:41

    ” Punaisesta maaperästä alkoi kurotella juuria, ne kasvoivat kiinni jalkapohjiin ja säteilivät lämpöään ja painoaan vatsanpohjaan, sellaisella tasapainottavalla tavalla kuin kuumailmapallon koriin kiinnitetään hiekkasäkkejä, jottei se lähde holtittomasti lentoon. (Ja silti se lentää.) ”

    Mieletöntä. Olen seurannut blogiasi jo pitkään ja nauttinut kirjoitustyylistäsi, kuitenkin nyt vasta rohkenin kommentoimaan. Savannin auringon lämpö ylsi sanojesi välityksellä Manseen asti, kiitos siitä :).

    Vastaa

  • HANNA kommentoi 10.12.2015 16:47

    Vau. <3

    Vastaa

  • Johanna K kommentoi 10.12.2015 17:42

    Ihana kirjoitus ja kauniita kuvia (niin konkreettisia kuin kielikuviakin), kiitos!

    Vastaa

  • Akaasia kommentoi 10.12.2015 17:59

    Kaunis teksti, kiitos siitä! Hienoa, että olet saanut kokea jotakin noin eheyttävää.
    Itse olen biologi ja muutama vuosi sitten pääsin itäisen Afrikan viidakkosademetsiin tutkimusmatkalle näytteitä keräämään. Kiertelimme sademetsiä neljä päivää kiiveten jokaisena päivänä uudelle vuorelle. Yhtenä päivänä horisontissa näkyi Kilimantsaro ja sen yhä jäljellä olevat lumen rippeet. Viimeisen päivän vietimme safarilla auringon noususta illan hämärään. Aivan upea kokemus! Tekstisi perusteella paljolti samanlainen kuin sinullakin. Afrikassa on sitä jotain <3

    Vastaa

  • Jenni kommentoi 10.12.2015 18:44

    Kaunis teksti, kiitos.

    Vastaa

  • Annis kommentoi 10.12.2015 19:19

    Kiitos Eeva. Kokemuksena en tiedä yhtään mistä kirjoitit, mutta kirjoituksesi oli hyvin koskettava. Siitä huokui rauha ja kiitollisuus, kiireettömyys ja ymmärrys. Tuli ihan sellainen olo, että toivottavasti minäkin löydän vielä oman Afrikkani, olkoon se missä ikinä onkaan.

    Vastaa

  • Kivimäen Jenni kommentoi 10.12.2015 19:36

    Liikuttava, koskettava ja vavisuttava teksti. Ehkä parhaasi koskaan. Olen niin onnellinen puolestasi, että sait kokea tuon kaiken ja sen ansiosta me saimme tämän tekstin. Minulla on sellainen olo, että tulen palaamaan siihen vielä monta kertaa. Täydellinen päätös pitkälle ja raskaalle työpäivälle. Kiitos. <3

    Vastaa

  • Ravenwaves kommentoi 10.12.2015 19:52

    Mielettömän kaunis teksti ja yhtä kauniit kuvat <3

    Vastaa

  • Elina kommentoi 10.12.2015 20:30

    Nimimerkit Babylon, Jenni – aamen.
    Eeva – sinua on nyt purrut Afrikka-kärpänen. Varo! Se on elinikäinen, ihana tauti. Se vaatii sinua palaamaan, kerta toisensa jälkeen – vaikka mitä tapahtuisi, aina voit olla varma, että palaat, joskus.

    Vastaa

  • anuk kommentoi 10.12.2015 21:38

    Kiitos Eeva jälleen kerran, todella koskettava ja rohkea teksti! Kirjoittamasi sanat ja lauseet vaan vievät mennessään.

    Vastaa

  • Elviira kommentoi 11.12.2015 06:09

    Täydellinen kirjoitus :)

    Vastaa

  • saara a kommentoi 11.12.2015 07:57

    Ihana ihana ihana teksti♥ Olen koko ikäni ikävöinyt Afrikkaan. Se on jotain selittämätöntä kaipuuta. En tiedä mistä se kumpuaa. Mihinkään muualle en ole kaivannut matkustaa. Sanoin aina pienenä, että lähden lääkärinä Afrikkaan auttamaan. Nyt tiellä lääkäriksi ajattelen tuota usein. Voimia sinne peittojen alle. Ihanaa Joulua Eeva!

    Vastaa

  • Elina kommentoi 11.12.2015 09:39

    Kiitos, kiitos, kiitos!❤ Olen itsekin aina halunnut Afrikkaan, nyt haaveesta tuli konkreettisempi. Ehkä paras kirjoituksesi ikinä.

    Vastaa

  • Maria kommentoi 11.12.2015 10:10

    Tämä oli todella ihana teksti. Luin aamulla ennen kouluun lähtöä, ja jotenkin se pyöri päässä vähän niinkuin taustalla sen jälkeen tietynlaisena tunnelmana. Kirjoitat tosi hyvin, ja sinussa on todella tainnut aueta jotain, mille kalpenee kaikki maailman ulkoiset asiat. Olet ihana, ja kiitos että kirjoitit tämän tekstin!

    Vastaa

  • Outi kommentoi 11.12.2015 12:10

    Oi, kylmät väreet. Ihana teksti. <3

    Vastaa

  • kukkis kommentoi 11.12.2015 14:26

    Vautsi. Kuvailevaa, runollista, aitoa, maanläheistä, samaistuttavaa, latautunutta… Monella mantereella olen käynyt, eikä Afrikka ole kiinnostanut ikinä, mutta nyt alkoi. Odottelen kyllä sitä kaunokirjallista romaania Eeva Kolulta.

    Vastaa

  • Elina kommentoi 11.12.2015 16:04

    Voi Eeva voisitko kirjottaa joku kaunis päivä vielä kirjan… :) sun tekstiä on ihana lukea!

    Vastaa

  • Tuuli kommentoi 11.12.2015 17:14

    Tästä tekstistä tuli levollinen olo. Ja tunsin myös ne juuret jalkapohjissani. Kiitos, kun jaoit!

    Vastaa

  • Henna kommentoi 12.12.2015 09:07

    Minäkin haluan löytää oman Afrikkani. Oli se sitten konkreettinen paikka tai mielentila. Ihan mieletön teksti. Jos joskus päätät kirjoittaa kirjan, olen ensimmäisenä jonossa ostamassa.

    Kiitos tästä tekstistä, sai ihanan seesteisen tunnelman aikaan.

    Vastaa

  • karoliina kommentoi 12.12.2015 09:26

    Afrikka menee ihon alle, olet onnekas, että olet saanut kokea sen! <3

    Vastaa

  • Maria kommentoi 12.12.2015 22:00

    Ihana kirjoitus, joka puki sanoiksi fiilikseni Sambiasta. Täällä hetken muutaman kuukauden reissulla olevana, koen tulleeni kotiin.

    Vastaa

  • Sofia kommentoi 15.12.2015 13:38

    Upea teksti. Kiitos Eeva!

    Vastaa

  • Jenni A. kommentoi 15.12.2015 22:31

    Aivan ihanaa. Kiitos ja ylistys, maailmalle, upealle luonnolle ja ihmiselle, joka osaa kuvata asioita noin. Saisimmepa ihmiskuntana viisautta pitää huolta siitä, mitä meillä on, ja saisivatpa kaikki kokea omalla sarallaan jotain sellaista, mitä olet saanut. Suloista joulun aikaa ja kaikkea hyvää!

    Vastaa

  • Emilia kommentoi 16.12.2015 22:33

    Virtahevot ovat muuten oikeasti vaarallisia. Vaarallisin eläin Afrikassa on malariahyttynen, toiseksi vaarallisin virtahepo. Ne ovat niin isoja ja holtittomia, tappavat ihmisiä aivan vahingossa.

    Terveiset Ugandasta!

    Vastaa

  • Sanna L. kommentoi 16.12.2015 22:58

    Afrikka-kuumetta olen potenut jo hetken, eikä tämä teksti helpottanut yhtään! Tahtoo kans <3

    Vastaa

  • Laura kommentoi 18.12.2015 14:27

    Sun pitäis kirjoittaa kirja, osaat kaapata tekstiin jotain sellaista, mitä on ihana lukea!

    Vastaa

  • Helma kommentoi 18.12.2015 19:41

    Kiitos. Luin tämän hitaasti koko ajan toivoen, että kunpa tämä ei loppuisi.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *