Ruokablogin paluu (tavallaan)

ruokablogi2

Moni on kaipaillut ruokablogiani takaisin, ja nyt voin kertoa, että se on täällä taas! Tai siis tavallaan, olet siinä juuri nyt. Nimittäin jatkossa löydät kaikki tämän blogin ruoka-aiheiset postaukset (reseptit, ravintolajutut yms.) klikkaamalla tuosta ylänavigaatiosta kohtaa Ruoka. Se on vähän kuin blogi blogin sisällä!

Uudet ruokajutut tulevat toki jatkossakin myös tähän blogin etusivulle, mutta tuolta on nyt helppo selata reseptejä ilman että väliin iskee yhtäkkiä meikkitutoriaali tai oppitunti elämänkoulusta.

Olen alkanut lisätä sinne myös arkistojen aarteita – siellä on nyt jo yli 2o reseptiä ja lisää tulee, sekä ihan uusia että aikaisemmin julkaistuja.

ruokablogi

Ylänavigaation muut palikat toimivat samoin tavoin, eli jatkossa löydät helposti vaikka leffa- ja kirjavinkit klikkaamalla Kulttuuri, tai sisustus- ja remonttijutut klikkaamalla Koti. Tyyli-kategorian alla on kaikki vaate- ja kosmetiikkajutut, ja Elämä kattaa puolestaan pohdiskelut, arjen ihmeet, pienet ja suuret oivallukset ja muut jokapäiväiset eevacoelhoilut.

Näiden muiden kategorioiden alle en kuitenkaan ole siirtänyt arkistoja, joten siellä ei vielä ole kauheasti mitään, mutta tässäpä ne pikku hiljaa pulskistuvat uusista jutuista!

(ps. Jos kaipaat jotain tiettyä reseptiä jostain ruokablogihistoriastani niin huikkaa!)


Kommentit ( 47 )

  • surffie kommentoi 13.1.2015 14:40

    Mahtavaa, että reseptejä tulee tänne! Täytyykin miettiä, mitä kaikkea olen kaipaillut, Voisilmäpeliä-ajoilta kun on jäänyt monen moista reseptiä mieleen, jotka olen hukannut! (välillä kun se vanha blogi vielä resepteineen aukeaa ja välillä ei…)

    Vastaa

  • MaijuEmilia kommentoi 13.1.2015 15:13

    Mahtavaa! Lempireseptini Voisilmäpeliä-blogista (Maikkarin sivuilla) ovat parsakaali-inkiväärikana (joskin teen sen itse tofulla) ja inkivääriporkkanakeitto.

    Vastaa

  • Henna kommentoi 13.1.2015 15:17

    Mustikkamuffinssien resepti jostain way back, kauan sitten! Tämä reseptin avulla tein aikanaan parhaat muffinsit ikinä. Oli aika silmiä avaavaa tämmöiselle leivontaummikolle, kun aineksissa olikin öljyä ja maustamatonta jogurttia. Ja päälle tuli muistaakseni vielä semmoinen crumble tyyppinen sokerivoikanelimuru, mikä kruunasi kaiken.

    Kirjoitin reseptin joskus ylös, ja sittemmin olen harmitellutkin sen häviämistä. En tosin ole kokeillut löytää sitä googlesta… pistetäänpä hakukone laulamaan!

    Vastaa

  • Miraaa kommentoi 13.1.2015 15:30

    Itselläni on eniten ollut käytössä joku muinainen reseptisi banaanileipään. Löytyy edelleen omista arkistoista ja on jatkuvasti käytössä ;) Voisilmäpelin ajoilta on parhaiten jäänyt mieleen postaus ruokasoodan ja leivinjauheen eroista joka auttoi ainakin minua ymmärtämään asian varsin selkeästi. Sitä en tosin koskaan kopioinut talteen eli jos vielä noin kaukaa pystyt onkimaan postauksia talteen niin mulle kelpais! :)

    Vastaa

  • Nipsu kommentoi 13.1.2015 15:38

    No nyt kun kerran kysyit, niin kaikki!
    Meillä on aktiivikäytössä vieläkin sitruuna-katkarapurisoton ohje, en uskalla kokeilla ikinä mitään muuta risottoa, koska tämä on täydellistä! Tomaattikeiton ja parsakaali-kana-wokin ohjeella tehdään arkiruokaa, ja pannacottaa teen myös ohjeellasi. Ja ne muffinssit…
    Kaipaisin myös hyvän ja helpon pitsapohjan ohjetta, se 3-päivää-jääkaapissa ei toimi meillä. :)

    Vastaa

  • AinoLinda kommentoi 13.1.2015 16:05

    Itse kaipailisin Voisilmäpelin ajoilta sen leivän, jota ei tarvitse vaivata, reseptiä. Itse en enää valitettavasti pysty syömään vehnää, mutta parempaa puoliskoa olisi mukavaa välillä hemmotella, koska reseptin avulla leivottu leipä on aina ollut ihan superherkullista :)

    Vastaa

  • diddydiu kommentoi 13.1.2015 16:27

    eeva, i love you. oot kuin pinterest!

    Vastaa

  • Parsakaali kommentoi 13.1.2015 16:43

    Voisilmäpelin ajoista on jäänyt minulle mieleen mustikkaiset american pancakesit, pannacotta reseptit ja sitten semmoinen vaivaamaton leipä.
    Kauhaa ja rakkautta blogista taas kaipailisin drinksu ohjeita!

    Vastaa

  • elina kommentoi 13.1.2015 17:11

    Voi kun sais kaikki ne vanhat tänne luettavaks! Yks päivä etin jauhelihakastiketta sun ohjeella ja toisena haaveilin jostain perunasalaatista :)

    Vastaa

  • Katri kommentoi 13.1.2015 17:12

    En varsinaisesti kaipaa tätä reseptiä, koska se on reseptikirjaani kirjoitettuna, mutta se sun antama palak paneerin ohje on ihan lyömätön! Herkkua, johon palaan tasaisin väliajoin. Eli toivon sitä reseptiä sun muille lukijoille :)

    Vastaa

    • Sitruuna kommentoi 13.1.2015 20:10

      Oon ettinyt hyvää palak paneerin ohjetta. Tänne se heti jos sellainen on! :D

      Vastaa

  • Paula kommentoi 13.1.2015 17:21

    Mutakakku ja maapähkinävoi-suklaakakku on jäänyt omiksi vakkareiksi jos sattuu tekemään makeeta mieli :) Joskus tulostin kaikki Voisilmäpelin suosikkireseptit talteen, kun alkoi pelottaa, että kauanko ne löytyy enää Maikkarista (edelleen sitä Voisilmäpeli-keittokirjaa odotellessa, josta olen monesti vinkvinkvinkannut :D ).

    Vastaa

  • Kaisa kommentoi 13.1.2015 17:27

    Tämä on hieno juttu! Monia ruokia olen resepteilläsi kokkaillut ja kirjoihin/leffoihin suosituksesta tutustunut. Kiva, että vinkit löytyvät nyt näin helposti! Joskus hesarissa julkaistussa ruokablogissasi oli aivan oivallinen parsakaali-cashew-salaatti, joka on jäänyt mieleen. Oli meinaan loistava!

    Vastaa

  • marjo-rita kommentoi 13.1.2015 19:04

    Ehdottomasti toivon sinne reseptia spelttiletuista joiden väliin taisi tulla vuohen juustoa,rucolaa, paahdettua pähkinää, omenaa(?). Ne oli niiiiin hyviä ja resepti olisi kiva saada tänneki ja talteen:) samoin kans maapähkinävoi keksit!

    Vastaa

  • Ode kommentoi 13.1.2015 19:15

    Joo, ruokaa, jee! Mulla on ollut joku muffinsikammotus, ikinä ne ei onnistu, uunissa kohoavat näteiksi mutta sitten kun ne ottaa pois, niin lässähtävät ja ne saa lusikalla kaivaa vuoasta irti. Sinun vanhalla voisilmäpelin aikaisella banaanimuffarireseptillä onnistuin! Palautit uskoni muffinsseihin!

    Vastaa

  • Marski kommentoi 13.1.2015 19:17

    Jes, mahtavaa! Voisilmäpelin ajoilta säännöllisessä kokkailussa se taivaallinen lasagne.

    Vastaa

  • Anne kommentoi 13.1.2015 19:37

    Trendissä joskus ilmestynyt mustapapuhampurilaisten ohje on hurmannut ympäriinsä, myös papurajoitteiset! Mulla se on edelleen hartaassa hallussa ja suojeluksessa, mutta soisin muillekin.

    Vastaa

  • Mona kommentoi 13.1.2015 19:46

    Hei Eeva
    Hauskaa, että ruokajutut löytyvät jälleen ns. yksistä kansista. Itse olen kaipaillut ainakin joskus muinoin jakamaasi biscotti -reseptiä!
    Leppoisaa vuoden alkua <3

    Vastaa

  • Hanna kommentoi 13.1.2015 20:30

    Ihanaa! Mulle on jäänyt vuosien varrelta muutamia(=useita) vakkariruokia Voisilmäpelistä. Esim Mulligatawny ja se uuniporkkanoita, kikherneitä, fetaa+persiliaa on tallennettuna koneelle ja jälkimmäistä söin viimeksi tänään. Samoin se kinoa-uunikasvis-epäsalaatti on ihan vakioruoka. Ja perusmyslin ohje. Mutta ne kaikki mulla onki jo koneella, lähinnä siis ihanaa, että ruokia putoilee tännekin.

    Vastaa

    • Mia kommentoi 14.1.2015 09:57

      Tuo Hannan mainitsema ”uuniporkkanoita, kikherneitä, fetaa + persiljaa” kuulostaa herkulliselta, voisiko sen reseptin saada?

      Vastaa

  • kirsi kommentoi 13.1.2015 20:35

    no siis kaikki Voisilmäpelin ja Kauhan ja rakkauden reseptithän tänne pitää saaada, kiitos!

    Vastaa

  • niina kommentoi 13.1.2015 20:37

    Se suklaakakku, johon olit kirjoittanut jotenkin niin että ”tämä syödään kalsarit jalassa maidon kanssa” tai jotain sinnepäin! Se SUKLAAkakku jossa oli voita ja tummaa suklaata ja kuorrute. En ehtinyt tehdä kuin kerran! Sen haluaisin, jos et ole lisännyt sitä.

    Vastaa

  • Mara kommentoi 13.1.2015 21:03

    Paahdettu paprikapesto on ihan ykkösdippi nachoille ja paahtoleivän päälle! En ikinä vaan kirjottanut sitä ylös vaikka olen pari kertaa jo tehnyt :)

    Vastaa

  • tupu kommentoi 13.1.2015 21:24

    Ihanaa, että tänne tulee myös vanhoja ohjeita!! :) mun ikiaikainen suosikki (jolla oon valloittanut myös poikaystäväni sydämen) on sun Tarte Tatin -ohje Voisilmäpelistä! Myös paprikapähkinäpestoa tulee tehtyä usein. Kiitos ihanasta blogista ja ruokaohjeista!

    Vastaa

  • Hena kommentoi 13.1.2015 21:32

    Oi, kaikki sun reseptit on ihania! Kaipaisin sitä sitruuna”kuiva”kakun ohjetta, johon tuli kakkuun imeytyvä kuorrute sitruunamehusta ja muistaakseni tomusokerista ym. Sitä kaikki kehui, mutta en tajunnut ottaa reseptiä ylös! Tämä oli siis tooodella monta vuotta sitten. Myös sitruuna-katkisrisotosta ja epäsalaatista olisin tosi
    onnellinen!

    Vastaa

  • Johanna kommentoi 14.1.2015 10:09

    Googlen avulla olen etsiskellyt vanhoista resepteistäsi purjolohta, papu-chorizopataa ja parsakaalikanaa (josta puolison käsittelyssä on kyllä tullut parsakaalisoijasuikalewok, hyvä sekin). Ja wasabi-lohileivät ansaitsisivat myös uusintajulkaisun!

    Pitääkin googlettaa tuota sitruuna-katkarapurisottoa, jos et ole sitä jo lisännyt.

    Keittokirjan ostaisin heti!

    Vastaa

  • mirvar kommentoi 14.1.2015 11:01

    Moro!
    Kaikista paras reseptisi on ehdottomasti (!) joskus aikoja sitten voisilmäpelissä bloggaamasi juustokakkubrownie. Se on aivan törrrkeän hyvää! Sitä on kuule tehty miljoona kertaa ja kaikki aina kehuskelee :). Kiitos siitä. Ja juu, ostaisin minäkin hetipaikalla keittokirjasi, jos sellainen joskus tulisi.

    Vastaa

  • spathura kommentoi 14.1.2015 11:27

    Sulla oli se joku ihana ”kuivakakku” joka oli kaikkea muuta kuin kuiva! Oliiviöljyä siihen ainakin tuli :) namnamnam…

    Vastaa

  • eeva j kommentoi 14.1.2015 11:43

    yksi lemppareistani on ollut kesäkeiton ohje. sitä on tullut monesti tehtyä kesäisin ja se on ollut aina tykätty . saisko sen tännekin, pliiiis.

    Vastaa

  • laura kommentoi 14.1.2015 11:59

    The Juustokakun ohje :)

    Vastaa

  • Julia Juliska kommentoi 14.1.2015 12:34

    Tuo jonkun mainitsema sitruuna-katkarapurisotto kiinnostaa!

    Vastaa

  • inni kommentoi 14.1.2015 14:28

    Ihan vasta laitoit porkkanakakun ohjeen. Se oli helppo, nopea ja heRkullinen. Se löytyy kyllä varmaan Lilystä, mutta olisi kyllä uusintajulkaisun arvoinen

    Vastaa

  • Anni kommentoi 14.1.2015 14:37

    Reseptien comeback, aivan mahtavaa, kiitos! Muistelisin, että oot joskus julkaissut cookies-ohjeen, jolla pitäisi tulla pehmeänsitkeitä keksejä. Olisi aivan ihanaa nähdä tuo ohje uudestaan.

    Vastaa

  • Meeri kommentoi 14.1.2015 16:38

    Se vaalea kala + vihannekset voipaperikääreessä, namsk!

    Vastaa

  • Minnamanna kommentoi 14.1.2015 17:53

    Hienoa, että reseptit on jatkossa näin näppärästi yhden klikkauksen päässä.

    Toiveuusintana juustokakkubrownien ja sitruunainen katkarapurisotto. Palak paneer houkuttaisi myös, sitä en ole koskaan tehnyt.

    Vastaa

  • Noora kommentoi 14.1.2015 18:28

    Biscotit!!!

    Vastaa

  • Taija kommentoi 14.1.2015 20:58

    Ihanaa! Olen sinulle nimittäin ikuisesti kiitollinen siitä erinomaisesta risottoreseptistä ja erittäin tarkasta valmistusohjeesta (kaada vesi 17 minuutin aikana…) jonka ansiosta olen AINA onnistunut erinomaisesti!

    Vastaa

  • Kristiina kommentoi 14.1.2015 23:43

    Hienoa, etta postaat uudelleen vanhoja resepteja! Olenkin harmitellut, etten aikoinaan tajunnut ottaa niita itselleni ylos. Kaipailen erityisesti ruusukaalimuhennoksen, ranskalaistyyppisen (?) vuokaleivan ja rucola-perunasalaatin ohjetta.

    Vastaa

  • Tiina / Kakkupuutarha kommentoi 15.1.2015 05:14

    Ihanaa kuulla, että ruokaohjeita alkaa taas putkahdella! Arkistosta kaipailisin Hesarin ajoilta Palak paneer -ohjetta sekä Hestonin munakokkelia näin ensihätiin. Et arvaakaan, kuinka kullan arvioisia nuo reseptit ovat olleet!

    Vastaa

  • Hailie kommentoi 15.1.2015 08:16

    Eevacoelhoilut! <3 Coelhoa olen joskus yrittänyt lukea, mutta ei oikein inspannut. Sen sijaan blogissasi huomaan usein nyökytteleväni, nauravani tai liikkuttuvani. Kirjoitustyylisi ja elämänasenteesi vaan passaavat minun maailmaani niin hyvin. Uusi blogi tuntuu raikkaalta ja ihanalta. Kiitos, että jaksat yhä edelleen blogia pitää. :)

    Vastaa

  • Kivimäen Jenni kommentoi 15.1.2015 08:43

    Mää en osaa just nyt nimetä mitään yksittäistä reseptiä, ne on kaikki niin ihania! Huikkaan vaan, että täälläkin äänestetään Eevan keittokirjan puolesta! Sellainen olisi aivan mahtava! :)

    Vastaa

  • Noora kommentoi 15.1.2015 14:01

    hei mahtavaa, sulla on niin hyviä reseptejä! Olen pidempään kaipaillut Voisilmäpelin aikaista punajuurisosekeiton ohjetta, koka oli todella hyvä eli jos se löytyisi arkistoista!

    Vastaa

  • toulouse kommentoi 15.1.2015 20:52

    Julkaisit joskus jonkun salaatti(?)- ja salaatinkastikeohjeen, joista jälkimmäisestä sanoit, että sitä kannattaa testata, vaikkei itse ruokaa laittaiskaan. En ole epätoivoisesta googlaamisesta huolimatta löytänyt, muistan vain, että se kastike pelasti monena iltana. Monet ruokaisat salaattiohjeet olisivat myös toivelistalla ja Voisilmäpelin ajoilta intialaisen kalan resepti. Keittokirjaasi odotellessa ;) Ja Trendin blogista siirtäisin kyllä kaikki eevacoelhoilutkin tänne, niin hyviä ajatuksia ja uskoa valavia sanoja. :)

    Vastaa

  • Hanne kommentoi 17.1.2015 06:15

    Se ihana parsakaali-kanan ohje! Liittyikö siihen jotenkin Seinfeld? Tajusin aikoinaan ottaa reseptin ylös, mutta se katosi jonnekin ja tasaisin väliajoin haikailen sen perään.

    Vastaa

  • Hem Buggah kommentoi 17.1.2015 11:49

    Upea paluu, tätä on odotettu! Sun kasvissosekeitto on pelastanu nälältä monta kertaa, ja ne maapähkinävoi-kaurahiutale-keksit ovat toimineet helppona hätäapuna makeannälkään. Lisää drinksuvinkkejä otetaan ilolla vastaan myös tulevaisuudessa.

    Vastaa

  • SatuKoo kommentoi 20.1.2015 10:53

    Muistelen, että sinulla oli joskus blogissa ohje uusista perunoista tehtäviin ns. nyrkkiperunoihin (kypsä peruna liiskataan, öljytään, käytetään uunissa). Muistelenkohan ihan väärin? Kyseistä ohjetta olen jäänyt kaipailemaan, kun en sitä tajunnut talteen ottaa.

    Vastaa

  • Ella kommentoi 21.1.2015 13:40

    Kaipaan marinara-kastikkeen ohjetta. Oon kokeilemistani tomaattikastikkeista tykästynyt siihen eniten.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *