Olin lapsena tosi kova piirtämään (aiheeni: hevoset sekä tupakoivat missit. Muistan että äidin sensuuri taisi iskeä piirustusvihkooni kerran jos toisenkin). Vähän vanhempana piirsin mangaa. Sitten yläasteella kävi niin kuin käy, liika itsekritiikki varmaan iski, muut asiat alkoivat tuntua tärkeämmiltä ja homma jotenkin jäi.
Olen jo pitkään haaveillut, että olisi ihanaa taas piirtää ja maalata. Vuoden 2015 lupaukseni oli alkaa vihdoin elää sitä elämää jonka itselleni haluan, joten päätinpä siirtää tämänkin haaveen haihattelusta toteutuksen tasolle.
Nythän on niin onnekkaasti, että Vihreän talon valtiatar on siviiliammatiltaan kuvisope. Manguin Annikalta jo viime syksynä lupauksen maalaustyöpajasta ja koska Annika on paras, kaunein, taitavin ja upein (en suinkaan mielistele opea vaan tämä on kaikki totta), hän järkkäsi sellaisen.
Vuorasi olohuoneen paperilla, oli hankkinut akryylimaalit ja pensselit, näytti miten siveltimet pestään ja kuinka keltaisesta, punaisesta ja sinisestä sekoitetaan täydellinen neutraali harmaa.
Siitä oli varmasti kulunut yli 15 vuotta kun olin viimeksi pitänyt sivellintä kädessä, ja vaikka olin haaveillut maalaamisesta vuosia, en vain ollut saanut aikaiseksi. Oli jotenkin liian iso kynnys ryhtyä ihan kylmiltään ja yksin touhuun, josta ei tiedä mitään – että mitä maaleja sitä ostaisi, miten niitä käytetään, kuinka siveltimet saa puhtaiksi ja niin edelleen.
Nyt tiedän kaikki perusasiat, ja mikä tärkeintä, tiedän myös että maalaaminen on älyttömän kivaa.
Huomasin maalatessa saman kuin baletissa: on ihan hullun siistiä opetella asioita, jotka ovat itselle täysin uusia ja vieraita. Koulussa sitä joutui ja sai automaattisesti olla tekemisissä eri aihepiirien kanssa, mutta vanhempana pitää olla tarkkana, ettei ryhdy vain toistamaan samaa kaavaa koko ajan. Työssä oppii tietysti koko ajan uutta, mutta se on kuitenkin usein uutta sen saman vanhan päälle. On älyttömän virkistävää tehdä jotain ihan muuta kuin yleensä, todeta olevansa aivan paska ja olla silti innoissaan.
Tein Vihreässä talossa kaksi maalausta, joista toista ei tarvitse hävetä. Kolmas jäi vielä kesken. Luulenpa, että käyn piakkoin ostamassa itselleni ihan omat akryylivärit ja uskallan ehkä alkaa thaitheilla omaksi huvikseni jopa ilman kuvisopen valvovaa silmää.
Kaivoin juuri pölyyntyneestä laatikosta vanhat hiilet, akvarellit, akryylit jne. Tavoite maalata, piirtää ja toteuttaa itseäni! 10 vuotta täälläkin vierähtänyt. Vähän ote haparoi, mutta harjoitus tekee mestarin. Hyvältä näyttää siellä!! 🙂
Oi, hiilet kiinnostaa myös!
siis jos toi päärynäteos on sun niin ei todellakaan tarvitse hävetä ei! tämä on ehkä kolmas kerta ikinä kun kommentoin blogeissa mitään, mutta nyt oli pakko koska toi on UPEA!
Kiitos Marjo! 🙂
Oon vähän kade sun kuvisopesta 🙂 mä ilmoittauduin syksyllä maalauskurssille, juurikin oppimaan tuota värien sekoittamista, vähän eri tekniikoita ja sit valoa ja varjoa..
Pöh, meillä kaikki maalaa mitä haluaa. Niillä taidoilla mitä niillä on. Mitään teknistä opetusta mitä kurssikuvauksessa luvattiin ei ole saatu. Mut mä olen maalaillut silti. Äitiparka sai joululahjaksi mun hienoja tekeleitä 🙂
Itsekritiikki on ehkä pahin unelmien tappaja! Maalaaminen, kuvataide ja ylipäätään käsillä tehtävät jutut rentouttaa ja aktivoi aivoissa mielihyvä- JA luovuusalueita (ihan varmaan tästä on tutkimuksiakin, joita kuvisope ehkä osaa vinkata). Olen onnekas, että lapsuudenkodissa asui sekä wannabe-kuvataide- ja käsityötaideihmisiä ja opinnoissakin sai vähän väliä tarttua piirustusvihkoon (esim lajintuntemuksen opettelussa piirtäminen on todella hyödyllistä). Iskän jäämistöstä taiteilijatarvikkeet päätyi paikalliseen kuvataiteen perusopetukseen, mutta rohmusin itselleni kaikki piirustusvälineet (joita oli enemmän kuin yhden elämän tarpeiksi), ja olen niitä jopa käyttänytkin. Käsillä tekeminen on helpottanut montaa masentavaa hetkeä ja auttanut keskittymään kuolettavan tylsissä seminaareissa.
Ja minunkin mielestä päärynät on eri hienot!
Miten se täydellinen harmaa sekoitetaan noista?
Ei siihen oo sen kummempaa kikkaa kuin että sotket kaikkia värejä sekaisin niin kauan kunnes harmaa ei taita yhtään ruskeaan, violettiin tai vihreään 🙂 Jos taittaa liikaa johonkin väriin niin lisää sen värin vastaväriä. Valkoisella pitää taittaa lopuksi tietty.
Mä tein maalauspaluun n. kuukausi sitten! Maalasin ekaa kertaa piitkään aikaan ( ehkä melkein 10 vuoteen). Ja se oli niin siistiä! Sain inspiraation Ystävienkahvilan tapahtumassa Kalliossa ja hyvää mieltä jatkui pitkään. Myönnän, etten oo sen jälkeen ehtinyt/malttanut/saanut aikaseksi ottaa maaleja esiin, mutta aijon niin tehdä pian.
Your enthusiasm inspires me! 🙂
Multa akryylimaalit löytyy jo, mutta muutaman ison alustan kaipaisin, että saan taiteiltua sellaisia ihanasti ympäri asuntoa lojuvia maalauksia! Ja vinkit siihen täydelliseen neutraaliin harmaaseen otetaan enemmän kuin mielellään vastaan, ellei ole kuvisopettajan ammattisalaisuuksia. 🙂
Tein vuosikausia akryyleilla kaikenlaista. Töitä oli niin paljon että niitä todella lojui kaikkialla, en tosin sanoisi kuten Reetta ylempänä että ihanasti sinänsä. Myin onneksi suuren osan, mutta edelleen niitä on. Osan olen pannut kadulle. On jännä tunne nähdä kun joku tarttuu tekemääsi tauluun, nostaa kädet suorana eteensä ja päättää viedä sen mukanaan.
Ihana tuo viimeinen lause. Kiitos kokemuksesi jakamisesta 🙂
Ai Kati sinä olet täällä!…no mutta tuo taulut kadulle otettavaksi on sinun kaltaisen taiteilijan alennusmyyntiä…sydämellinen idea mutta kyllä niille ostajiakin löytyisi jos vaan oikeat ihmiset näkisi. (minulla täällä Eevan luona yhden a’n liikaa nimimerkki kun oma nimeni on täällä kommunikoitaessa jonkun toisen) Terveisin nimimerkki Bonjour Lumiere ;-))))
ps. ja Eeva…tuo päärynätaulu on ihana!!!!!
Maalaaminen on kyllä tosi ihanaa ja rentouttavaa puuhaa! Ite olin nuorempana tosi innostunut taiteilusta, kävin kuvataidekoulussakin varmaan jotain kymmenen vuotta, eikä ne perusasiat ole minnekään unohtuneet, mutta nykyään maalaaminen helposti vaan jotenkin unohtuu :/ Mutta joka kerta, kun muistaa kaivaaa värit ja siveltimet esiin ja tuherrella jotain, tulee todella hyvä fiilis! Pitää siis muistaa useammin 🙂
Hei, kuvissa näkyy myös jokin maalausopas? Oliko siitä apua? Olen etsinyt hyvää sellaista jo jonkin aikaa. 🙂
Mää en kyllä löydä millään kuvasta maalausopasta? 😀
Okei se onkin näköjään sivellinkotelo 🙂 Pienemmällä näytöllä näytti aivan kirjalta, ja vielä yhdeltä sellaiselta jota kirjakaupassa joskus selailin 😀
Mul on vähän samanlainen elämänvaihe menossa. Kaikkea uutta ja mielenkiintoista pitää kokeilla – mun kaverit onkin saanut viimeaikoina aika paljon tauluja lahjoiksi 🙂 Musta ärsyttävintä maalauksessa on ihonvärin sekoitus. Kun vihdoin päädyt löytämään oikean sävyn huomaat sekoitusalustan lainehtivan tuota täydellistä sävyä ja tarvettahan sille olisi juuri yhden siveltimen verran 🙂 Seuraavana haasteena itselleni olen miettinyt saksofonin soittamisen aloittamista. En ole koskaan soittanut mitään instrumenttia, mutta rakastan kuunnella saksofonin ääntä. Kuinka coolia olisi soittaa kesällä sisäpihapuutarhajuhlissa vieraille saksofonia?
Heippa,
Hyvin samankaltainen ”taiteiluhistoria” takana. Lapsena ja vielä nuorenakin olin tosi innokas erityisesti piirtämään ja sitten se jäi (itse)kritiikin ja tekniikkapähkäilyiden vuoksi. Vuodet ja jopa vuosikymmenet vierivät Jonkin verran piirsin satuhahmoja ja muita ”naivistisia” tyyppejä perheen lapsille (kiitollinen, ihana ja kritiikitön yleisö :)). Pari vuotta sitten löysin taas kynän kädestäni ja voi sitä riemua! Törkeen siistiä puuhaa! Vielä kun päästäisi kunnolla irti, toisinaan vieläkin sortuu ajattelemaan, että miltä tää nyt näyttää, onko tää hyvä, ihan paska, en osaa tai en osaa tarpeeksi hyvin… Tehokas luovuuden nitistäjä… Mut taide on kaikista tärkeintä! 🙂 Lav it!
Mä oon niin kateellinen sulle Eeva, vaikuttaa siltä että palat kohti unelmiasi ja tavotteitasi! Ihan mahtavaa!
Itse kävin työporukan kanssa joitakin kuukausia sitten Krista Launosen luovuus-kurssilla ja sieltä jäi itselleni myös suuri kipinä kaikkeen luovaan. Haluan maalata myös taulun, kirjoittaa enemmän, harrastaa Ikebanaa.
Oo, kiitos muistutuksesta! Tuntuu että aika monet ovat maalailleet ja piirtäneet joskus nuorempana, niin minäkin. Olin ehtinyt jo unohtaa koko touhun. Oon huomannut, että tekee tosi hyvää puuhata jotain, joka rentouttaa ja pakottaa samalla unohtamaan älypuhelimen ja tympeät ajatukset. Joillain toimii just tämä piirtäminen tai maalaus, itse olen parin viime kuukauden aikana löytänyt ompelun. Alku on joskus hankalaa, mutta kun hommaan pääsee sisälle, aika kuluu kuin siivillä.
Voi mikä ihana postaus! Olen itsekin maalannut aikoinaan ihan hirvittävästi. Haaveilin jopa taidemaalarin urasta, kävin kursseja ja kaikkea, kunnes itsekritiikki vei kympin tytön haaveilta siivet. Voi jessus miten turhaa. Tämä postauksesi innostaa yrittämään uudelleen. Kiitos.
”On älyttömän virkistävää tehdä jotain ihan muuta kuin yleensä, todeta olevansa aivan paska ja olla silti innoissaan.”
Tän niin totesin kun pelasin tennistä ekoja kertoja – huomasin olevani ihan paska siinä ja olin just siks innoissaan siitä 😀 Yleensä kun oon urheilussa lajissa kuin lajissa vähintään melko hyvä (en halua kuulostaa ylimieliseltä tai mitään mutta miksi sitä kieltämään, oon sporttinen typy), niin oli niin siistiä opetella alusta alkaen sellasta jossa olin huono. 😀
Itsekkin tuli lapsena piirreltyä ihan hirveästi, mutta nykyään se piirtely on lähinnä vaan aikakauslehtien valokuvien ihmisten töhriminen. Terapeuttista ja hauskaa (Joo piirtää naisille viiksiä jne…. :D) sekin, mutta voisi olla mielenkiintoista ihan piirtämällä piirtää pitkästä aikaa.
noin reilu vuos sitte ite innostui maalaan tauluja tai siis reenaamaa. :D, ja maalannu 4 taulua muistaakseni, mut niihin en oo ite oikee tyytyväine vielä, reenaamalla paranee :P. Paitsi ehkä 1 taulu on onnistunu ( sillai että ite on kohtuullise tyytyväinen):D. mut tää maalaamine on mukavaa! ja mitä tuoho sun maalauksee tulee nii peukut sille! siisti! 🙂