Koti

Sohvapöytälöytö ja pyöreiden asioiden merkityksestä

15.4.2015

sohvapoyta-(1-of-4)

Huomasin eilen, että hetkonen! Helsingissähän on kevät.

Tästä – tai itse asiassa lähestyvästä kesästä – todisteena kukkakaupassa tulivat tänään vastaan ensimmäiset pionit. (Tämä on merkittävää. Ne jotka ymmärtävät, ymmärtävät.)

Kukille sopivaa paikkaa etsiessäni muistin, että enpä ole tainnut vielä esitellä olohuoneeni viimeisintä huonekalulöytöä.

Löysin sohvapöydän SPR:n kirppikseltä ja sain sen melkoisen halvalla, sillä se on aika kurjassa kunnossa. Minuahan moinen ei haitannut, tykkään osumista ja ruhjeista niin tavaroissa kuin ihmisissäkin.

sohvapoyta-(2-of-4)

Muotokieleltään pöytä tuo mieleen 20- tai 30-luvun, mutta en osaa heittämällä sanoa mitä tyylisuuntaa tuo edustaa tai onko tuollaisille pöydille jokin tietty nimi. Vanha se ainakin on. Tietääkö joku?

Tykkään siitä, että pöydässä kaikki on pyöreää – niin pöytälevy, jalat kuin jalkojen tapitkin.

sohvapoyta-(4-of-4)

Huomasin vähän aikaa sitten, että olen ihan tiedostamattani hankkinut uuteen kotiin ainoastaan pyöreitä tai kulmiltaan pyöristettyjä asioita. Täällä ei vaatekaappia lukuunottamatta ole ainoatakaan terävää kulmaa.

Löysin jutulle sattumalta loogisen selityksen yhtä käytännön feng shui -kirjaa selaillessani. Ihmislajin historiassa terävät kulmat ovat merkinneet vaaraa (kasvien piikit jne.). Tämän vuoksi myös nykyihminen kuulemma stressaantuu tiedostamattaan huoneissa, joissa on paljon teräviä kulmia.

Siinäpä siis yksinkertainen vinkki, jos haluat tunnelmaltaan rennon ja lempeän kodin tai työhuoneen: varo teräviä kulmia!

sohvapoyta-(3-of-4)

Siivouksen elämänmullistava taika (ok, uskon!)
Perustaidot hukassa

Saattaisit pitää myös näistä

  • Kuvismaikka 15.4.2015 at 2:38

    Ihan Lovejoyna vastaan että sehän on art decoa. Yes, no, maybe?

  • Minna 15.4.2015 at 3:39

    Mä niin ymmärrän. Ah!

  • Amanda 15.4.2015 at 3:59

    Voi miten kertakaikkisen kaunis pöytä! Tumma puu sopii myös tuohon lattiaan erinomaisesti. Ja ja ja sit vielä tuo 50-luvun sikahieno nojatuoli. Ääh, joku mystinen kohtalo on kyl tuonu etees melkosia löytöjä useamman kappaleen verran. Toivottavasti sulla on hyviä henkiä jatkossakin!

    • Eeva Kolu 16.4.2015 at 7:46

      Todellakin! Uskomaton tuuri ihan kaiken kanssa, mikä liittyy tähän asuntoon 🙂

  • suvi 15.4.2015 at 4:33

    Hei Eeva meillä on lähes samanlainen vanha sohvapöytä! vain nuo jalat ovat vähän eri asennossa. Se on kulkeutunut isältäni ja hänen mukaansa se on loimukoivua, peräisin n. 50-luvulta.

    • Eeva Kolu 16.4.2015 at 7:46

      Kiitos tiedosta, kenties tämä on samaa aikakautta!

  • I May Say 15.4.2015 at 4:42

    I May Say’tä pöytä muistuttaa samaa tyylisuuntaa kuin ”pormestarintuolit” eli nimeän sen pormestarinpöydäksi. Tyylisuunta pormestari? Hah ja hih! 🙂

    • I May Say 15.4.2015 at 4:45

      Googletin. Eihän ne olleet yhtään samannäköiset; nehän ovat funkkista! Mutta siitä huolimatta olkoon se (minulle) pormestarinpöytä!

      • I May Say 15.4.2015 at 4:47

        Eiku.. On kai niissä jotain samaa? Emmä tiä.. Nyt jätän sinut rauhaan. Moido!

  • Pee 15.4.2015 at 5:18

    Pionit!!

  • Milla 15.4.2015 at 5:28

    Ihana pöytä! Ja vielä ihanampaa että huomiot asioiden pyöreyden. Olen huomannut myös välttäväni teräviä kulmia, sillä niistä tulee vähän ”uhkaava” olo. En osaa paremmin selittää. Esim. töissä on kaksi rappukäytävää, uusi ja vanha. Vaikka uusi olisi lyhyempi reitti työpisteeseen menen aina vanhaa käytävää pitkin. Järkeilin sen johtuvan siitä, että uusi on terästä ja lasia (+muovilattia ja spottivalot, ei ikkunoita!) ja vanhaan taas tulee luonnonvaloa ikkunoista, lattiana on parketti koko matkan ja (+koristeelliset rautakaiteet joissa puinen kädensija = parempi feng shui). Nämä ovat yllättävän tärkeitä asioita..

    • Eeva Kolu 16.4.2015 at 7:48

      Voi että, ymmärrän sua täysin! Kun luin kommenttisi niin ensimmäinen ajatus oli että TIETENKIN menet sitä pidempää reittiä, ihan itsestäänselvää! Mutta ehkä se ei kaikille ole 😀

  • m 15.4.2015 at 5:52

    Biedermeier? http://www.anticuarium.net/antique-furniture/tables/biedermeier-table-oval

    Ihana pöytä joka tapauksessa!

    • Eeva Kolu 16.4.2015 at 7:48

      Tämä on selkeästi uudempi, varmasti 1900-luvulta!

  • meri 15.4.2015 at 6:03

    Mummolassa on samanlainen pöytä, mutta vaaleaa puuta. Joku sen ajan trendi varmasti, kun löytyy useita. 🙂

    • Eeva Kolu 16.4.2015 at 7:49

      Moni on kommentoinut että on nähnyt tällaisen vaaleana – ehkäpä tämäkin on ollut vaalea, mutta se on aikojen saatossa petsattu tummaksi!

  • S 15.4.2015 at 6:05

    Voi että! Mä niin pidän tästä blogista. Tästä tulee aina niin hyvä olo. Näistä jutuista, tätä on vaikea selittää, mutta tää on sellainen hyvän olon paikka, erillainen kun kaikki muut paikat. Voi kun osaisin kertoa paremmin, mut en ossaa.. Kuitenki, kiva et tää on just tällainen ja kiitos kun kirjoitat! Shuruuuum, tunnen kuinka huojennus valtaa kehon ja energia liikkuu sen jälkeen kun olen ollut 7 minuuttia blogissasi. Se on paljon se, blogilta!!!

    • Eeva Kolu 16.4.2015 at 7:50

      Voi kiitos ihanasta kommentista S, miten kivaa että tämä blogi on sulle tuo paikka! On se sitä vähän mullekin 🙂

  • Sari 15.4.2015 at 8:23

    Jännä teoria terävistä kulmista, mutta käyhän se järkeenkin. Käytännönkään kannalta ei ole kiva varoa teräviä kulmia siellä täällä. Ja pöytäkin on oikein nätti. 🙂

  • iDiS & iNTeRiÖÖRi 15.4.2015 at 11:01

    Tosi sievä pöytä ja varmasti on nähnyt vuosien varrella vaikka mitä 🙂 Vanhoissa kalusteissa viehättää aina ne tarinat niiden takana <3

    Terkkuja Lapista, jossa on vielä lunta vaikka muille jaettavaksi 🙂

  • Lellu 16.4.2015 at 4:47

    Vanhempani kutsuvat tämän näköisiä pöytiä ”tupakkapöydiksi”. Ja jos sen guukkeliin iskee, niin melkoisen samannäköisiä pöytiä sieltä tulee esille. Syvempää merkitystä en tälle tiedä, mutta ehkä tällaisilla pöydillä on säilytetty tupakointiin liittyviä jutskia 🙂

  • Sanni 16.4.2015 at 4:52

    No sinäpä sen sanoit! Eilen vieraillessani tyttären luona iskin päänuppini parvekkeen ulkoreunaan (tiiliseen sellaiseen) auts! Vaara vaanii siis terävine kulmineen myös asuntojen ulkopuolella!
    Mutta asiaan: kaunis on pöytälöytö. Kelpais kyllä mullekin!

    • Minni 16.4.2015 at 6:36

      Tää on Askon tuotantoa. Mulla on samanlainen vaalea 🙂

  • HannaHHoo 16.4.2015 at 8:46

    Mä haluuuuun! Ilmoita, jos joskus aiot luopua, mummolla olit tuo pöytä aikoinaan. Ja kun mä oon jo yli 50 vee, niin arvaa vaan, milloin mummo oli syntynyt ja ehkä pöydän ostanut. 🙂

    HannaHHoo

    • Ansku 30.4.2015 at 4:25

      Hei Fabon Antiikki, Vintage, Kitsch outouksia ja hienoutta ostetaan sekä myydään-ryhmässä on yhdellä myynnissä samanlainen pöytä! *vinkvink*

      Terkuin
      Ansku
      http://timanttiablogi.blogspot.fi/

  • Minttuiitu 16.4.2015 at 11:05

    Moi! Missä hinnoissa on pionit siellä?? Häihin yritän metsästää mutta täällä landella ei vielä mistään löydy.

    • Eeva Kolu 16.4.2015 at 12:04

      Kalliitahan nuo vielä näin aikaisin keväällä ovat, 6 e / kpl. Ihania häitä 🙂

  • mia k. 16.4.2015 at 11:48

    Kaunis pöytä. Meillä isäni puolelta on puuseppiä kolmannessa polvessa. Pappani teki mm ensimmäisiä Aallon huonekaluista koekappaleita! Itselläni on tuollainen pyöreä ”pelipöytä”, mutta Aaltoa. Onko siellä pohjassa mitään merkkiä, tai pientä numeroa, leimaa? Niissä pitäisi olla… tosin voisi olla kulunutkin?

    Antiikkiliikkeet kyllä osaa kertoa, jos,otat kuvan, ja käyt kysymässä!
    :))

  • Saara 16.4.2015 at 12:03

    Munkin isovanhemmilla oli talossaan vastaava pöytä, ennen kuin muuttivat nykyiseen asuntoon.

    Tietty myös sun blogi on ihan lemppari

  • Päivi 16.4.2015 at 1:00

    Ensimmäiset pionit!!!

  • sini 16.4.2015 at 4:06

    Moikka! Nyt on pakko kommentoida. Luin blogiasi jo silloin kun vielä kirjoittelit lilyssä, olen aina tykännyt teksteistäsi. Muistan kun joskus kirjoitit siitä kuinka haaveilit jostain huonekaluista ja niitä vain tupsahteli eteesi, juuri oikeanlaisia. Mulle kävi tänään just niin. Katsoin eilen tätä postausta sohvapöydästä ja ajattelin, että tollainen sopis mun uuteen asuntoon. Ja tsädää tänään kirpputorilla tuli vastaan samanlainen pöytä, vain vaaleampana. Ostin sen heti. Kiitos siis tästä postauksesta, se auttoi minuakin löytämään sohvapöydän. 😀

  • lukija 17.4.2015 at 2:30

    Luen näitä kotipostauksia aina tosi haikeana, omat kokemuksen Helsingin kantakaupungin asunnoista kun ovat hyvin tuholaispainotteisia! Vyöturkiskuoriaista, pilkkuturkiskuoriaista, faaraomuurahaista yms. Sisustukseen kuuluu paljaat lattiat ja jätesäkit. Eikö ihanissa vanhoissa taloissa asuville bloggaajille koskaan osu näitä vanhojen talojen kanta-asukkaita kohdalle? 😀 Villaviltit, pellavalakanat, silkkiverhot – ei onnistu!

  • SPR Kontti 20.4.2015 at 1:34

    Hei Eeva,
    Onpa mukava kuulla, että löysit Suomen Punaisen Ristin kirppikseltä noin upean pöydän. Se näyttää todella kauniilta vaaleiden tekstiilien ympäröimänä. Saammekohan udella, löysitkö pöydän tarkkaan ottaen Punaisen Ristin Kontti-kierrätystavaratalosta Vantaalta tai Espoosta? Jos, niin saisimmekohan jakaa julkaisusi Punaisen Ristin Kontin Facebook- ja Instagram-sivuilla https://www.facebook.com/SPRKontti ja https://www.instagram.com/SPRKontti?
    Aurinkoista alkanutta viikkoa!
    Ystävällisin terveisin,
    Eeva/Suomen Punainen Risti

    • Eeva Kolu 20.4.2015 at 2:21

      Heippa, Vantaalta löytyi ja tietenkin saa jakaa! 🙂

  • ReetaJohanna 21.4.2015 at 4:59

    Mahottoman hieno pöytä

  • ReetaJohanna 21.4.2015 at 5:14

    Noh, kommentistani häipyi bittiavaruuteen yli puolet ja lisäksi tuo kelloaika väittää, että olisin kommentoinut aamuyöllä.

    Eli siis oma veikkaukseni on, että pöytä olisi 50-luvun funkkista. Parasta tyylisuuntaa, rauhallisen kauniita huonekaluja.

    Aurinkoista kevään jatkoa ja kiitos ihanasta blogista!

    Terkuin, Johanna

  • Susanna 3.5.2015 at 5:24

    Heips.Mulla tosiaankin samanlainen pöytä myynnissä antiikki,kitch face ryhmässä.