Syksyn sarjatapaus

Tiedän, että monille Ensitreffit alttarilla on syksyn tärkein tv-tapaus, mutta minulle sitä oli Narcos. Olin odottanut sarjaa siitä asti kun ensimmäisen kerran kuulin sarjan olevan tekeillä ja heti ensi-iltapäivän aamuna hakkasin Netflixissä selaimen refresh-nappulaa malttamattomana.

Narcos sijoittuu 80-luvun Kolumbiaan ja se kertoo sekä maailman kuuluisimpiin rikollisiin lukeutuvasta Pablo Escobarista että tätä jahtaavista amerikkalaisista agenteista. Escobar kohosi pikkutekijästä maailman kenties menestyneimmäksi rikolliseksi, mullisti kansainvälisen huumebisneksen ja lukeutui aikanaan maailman rikkaimpiin ihmisiin.

narcos2Olen aina pitänyt Escobarin hahmoa kiehtovana, sillä siinä missä muu maailma näkee Escobarin kiistatta paholaisena, Kolumbiassa Escobarilla oli aikoinaan (ehkä osittain yhäkin?) myös robinhoodmainen kansan miehen maine ja häneen liittyi jopa  henkilönpalvontaa. 

Nykyään toki Escobarin hahmoa glorifioidaan muuallakin, mutta minusta tämä sarja ei siihen sorru vaan esittää ”Pabliton” kylmänä ja häikäilemättömänä tyyppinä, jolla kuitenkin on myös inhimillinen puoli.

narcos1

En ole tutustunut Escobarin tarinaan niin yksityiskohtaisesti, että tietäisin mikä kaikki Narcosissa on faktaa ja mikä dramatisointia, mutta sarja on monella tapaa kiinnostava. Se on katsaus Kolumbian lähihistoriaan ja yksi tulkinta (yksi monista!) Escobarin myyttisestä hahmosta. Se on myös yksi näkökulma kylmän sodan aikakauteen – amerikkalaisilla oli niin kiire jahdata kommunisteja, että huumekauppiaat saivat rauhassa vyöryttää tonneittain kokaiinia rajojen yli. Sarja onkin myös kiinnostava kaikille, jotka haluavat ymmärtää tällä hetkellä varsin ajankohtaisen kansainvälisen huumesodan ja esimerkiksi Pohjois-Meksikon tilanteen taustoja.

Lisäksi Narcos on ihan vain hyvää draamaa, ei lainkaan geneerinen rikossarja. Rakenteen ja kerronnan suhteen on tehty kiinnostavia ratkaisuja, ja toisaalta Escobarin tarinassa totuus on usein tarua ihmeellisempää. You can’t make this shit up.

Okei, sarja jättää paljon myös toivomisen varaa – siinä keskitytään tapahtumiin niin paljon, että itse henkilöt jäävät vähän ohuiksi ja erityisesti naishahmot sarjassa ovat yhtä tyhjän kanssa.

Mutta kaiken kaikkiaan, ehdottomasti katsomisen arvoinen sarja. Jo pelkästään siksi, että pääsee treenaamaan espanjaa… ja viettämään aikaa julkkisihastukseni Pedro Pascalin seurassa.

Ensimmäinen kausi kokonaisuudessaan Netflixissä


Kommentit ( 13 )

  • Anne kommentoi 17.9.2015 07:19

    Narcos on loistava! katsottiin kaikki jaksot 4 päivässä :D

    Vastaa

    • Daphnion kommentoi 17.9.2015 08:12

      Mahtavuutta! Täällä kanssa parissa päivässä katsottiin kaikki jaksot. Yleensä tuon tyyppiset jutut tulee sivuutettua, mutta onneksi tuli katsottua. Myös kova matkakuume Kolumbian maisemiin iski! :D

      Vastaa

      • Eeva Kolu kommentoi 26.9.2015 14:35

        Mulla on ihan HIRVEE matkakuume Kolumbiaan, eikä Narcosissa ole vielä edes näytetty niitä Karibian puolen rantoja :D

        Vastaa

  • Heidi kommentoi 17.9.2015 08:55

    Narcos on kyllä hyvä! Ollaan katsottu yksi jakso per ilta, että kautta riittäisi pidempään. Voin lämpimästi suositella! Plus tunnusmusiikki on hauska ja letkeä. :)

    Vastaa

  • iilona kommentoi 17.9.2015 16:02

    Sairaslomalla kun on aikaa niin tuli katsottua kaikki jaksot yhtenä päivänä putkeen. Koukuttava sarja siis! :D Netflixissä näytti myös olevan joku dokkari (Sins of My Father) Escobarista, pitää varmaan se seuraavaksi katsoa.

    Vastaa

  • Unaventurera kommentoi 17.9.2015 16:24

    En omista Netflixiä mutta pakko varmaan hommata ihan vaan tän sarjan vuoksi! Oletko nähnyt El Patrón del Malin? Aihe sama ja tarina ja henkilöt tosi onnistuneita, en itse koskaan leffoja tai sarjoja katsoessa mutta tuota katsoessa kyllä tirautin muutaman kyyneleen :D

    Ja toinen suositus on El Señor de Los Cielos, joka sijoittuu tänne Meksikoon. Kolmas ja viimeinen kausi menossa ja oon ihan jännityksestä piukee että miten herran käy. Koukuttavaa kamaa!

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 26.9.2015 14:34

      Oon katsonut Patrón del Malia joskus viime talvena ehkä 10 jaksoa, jäi kesken kun sitä oli niin hankala striimata netistä. Pitääkin tsekata, jos se löytyis nyt helpommin jostain! Tuosta toisesta sarjasta en ollut kuullutkaan aikaisemmin, kiitos tosi paljon vinkistä! x

      Vastaa

  • johanna kommentoi 17.9.2015 21:30

    Oli ihan törkeen hyvä! Katsoin kans putkeen melkeen kaikki jaksot ja sen jälkeen jäi kutkuttava tyhjiö. Parhaita oli ne aidot pätkät ja valokuvat mitä vilauteltiin jaksoissa.

    Vastaa

  • Kivimäen Jenni kommentoi 18.9.2015 04:26

    Uuuu, kuulostaa hyvältä! Kiitos vinkistä, täytyy ottaa tämä sarja työn alle, kunhan ensiksi on urakoitu American Idol valmiiksi. :D

    Vastaa

  • Emmi L. kommentoi 19.9.2015 16:09

    Liikaa hyviä sarjoja ja liian vähän aikaa niitä toljottaa!

    Vastaa

  • Hoolee kommentoi 24.9.2015 09:50

    Joku jo mainitsikin Sins of My Father -dokkarin, joka oli sekin tosi hyvä! ja jos siihen on uskominen, niin Narcos noudattaa yllättävänkin uskollisesti oikean Escobarin tarinaa. Kiehtovaa settiä!

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 26.9.2015 14:28

      Kiitos vinkistä, tuo pitääkin vielä katsoa!

      Vastaa

  • Mari kommentoi 21.3.2016 13:34

    Minä hommasin nyt Netflixin ja katsoin tätä Narcosia. Mulle tuli tästä sarjasta ahdistunut ja vihainen olo. Aivan käsittämätöntä väkivaltaa, jota tuossa sarjassa kuvataan ehkä vähän liiankin elävästi. Jos aihe kiinnostaa niin Escobarista on myös tehty elokuva Escobar: Paradise Lost vuodelta 2014. Benicio Del Toro näyttelee jäätävän hyvin Escobarin roolin. Ehkä tuo nosti riman niin korkealle, että Narcosin Wagner Moura ei ihan vakuuta, kiinnostavampi on melkein tämä kertoja poliisi.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *