Uusia alkuja

Tulin kotiin vietettyäni pari päivää äidin luona. Oletin löytäväni pystyyn kuivuneen ja kuolleen joulukuusen – tai itse asiassa en olettanut, olin unohtanut koko kuusen olemassaolon – mutta mitä vielä.

Kaikkialla naapurustossa joulukuusia kannetaan roskikseen, mutta minun ikkunalaudallani odotti tämä näky. Kuusi pukkaa uutta kirkkaanvihreää kerkkää.

Herkäksi veti – en ihan heti keksi parempaa mainosta uusille aluille kuin elämäänsä kevääseen jatkava joulukuusi.

pikkukuusi

Näin pari päivää sitten metrossa mainoksen, jossa oli luku 2015 ja ihan hätkähdin. 2015! Kohta pitää taas opetella kirjoittamaan uusi vuosiluku päivämääriin. Ja samalla hyvästellä tämä vanha.

Voi vuosi 2014. Uudenvuodenaattona valitsimme ystävieni kanssa vuoden 2014 teemabiisiksi Queens of the Stone Agesin Smooth Sailingin. Hahah! Miten väärässä sitä ihminen voikaan olla.

kaupungilla-(250-of-254)

Mikään asia tähänastisessa elämässäni ei ole ollut vähemmän smooth sailing kuin vuosi 2014 (ei edes se, kun kerran Thaimaassa erehdyin tuulisella säällä speedboatin kyytiin). Oli niin paljon kaikkea perhepiirissä, työelämässä, terveyden saralla ja ihan fyysisessä ympäröivässä todellisuudessakin – uusi kotikaupunki, muutto, vanhan kodin myynti. Valvoin öitä hikoillen ja heräilin. Kävin jatkuvaa taistelua sen kanssa, millaista itse haluan elämäni olevan ja mitä luulin ihmisten odottavan minulta. Ja viimekeväinen ero oli hirveä, mitä sitä kieltämään.

Nyt kun katselen kulunutta vuotta pienen etäisyyden päästä ymmärrän, että en varmaan myöntänyt kenellekään miten rankkaa ja vaikeaa ja paikoitellen  aivan kamalaa oli. Olisi varmaan kannattanut.

sataa_2_of_3

Minulla on aina ollut optimistisen luonteeni vastapainoksi taipumus melankoliaan, enkä ole koskaan pitänyt sitä huonona asiana. Minusta omassa alakulossa kieriskely on silloin tällöin terapeuttista ja inspiroivaa. Mutta tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa elämässäni kokenut surua, johon sekoittui täydellistä toivottomuutta. Oli päiviä, kun ajattelin, että tässä sitä nyt sitten ollaan, tämä suru ei lopu koskaan. En ole siitä edelleenkään ihan varma.

Mutta ehkä sen ei kuulukaan. Sain vähän aikaa sitten jonkinlaisen ahaa-elämyksen katsoessani The Wireä. Yhdessä kohtauksessa Stringer Bell kysyy Omarilta You looking for closure? ja Omar vastaa,

Lookit, man, ain’t no closure. Not unless Brandon walk up out his grave and come up in this room right now.

Ehkä minä olen siinä mielessä samanlainen kuin Omar (paljon muuta yhteistä meillä ei sitten olekaan), että minullekaan ain’t no closure. Ehkä kaikkia asioita ei voi käsitellä loppuun ja kääriä nättiin pakettiin, vaikka kalenterissa vaihtuukin vuosiluku. Ehkä jotkut asiat kouraisevat niin syvältä, että pienenpientä osaa niistä kantaa aina mukanaan. Ehkä se ei ole pelkästään huono asia.

kaupungilla-(64-of-254)

kotikulmilla-(3-of-6)

Mutta on tämä vuosi ollut myös mahtava. Synkimpinäkään päivinä maailma ei antanut minun unohtaa upeuttaan. Joskus yritin oikein väkisin – suljin aurinkoisena kesäpäivänä verhot ja menin peiton alle murjottamaan. Sitten tuli nälkä ja oli pakko nousta. Matkalla lähikauppaan näin jotain, koomisen pienen koiran joka raahasi perässään jättimäistä hanskaa, tai haistoin naapuritalon sisäpihan ruusut. Ja taas muistin, kaunis maailma, puolillaan hyvää, ei siihen voi olla rakastumatta uudestaan ja uudestaan. Ärsyttävä paskiainen.

estholmen-(12-of-23)

Kesä oli ihmeellinen pitkine kuumine päivineen ja kesäinen kaupunki oli ihanampi kuin olisin voinut edes kuvitella. Kävin Pariisissa. Saksa voitti jalkapallon maailmanmestaruuden. Rannassa kukkivat pionit.

Löysin lääkkeen kaikkeen. Sen nimi on liikkuminen. Olen koko elämäni elänyt enimmäkseen ajatusten, puheen ja kirjaimien maailmassa. Vasta tänä vuonna aloin todella hiffata, mikä merkitys on sillä, että ihminen elää paitsi päällään, myös kehollaan, oli se sitten urheilua tai tanssimista tai paljain jaloin kävelyä tai kavereiden säännöllistä halailua. Se oli yksi tärkeimmistä asioista, joita opin tänä vuonna.

kotona_-(57-of-252)

Ystäväni, jota en ollut nähnyt pitkään aikaan, kysyi vähän aikaa sitten, mitä tänä vuonna on tapahtunut. Tiivistelmää kertoessani huomasin ajattelevani, että olen itse asiassa loppujen lopuksi järjettömän kiitollinen ihan kaikesta tapahtuneesta, niin perseestä kuin suurin osa niistä jutuista on ollutkin. Jos nimittäin saisin valita, olisinko mieluummin tämä ihminen, jolla on kaikki se tieto ja kokemus jonka tämä hullu vuosi on mukanaan tuonut, vai palaisinko takaisin vuoden takaiseen – no, jälkimmäinen ajatus tuntuu kauhistuttavammalta kuin se, että rämpisin tämän kaiken läpi vaikka toistamiseen.

forgive

Eräs viisas ihminen sanoi minulle vähän aikaa sitten näyttää siltä, että olet löytänyt itsesi, mutta nyt sinun täytyy vielä rakentaa elämäsi puitteet sinun näköisiksesi. Se meni aika nappiin.

Vuosi 2014 todellakin opetti kantapään – ja olkapään, vatsalaukun, korvanlehtien ja vatsanpohjan, ihan joka solun – kautta, kuka oikein olen. Ehkä vuonna 2015 alan sitten rakentaa niitä ”itseni näköisiä puitteita”, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Siitä ajattelin nyt ottaa selvää.

tukka-(1-of-2)-2

kotona_-(234-of-252)

Ehkä ihan kaikkia asioita ei voi taputella loppuun, vaan osa niistä jää kummittelemaan mielen perukoille. Mutta kummitustenkin kanssa oppii elämään. Ehkä niiden kanssa voi jopa ystävystyä.

Joka tapauksessa suunta on selvä: eteenpäin. Olen niiiiin valmis uusiin asioihin, ja uuteen vuoteen.

Joten 2014 – kiitos kaikista tyrskyistä ja karikoista, mutta en pistäisi ollenkaan pahakseni jos ensi vuosi olisi vähän enemmän smooth sailing.

Ok?

untitled-(14-of-15)


Enää en ole nälkäinen

Pari asiaa, jotka olen oppinut ruuasta ja syömisestä tänä kesänä.

(Okei, osa on toki jo vanhoja totuuksia, mutta niitäkin on välillä hyvä kirkastaa.)

resepti5

Ruoka on ruokaa, mutta ruuasta tulee ateria vasta kun sen ympärille kietoutuu jotain muuta. Tunnelma, katettu pöytä ja ihan aito pysähtymisen hetki.

Note to self: Sohvalla kulhosta kaavittu riisimössö Netflixin pauhatessa taustalla ei ole ateria. Siitä lähtee ehkä fyysinen nälkä, mutta minusta kun tuntuu, että ihmiset ovat nykyään kauhean nälissään vaikka syövät liikaa. Kai se on hyvien, aidosti tyydyttävien kokemusten nälkää.

resepti6

Olen onnellinen ja onnekas, kun yksineläjän statuksestani huolimatta saan syödä seurassa monta kertaa viikossa. Yhdessä pöydän ääressä nautittu ateria ravitsee meinaans ruumista ja sielua. Sen jälkeen on niin tyytyväinen olo, ettei edes kaipaa jälkiruokaa. (Tosin en kieltäydy, jos sitäkin on.)

Ja yhdessä kokkaaminen – sekin on paljon kivempaa. Yksi pilkkoo, toinen tarjoilee kokille viiniä, kolmas kertoo vaihdellen joko hyviä tai huonoja juttuja.

reseptit8

Toisaalta olen oppinut, että yksinkin voi nauttia täydellisen aterian. Koostan sen parista eri ruokalajista (ja kun puhun ruokalajeista, tarkoitan niin yksinkertaisia asioita, että naurattaa – vihersalaattia ja kastiketta, lohipalaa, etikkakurkkuja, keitettyjä perunoita, raastettua porkkanaa, suoraan purkista kaiveltuja oliiveja).

Katan kauniisti, istun pöydän ääreen ja pureskelen rauhassa.

reseptit10

Kun ymmärtää, että alkusalaatiksi riittää jokin vihannes, oliiviöljy, suola ja mustapippuri ja jälkiruuaksi hedelmä tai pari palaa suklaata, on yhtäkkiä varsin helppoa olla se nainen, joka loihtii hetkessä kahden tai kolmen ruokalajin aterian.

Yksinkertainen ruoka on sitä paitsi parasta. Huutaisin halleluja, jos Helsingissä joku kokki olisi niin rohkea, että uskaltaisi tarjoilla ravintolassaan oikeasti yksinkertaista ruokaa. Ajatelkaa vaikka Italiaa. Siellä salaatti voi olla ihan vain tomaatti + oliiviöljy + suola.

reseptit9

Oliiviöljystä puheenollen – olen tänä kesänä vasta todella tajunnut hyvän oliiviöljyn merkityksen. Jos saisin antaa yhden neuvon maistuvampaan arkeen, se olisi: osta parasta oliiviöljyä, johon sinulla on varaa. Kaikki muuttuu sen jälkeen helpommaksi. Ei tarvitse tehdä kastikkeita. Aina on jotain leivän päälle. Salaatit ja vihannekset maistuvat tajunnanräjäyttäviltä.

Kaapissani on nykyään aina kaksi oliiviöljypulloa: halpa pullo paistamiseen, kallis maustamiseen. Kalliilla ei koskaan paisteta.

reseptit12

Melkein yhtä iso merkitys on suolalla ja pippurilla. Käytän aina pippurimyllyä, en koskaan valmiiksi jauhettua pippuria. Halpoja myllyjä saa vaikka Lidlistä. Jos haluaa tosi tujut maut, kannattaa ostaa kunnon mylly. Minulla ei sellaista ole, ostan joskus kunhan jaksan ja muistan.

Suolaa on hyvä olla kahdenlaista: iso merisuolapaketti pastavettä, patoja ja muita keitettäviä ruokia varten ja pieni purkki hyvää sormisuolaa salaatteihin ja muihin ruokiin, joihin suola ripotellaan vasta lopuksi.

reseptit11

Tässä vielä kaksi kuluneen kesän suosikkireseptiäni, joissa yhdistyy kaksi postauksessa mainittua asiaa: yksinkertaisuus ja hyvä oliiviöljy.

Kumpikaan näistä salaateista ei kaipaisi sitruunan, oliiviöljyn, suolan ja pippurin lisäksi mitään muuta. Muu on vain ekstraa, tuomaan makuun vaihtelua.

Raaka-aineiden määrälle et tarvitse ohjeita. Luota makuaistiisi – tiedät kyllä oikeat määrät itse.

Kesäkurpitsasalaatti

kesäkurpitsaa
tuoretta sitruunamehua
laadukasta oliiviöljyä
chilihiutaleita
sormisuolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta basilikaa silputtuna

Leikkaa kesäkurpitsa ohuenohuiksi siivuiksi. Sekoita joukkoon kaikki muut ainekset paitsi basilika. Anna tekeytyä huoneenlämmössä tunti tai pari tai jääkaapissa vaikka yön yli. Lisää basilika joukkoon juuri ennen tarjoilua.

Fenkolisalaatti

fenkolia
tuoretta sitruunamehua
laadukasta oliiviöljyä
sormisuolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta minttua silputtuna

Leikkaa fenkolin valkoiset osat ohuiksi siivuiksi. Lisää joukkoon kaikki ainekset lukuunottamatta minttua. Anna tekeytyä huoneenlämmössä ainakin puoli tuntia tai jääkaapissa vaikka yön yli. Lisää minttu joukkoon juuri ennen tarjoilua.


1 15 16 17