Ihana oliiviöljymysli

Olin aamulla herätessäni aivan täpinöissäni – aamupala-aika! Keittiössä nimittäin odotti pussillinen eilen illalla tekemääni mysliä.

Tällä kertaa tein tosi simppelin myslin, jonka juju on oliiviöljy.

oliivioljymysli-(1-of-2)

(Joku muuten kysyi taannoin, mikä on granolan ja myslin ero. No minä sanoisin, että granola on sama asia kuin muromysli, mutta sille on vain pitänyt lainata englannista uusi nimi, koska muromyslillä on huono maine. Joten sovitaanko, että granola on myslin alalaji, ja siksi on ihan ok kutsua tätä tuotetta mysliksi, vaikka se kai virallisesti onkin granolaa. Satun vain tuntemaan täysin irrationaalista vihaa tuota sanaa kohtaan! Pitää varmaan tutkiskella sisintäni ja kysyä, mikä tässä granola-sanassa on sellaista mitä en voi sietää itsessäni.)

Usein lisään mysliin kuivattuja hedelmiä ja mausteita, mutta nyt halusin tehdä todella yksinkertaisen version, jossa oliiviöljyn maku pääsisi paremmin esille.

Tästä tulikin suosikkini tähän mennessä. Ilman hedelmiä ja muita kommervenkkejä maku on ihanan yksinkertainen eikä liian makea.

oliivioljymysli-(2-of-2)

Tällä ohjeella ei tule sellaista kokkareista, karamellisoitunutta granolaa – siihen tarvittaisiin huomattavasti enemmän sokeria ja rasvaa.

Sen sijaan tällä ohjeella tulee herkullisesti paahtunut, simppeli ja rouhea mysli, jota voi hyvin syödä aamupalaksi vaikka joka aamu.

Niin ja hei, tämänkin tuotoksen maku riippuu siitä, millaista oliiviöljyä käytät. Ei siis kannata käyttää tähän sitä kitkerintä ja halvinta, vaan jotain tosi ihanaa.

Oliiviöljymysli

(vajaa litra)

5 dl kaurahiutaleita (ei pikaversiota)
1/2 dl kuorettomia auringonkukansiemeniä
1/2 dl kuorettomia kurpitsansiemeniä
1 1/2 dl erilaisia pähkinöitä
1/2 dl hyvänmakuista neitsytoliiviöljyä
3/4 dl vaahterasiirappia
1/2 tl hyvää suolaa
1/2 tl jauhettua kanelia

Lämmitä uuni 160 asteeseen. Käytä kiertoilmatoimintoa, jos uunistasi sellainen löytyy.

Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi. Levitä seos tasaisesti leivinpaperin päälle.

Paahda mysliä uunissa 10 minuuttia. Sekoita, levitä uudestaan tasaisesti paperille ja paahda vielä 10-15 minuuttia. Loppuvaiheessa mysliä kannattaa tarkkailla tiiviisti, koska se kärähtää helposti.

Anna myslin jäähtyä pellillä puolisen tuntia ja siirrä purkkiin tai uudelleensuljettavaan pussiin.


Toiveuusinta: shakshuka, brunssiruokien ykkönen

Olen viimeisen viikon elellyt raksamuijan elämää, johon lauantaibrunssien sijaan kuuluvat työmaalla tempaistut noutokahvit. Kukaan ei taida kaivata ohjetta noutokahville, joten nyt toiveuusintana resepti shakshukalle, joka kuuluu brunssiruokien eliittiin.

Tomaatti, kananmunat ja mausteet muodostavat ruuan ytimen ja niihin en kajoaisi, mutta muuten ohjeessa on paljon muuntelun varaa. Voit esimerkiksi vaihtaa kikherneet linsseihin, lisätä chorizoa, jättää paprikan pois tai lisätä muita vihanneksia, esim. kesäkurpitsa sopii tähän aika hyvin.

reseptit3

Paprika-feta-shakshuka

(kahdelle)

1 sipuli
1 pieni punainen paprika
2-3 valkosipulinkynttä
reilu loraus oliiviöljyä
1 tl jauhettua juustokuminaa
1 tl paprikajauhetta (mieluiten savustettua)
cayennepippuria maun mukaan
1 tlk (285 g) kikherneitä
1 tlk (400 g) kuorittuja kokonaisia tomaatteja
50-100 g fetajuustoa
2 kananmunaa
suolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta korianteria

 Kuutioi sipuli. Leikkaa valkosipuli ja paprika viipaleiksi. Kuumenna mieluiten täysvalurautaisella paistinpannulla oliiviöljy ja kuullota sipulia ja paprikaa n. 5 minuuttia, kunnes ne alkavat pehmetä. Lisää sen jälkeen valkosipuli, juustokumina, paprikamauste ja cayennepippuri ja kuullota minuutti. Lisää joukkoon kikherneet ja säilyketomaatit. Riko säilyketomaattien rakenne lastalla, kiehauta ja anna sen jälkeen porista hissuksiin n. 15 minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lämmitä kastikkeen poristessa uuni grillivastuksella 200 asteeseen.

Kastikkeen poristua vartin verran riko päälle kananmunat ja murustele päälle feta. Siirrä pannu uuniin grillivastuksen alle 5-10 minuutiksi, kunnes valkuaiset ovat hyytyneet, mutta keltuaiset ovat vielä juoksevia. Jos et omista täysrautaista paistinpannua, voit myös siirtää kastikkeen paistinpannusta uunivuokaan ja lisätä vasta sen jälkeen kananmunat ja fetan.

Rapsauta vielä kananmunien päälle suolaa ja mustapippuria. Tarjoile silputun tuoreen korianterin kera.


Vuoden ensimmäinen sunnuntai (+banaani-maapähkinävoipannarit)

suaamu5

Vuoden ensimmäisen sunnuntain päivä ja ilta kuluvat töissä, joten päätin viettää mahdollisimman sunnuntaimaisen aamun. Tämä on kuitenkin se sunnuntai, joka asettaa ennakkotapauksen kaikille vuoden tuleville sunnuntaille.

suaamu9

suaamu4

Puristin mehua (verigreippi-porkkana-selleri-inkivääri, suosikkini). Selailin tammikuun sisustuslehtiä. Paistoin pannareita ja tanssin ihan vähän salsaa niiden paistuessa.

Totta puhuen salsasin keittiöstä makkariin, minkä vuoksi poltin yhden pannareista ja aiheutin hirvittävän metakan, kun palohälytin alkoi rääkymään. Se siitä seesteisestä sunnuntaiaamusta…

(Asioita, joita kukaan ei kerro korkeiden huoneiden jugend-idyllissä asumisesta: palohälyttimen sammuttaminen. Kun huuto alkaa, sitä juoksee sydän kurkussa eteiseen, yrittää hyppiä neljän metrin korkeuteen, sitten juoksee takaisin makkariin, raahaa tuolin hälyttimen alle, nousee seisomaan tuolille ja huitoo, ei vieläkään riitä apua apua apua jotain kättä pidempää. Lopulta taiteilee tuolilla yhdellä jalalla imurinvarsi kädessä huitomassa kattoon – tämä kaikki tietysti hirveässä paniikissa, eikä missään vaiheessa tule mieleen että niskojen katkeaminen olisi ehkä isompi paha kuin se, että naapurit hieman häiriintyvät…)

suaamu8

Tilanne saatiin pelastettua, pannarit saatiin lautaselle ja valtakunnassa vallitsi jälleen sunnuntaiaamun rauha.

Tässä teille pannareiden ohje. Ne ovat muunnelmani pari vuotta sitten blogosfäärin sekoittaneista banaanipannareista. Terveellisiä, täyttäviä ja proteiinipitoisia. 

Jos pannarit haluaa tehdä täysin viljattomina, voi kaurahiutaleet jättää pois tai korvata vaikka mantelijauholla. Minusta jonkinlainen jauho taikinassa auttaa pannareita pysymään kasassa paistettaessa.

suaamu6

Banaani-maapähkinäpannarit (kahdelle)

1 1/2 kypsää banaania (ylijäävän puolikkaan voi viipaloida pannareiden päälle)
2 kananmunaa
2 rkl kaurahiutaleita (tai mantelijauhoa/kookosjauhoa)
1 rkl maapähkinävoita
ripaus suolaa
ripaus aitoa vaniljaa jauhettuna tai rouhittuna

paistamiseen voita

Laita kaikki taikinan ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Paista pannarit voissa, mieluiten valurautapannulla ja melko miedolla lämmöllä (ne kärähtävät tavallisia pannukakkuja helpommin).

Tarjoile esim. turkkilaisen jugurtin, hedelmien, marjojen, pähkinöiden ja vaahterasiirapin kera.


Sitruuna-vaniljapannukakku

Todiste siitä, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä tyhmemmäksi muuttuu: Osasin kypsässä neljän vuoden iässä tehdä yksin alusta asti täydellisen perinteisen suomalaisen uunipannukakun, mutta nykyään onnistun vain sen täydellisessä mokaamisessa. Se jää joko aina jostain kohti kiinni tai sitten tulee puuroiseksi koostumukseltaan.

reseptit25

Onneksi olen hiffannut, että pannarin voi tehdä uunissa, mutta silti paistinpannulla! Uunipannarin tiivis ja tuhti koostumus ilman uunipeltiin liittyviä riskejä. Eikä tarvetta kökkiä hellan edessä kääntelemässä lättyä puolelta toiselle.

Kun taikinankin pyöräyttää blenderissä, on käsillä jo niin helppo brunssiherkku, että laiskaa kokkia naurattaisi, jos suu ei olisi vääntynyt tyytyväiseen virneeseen. Tämän pannarin koostumus on hieman perinteistä tuhdimpi ja tiiviimpi ja maku amerikkalaiseen tyyliin vähemmän makea.

reseptit26

Maustoin pannukakun sitruunalla ja vaniljalla ja tein vielä kylkeen sitruuna-mustikkasoosin. Senkin ohje löytyy tuosta alta.

Jos näin vapun kynnyksellä on mielessä brunssiajatuksia, suosittelen pistämään korvan taakse.

Sitruuna-vaniljapannukakku

(4-6 annosta)

6 kananmunaa
2 1/2 dl maitoa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 (luomu)sitruunan kuori raastettuna
1 tl vaniljauutetta tai vastaava määrä vaniljajauhetta
2-3 rkl voita

Lämmitä uuni 220 asteeseen.

Laita kaikki raaka-aineet voita lukuunottamatta tehosekoittimeen ja surruttele sekaisin. (Toki voit myös vatkata, mutta minusta tämä on kaikista näppärin tapa.)

Kuumenna isolla uuninkestävällä valurauta- tai hiiliteräspannulla voi. Voin tulee peittää pohja kokonaan. Kaada taikina pannulle ja laita pannu uuniin. Paista 20-30 minuuttia, kunnes pannari on kauniisti ruskistunut päältä ja kypsä sisältä.

Mustikka-sitruunasoosi

200 g (pakaste)mustikoita
3 rkl sokeria
1/2 sitruunan kuori raastettuna
1/2 sitruunan mehu

Laita kaikki aineet kasariin, kiehauta ja anna porista hissuksiin noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä joko haaleaksi tai täysin huoneenlämpöiseksi. Soosi jähmettyy hieman jäähtyessään.