Älä järjetön enää kapinoi

image3Toteutin viime viikkoina elämänmittaisen unelmani ja matkustin Japaniin kirsikankukkien aikaan.

Kirsikkapuut kukassa olivat maagisia, ihmeellisiä ja mahdollisesti kauneinta, mitä olen koskaan nähnyt. Mutta olin niin onnekas, että ehdin nähdä paitsi kukat, myös niiden lakastumisen. Vasta silloin ymmärsin, miksi kukat ovat inspiroineet lukemattomia taiteilijoita ja filosofeja ja miksi ne ovat japanilaisessa kulttuurissa niin tärkeitä.

image2 Koko kaupunki räjähtää vaaleanpunaiseen loistoon, mutta pian se on poissa. Jatkuva, vääjäämätön muutos näyttäytyi kaikissa puutarhoissa, jossa matkani aikana vierailin. Kukat putoavat maahan, sammal nakertaa kivilyhdyn pintaa, männyn runko lahoaa.

On mielipuolista taistella sitä vastaan. Olla nauttimatta kukista, koska ne ovat ensi viikolla poissa, olla näkemättä kauneutta myös lakastuvissa lehdissä ja lahoavassa rungossa.

Toisaalta on ihan yhtä mielipuolista käyttää päivänsä unelmoiden tulevaisuudesta, koska se, mitä pieni mieleni oli osannut kehitellä ei lopulta ollut edes verrattavissa todellisten kukkien kauneuteen. Murehtipa mennyttä tai uppoutuipa unelmiin tulevasta, se kaikki on pois nykyhetkestä. 

Ikebana-opettaja opetti meille neljä kiinalaista merkkiä: ”everything changes, nothing lasts”, hän selitti hymyssä suin. En ollut koskaan kuullut, että joku sanoisi mitään sellaista ilman pohjatonta haikeutta. 

Everything changes, nothing lasts. Se ei enää kuulostanutkaan haikealta, vaan helpottavalta.

Yhtäkkiä tajusin, että olen ihan helvetin väsynyt taistelemaan. Yrittämään ja ratkaisemaan ja visualisoimaan ja puskemaan eteenpäin, ajattelemaan, että hyväksyminen on yhtä kuin luovuttaminen tai että luovuttaminen on yhtä kuin tappio.

Entä jos jossain on paikka, jossa voisi vain hyväksyä kaikki asiat, tylsät ja rumat ja kauheat ja surulliset ja epäreilutkin, jopa itsensä? Enkö mieluummin eläisi siellä? Kuten laulussa lauletaan, älä järjetön enää kapinoi, mene vaan.

Tiedän, että sellainen paikka on, eikä sinne tarvita matkalippua. Sinne voi muuttaa koska vain, mieluiten heti.

Minäkin muutun, lakastun, rapistun ja lopulta olen poissa. Joten voin yhtä hyvin olla nyt tässä.

image4


Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Liippasipa läheltä: Löysin vuoden 2014 lempikirjani, kun vuotta oli jäljellä enää reilu viikko. (Kirja tosin ilmestyi jo viime vuonna.)

Mia Kankimäen kirja Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin sijoittuu unelmieni maahan Japaniin. Kankimäki otti vuorotteluvapaan töistä ja lähti metsästämään tuhat vuotta sitten elänyttä hovinaista Sei Shonagonia, joka kirjoitti teräviä, hauskoja ja koskettaviakin huomioita Heian-kauden hovin elämästä – usein listojen muodossa.

shonagon

Muistan itsekin Sei Shonagonin Ruth L. Ozekin mainiosta romaanista Lihan oppivuosi. (Sivuraiteille mennäkseni, mainio kirja muuten sekin.)

Kankimäen kirja puolestaan ei ole romaani, vaan sekoitus matkapäiväkirjaa, muistelmateosta, eatpraylovea ja kulttuurihistoriallista tietokirjallisuutta. (Ja niitä listoja.)

Kirjaa ja Sei Shonagonia kunnioittaakseni ilmaisen nyt tanka-runon muodossa, miksi tämä kirja oli tänä vuonna lukemistani kirjoista suosikkini:

Täydenkuun aikaan
Voi juoda teehumalat
Kirjoittaa runon

Ja pakahtua siihen
Kuinka kaunis maailma

***

(Olen tavuttanut viimeksi ala-asteella, olipas vaikeaa! Jos joku innostuu joululomalla Sein hengessä rustaamaan tanka-runoja, niin tavujen määrä tanka-runossa menee säkeittäin 5-7-5-7-7.)

shonagon-2

Ja eihän tästä kirjasta tai Sei Shonagonin Tyynynaluskirjasta voi kirjoittaa ilman listoja! Onneksi rakastan niiden laatimista ihan yhtä paljon kuin Sei aikoinaan.

Asioita, joita rakastin tässä kirjassa

– Tuntemani sielunsisaruus sekä Kankimäkeä että Sei Shonagonia kohtaan
​- Ne kohdat, jolloin Kankimäki sijoittaa Sein kirjoittaman nokkelan pätkän juuri oikeaan kohtaan ja sitä nauraa ääneen
– Itselleni aivan uusi Heian-kauden maailma (olen teininä lukenut ehkä vajaa puolet Genjin tarinasta, mutta en olisi todellakaan osannut sanoa mitä eroa oli Heian-ihmisillä vaikka samuraihin tai Edo-kauden ihmisiin. Ja miten kiehtova maailma olikaan Heian-kausi, jossa kaunis käsiala oli sulhasehdokkaan tärkein meriitti ja kovin jätkä oli se, joka lausui kauneimmin runoja, ja keisarin tehtävä oli soitella huilua kuunvalossa eikä sotia pitkin tantereita)
– Se kuinka Kankimäki kuvailee juuri oikeilla sanoilla sen täydellisen kauneuden aiheuttaman huimauksen ja melankolian, eräänlaisen mono no awaren, jota minä olen usein yrittänyt selittää ihmisille siinä onnistumatta

Haluja, joita tämä kirja aiheuttaa

– Painella lähimpään teekauppaan, hankkia matcha-vispilä ja tulla teehumalaan
– Syödä kaikki ruokansa pienistä kupeista
– Kylpeä ulkona
– Katsoa Peter Greenawayn elokuva The Pillow Book
– Jatkaa kaiken uuden oppimista historiasta, taiteesta, kirjallisuudesta, eri kulttuureista, ihan mistä vain
– … ja vahvimpana, varmimpana: matkustaa Japaniin

Vuosia kytenyt ajatus, jonka tämä kirja sinetöi:

En aio päättää maallista vaellustani ennen kuin olen nähnyt Kioton kirsikankukka-aikaan.