Yksi asia, jota olen tässä jo pari vuotta pohdiskellut:
Miksi ketään ei hetkauta, jos ostaa ranskalaisia omenoita tai costaricalaisia banaaneja, mutta hollantilaisten mansikoiden ostaminen lukee rikoslaissa tuomittavana tekona jossain maanpetturuuden ja tuhopolton välimaastossa?
Juu juu, ei ole espanjalainen mansikka yhtä hyvä kuin suomalainen. Mutta jos suomalaisia ei ole, niin itse ainakin valitsen espanjalaisen mansikan mieluummin kuin vaikka irtokarkit. Tai banaanit. Tai omenat.
(Sitä paitsi rehellisyyden nimissä: minusta ulkomaalaiset mansikat ovat aika usein tosi hyviä, etenkin ruuanlaitossa… suomalaiset mansikat ovat omaan makuuni monesti jo liiankin makeita. Rakastan käyttää mansikoita salaateissa, aamiaismysleissä ja bruschetoissa ja siihen nämä ulkomaalaiset ovat juuri passeleita.)
Täten ehdotan siis julistettavaksi tuontimansikansyöntirauhan: antakaatten meidän rauhassa syödä saksalaisia, jos ne ovat sesongissa ja suomalaiset eivät ole.
Kaikille kaltaisilleni kevätmansikoiden ystäville, tässä bruschetta-ohje helppoihin ja superkauniisiin pikkupurtaviin. Suomi-mansikkafanaatikot voivat tallettaa ohjeen heinäkuuta varten, pusi pus!
Paahda leipä tai jätä paahtamatta, kumpikin käy. Levitä leiville vuohenjuustoa ja siivuta päälle mansikoita. Ripottele päälle rucolaa, lorauta balsamicoa ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
Seuraa paljastus: en oikeastaan kauheasti pidä sangriasta. Tiedän, että siitä kuuluisi tykätä, koska se muistuttaa etelänlomista ja auringossa palaneista olkapäistä ja siitä yhdestä kesästä, kun tanssittiin Budapestin baareissa auringonnousuun saakka.
Mutta perinteinen punaviiniin tehty sangria maistuu minusta lähinnä tunkkaiselta ja päänsärkyä aiheuttavalta. Ei siis yhtään siltä, minkä miellän kesäiseksi.
Tänä kesänä keksin kokeilla sangriaa roseeviinistä, vähän olosuhteiden pakosta. Olin nimittäin saanut pullollisen puolimakeaa roseeviiniä, joka oli omaan makuuni liian äitelää sellaisenaan juotavaksi.
Lopputulos oli sekä perinteistä punaviinisangriaa että tätä nimenomaista roseeviiniä raikkaampi ja maukkaampi.
Juuri tällaisissa olosuhteissa sangria on varmaan alun perin syntynytkin: jollain Espanjassa on ollut ei-täysin-priimaa viiniä, joka on pitänyt taikoa jollain tavalla vähän maistuvammaksi. Pohjoisemmassa Euroopassa samoista lähtökohdista ovat syntyneet hehkuviinit ja glögit (mutta onneksi niitä ei tarvitse ajatella heinäkuussa).
Edelleen suosittelen pitäytymään sangrian valmistuksessa tässä perinteessä. Sangriaan on turha haaskata mitään helmiviiniä, vaan nimenomaan ne vähän kyseenalaiset pullot. Toki maku on tässäkin parempi, jos ainekset ovat itsenäisinäkin hyvän makuisia, mutta mielestäni sangrian henkeen kuuluu se, että se ei oleihan niin justiinsa.
Roseesangria
(vajaat kaksi litraa)
1 pullo (puoli)makeaa roseeviiniä**
n. 1 litra kuplivaa kivennäisvettä
1 sitruunan mehu
(halutessasi makuun lisää syvyyttä: puolisen desiä appelsiinilikööriä, esim. Grand Marnier)
sitruunaviipaleita
persikkaviipaleita
mansikkaviipaleita
reilusti jäitä
Sekoita kaikki ainekset keskenään ja tarjoile jääkylmänä (!) sitruuna-, persikka- ja mansikkaviipaleiden kanssa.
** Jos haluat tehdä sangriaa kuivasta roseeviinistä, korvaa osa kivennäisvedestä jollain makealla, esimerkiksi sitruunalimonadilla tai raikkaalla omenamehulla.
