Räps räps

kuvailta-(13-of-17)

Olen tehnyt monta vuotta hommia kuvausjärjestelijänä ja ruokastailistina ja vannon ennen jokaisia kuvauksia, että en enää ikinä ota yhtään stailaus- tai kuvausjärjestelykeikkaa. Tavaroiden metsästäminen ja roudaaminen, etenkin näin autottomana, vie kohtuuttomasti aikaa ja aiheuttaa naurettavan paljon stressiä ottaen huomioon, mistä on kyse: ruuan kuvaamisesta.

kuvailta-(16-of-17)

Mutta joka kerta kun esivalmistelut on tehty ja pääsen oikeasti rakentamaan kuvaa – siis asettelemaan sitä ruohosipulinvartta tai kahvikupin korvaa ja pohtimaan olisiko tuo esine parempi tuossa vai tuossa – pääsen flow-tilaan, melkein meditatiiviseen sellaiseen. Unohdan kaiken muun, hykertelen ja hihkun innosta.

Kaipa minä vain tykkään siitä, kun asiat löytävät paikkansa.

kuvailta-(5-of-17)

kuvailta-(6-of-17)

Arvannette siis, että olin melkoisen innoissani maanantai-iltana, kun järkkäsimme Stellan luona Nikonin kuvauskoulun, jossa paikalla oli kymmenen bloggaria, röykkiöittäin ihania tavaroita, kauniita herkkuja, kukkia ja rajattomasti tilaa rakennella omia asetelmia. 

kuvailta-(9-of-17)

kuvailta2

Yllätyttekö, jos kerron että omat asetelmani olivat melko ruokakeskeisiä:

kuvailta-(7-of-17)

kuvailta3

(Maailman kuvauksellisimmasta kakusta tuli Instagramin puolella paljon kysymyksiä – minä en siis suinkaan ole leiponut sitä. Asialla on leipomo Frangipani, jonka kakkuja myydään ainakin Anton&Antonissa.)

kuvailta-(10-of-17)

kuvailta-(12-of-17)

Paikalla oli tietenkin myös nelijalkaisia kuvausassistentteja. Kuvassa Pahis, yksi lempikoiristani, joka ehdottomasti ansaitsee joskus kokonaan oman postauksensa.

kuvailta

Kiinnostavimmat asetelmat syntyvät yleensä itsestään – olin ihan fiiliksissä tuosta räjähtäneestä juustotarjottimesta.

Oikealla pieni osa kuvausrekvisiittavarastoa – kerrankin oli mistä valita.

kuvailta-(2-of-17)

Tässä photographer extraordinaire Rasilan Mikko selostaa bloggaajille pro-vinkkejään, kuten sitä että ”salama kannattaa lussauttaa seinän kautta niin että PLOTS”, ja että ”talven pimeydessä kauniita kuvia saa, kun muuttaa maasta”.

kuvailta-(3-of-17)

Kuvaan itse tällä hetkellä ekaa kertaa koskaan täyskennokameralla, Nikonin D750-rungolla. Kyseessä on oikeastaan jo ammattilaistason kamera, ja sepä vasta motivoi kehittymään ja opettelemaan uusia juttuja – hävettää ottaa huonoja kuvia, jos kädessä on noin hyvä kone. Objektiivina käytän pääasiassa kiinteäpolttovälistä 50-millistä.

Kuvaamisesta ja kameroista tulee tosi paljon kysymyksiä, ja ajattelinkin että voisin silloin tällöin jakaa omia vinkkejäni – olen tietenkin amatööri, mutta joskus toisen amatöörin on helpompi omaksua vinkkejä kaltaiseltaan kuin ammattilaiselta. Jos teillä on siis tiettyjä toiveita kuvaukseen liittyvien vinkkien suhteen niin huikatkaa, pistän niitä sitten korvan taakse.


Liikkuva yrittäjä, muuttuva maailma

Saan todella paljon kysymyksiä työstäni. Millainen on työpäiväni? Ja mitä oikeastaan teen työkseni?

Käyntikortissani ei lue titteliä, koska sellaista ei ole. Kysyttäessä vastaan yleensä, että kirjoitan, vaikka tosiasiassa teen paljon muutakin. Tällä hetkellä kirjoitan lehtijuttuja, editoin yhtä kirjaa, teen käännöksiä, teen copywritingia ja konsultoin yrityksiä esimerkiksi bloggaamisesta, ruokatrendeistä ja sosiaalisen median käytöstä. Teen kuvauksia ja reseptiikkaa. Valokuvaan ja teen jonkin verran prop stylingia. Ja tietysti kirjoitan tätä blogia.

Juuri näin haluan elää ja työskennellä – olla mukana monessa, tehdä vähän kaikkea, mikä kiinnostaa ja missä olen hyvä.

pisnes-(1-of-1)

Lupauduin kertomaan mietteitäni työstä ja liikkuvan yrittäjän arjesta Elisan #teetoisin -kampanjan tiimoilta.

Työni on unelmatyöni, koska olen keksinyt sen itse – eihän tällaista ammattia oikeastaan ole olemassa (tai ainakaan yläasteen opo ei tästä vaihtoehdosta maininnut).

Työnkuvani muotoutuu koko ajan uusiksi, kokeilemalla, mokailemalla ja karsimalla. Se muuttuu sitä mukaa, kun kiinnostun uusista jutuista ja huomaan, mikä ei ehkä ollutkaan meikän juttu – tai missä en sitten ollutkaan – kröhöm – ihan niin hyvä.

pisnes-(7-of-7)

Oikeastaan tärkeämpää kuin se, mitä teen, minulle on se, miten teen sen. Vapaus on minulle läpi elämän kantava perusarvo ja sitä haluan toteuttaa myös työssäni.

Kun ryhdyin tosissani miettimään, millaisen työn haluan, oli selvää, että haluan valita missä teen töitä, mihin aikaan ja millaisella tahdilla. Olen kokeillut myös säännöllistä päivätyötä, ja vaikka siinä ei ollut mitään vikaa, tunsin koko ajan eläväni jonkun muun elämää.

pisnes-(1-of-7)

Yrittäjyydessä parasta on vapaus valita. Kääntöpuoli on tietysti epävarmuus – kukaan ei takaa, että ensi kuussa tilille rapsahtaa rahaa, kukaan ei maksa lomailusta tai kustanna terveyskeskuskäyntejä. Se, nauttiiko yrittäjyydestä vai ei on varmasti ihmistyyppikysymys. Toisille epävarmuus on raastavaa – minua taas alkaa ahdistaa, jos pystyn tasan tarkkaan ennakoimaan, mitä teen ensi viikolla tai ensi vuonna.

Totta puhuen juuri se epävarmuus, jota moni yrittäjyydessä kammoksuu, on minulle se, mistä saan kicksini. (Ehkä sitten kuitenkin syvällä sisimmässäni tykkään elää vaarallisesti, heh.) Kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista. Maailman kutkuttavin fiilis on saada puhelu tai maili, joka alkaa sanoilla ”Hei Eeva, kiinnostaisikohan sinua…”

pisnes-(3-of-7)

Ystäväni huokailevat joskus, että onpa ihanaa kun saat valita itse duunisi ja tehdä töitä vaikka biitsiltä, jos siltä tuntuu. No, ei voi väittää vastaan – se on ihanaa ja iloitsen siitä joka ikinen päivä. Mutta pieni reality check: Meni monta vuotta, että pääsin tähän pisteeseen, jossa voin tehdä vähän sitä sun tätä kiinnostavaa. Olen ollut onnekas, mutta myös tehnyt hitosti duunia – kivaa, mutta myös tylsää, kuivaa, ilmaista ja huonosti palkattua. Ensimmäisen neljän vuoden aikana en pitänyt lainkaan lomaa, eikä ollut kerta tai kaksi kun heräilin keskellä yötä stressiin ja vollotin väsymystäni.

Ylivoimaisesti vaikeinta ja pelottavinta oli kuitenkin uskaltaa hypätä yrittäjäksi välittämättä äänistä, jotka supattavat, että ei tämä kannata, ei tässä voi onnistua, pieleen menee kuitenkin – tulivatpa ne äänet oman pään sisältä tai sen ulkopuolelta. (Suomessa aloittelevan yrittäjän arjessa ei moisista äänistä ole pulaa.)

pisnes-(2-of-7)

Nyt tuntuu siltä, että olen vihdoin päässyt siihen pisteeseen, että voin vähän hellittää ja nauttia puurtamiseni hedelmistä. Ja toisaalta, hassua kyllä – näyttää siltä, että mitä iisimmin uskallan ottaa, mitä vähemmän stressata asioista ja mitä enemmän luottaa siihen, että työasiat kyllä sutviutuvat, sitä paremmin, helpommin ja kauniimmin ne yleensä sutviutuvat.

Ei voi tietää kuinka kauan asiat ovat näin mainiosti, joten nautin nyt kivoista töistä täysillä. Teen töitä oikeastaan joka päivä, mutta se ei haittaa, koska saan tehdä ne omalla tavallani.

pisnes2-(1-of-1)

Toimistoni on kotona, puistossa, kaikissa kaupungin kahviloissa, joskus kavereiden sohvalla, aika usein ratikassa ja välillä Helsinki-Turku-junassa. Se kulkee aina mukana läppärin tai kännykän muodossa. Ainoat edellytykset työni tekemiselle ovat kamera, puhelin ja toimiva nettiyhteys. Olen järjettömän kiitollinen nykyteknologiasta, koska sen ansiosta voin tehdä töitä ihan mistä vain, lähteä vaikka Pariisiin ilman että täytyy järjestää lomaa.

(Tätä juttua kirjoitan vaakatasossa Johan & Nyströmin yläkerran sohvalla maaten, kinkku-juustovoikkari kädessä ja räpit kuulokkeissa.)

pisnes-(6-of-7)

Elisa-yhteistyöni myötä sain supernopean netin kotiin sekä kännykkääni 4G-internetin, jonka vuoksi ei enää tarvitse kysellä kahviloissa wifi-yhteyden perään vaan voin valita työskentelypaikan sen mukaan, missä on paras pulla. Nappaan läppärille kännykän netin ja tadaa – toimistoni on pystyssä, missä vain ja milloin vain. 4G-yhteys on niin näpsäkkä, että sen avulla onnistuu jopa isojen kuvatiedostojen siirtely, joka on yleensä tässä duunissa varsinainen murheenkryyni.

pisnes3-(1-of-1)

En osaa vielä sanoa, mihin suuntaan työni jatkossa kehittyy. Media-alan muutos ahdistaa monia alalla työskenteleviä, mutta minä seuraan silmät uteliaina kiiluen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kenttä muuttuu järjetöntä vauhtia sitä mukaa, kun teknologia ja ihmisten tapa käyttää sitä muuttuvat, mutta en pidä sitä pelkästään huonona asiana. Olen paatunut optimisti, minkäs teet – sokea luotto valoisaan tulevaisuuteen.

On myös täysin mahdollista, että joidenkin vuosien päästä en enää edes työskentele media-alalla. Kirjoittaminen on elämäni suuri rakkaus, mutta mistä sitä koskaan tietää. Kirjoitushommien ainoa huono puoli on työn ajoittainen yksinäisyys, ja jatkossa haluaisin tehdä enemmän töitä ihmisten kanssa.

Onneksi työelämä kehittyy koko ajan enemmän ja enemmän siihen suuntaan, että ei ole pakko valita sen ja tämän väliltä. Voi olla useampi työ, jopa useampi ammatti. Voi tehdä montaa juttua samaan aikaan tai pätkissä peräkkäin.

pisnes21

Ehkä jatkossa olen maanantaina toimittaja, tiistaina elokuvakäsikirjoittaja, keskiviikkona kukkakauppias ja torstaina vedän vesijumppaa. Mutta siitä olen aika varma, että olen jatkossakin yrittäjä viikon jokaisena päivänä.

 

Elisa-mukana2

 

Kuvat minusta: Mikko Rasila


Minä lähdin Pohjois-Karjalaan

juuka3

juuka1

juuka2

Terveisiä Juuasta! Vietin siellä pari päivää kuvauksissa, aivan uskomattoman hienossa 1800-luvun talossa.

Nukuin paremmin kuin aikoihin – sellaista voi sattua, jos öisin ei kuulu ääniä eikä näy kaupungin valoja.

Söin elämäni parhaat karjalanpiirakat ja tutustuin naapurin isäntään, joka ei ollut uskoa korviaan kun mainitsin etten koskaan elämässäni ole lämmittänyt leivinuunia. Lähikaupasta sai tuoretta riistaa, mutta ei basilikaa. Erilainen maailma.

juuka4

Ja hei arvatkaapa mikä on tällä hetkellä Juuan isoin ruokatrendi? Naapurin herra kertoi. Se on nyhtöhirvi. On kuulemma hyvää tortillan välissä.


Ajanhallintaa, nätisti

Minulla on elämänlaatua nakertava ongelma, joka on varmasti tuttu monelle muullekin, jolla ei ole säännöllisiä työaikoja. En oikein osaa irrottautua siitä tunteesta, että nytkin voisi olla tekemässä jotain hyödyllistä.

Luonnollisestikaan tämä ei tarkoita sitä että olisin jatkuvasti tehokas. Pikemminkin päinvastoin. Silloin, kun voisin rentoutua ja harrastaa, pyörinkin kotona miettimässä että jotain pitäis nyt tehdä. Eli en tee kunnolla mitään hyödyllistä, mutta en myöskään tee mitään oikeasti kivaa. Toisin sanoen: täydellisen haaskattua aikaa!

weeklyplanner1

Urheillessani tai ollessani ystävien kanssa osaan relata täysillä ja unohtaa kaikki velvollisuudet, mutta yksin kotona tehokkuusajattelu yrittää helposti ottaa vallan. Olisi ihanaa osata vain lukea rauhassa kirjaa, siivota kaapit tai painella taidenäyttelyyn ilman takaraivossa hiertävää ajatusta siitä, että nytkin pitäisi olla tekemässä jotain muuta.

Olin vähän aikaa sitten käymässä Fredan Papershopissa ja löysin tämän Rifle Paper Co:n viikkoaikataulun. Ajattelin heti, että ehkä tässä on ainakin osittainen ratkaisu ongelmaani! Vihossa on 52 samanlaista sivua jotka voi repäistä irti, yksi vuoden jokaiselle viikolle.

weeklyplanner2

Pidän yksityiskohtaista kalenteria puhelimessa, mutta tätä käytän isojen kokonaisuuksien, työasioiden ja velvollisuuksien aikatauluttamiseen. Kirjoitan tähän maanantaina ne asiat, jotka haluan saada sillä viikolla kunakin päivänä tehtyä. Kun katson aikataulua ja huomaan, että sille päivälle asetetut tavoitteet on täytetty, voin hyvällä omallatunnolla heittäytyä virran vietäväksi. Näen näppärästi kerralla koko viikon ja osaan ripotella eri hommat eri päiville vaativuuden ja niihin kuluvan ajan mukaan.

Suosittelen siis viikkoaikataulun tekemistä vaikka ihan käsin aaneloselle. Tällainen aikataulu on tosi hyvä, konkreettinen tapa hahmottaa se, milloin päivän hommat on tehty ja oma, velvollisuuksista ja hyödyllisyysajattelusta vapaa aika voi hyvillä mielin alkaa. Minun ei tarvitse tarttua seuraavan päivän tehtäviin tänään, paitsi jos nyt ihan välttämättä haluan.

Ystäväni jakoi vähän aikaa sitten Instagramissa lauseen If I was organized, I’d be dangerous. No, varo vaan maailma, tämä hallitsemattoman kaaoksen keisarinna on hissuksiin ottamassa teitä muita kiinni…