Elämä

Tuu treenaamaan!

16.2.2015

bootcamp1

Kyselitte kovasti treeneistäni, joten minäpä kerron!

Joskus viime kesänä Stella maanitteli minut mukaansa Helsinki Core Trainersille. Olin ilmoittanut tiukkaan sävyyn, että no voin mä kerran tulla kokeilemaan mutta se ei oo sitten yhtään mun juttu.

bootcamp-(17-of-20)

Eipä! Jäin kerrasta koukkuun ja ilmoittauduin aika intensiiviselle Summer Campille, jossa treenattiin 4 kertaa viikossa, pääasiassa ulkona. Kesästä asti olen käynyt Coren bootcampeissa 1-4 kertaa viikossa, vähän riippuen aikatauluista ja rahatilanteesta.

Yleensä olen innostuttuani kyllästynyt kaikkiin lajeihin muutaman kuukauden jälkeen, mutta bootcampeja odotan edelleen vajaan vuoden jälkeen joka kerta yhtä innoissani.

bootcamp-(12-of-20)

Käyn Corella Kanerva Ahonalan treeneissä, joissa yhdistellään toiminnallista treeniä ja kuntosaliharjoittelua.

Tunneilla tehdään kaikkea kovan sykkeen rääkistä kehonhuoltoon, painonnostoon, juoksuun ja liikkuvuustreeneihin. Jokainen kerta on erilainen eikä koskaan voi tietää, mitä on tulossa. Olen temponut viivajuoksua Kaivarissa, pomppinut yhdellä jalalla Eiranrannan portaita, tehnyt kuperkeikkoja ja kantanut Stellaa reppuselässä.

bootcamp-(6-of-20)

Viimeisen vuoden sisällä koko suhtautumiseni liikuntaan on muuttunut ihan täysin. Ennen liikunta oli pakkopullaa, jota oli pakko tehdä, jotta pysyisi terveenä ja jotakuinkin mitoissa. Nykyään urheilen urheilemisen itsensä vuoksi – se vaan on niin hiton kivaa.

bootcamp-3

Minun ei tarvitse enää motivoida itseäni lähteämään salille. Sen jälkeen kun aloitin Kanervan treenit ja uskaltauduin tanssitunneille (olen aina rakastanut tanssimista, mutta olen tosi huono oppimaan koreografioita) minulla ei ole ollut kertaakaan sellaista tunnetta, että jäisin mieluummin makaamaan sohvalle kuin lähtisin treeneihin.

Pitää vaan löytää se oma juttu – ja se, mikä se on, saattaa yllättää. En olisi ikinä uskonut että innostun ihan täysillä painojen nostelusta tai vaikka HIIT-rääkistä. Tai cha cha chasta…

bootcamp-(2-of-20)

 Kun Corella näkee korttipakan, kannattaa pelätä…

bootcamp2

Treeneissä on usein mukana myös maailman kiltein kakkosvalmentaja, Nella-koira.

Kanervan treeneihin on ollut tähän asti vähän hankala tulla uutena asiakkaana, mutta ensi kuussa Kanella alkaa pari uutta ryhmää, joihin mahtuu hyvin myös uusia tyyppejä. Kaksi ryhmistä on suunnattu erityisesti aloittelijoille, eli kannattaa tulla kokeilemaan, vaikka olisi ihan rapakunnossa (minäkin olin aloittaessani!). Kokeilemaan pääsee sitä paitsi ihan ilmaiseksi.

Kanerva kysyi haluaisinko vinkata uusista ryhmistä blogissani ja huusin että TODELLAKIN! Voin nimittäin suositella Kanervan treenejä koko sydämestäni – kuulostaa kornilta, mutta elämäni on ihan oikeasti muuttunut sen jälkeen kun aloin käydä bootcampilla.

bootcamp-(1-of-20)

En ole koskaan kehittynyt missään muissa treeneissä yhtä nopeasti, ja se jos mikä palkitsee. Kun aloitin Corella, olin yläkropasta niin heikko että hyvä kun jaksoin kantaa kauppakassin, mutta viime viikolla tein ELÄMÄNI ENSIMMÄISEN MIESTEN PUNNERRUKSEN!!! Tämä on ehkä suurin saavutukseni, mutta mainittakoon vielä, että käytän nykyään kahta kokoa pienempiä farkkuja, olen nopeampi, liikkuvampi, venyvämpi ja aerobisesti paremmassa kunnossa. Olen saanut puolen vuoden bootcampilla nopeammin ja enemmän tuloksia kuin vuosien aerobic-hinkuttelussa.

Jopa juoksukunto on kehittynyt ihan itsestään, vaikka kesän jälkeen treeneissä ei ole juostu lainkaan. Ja tietysti jaksan arjessa paljon, paljon paremmin. Olen hiffannut sen, että liikkuminen on mielelle ihan yhtä tärkeää kuin kropalle – en olisi varmasti selvinnyt viime vuodesta järjissäni ilman treenejä.

bootcamp3

Liikunta on nykyään luonteva osa elämääni ja siitä on tullut prioriteetti. Ennen liikuin, jotta saisin syödä enemmän. Nykyään syön koko ajan enemmän, jotta jaksaisin treeneissä. Käytän mieluummin rahaa treeneihin ja tanssitunteihin kuin uusiin vaatteisiin tai muuhunkaan tavaraan.

Coren treenit eivät ole niitä halvimpia, mutta tietenkin taso on täysin eri verrattuna massasaleihin. Ryhmissä on yleensä 4-8 henkeä, joten ohjaus on lähempänä personal trainerin ohjausta kuin ryhmäliikuntaa. Treenit ovat paljon tehokkaampia, kun joku vahtii että liikkeet oikeasti tehdään oikein. Pienen porukan takia treeneissä on myös hauskaa, kun muihin treenaajiin tulee oikeasti tutustuttua.

bootcamp-(4-of-20)

Mites tuo Markon vesipullovalinta…

Kanerva on vaativa ohjaaja ja saa yltämään suorituksiin, joita ei itse uskoisi mahdollisiksi. Tämä on ollut itselleni varmasti se suurin syy nopeaan kehitykseen: hiffaan nyt että olen kaikilla ryhmäliikuntatunneilla päästänyt itseni aina ihan liian helpolla ja tehnyt monia perusliikkeitäkin tietämättäni ihan väärin. Kanervan treeneissä rajoja koetellaan, mutta ketään ei pusketa omien rajojensa yli. Kaikki tekevät oman kuntonsa ja tasonsa mukaan ja bootcampeilla käykin aika eritasoisia liikkujia.

Bootcampilla treenataan kovaa, mutta ei ryppyotsaisesti – aika usein siellä sekoillaan ja nauretaan ja välillä treenien jälkeen lähdetään yhdessä kaljalle. Just tästä tykkään Coressa – vaikka porukka treenaa kovaa, homma on tasapainoista ja tervehenkistä, ei fanaattista terveysintoilua.

bootcamp-(5-of-20)

Tauko kesken circuitin. Aika hiljaista porukkaa…

Jos innostuit Kanervan treeneistä, niin bootcampeja  on maanantaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin ja niitä pääsee kokeilemaan ilmaiseksi. Ota yhteyttä Kanervaan (kanerva@coretrainers.fi) jos haluat tulla testaamaan! Kanelta saa toki myös yksityisiä PT-tunteja. Kanerva on luvannut myös tarjota ilmaisen ruokavalioanalyysin kaikille ennen maaliskuuta ilmoittautuneille, jotka sitoutuvat käymään treeneissä ainakin kuukauden ajan.

Hikoilun iloa kaikille!

Siveltimen varressa
Aamu Vihreässä talossa

Saattaisit pitää myös näistä

  • Petra 16.2.2015 at 6:44

    Kuulostaa ihan mahtavalta! Harmi että olen väärässä kaupungissa.

  • Iiris 16.2.2015 at 6:55

    Apua, mikä kroppa! Oon vähän kade. Vau.

  • Pee 16.2.2015 at 7:03

    Eeva, sulla näkyy vatsalihakset!! Wow wow wow!

  • Duussi 16.2.2015 at 7:48

    Vitsit siellä Helsingissä näyttää olevan kivoja saleja! Just sellaisia, joissa treeneissä on tekemisen meininkiä, mutta liikunnan ilo pysyy silti kaiken kärkenä.

    Voiko jossain allekirjoittaa adressin ”Core Trainers ja TWF Turkuun”? 🙂

    • Kata 17.2.2015 at 8:42

      Allekirjoitan tän… Elixia maksaa ihan tuhottomasti mutta treenit ei silti oo mitään ihmeellisiä 🙁

  • Anna-Kaisa 17.2.2015 at 5:04

    Vau, tällaista iloa ja tekemisen meininkiä kaipaisin omiinkin treeneihin. Enkä panisi pahakseni moisia tuloksiakaan 🙂

  • Kaisa 17.2.2015 at 8:25

    Kiitos! Treenipostausta toivoinkin 🙂 Otan yhteyttä Kanervaan, jos uskallan.

  • Tuuli 17.2.2015 at 10:20

    Ei toi varmaan ole yhtään mun(kaan) juttu, mutta missä hintaluokassa tuossa sitten pyöritään? Jos tämä rapakuntoinen uskaltautuisi kuitenkin testaamaan.

    • Marja 17.2.2015 at 11:28

      Helsinki Core Trainersin kanssa saman tyyppistä monipuolista toiminnallista treeniä (Eevan sanoin rääkki, kehonhuolto, painonnosto, juoksu ja liikkuvuustreenit) pienryhmissä tarjoavat myös CrossFit-salit ympäri Suomea. Saleja löytyy osoitteesta http://www.crossfitsuomi.fi. Esimerkiksi Helsingin Kalasatamassa sijaitsevassa Crossfit Satamassa hinta on näköjään 79 €/kk, joka lienee samaa luokkaa kuin isojen kuntosaliketjujen kuukausijäsenyys. Monet CrossFit-salit tarjoavat silloin tällöin ilmaisia kokeilutunteja, joilla voi käydä tutustumassa lajiin. Kannattaa etsiä lisätietoja eri salien sivuilta ja käydä kokeilemassa! T. eräs toiminnalliseen treeniin 4 kk sitten hurahtanut 🙂

  • Annis 17.2.2015 at 12:54

    Joo hinta minuakin hieman kiinnostaa. Eli kertoisitko Eeva minkä verran esimerkiksi tuo kuukausi Kanervan treeneissä maksaa? Kiitti!

  • Eeva Kolu 17.2.2015 at 6:06

    Kiitos kaikille kommenteista ja kauniista sanoista, pus!
    Aikatauluista ja hinnoista kannattaa kysyä suoraan Kanervalta, hinta riippuu siitä kuinka usein treenaa ja onko paketissa mukana myös PT-valmennusta, ravintovalmennusta yms.

  • Hanna 17.2.2015 at 6:34

    Katsottiin eilen poikaystävän kanssa peräkkäin elokuvat Step Up 2 ja 3. Sain jatkuvasti kylmiä väreitä ja tekisi mieli aloittaa tanssiminen uudelleen. Treeni-into ylipäätään kasvoi tästä alkuvuoden laiskottelusta (ja pitkittyneestä flunssasta) kärsittyäni, itse suuntaan opiskelijajärjestön edullisille ryhmäliikuntatunneille. Samaa kautta varaan itselleni myös personal trainerin, jos aikoja vielä vapautuu – kuntosali kun on mulle aika vieras paikka.
    Nyt tuntuu, että jotain pitää tehdä ja tekee mieli tehdä. Hyvään saumaan tämäkin postaus siis! Mullakin into on yleensä laantunut aika pian ja treeneihin lähtö on vaikeinta maailmassa. Joka kerta toivon, että jäisin koukkuun ja siitä tulisi elämäntapa. Ehkä jonain päivänä 🙂

  • Vera 17.2.2015 at 9:03

    Voih, näytät upealta ja ihanan hyvinvoivalta!

    Kuinkakohan rapakuntoisena tuollaiseen kehtaisi mennä? Terv. pikkuisen pullukka, viimeksi kaksi vuotta sitten liikuntaa aktiivisesti harrastanut tyttö 😐

    • Eeva Kolu 18.2.2015 at 6:37

      Saa ja kannattaa tulla huonokuntoisena, et oo sitä kauaa 😉

  • Mrs. M. 18.2.2015 at 11:15

    Tiedätkö, minulla on tapahtunut ihan sama vinksahdus vajaan vuoden aikana ja ensimmäistä kertaa aikuiselämässäni olen todella fiiliksissä urheilusta! Oma lajini on boulderointi eli sisäseinäkiipeily ilman köysiä. Korkeanpaikankammoiselle kotiäidille tuo elämään hieman jännitystä, hih. Vielä kun ehtisi käydä useammin, mutta on ihanaa että edes sen kerran viikossa lähtee ihan into piukeana treenaamaan ja erityisesti pitämään hauskaa! Jee, hyvä me!

  • Nuunu 18.2.2015 at 8:13

    Vau, näytät ihan uudelta! En ole käynyt blogissasi noin vuoteen ja täällähän olikin vastassa ihan uusi nainen. Tosi hienoa! Liikunnan vastustaminen koska se tunnut omalta, on ihan passe’.

  • anskusiili 19.2.2015 at 6:11

    Vau mikä timmimimmi!

  • - hannag.fi : hannag.fi 25.2.2015 at 2:24

    […] ei synny, kun ylipaineventtiili toimii. Voihan liikunta kuinka sua rakastankaan! Eevakin rakastaa, käykääpä lukemassa. Ehkä treenataan pian samalla […]