Vuoden ensimmäinen sunnuntai (+banaani-maapähkinävoipannarit)

suaamu5

Vuoden ensimmäisen sunnuntain päivä ja ilta kuluvat töissä, joten päätin viettää mahdollisimman sunnuntaimaisen aamun. Tämä on kuitenkin se sunnuntai, joka asettaa ennakkotapauksen kaikille vuoden tuleville sunnuntaille.

suaamu9

suaamu4

Puristin mehua (verigreippi-porkkana-selleri-inkivääri, suosikkini). Selailin tammikuun sisustuslehtiä. Paistoin pannareita ja tanssin ihan vähän salsaa niiden paistuessa.

Totta puhuen salsasin keittiöstä makkariin, minkä vuoksi poltin yhden pannareista ja aiheutin hirvittävän metakan, kun palohälytin alkoi rääkymään. Se siitä seesteisestä sunnuntaiaamusta…

(Asioita, joita kukaan ei kerro korkeiden huoneiden jugend-idyllissä asumisesta: palohälyttimen sammuttaminen. Kun huuto alkaa, sitä juoksee sydän kurkussa eteiseen, yrittää hyppiä neljän metrin korkeuteen, sitten juoksee takaisin makkariin, raahaa tuolin hälyttimen alle, nousee seisomaan tuolille ja huitoo, ei vieläkään riitä apua apua apua jotain kättä pidempää. Lopulta taiteilee tuolilla yhdellä jalalla imurinvarsi kädessä huitomassa kattoon – tämä kaikki tietysti hirveässä paniikissa, eikä missään vaiheessa tule mieleen että niskojen katkeaminen olisi ehkä isompi paha kuin se, että naapurit hieman häiriintyvät…)

suaamu8

Tilanne saatiin pelastettua, pannarit saatiin lautaselle ja valtakunnassa vallitsi jälleen sunnuntaiaamun rauha.

Tässä teille pannareiden ohje. Ne ovat muunnelmani pari vuotta sitten blogosfäärin sekoittaneista banaanipannareista. Terveellisiä, täyttäviä ja proteiinipitoisia. 

Jos pannarit haluaa tehdä täysin viljattomina, voi kaurahiutaleet jättää pois tai korvata vaikka mantelijauholla. Minusta jonkinlainen jauho taikinassa auttaa pannareita pysymään kasassa paistettaessa.

suaamu6

Banaani-maapähkinäpannarit (kahdelle)

1 1/2 kypsää banaania (ylijäävän puolikkaan voi viipaloida pannareiden päälle)
2 kananmunaa
2 rkl kaurahiutaleita (tai mantelijauhoa/kookosjauhoa)
1 rkl maapähkinävoita
ripaus suolaa
ripaus aitoa vaniljaa jauhettuna tai rouhittuna

paistamiseen voita

Laita kaikki taikinan ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Paista pannarit voissa, mieluiten valurautapannulla ja melko miedolla lämmöllä (ne kärähtävät tavallisia pannukakkuja helpommin).

Tarjoile esim. turkkilaisen jugurtin, hedelmien, marjojen, pähkinöiden ja vaahterasiirapin kera.


Kommentit ( 14 )

  • Pau kommentoi 4.1.2015 11:39

    Vinkki palohälyttimen vaientamiseen: Huitominen isolla pyyhkellä! Toimii ainakin meidän herkkä palovaroitin+ 20-luvun kivitalon huonekorkeus -kombossa!

    Vastaa

    • Eeva Kolu kommentoi 4.1.2015 11:45

      Kiitos vinkistä Pau, vielä kun ensi kerralla muistaisi siinä paniikissa ajattella jotain :D

      Vastaa

  • populus kommentoi 4.1.2015 13:17

    Hih hih ! Siskolla kävi samoin mutta ei saanut palovaroitinta hiljaiseksi niin heitti sen parvekkeelta kadulle ja haki sen pois kun lakkasi huutamasta. Oli juuri muuttanut asuntoon niin ”juksasi” huoltoyhtiötä, että edellinen asukki oli laittanut vain teipillä kattoon ja piuhat roikkoi ulkona. On siis vakiovaruste kyseisen firman asunnoissa.

    Minä sain joululahjaksi ihanan Paula Suhosen suunnitteleman lento varoittimen. Toivottavasti skulaa pois päältä paremmin kuin perus ympyrät. Vielä se paketissa odottaa asennusta..

    Vastaa

  • sara_mh kommentoi 4.1.2015 13:37

    hei, oletkohan koskaan maininnut että millä puristat mehusi? :)
    olen ostamassa mehupuristinta ja käyttäjäkokemukset kiinnostavat…

    Vastaa

  • Caro kommentoi 4.1.2015 16:09

    Palohälyttimistä: Oletko kokeillut ikkunan avaamista? Minulla se toimii aina, sanoisin alle viidessä sekunnissa.

    Vastaa

  • Vilma kommentoi 4.1.2015 16:25

    Näitä pannareita pitääkin kokeilla, kuulostaa ja näyttää hyviltä!

    Ja no vitsi, mulle kyllä kelpais tollanen jugen kämppä, piti sitten huitoa palohälyttimiä hengenvaarallisissa asennoissa tai ei… Kerran kaveri meinas muuten käräyttää riisipiirakat uuniin, ja kun palohälytin soi tyyppi meni niin paniikkiin että nappas tuolin ja alko sillä huitomaan hälytintä, ikimuistonen näky! :DD

    Vastaa

  • Pipsa kommentoi 4.1.2015 17:18

    Onnea uuteen blogikotiin ja toki siihen oikeaan kotiinkin! Kuulostaa aika unelmakämpältä, vaikka ei kuulosta siltä että kannattaa kauheasti poltella siellä asioita :) höhö, kaikella on hintansa – jopa unelmaisen kuuloisella huonekorkeudella.

    Pannarit näyttävät ihanilta, mutta eritoten tuo mehu saa veden kielelle! Sitä pitää kokeilla, oranssi on musta parasta väriterapiaa harmauteen.

    Vastaa

  • EevaL kommentoi 4.1.2015 18:29

    Onnea uudesta kodista! ;) Olikohan se Stella vai sinä joka puhui psylliumkuitujauheesta banaaniletuissa? Muistan ainakin sen tuoneen mielettömän kuohkeuden banaanilettuihin! Käytitkö näihin Lidlin maapähkinävoita?

    Vastaa

  • Eeva Kolu kommentoi 4.1.2015 18:48

    Kiitos kamut kommenteista ja palovaroitinvinkeistä! :)

    Vastauksia kysymyksiinne: mulla on Juice Presso -mehuprässi, joka on ihan mahtava.

    Kynsilakka on ammattilaisgeelilakka, eli en ikävä kyllä tiedä sävyä.

    Ja en ole kokeillut psylliumjauhetta banaanipannareissa, mutta kuulostaa pätevältä :) Ja Lidlin maapähkinävoita TIETTY!! :)

    Vastaa

  • NiinaK kommentoi 4.1.2015 23:31

    Onnea ihana Eeva uudesta raikkaasta ihan omasta blogikodista!

    Vastaa

  • Kaisu kommentoi 7.1.2015 13:08

    Minulla jäi joululeivonnaisista yli maapähkinävoita ja olen miettinyt, mihin sen käyttäisin. Nyt tiedän. Kiitos vinkistä.

    Vastaa

  • Paju kommentoi 7.1.2015 17:38

    Hahah, tuli mieleen oma palohälytinfarssi pari päivää sitten. Mokoma älähti ilmoittamaan pattereistaan siinä yhdentoista aikaa illalla ja mietin että miten mä sataviiskutosena sen sieltä alas saan. Kalliossa joskus asuessani sain hakattua sen mopin varrella alas, mutta täällä Töölössä huonekorkeutta on vielä enemmän. Yletin lopuksi tällä yhdistelmällä http://instagram.com/p/xXbOqImzYP/?modal=true repimään sen sieltä johtoineen päivineen, mutta piippaus jatkui vielä tovin senkin jälkeen, kun irroitin patterin. Tämän, erittäin raskaan ja uuvuttavan episodin jälkeen oli pakko katsoa tämä: https://www.youtube.com/watch?v=4tkY08MhfoU&app=desktop :-D Ihanaa vuotta 2015 Eeva!

    Vastaa

  • Laura kommentoi 25.1.2015 10:11

    Testattiin näitä just äsken , oli muuten tosi hyviä! Sopivan keveitä ja kuohkeita, banaani ja pähkinävoi maistuivat kivasti. Ois saanut olla enemmänkin (noh, ensi kerralla tuplaresepti..). Paistettiin ihan öljyssä hyvällä teflonpannulla, hyvin toimi niinkin.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Pipsa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *