Koti

Wieniläistuolit ja vetovoiman laki

15.2.2015

wienilaistuolit-(1-of-3)

Uuden kodin sisustus on mennyt ihan jonkun vetovoiman laki -kirjan oppien mukaisesti.

Halusin löytää kaikki huonekalut käytettyinä. Tämän vuoksi olin varautunut siihen, että hommassa voisi kestää pitkään ja saattaisin hyvinkin elää puoli vuotta ilman sohvaa tai ruokapöytää. Mutta ei – toistaiseksi kaikki on ilmestynyt eteeni parin päivän sisällä siitä, kun olen keksinyt, mitä haluan.

wienilaistuolit-(3-of-3)

Yhtenä päivänä lisäsin Pinterest-kansioon kuvan valkoisesta Howard-sohvasta, ja kolmen päivän päästä kaverini kertoi olevansa myymässä omaansa. Halusin 50- tai 60-luvun nojatuolin, ja löysin sellaisen roskiksesta. Päätin illalla, että haluan valkoisen pyöreän yksijalkaisen pöydän, ja seuraavana aamuna sellainen oli ilmestynyt seuraamalleni Facebook-kirppikselle.

wienilaistuolit-(2-of-3)

Olin selannut varmaan kaksi viikkoa Tori.fi:n ilmoituksia ruokapöydän tuoleista, mutta mitään kivaa ei oikein tullut vastaan ja yksi myyjä oli jo tehnyt oharitkin sovitusta kaupasta. Menin pettyneenä Pinterestiin kyttäilemään tuolikuvia ja lisäsin toivekansiooni kuvan vähän erikoisemmista mustista wieniläistuoleista, joissa oli punottu istuinosa, ja katos vaan… kolme tuntia myöhemmin juuri sellaiset ilmestyivät Tori.fi:hin.

Ja hah, nämä 70-luvun tsekkiläiset ovat niiin paljon hienommat kuin ne oharimyyjän tuolit. Näyttää tosiaan siltä, että mitä tulee tähän kotiin, voin heittäytyä ihan lastuksi lainehille – kaikki menee juuri niinkuin pitää.

(Mietin tässä, että kannattaisikohan sinne Pinterest-kansioon alkaa lisäillä jotain muutakin kuin kuvia huonekaluista?! Vaikka viinitiloja Italiassa…)

Sunny side up
Maanantaihommia

Saattaisit pitää myös näistä

  • Katjakokko 15.2.2015 at 9:22

    Onpa ihanat tuolit! Ja just tuommoiseen sisustustyyliin luotan itsekin. Että oikeat asiat vaan tupsahtelee eteen. En ole koskaan oikein osannut laatia mitään sisustussuunnitelmaa, saatika vartavasten kiertänyt jotain kauppoja hankkimassa tavaraa suunnitelmaa noudattaen. Siksipä tämä koti valmistuukin todella hitaasti, tällä hetkellä pidänkin sen keskeneräisyydestä. En ole lainkaan valmisn ajatukselle, että tästä tulisikaan pysyvä koti.

    • Eeva Kolu 15.2.2015 at 1:49

      Samaa mieltä! Ihan parasta vaan valita fiiliksellä juttuja ja luottaa siihen että kaikki sopii yhteen just kaikessa eriparisuudessaan 🙂

  • EevaL 15.2.2015 at 9:26

    Elämä osaa yllättää! Eikö olekin aika hienoa? 😉

    Hei aiheesta kukkaruukuun uskaltaisitko ottaa osaa tähän vaatehasteeseen: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/02/11/kuningaskuluttajan-toimittajat-avaavat-vaatekaappinsa-taalta-tulee-vaatehaaste#vaatehaaste jossa ilmoittaisit montako vaatetta omistat ja jos uskallat niin heittäisit kuvan instagramiin. 🙂

    • Eeva Kolu 15.2.2015 at 1:45

      Kiitti vinkistä, tsekkaan mistä on kyse 🙂

  • ARK 15.2.2015 at 9:33

    No johan on, onnekas olet! Kun antaa paljon hyvää, niin sitä myös saa, olet kaiken tämän ansainnut

    • Eeva Kolu 15.2.2015 at 1:44

      Voi kiitos, kivasti sanottu 🙂

  • M 15.2.2015 at 9:38

    Aivan kertakaikkisen ihana pöytä! Sopii täydellisesti keittiöösi!
    Aurinkoinen nurkkaus on ihana ja nuo helmililjat suloisia. Löysin vuosia sitten keväällä kukkakaupasta valkoisia helmililjoja ja ilahdutettuaan kukkapurkissa istutin ne kukkapenkkiin ovenpieleen, ja joka kevät ne nousevat maasta ylväinä, eivät ensimmäisenä, mutta krookusten jälkeen, kuin kuninkaalliset. En ole sen jälkeen nähnyt niitä missään myynnissä, ei kasvina eikä sipulina.
    Hyvää sunnuntaita!

    • Eeva Kolu 15.2.2015 at 1:44

      Oo, ne valkoiset on kyllä kauniita! Harvoin näkee.

  • Hanna 15.2.2015 at 2:21

    No on kyllä ollut ihan superhyvä tuuri huonekalujen suhteen! Mut niinhän se menee, että sitä saa mitä tilaa. 🙂

  • Enne 16.2.2015 at 6:25

    On se universiumin verkkokauppa vaan ihmeellinen paikka! Usein sitä tulee itse jättäneeksi tilauksia sisään ihan huomaamatta. Toisaalta haluaisin kyllä reklamoida toimitusajoista, tilaamani ponilähetys ei ole vieläkään saapunut perille! 😉

    • Kris 16.2.2015 at 10:59

      Niillä on varmaan ponitoimituksissa jotain häikkää, koska mäkään en ole vielä saanut omaani!

  • Katja - Tässä ja Nyt 16.2.2015 at 10:42

    Vetovoiman laki on niin kiehtova 🙂

  • lilli 16.2.2015 at 3:41

    Tykkäilen kovasti sun sisustuksesta! Mulle kävi niin että päivittelin just eilen kuinka vaikeaa on löytää sopivia farkkuja ja tänään tuli sitten eteen hyvin istuvat farkut kerrankin! Niin ne asiat vaan tulee eteen kun vähiten odottaa (ja eniten haluaa) 😀

  • t 16.2.2015 at 4:54

    Hieno sisustusfilosofia ja mahtava tuuri! Wieniläistuolit ovat ihania, tuovat aina mieleen Tove Janssonin!

  • Kader 9.9.2015 at 4:23

    Geneva Ria – I’m so happy for the two of you. I wish you guys a lifetime of love, haiepnpss, bliss, adventure, laughter and hey, let’s get real: money and pleasure! Hahaha!