Elämä

Charlie Parkerin haamu

6.3.2015

Äh, totta puhuen päiväni ei lähtenyt lentoon edes chilimehun voimin.

Sain eilen työ- ja blogielämän ulkopuolella itseäni koskien aika, hmm, rankkaa palautetta. Koko päivän kieriskelin pohjamudissa ja tunsin olevani totaalinen epäonnistuminen. Pitäisi olla enemmän sitä ja vähemmän tätä. Mielessä saattoi käydä se Smithsien biisi – I know I’m unloveable, you don’t have to tell me…

Päätin jo, että haistakaa kaikki huilu. Rakastakoot koko muu maailma toisiaan, minä syön sipsejä ja olen keskenäni oma epärakastettava itseni.

Lähdin leffaan ja tunsin oloni täysin tyytyväiseksi, perjantai-illan ainoana leffakävijänä, joka saapui paikalle yksin.

charlie-(2-of-2)

Leffan jälkeen kävelin kotiin kuulokkeet päässä, ja Spotify arpoi soittolistaltani heti ensimmäisenä Charlie Parkerin kappaleen Easy To Love.

Meinasin paiskata kännykän katukiveen. No voi jumalauta universumi, kiitos vaan ironiasta.

Seuraavaan kadunkulmaan päästyäni alkoi naurattaa. Kaikki päivän aikana pinnan alla muhinut pläjähti ilmoille ja sain vanhan kunnon naurukohtauksen. Pysähdyin porttikongiin ja yritin haudata hihittelevän naamani kaulaliinaan, hytkyin ja näytin epäilemättä ohikulkijoiden silmissä mielipuoliselta.

Kiitos maailmankaikkeus ja Spotify, kun lähetitte Charlie Parkerin haamun muistuttamaan, että joskus olen vähän dramaattinen idiootti.

Mutta pysyn silti kannassani; olen mitä olen. Pysyn siis itselleni uskollisena, ja jos se tekee jonkun olon tukalaksi, tulkoot seuraavalla ratikalla. Kyllä meitä tänne mahtuu.

Ja hei Charlie, easy to love? Riippuu varmaan, kuka rakastaa.

Hyvää naistenpäivää
Uuteen nousuun

Saattaisit pitää myös näistä

  • Siiriviiri 6.3.2015 at 9:11

    Otan osaa! Ja kiitän taas ajatuksista joita jaat ja siitä kaikesta, mitä sulta olen oppinut. On sun ansioo, että kun herään taas järkyttävän aikaisin aamulla, en menekään paniikkiin kun en saakaan enää nukuttua vaan nousen ylös. Tätä en ikinä lakkaa hämmästelemästä. Siis ilman sua en olis ikinä itse tajunnut, että sitä voi nousta vaikka viideltä ja kun on aamupala syöty ja tukka nättinä voikin mennä sohvalle päiväunille. Ja nukkua siinä! Ennen töihinmenoa! Niin että kiitos kiitos kiitos – olet pelastanut lukemattoman monta aamua 🙂

    • Eeva Kolu 6.3.2015 at 9:12

      Just niin, don’t panic Siiriviiri! Toivon sulle monta onnellista aamuheräämistä, vaikka sitten liian aikaista. x

  • Aada 6.3.2015 at 9:59

    Tosi ikävä kuulla, että oot saanu negatiivista (ilmeisen aiheetonta) palautetta. Sellanen saa tehokkaasti itse kunkin fiilikset ja itsetunnon pohjamutiin – mut onneks sunkin tapauksessa vaan hetkeks. Ei meitä niin helposti murreta!

    Oot ihana <3

    • Eeva Kolu 7.3.2015 at 7:50

      Niinpä, ainahan tuo on sellaista luovimista sen välillä milloin pitää osata katsoa peiliin ja milloin ymmärtää, että palautekin on vain antajansa näkemys aiheesta. Oli kumpaa tahansa niin oot oikeassa, lannistua ei kannata!

    • LottaA 7.3.2015 at 8:39

      Sait melkein kyyneleet silmiin kun oot niin oikeassa! Ihana sinä, ihana Eeva, ihanat me!

  • EMMA 7.3.2015 at 3:23

    Eeva!! Et todellakaan ole totaalinen epäonnistuminen vaan blogimaailman helmi <3 Lukemattoman monia hauskoja, hienoja, syvällisiä ja äärimmäisen mieltä ylentäviä hetkiä olen viettänyt blogisi seurassa. Do not stop the good work, just keep it up! 🙂

    • Eeva Kolu 7.3.2015 at 7:51

      Pus Emma! En mä tietenkään oikeasti ajattele noin. Mutta tuleehan noita hetkiä kun ehkä ottaa omat plääh-fiiliksensä vähän turhan vakavasti 😉

  • k 7.3.2015 at 7:26

    Hei. Jos tuo palaute oli mahdollisesti poikaystäväkandidaatilta, niin hyvä ettet langennut! Ihan kuulosti henkiseltä väkivallan käytöltä…

    Löysin vasta blogisi ja pidän kovasti.

    • Eeva Kolu 7.3.2015 at 7:53

      Ei tällä kertaa, vaikka onhan noitakin tielle osunut! Kiva että olet löytänyt tänne, tervetuloa.

  • Nalle 7.3.2015 at 7:30

    Samoissa fiiliksissä maleksin eilen töihin. Ostin matkalla kimpun tulppaaneja mukaan. Joillekin asioille ei vain voi tehdä mitään. Ehkä hyvä niin.

    • Eeva Kolu 7.3.2015 at 7:54

      Lempeämpää lauantaita Nalle! Kyä se siitä.

  • Sofia 7.3.2015 at 8:01

    Täältä tulisi tuutin täydeltä hyvää palautetta, joka toivottavasti hiukan neutraloi sitä rankkaa – oot tosi hyvä kirjoittaja ja viisas tyyppi! Oon lukenut tekstejäsi jo useita vuosia. Iso kiitos blogistasi ja erityisesti avoimuudestasi. Koskaan ei voi miellyttää kaikkia ja välillä taitaa kaikki meistä epäonnistua enemmän tai vähemmän, mut mites sitä muuten kehittyisi. 🙂

  • Karoliina 7.3.2015 at 8:02

    Hei Eeva.

    Tein eilen ruokaa inspiroituneena Voisilmäpeliä-blogistasi. Söin melkein itku silmässä kun ruoka oli niin helppoa ja hyvää ja mietin, että täytyy tulla kommentoimaan. Nyt on korkea aika.

    Olen seurannut blogiasi alusta asti, muistan asukuvat jotka oli aina otettu samaa taustaa vasten. Tekstejäsi on edelleen yhtä ihana seurata kuin silloin kauan sitten. Lauserakenteet ja sanavalintasi joko lumoavat tai pysäyttävät.

    Sitten bongasin ruokablogisi ja elämäni sain uuden suunnan! Muutin nimittäin samoihin aikoihin pitkien ulkomaanreissujen jälkeen kauan odotettuun ensinmäiseen omaan asuntoon Suomessa. Ahmin kaikki reseptisi, kirjoitin ne ylös ja useat kulkevat edelleen mukana arjessani. Yksin asuva aikuinen oli vähemmän yksin kun sai kerrankin tehdä ruokaa vain itselleen — ja vieläpä juuri sellaista jota luuli ettei edes osaa itse valmistaa. Kasviksia ja mausteita, elämä hymyilee!

    Tuli ehkä hieman unenpöpperöinen ja sekava viesti mutta Eeva, you matter. Olet korvaanaton, blogisi muuttivat elämäni. 🙂

  • Katja Karpalo 7.3.2015 at 8:34

    Negailijoita on maailma täynnä, älä välitä niistä. Pysy aina Eevana! Kiitos koukuttavasta blogista. Ansiostasi löysin myös Hannan ja Stellan blogit ja ymmärrän kyllä miksi olette niin hyviä ystäviä, olette ihan huipputyyppejä! Keep up the good work!

  • ulla 7.3.2015 at 8:39

    Meinasin jo eilen kommentoida, et mun kokemuksen mukaan surullisissa fiiliksissä ei kannata vain ”nostaa päätä pystyyn” tai yrittää muuten keinotekoisesti piristyä. Pieleenhän se kuutenkin vain menee 🙂 Sen sijaan paskalle fiilikselle pitää antaa tilaa, koska tunteet on tärkeää tuntea pois. Muuten ne jää vaan kaihertaa sisältä päin. Plus! Oon huomannut, et paska olo menee nopeammin pois, kun sitä ei yritä kieltää. Eli win-win kikka 🙂

  • Emma 7.3.2015 at 8:50

    Jos palaute saa mielen tosi matalalle ni se on kyllä paskaa. Blöö! Lämpimiä ajatuksia muru. Mut siis joo, mä nyt jaan tässä sellaisen ajatuksen joka ei välttämättä osu kohilleen ollenkaan, mutta koska tapanani ei oo pitää sanaista arkkuani kiinni edes silloin kun se olisi äärimmäisen tarpeellista niin here goes, TULI VAAN MIELEEN JOSTAIN!

    Joskus luin jostain, että jos alkaa miettiä, mitä kaikkea on tehnyt väärin ja mikä kaikki on mennyt pieleen, niin lista on ehkä aika pitkä. Ja että jos miettii vaikkapa sitä, aiheuttiko jokin oma teko tai sana jonkin asian pieleen menemisen (vaikkapa ihmissuhde), niin todennäköisesti vastaus on kyllä. Ja että jos olisi tehnyt toisin, voisi elämä näyttää tässä hetkessä tosi erilaiselta ja vähän paremmaltakin. Ja TÄÄ on musta jotenkin tosi mullistavaa. Tai siis että monesti sitä kelaa, että ei sillä että sanoin jotain tai jätin jotain tekemättä oo oikeesti merkitystä, asiat ois menneet siten muutenkin tai se toinen osapuoli oli tietyssä mielentilassa jo valmiiksi jne jne. Mutta se ei välttämättä oo niin, ja se on okei. Välillä menee ihan vituiksi, välillä mokaa aivan täysillä. Ja se on ok. Ei kivaa, mutta sen, ja omien tekojen mahdollisesti kurjienkin seurausten, kanssa on mahdollista elää.

    Kelasin sun katumuspostausta yks päivä, ja mietin että jumankekka mua kyllä ihan aidosti kaduttaa jotkut elämäntaipaleeseen tehdyt asiat. Antaisin ne kokemukset mieluusti pois, mutta lähinnä toisille aiheuttamani surun tai mielipahan osalta. Ilman niitä hölmöyksiä en varmaan olis tässä hetkessä tällä tavalla, joka on mulle ihan kauheen hyvä ja oikea just nyt.

    Täst tuli nyt romaani, jonka paikka ei varmaan oo sun kommenttiboksissa, ja joka varmaan vaatis omaa postausta johonkin kuvitteelliseen blogiini, ja joka ei nyt kyllä liity sun kokemukseen. Mut tämmösiä tähän aamuun. Pusuja. Toivottavasti tää aamu on parempi.

    • Sanna S. 7.3.2015 at 9:54

      Luin yhdestä blogista sitaatin ”Imagine, that everyone is enlightened, except you”. Tuossa yhteydessä se oli laitettu Buddhan nimiin, mutta myöhemmin en ole kyennyt varmistamaan ks. väitettä.

      Silti pidän lainauksesta. Tietysti ihmisen kuuluu pyrkiä hyvään, ja on hyvä merkki, jos ottaa opikseen (& tuntee harmistusta) siitä, kun on tahtomattaan mokannut tai epähuomiossa aiheuttanut harmia. Mutta toisaalta – samalla tavoin, kun vaikeat tilanteet opettavat meitä, on meistäkin jokainen täällä kasvattamassa myös muita.

      Ja juuri sen, että on hyväntahtoinen ja osaa tarvittaessa asettua myös toisen asemaan ja pyytää anteeksi, täytyy riittää. Loputtomiin ei silti voi varpaille astumistakaan varoa, koska hei – ehkä se on myös merkityksellinen osa toisten ihmisten elämää. Samalla tavoin kuin kaikki omille varpaille tallomiset on toivottavasti kasvattaneet mieltä, opettaneet näkemään asioita toisten kannalta – sekä opettaneet antamaan anteeksi. Tärkeitä taitoja nekin.

      Voimia & valoa, ihana Eeva <3.

  • Fanni 7.3.2015 at 10:03

    Oi voi, kuulostaa niin tutulta. Itsekin rakastan ja toivon kaikille hyvää, mutta kertakaikkiaan sekään ei aina riitä. Kuulin viimeviikolla olevani ilkeä. Vaikka kyseessä olikin ennemminkin juoru kuin suoraan päin naama laukaistu ”totuus”, kirpaisi se aika tavalla. Minäkö, itse äiti Amma ja Dalai Lama ja Jeesus samassa pakkauksessa? Olin todella siipi maassa sen jälkeen.

    Mutta sitten tajusin: kaikki ei vaan tajuu. En voi mennä toisen korvien väliin näkemään todellista minääni, minun täytyy vaan jatkaa rakastamista, ja jos se menee joltakulta ohi, niin menköön. Rakastan silti, toivon hyvää silti.

    ”You’d be so easy to love,
    So easy to idolize,
    All others above.
    So worth the yearning for,
    So swell to keep every home fire burning for.” Näin se on. Että keep on rockin in the free world, Eeva!

  • d 7.3.2015 at 10:27

    Höh…Herää kysymys aina, onko annettu (negatiivinen) palaute oikeudenmukaista jotenkin…Kai kyse on vivahteista ja siitä mistä kohtaa itseään palautteen antaja sen lähettää…On jotenkin ero siinä sälyttääkö itsessä nousevista tunteista ikään ku vastuun tunteiden ”aiheuttajalle” vai onko oikeasti syytä todeta, että tuo asia sussa ei tunnu musta reilulta, hyvältä, ja miten sen totee…..tai jotai, tällasii mutuajatuksiiiiii….

  • Kivimäen Jenni 7.3.2015 at 11:35

    Voi Eeva! Mulla oli samanlainen välikohtaus perjantaina! Tulee niin absurdi olo toisen yhtäkkisestä avautumisesta. Että mitä pahaa minä oikeasti olen sinulle tehnyt. Sellaisesta tilityksestä tulee paha olo pitkäksi aikaa ja ennen kaikkea sellainen hölmö ja tyhjä olo. Ei oikein tiedä, miten päin olla. Mutta oikeasti me ollaan ihania just tällaisina, kuin ollaan, ja me riitetään! Ostin muuten sinun suosituksesta sen Juran maitovaahdottimen ja se on ihana!! Laitan siitä juttua blogiin ensi viikolla. Olet minun arjen sankari, ja toivon sinulle ihanaa viikonloppua! 🙂

  • Sofia 7.3.2015 at 1:44

    ”You can be the ripest, juiciest peach in the world and there’s still going to be somebody who hates peaches.”

    Niinpä! Ihmiset, jotka eivät tykkää persikoista, eivät alenna persikoiden arvoa. Jääpähän enemmän muille. Keneltä se on pois, ettei kaikkia voi miellyttää? Jos vilpitön hyväntahtoisuus ei riitä, kannattaa korjata luun… hedelmälihansa ja siirtyä sellaiseen seuraan – ja mielentilaan – jossa saa ansaitsemansa arvostuksen.

    • Laura 7.3.2015 at 2:22

      Voi kumpa täällä voisi tykätä kommenteista, koska tästä tykkäisin ainakin nääääääin paljon (ja vielä vähän enemmänkin)! :)) Tuo on yksi lempilainauksistani ja olipa ihana tulla muistutetuksi sen paikkansa pitävyydestä!

  • uk, yksi persikoista 7.3.2015 at 8:26

    Voi kuinka monta meitä huonon arvioinnin kohteeksi joutunutta onkaan, minäkin sain osani juurikin torstaina. Ei tunnu hyvältä, ei, täytyy katsoa peiliin, kyllä. Ja pohtia ja vaivata päätään, harmistua, vihastua ja selvitäkseen ”paremmalle puolelle” muistaa rakastaa itseään, kaikkine puolineen. Tuo Sofian persikkavertaus on mainio keino löytää tie sinne, kyllä kaikki alkaa taas sujua! Kiitos sinulle Eeva avoimuudestasi, sait ajattelemaan ja me ”kurjaa palautetta saaneet” noustaan taas, kyllä joku aina persikoista todellakin tykkää!

  • Laura 7.3.2015 at 9:53

    Mietin seuraavia lauseita kun saan asiatonta/sivistymätöntä/epäoikeudenmukaista palautetta:
    ”Jos on lusikalla annettu ei voi kappamitalla pyytää.”
    ”Ei voi vaatia tai olettaa muilta samaa älyllistä kapasiteettia tai henkistä kypsyyttä kuin mitä itsellä on kyseisessä tilanteessa.”
    Ja ultimaalisen desperaatiofrustraation iskiessä iki-ihana:”Tyhmyyden edessä olen voimaton.”

  • Maria 8.3.2015 at 9:28

    Olet hyvä ja ihana juuri sellaisena kuin olet ja myös tästä huolimatta : jokaisella (ihanallakin) ihmisellä on oikeus muuttua elämänsä aikana, hakea uutta suuntaa, muuttaa arvojärjestyksiään, innostua uusista asioista. Myös silloin kun muutos ei miellytä toisia. Kiitos inspiroivasta blogista <3

  • Titta 8.3.2015 at 9:00

    Katso Teemalta Kathleen Hannasta kertova dokkari. Usko pois, sen jälkeen helpottaa. Sä oot hyvä just tuollaisena.

  • Sanna 9.3.2015 at 5:44

    Don’t lose heart! Se ei ole oikeasti henkilökohtaista (koska oikeasti mikään ei ole). Itse uskon, että vedämme puoleemme juuri ne kokemukset, joita kaikkein eniten tarvitsemme oman kasvumme kannalta. Siinäkin kokemuksessa on jokin tärkeä opetus, ja ehkäpä se on juuri tuo minkä löysit. Ja vaikuttaisi siltä, että sinulla on täällä roppakauppa viisaita neuvonantajia, mahtavaa! 😀

  • Kärttyri 10.3.2015 at 2:33

    Olen todella huono ottamaan vastaan negatiivista palautetta, varsinkin jos sen antaa ihminen jonka mielipiteellä on väliä. Jos on oma äiti kyseessä, niin en ota sitä ihan niin henkilökohtaisesti, koska.. No, se nyt vaan on eri asia.
    Aika harvan ihmisen pitäisi olla enemmän sitä ja vähemmän tätä. Psykopaattien ehkä pitäisi. Muut saavat olla sellaisia kuin ovat, vaikka ehkä joillekin soisin hieman hillintää (rajut riidat muiden läsnäollessa tai toisen tölviminen). Luulin joskus, ettei kukaan voi minua rakastaa. Masentavana hetkinä epäilen sitä edelleen, mutta onneksi ne hetket ovat nykyään lyhyitä.
    Olen tullut siihen tulokseen, että jos joku päästää vähän höyryjä ulos kolmannelle henkilölle minusta, minä en halua siitä kuulla. Olen onnellisempi kun en tiedä, eikä kukaan tee minulle palvelusta kertomalla asiasta. Näitä avuliaita ihmisiä on valitettavasti joskus sattunut tielleni. Toki jatkuva p**kanjauhanta on eri asia. Pystyn siis hyväksymään sen, että ihmiset ärsyyntyvät minuun, mutta en vain ota kritiikkiä kovin hyvin vastaan. En kuitenkaan pysty muuttumaan, enkä halua.
    Ja Eeva, vaikutat kyllä hyvinkin rakastettavalta. Puutteinesi olet täydellinen.

  • Mm 28.3.2015 at 12:02

    Viime aikoina ajatukseni ovat pyörineet erään tietyn pitkän ihmissuhteeni ympärillä. Tähän ihmiseen olen ottanut tarkoituksellisesti etäisyyttä jo pidemmän aikaa ja olen tyytyväinen valintaani. Ihmissuhteeseen liittyvä pohdintani johtuu oman tulkintani mukaan siitä, että olen oppinut muutaman vuoden aikana tuntemaan itseni paremmin. Nykyään tiedän, tai ainakin olen paremmin vainulla siitä, mitä haluan ja mitä en halua, mistä ahdistun, minkä koen vääränä. Tämä ko. ihminen on voimakas persoona voimakkaina mielipiteineen, ”totuuden torvi”, rehellinen (ilkeyteen asti) ja hakee huumoria keskittymällä muiden ihmisten puutteisiin ja erilaisuuteen. Hän on myös hersyvä, avoin ja saa muut nauramaan. Itse taas olen päinvastainen, harmaa hiirulainen joka ei uskalla sanoa omia ajatuksiaan useamman ihmisen läsnäollessa, vaan pysyy mieluummin hiljaa. Vuosia olimme ystäviä, mutta eräänä päivänä havahduin ajatukseen: miksi minun pitäisi olla ihmisen kanssa, joka aiheuttaa minulle väistämättä pahan mielen lähes kaikilla sanomisillaan. Etäisyyden ottaminen tähän ihmiseen on parantanut oloani todella paljon, nykyään olen hymyilevä, asioista innostuva ihminen, kuten lapsena. Nämä piirteet itsessäni hukkuivat tämän nuoruudessani elämääni paljon vaikuttaneen ihmisen negatiivisuuteen. Toisaalta näen, että tämä itselleni raskas ihminen on joillekin toisille bestis-materiaalia. Ilman sarvia ja hampaita tämä huomautus 😉 Persoonamme ovat vain niin toisistaan poikkeavat, että yhteiselo ei vaan toimi. Koen olevani liian herkkä vähän joka asiassa, herkkyys on sekä vahvuus että heikkous. Tämä toinen ihminen on vastakohtani, mikä ei ole huono asia. Se ei vain ole minulle se oikea asia.

    No niin, tulipas suollettua viime päivien ajatukset vieraan ihmisen blogin kommenttiboksiin. Helpotti.