Toisinaan on raivostuttavaa, kun ystävänä on ajatuksia lukeva profeetta. Mikko näkee heti, jos sanon kyllä johonkin mitä en oikeasti haluaisi tehdä ja osaa välittömästi osoittaa sadan tyypin joukosta sen yhden josta olen salaa ajatellut että hmm aika kiva.
Mutta joskus se on hyväkin juttu. Esimerkiksi silloin, kun makaa sunnuntaiaamupäivänä sohvalla ja miettii, että onpa nälkä, olispa jotain ruokaa, kaapissa ei ole mitään, pitäisköhän mennä johki, kahvipurkki on tyhjä…
Juuri sillä sekunnilla tulee puhelu: “lähe aamiaiselle!”
Eirassa on pieni kahvila, johon voi mennä ainoastaan sunnuntaisin. Siellä on nimittäin kaupungin parhaimmistoon kuuluvat kahvit, mutta kiistatta kaupungin hitain palvelu. Siitä ei pidä hikeentyä – kuuluu paikan charmiin. Minusta siinäkin on jotain ihanaa, että kaikkea ei tehdä tehokkaasti.
Sitä paitsi, kuinka monen kahvilan kaksipaikkaiselta terassilta on suora näkymä kadulle, joka kerta toisensa jälkeen äänestetään Helsingin kauneimmaksi?
Oli aikamoinen tunne istua maaliskuussa terassikahveilla ilman takkia. Aurinko siirtyi, me siirsimme pöytää sitä mukaa, kunnes varjo nielaisi kadunpätkän kokonaan ja oli pakko luovuttaa.
Ei tehnyt vielä mieli mennä sisälle, joten kävelimme rantaan. Sama idea oli näemmä ollut koko kaupungilla – rannassa kuhisi kuin heinäkuussa konsanaan. Mieletön tunnelma, hymyileviä ihmisiä. Kymmeniä tai satoja silmäpareja siristelemässä merelle.
Rannan terassitkin oli jo avattu (maaliskuussa!) ja pakkohan sitä oli sitten juoda vielä toiset kahvit Compassilla, ihan kannatuksen vuoksi.
Siinä rotvallilla istuskellessa, merta ja hyväntuulisia ihmisiä tuijotellessa muistin yhtäkkiä tosi elävästi, millainen paikka on kesällä. Ai saamari! Kukkivat pionit, iltauinnit, viinilasit Mattolaiturilla, loputtomilta tuntuvat löhöilyt ja pinkit auringonlaskut Ursinin kallioilla ja kaikki ne ihmiset… meinasin haljeta onnesta kun tajusin, että se kaikki on vielä edessä.
Olen täällä, asemissa valmiina odottamassa. Viime kesältä on vielä kaksi kuponkiakin käyttämättä Helsingin jäätelotehtaan kiskalle.
Factory St. Gallery
Tehtaankatu 19, Helsinki
Tästä postauksesta tuli tosi hyvä mieli!
Kiitos Miukki, tuosta kommentista myös!
Mulla on ollut hienoista kevätmasennusta ilmassa, päivän jatkuvasti lisääntyvästä pituudesta ja ihanasta auringosta huolimatta on enemmän tai vähemmän ollut alakuloista koko kevät. Mutta tänään tuo aurinko oli jopa musta aivan erityisen ihastuttava! Oli mitä mainioin päivä lähteä pyörimään Ruissaloon, oi että. Siellä tuli suorastaan kesäinen fiilis. Kaikki se lämpö yhdistettynä siihen hiljaisuuteen, kiireettömyyteen ja selkeästi onnellisiin ihmisiin ympärillä. Terapeuttista melkeinpä. Niin kuin sanoit, ihanaa ettei kaikkea tarvitse tehdä tehokkaasti. Tekee kumman hyvää välillä pysähtyä ihan rauhassa katsomaan ympärilleen ja vaan olla 🙂
Voi Ruissalo ja Ruissalon munkit! Yksi parhaita juttuja aurinkoisena päivänä. Nauti!
Teillä on ollut ihan huikea päivä! 🙂 Meillä täällä länsirannikollakin on tosin onnistuneesti nautittu auringosta, kävimme kaupungilla myös pyörähtämässä eilen. Tietenkin nauttimassa vuoden ensimmäiset ulkojäätelöt 😀
Oi, täällä ei vielä näkynyt avonaisia jätskikiskoja. Aurinkoista kevättä länteen!
Aijai. Tuollaista päämäärätöntä olemista ja kesän nuuskuttelua haluaisin harrastaa minäkin. Lapsiperhearki duunarilla jyllää vaan kovaa, emmekä asu kantakaupungissa nähdäksemme merta. Oih, kovin on monta estettä lorvailulle, mutta tunnelman aistin. Ja muistin sen nuoruudestani, silloin viimeksi talsin ilman päämäärää ja se tuntui hyvältä. Nykyään syyllisyys tekemättömistä asioista pitää pulssin naftisti korkealla, joten kahviloista nautin lukemalla niistä.. Kevättä sinne!
Ei kai ihminen voi alituiseen syyllisyydessä elää! Nyt otat asiaksesi, että käyt kerran kahvilla hyvällä omallatunnolla, ihanaa kevättä xx
ennen nostatit mun Turku-ihastusta, nyt saat mut entistä ihastuneemmaksi Helsingistä! Erityiskiitokset siitä nyt, kun edessä on päätöksiä tulevan asuinkaupungin suhteen.
Kiva kuulla! Voin suositella molempia, tällä hetkellä Helsinki on mulle ehdottomasti oikea paikka olla.
Kahvila Regattaan oli valehtelematta 100m pituinen jono tänään puolen päivän aikaan! Stadilaiset on sekaisin, mutta ihanalla tavalla 🙂
Haha, ihanaa! Myös Caruselin jono tuli reippaasti ulos asti…
Mjoo, Mattolaiturilla tänään viisi tuntia… Ihanaa! <3
Oi, mulla on vielä kesän eka Mattolaiturikin edessä!
Tästä kevätauringosta ei voi kyllä olla tulematta hyvälle tuulelle! Ja piti ihan erikseen tulla kommentoimaan, että näytätpä onnelliselta ja säteilevältä tuossa kuvassa. 🙂
Kiitos kaunis! Ihania aurinkopäiviä Töölöön!
Tuo on Ullanlinnaa 😉
Postilaitos on kanssasi eri mieltä 🙂
http://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_alueellinen_jako
Postinumero on irrelevantti tekijä tässä asiassa. Monet tuon alueen yritykset vain ovat nimenneet itsensä Eiran se-ja-se, mikä hämmentää monia. Postinumero ei siis määritä mihin kaupunginosaan mikin paikka kuuluu.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eira
“Eira on pieni kaupunginosa eteläisessä Helsingissä. Sitä rajoittavat Merikatu ja Telakkakatu lännessä, Tehtaankatu pohjoisessa, Laivurinkatu idässä sekä Sirpalesalmi etelässä,”
http://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_alueellinen_jako
Postinumero on irrelevantti tekijä tässä asiassa. Monet tuon alueen yritykset vain ovat nimenneet itsensä Eiran se-ja-se, mikä hämmentää monia. Postinumero ei siis määritä mihin kaupunginosaan mikin paikka kuuluu.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Eira
”Eira on pieni kaupunginosa eteläisessä Helsingissä. Sitä rajoittavat Merikatu ja Telakkakatu lännessä, Tehtaankatu pohjoisessa, Laivurinkatu idässä sekä Sirpalesalmi etelässä,”
Noup. Tuo on kyllä Ullanlinnaa. Eiran raja menee Tehtaankadun ja Laivurinkadun kulmassa, eli tuo on kaaaaaukana Eirasta. Samoin kuin “Eiran” Sushi n roll ja “Eirassa” sijaitseva Chef et Sommelier, Eiran sairaalakin on Ullanlinnassa jne jne. Sandro sen sijaan on yksi harvoista, joka ihan oikeasti on Eirassa. Jos näillä kaupungiosilla luodaan tiettyä mielikuvaa ihmisille ja ennenkaikkea asiakkaille, musta niiden pitäisi olla oikeassa. Ei tämä tähtitiedettä ole kuitenkaan.:)
Amen!
En tajunnut että metrin raja keskellä katua on noin vakava juttu mutta myönnän erehdykseni 😉
Tuosta kaffilasta on palttiarallaa 120 m Eiraan, joten en tiedä mitä metrin rajaa tarkoitit?!
Sama se on Kaivopuistossa, on Kaivopuiston Kalaa yms, jotka eivät ole siellä päinkään.
Jännä juttu, ettei Ullanlinnassa sitten taas näe putiikkeja, jotka mainostaisivat sijaintinsa olevan Punavuoressa…;)
Kuten jo kerran sanoin niin olin väärässä enkä tosiaankaan tajunnut että tämä asia on jollekulle noin iso ja tärkeä juttu, joten annetaanko jo olla, kiitos! 🙂
First world problems, Eiraa tai Punavuorta – Who cares? Ihmiset nyt ylös, ulos ja lenkille, on se lenkkipaikka sitten Eirassa, Punavuoressa tai hornantuutissa. Nauttikaa keväästä ja keskittykää vaikkapa ihmisoikeuksien parantamiseen! Hyödyntäkää pätemis-energiaanne johonkin hyvään. Pus.
mä olen lukenut (ja rakastanut) sun blogia vuosia, varmaan ainakin viisi… ellei enemmän. silloinkin, kun kirjoititte yhdessä sen toisen tytön kanssa.
mulla oli opiskeluaikoina haave, että asuisin vielä joskus ullanlinnassa tai eirassa: silloisen puolison kanssa otimme töölöstä usein sunnuntaisin ratikan alle ja kävelimme käsikynkkää ihaillen taloja – suosikkini oli se, jossa on kontumainen pyöreä puuovi. katua en enää muista. opiskelijabudjeteilla ei ollut varaa käydä usein kahvilla eikä kahviloitakaan ollut kovin tiheään (puhun vuosista noin 1995-1998), successissa tai espan-siskossaan useimmiten istuimme usean kupillisen ajan. elämä ei mennyt ihan suunniteltua latua, tuli ero jos toinenkin, asuinpaikka vaihtui töölöstä kontulaan, sitten krunikkaan ja kallioon, lopulta lähiöön asuntojen neliömäärän kasvaessa ja neliöhinnan pienentyessä.
jälkikäteen olen usein harmitellut, miksi en osannut nauttia enemmän keskustassa asumisesta, asuinhan siellä eri kaupunginosissa yli 10 vuotta: miksi kävin niin harvoin meren rannassa, vaikka asuin siitä kivenheiton päässä? miksi en käynyt puistossa lukemassa? miksi käytin opiskelusta ja työnteosta jäävän aikani ahdistumiseen ja pienten asioiden tuijottamiseen, ajatukset kiersivät kehää, parisuhteen tavoittelu ja huonojen sellaisten ylläpito veivät itsetunnon minimiin. olenkin lukenut ihastuksella kirjoituksiasi, koska ne ovat tavallaan elämänvaiheesta, jota en antanut itseni kokea, kun olisi ollut sen aika. tajusin tätä lukiessa, että minulta puuttui tuollainen mikko. yksinkin jaksaa mennä välillä, muttei aina.
nyt on siis hyvä, työssäkäyvänä kolmen lapsen äitinä lähiössä, jossa on kaunista, luontokin ihan vieressä mutta johon kaipaisin muutakin kuin kauppakeskuksen kahvilaa. jätskikiskaa lapsille, mahdollisuutta kahvikupilliseen tai skumppalasilliseen puistomaisemaa ihaillessa. toisaalta, lapsilleni on kuin ulkomaanmatka, kun käymme harvoin keskustassa: tall ships racen aikaan taisimme kävellä juurikin tehtaankatua, kun hellepäivän lomassa syöksyi ukkoskuuro niskaan ja me lähimpään porttikongiin. lapset hihkuivat, minä suojasin rattaita ja puoliso kastui läpimäräksi suojatessaan pienimpiä. sama toistui vähän päästä – onneksi siellä on paljon kauniita porttikongeja, koska niille oli käyttöä.
tarinan opetus: enemmän eevailua kehiin minullekin. kiitos tästä blogista – vaikka se tekee joskus minut haikeaksi.
pahoittelen kilsakommenttiani, minun on pitänyt kirjoittaa tämä moneen kertaan, mutta ainoa tilaisuus kun on töistä, niin ei aina ehdi.
(ps. kävin kuitenkin oikotiellä kurkkaamassa, mitä nykyisellä asuntolainalla + 50.000 saisi. köhköh, noin 40-50 neliöisen kaksion… viisihenkiselle perheelle ja koiralle…)
Kiitos ihanasta kommentista! Mun mielestä tarinan opetus oli se, että jos joskus vielä päädyt takaisin keskustaan niin nyt ainakin osaat arvostaa sitä. Täällä se oottaa sua, ehkä se aika vielä tulee! Ja tosiaan, siihen asti voi käydä turistina – meidän äitikin sanoo aina mun luona käydessään että hän on nyt “etelänlomalla”.
kiitos 🙂 ehkä musta tulee joskus eiramummo. tai sitten kun lapset (vanhin täyttää 13) lentävät omilleen, opiskelukämpäksi voisi hankkia pikkuruisen yksiön niiltä huudeilta – tuo vanhin kun on kulinaristi ja esteetikko jo nyt – tosin äiti kävisi silloin kylässä vaivoiksi asti 😀
Ihanaa, ihanaa, iihaanaa!
Ihana kirjoitus, mutta minusta Helsingissä on juuri se vika, että niille vähille rannoille / viheralueille pakkautuu järkyttävästi ihmisiä aina hyvillä ilmoilla 🙂 Olin itsekin viikonloppuna merenrannassa ja suoraan sanottuna koin sen ärsyttäväksi, että rantaraitilla oli enemmän porukkaa kuin Aleksanterikadulla perjantai-iltapäivänä. Miten siitä luonnosta pystyy enää nauttimaan siinä ruuhkassa… Olen varmaan tulosssa keski-ikäiseksi, kun tunnen kaipaavani hiljaisuutta ja aitoa luonnonrauhaa sen sijaan, että pitää koko ajan kuunnella jonkun hölinää. Pitänee muuttaa lähiöön tai maaalle.
Kylläpä iski koti-ikävä ja kovaa täältä toiselta puolelta maapalloa. Keväistä Helsinkiä ei voita mikään.