Kuulin Mexico Cityssä torista, jonka tarjonta liikkuu vähintäänkin hämärän rajamailla. Sanomattakin selvää, että uteliaisuuteni heräsi – tätä se on ollut siitä asti, kun 8-vuotiaana löysin Tikkurilan kirjastosta Noidan käsikirjan.
Hyppäsin metroon ja ajoin just sennäköiselle alueelle, johon lupasin äidille olla menemättä. Hortoilin puoli tuntia ohitellen varsin tuttavalliseksi heittäytyviä meksikolaisia herrasmiehiä (tai no…) ja mummoja, jotka halusivat myydä minulle milloin mitäkin kolme kappaletta kymmenellä pesolla. Lopulta näin ensimmäiset voodoo-nuket ja tiesin tulleeni oikeaan paikkaan.
Suitsukkeita, amuletteja, yrttejä. Kynttilöitä, jotka lupaavat nopeaa menestystä, rahaa ja lykkyä rakkausasioissa. Talismaaneja, joilla voi pistää vihollisilta ilmat pihalle. Alttareita Santa Muertelle, Jesús Malverden rintakuvia, santería-tarpeita – varsinainen okkultistien supermarketti. Minua huvitti ajatus, että jossain tätä kaikkea valmistetaan sarjatuotantona.
“Qué buscas, señorita?” kuiskuteltiin jokaisesta kojusta. Niin, mitä etsin? Tänne ei kannattaisi tulla ilman, että tietää.
Lopulta yhdestä kojusta kuului “Quieres una limpia, señorita?” Tunnistin sanan limpia, puhdistus. En tiedä miksi, mutta huomasin vastaavani myöntävästi. Kojusta ilmestyi pieni, minua kainaloon asti ylettyvä ryppyinen vanha nainen, joka esitteli itsensä Doña Guadalupeksi.
Menimme verhon taakse ja istuin alas. Doña Guadalupe suihki päälleni jotain vaaleanpunaisesta pullosta. Haki kananmunan ja alkoi vimmatusti hieroa minua sillä ympäriinsä. Pääni kohdalle päästyään hän pysähtyi ja huudahti:
“Tienes un cerebro muy caliente!” (“Sinulla on todella kuumat aivot!”)
Nauratti. Tiedetään, tiedetään, saattaa olla pientä taipumusta ajatella liikaa…
Sitten läiskittiin yrteillä selkään ja mumistiin espanjaksi kaikenlaista, mistä en ymmärtänyt mitään.
Lopuksi Doña Guadalupe rikkoi kananmunan läpinäkyvään muovipussiin, osoitti valkuaista ja selitti, että las malas vibraciones (pahat vibat) ovat nyt siirtyneet minusta kananmunaan. Olin puhdas, limpia. Sitten hän häipyi ja palasi takaisin kädessään tämä möykky, un amuletito para ti, señorita.
Mitä haluat elämältäsi, hän kysyi. En oikein osannut vastata, tai osasin mutta en kehdannut, koska omat unelmat kuulostavat väkisinkin typeriltä, kun toinen on ammatiltaan noita. No keneen olet rakastunut? Sanoin, että en keneenkään. Doña Guadalupen mielestä tämä oli mahdotonta. Jankkasimme asiaa neljä kertaa, kunnes lopulta hän huokaisi turhautuneena, suihki amulettiin jotain ja lausui juhlallisesti:
Para Eeva! Suerte, dinero, amor! (Eevalle onnea, rahaa ja rakkautta.)
Lopuksi sain ohjeet nukkua amuletti tyynyn alla ja pestä itseni joka päivä tietyllä taianomaisella saippualla.
Toimiko? Enpä tiedä, mutta seuraavana päivänä selvisin Charles de Gaullen lentokentällä lennolta toiselle 15 minuutin vaihtoajalla. Sitä jos jotain minä kutsuisin ihmeeksi.
Ahh Noidan käsikirja – kirja, joka teki vaikutuksen. Silloin tokaluokkalaisena se oli musta niiiiin jännä, että lainasin sen aina uudestaan. Kiitos muistutuksesta!
Se oli ihan huima kirja. Olen yrittänyt metsästää omaa kappaletta monta vuotta, mutta ei löydy. Jos jollain on vintillä niin pistäkää mailia 🙂
Olipas hilpeä tarina 😀 Noidan käsikirjaa näytti olevan myytävänä sikahintaan huutonetissä.
Voi auts :O Jään odottelemaan, jostain se tupsahtaa eteen!
Kyseiseltä lentokentältä ulos selviäminen minkä tahansa ajan puitteissa on kyllä suoritus itsessään (ja 15 ja minuuttia kirjaimellisesti ihme). Viime reissulla vaihtoaikaa oli kolme tuntia ja kuvittelin kuolevani tylsyyteen, vaan väärille porteille ramppaaminen ja olemattomat opasteet pitivät huolen siitä, ettei aikaa jäänyt tuhlattavaksi.
Kuulostaa siltä, että reissusi oli täynnä mielenkiintoisia kohtaamisia 🙂
Joo, mikä tahansa vaihtoaika alle 1,5 tunnin on CDG:llä hirveä stressi ja ahdinko. Ja tämä vielä passintarkastuksella ja kahdella turvatarkastuksella. Uskomatonta.
MAtkustivatko matkalaukut kanssasi samassa koneessa?
CdG on musta möykky, jonne yleensä jää joko matkustaja, matkatavarat tai molemmat.
Tavarat jäi toki Pariisiin, ei sekään noita ihmeisiin pysty 😀 😀
Varmasti mielenkiintoinen kokemus. En tiedä oletko perehtynyt, mutta Suomessakin uskottiin muinoin vaikka mihinkä noitiin ja menninkäisiin ja metsän henkiin. Näissä vanhoissa uskomuksissa on aina tavalla tai toisella kysymys luonnosta ja myös hedelmällisyydestä ja onnesta. Niin täällä Suomessa kuin mitä olen ymmärtänyt muuallakin maailmassa. Esim. Japanissa shintolaisuus jne. Itse löysin noituuteen liittyen Wicca suuntauksesta hyvän ajatuksen: kaikki mitä teet toisille tulee sinulle kolminkertaisena takaisin. Tämä siis tarkoittaa, ettei voodoo nuket yms. ole itseäni koskaan kiinnostanut. Mielenkiintoisia juttuja. ja luulen, että löydät aiheesta uudempiakin käsikirjoja. 😉 Onnea etsintään.
Ei kun se pitää olla JUST SE kirja… se vampyyrikuva tulee uniin vieläkin!!
Minä uskon metsän henkiin ja muihin näkymättömiin asukkaisiin vielä nykyäänkin, enkä ole ainoa 😀 Ei tuo ole mitään muinaisjuttua.
Ainakin Argentiinassa aivastuksia lasketaan juuri noilla, salud, amor, dinero. Pidän siitä, että aivastusten lukumäärästä huolimatta toivotetaan jotain hyvää.
Oi, ihana ajatus! Pitääkin ottaa tää käyttöön.
minäkin lasken aivastuksia:
ensimmäinen hyvää
toinen pahaa
kolmas rahaa
Huikeeta ! nimimerkillä Ei aina kannata ostaa/seurata raamatullisesti vain matkaopasta 😉 Real experiences <3
Niinpä 🙂
Oli pakko itsekin kommentoida, että noidan käsikirja oli todella jännittävä pikku tyttönä. SILTI lainasin sitä uudestaan ja uudestaan kirjastostamme 😀 äsken käydessäni kirjastoreissulla, mietin, löytyisiköhän sitä enää sieltä. En uskaltanut kysyä. Ehkä ensi kerralla sitten 🙂
Mä lainasin sen yhteensä varmaan 10 kertaa 😀 Tosin yleensä siihen oli aina joku kauhea varausjono, ettei pystynyt ikinä kerralla jatkamaan laina-aikaa! Hittituote.
Mikään matka ei ole koskaan turhaa.. 🙂 isommat tapahtumat alkavat juuri tällaisista pienistä kohtaamisista ♡ Ja, koskaan ei ole liikaa niitä ihmisiä, jotka toivovat hyvää! :))
Upee amuletti!
Haha, lieneekö kyseessä Mercado de Sonora?
Hö, olipas huuhaata. Coolia epäilemättä kuitenkin…
Aina voi olla absoluuttisen skeptinen, tai sitten voi ajatella, että kaikki on just niin huuhaata kuin uskoo sen olevan 🙂 Itse valitsen kyllä jälkimmäisen, koska silloin on valmis ottamaan asiat vastaan sellaisina kuin ne tulee, ilman kulttuurisesti muodostuneen näkemys- ja kokemusmaailmansa heijastuksia. Niin moni asia voi yllättää, kun haastaa itsensä ajattelemaan asioista vähemmän ehdottomasti.
Hakaniemessäkin on noitatohtori joka pitää puotia säästöpankinrannassa jos on väärin muista. 🙂 Huhu kertoo että hän laittaa kätensä potilaiden olkapäille ja näkee sairastatko syöpää. :DKyllä tuo Mexicon noita kuulosti siihen nähden paljon kivemmalta! 🙂