Monthly Archives:

marraskuu 2015

  • Ruoka

    Pikkujoulukauden korkkaus: Baileys-piparijuustokakku

    Yhteistyössä Baileys Järkkäsimme viime viikonloppuna pienet pikkujoulubileet Stellan ja Vivianin kanssa. Illan tarjoilut hoiti Baileys ja siitä inspiroituneena tein juhliin myös teemaan sopivan jälkkärin, jouluisen Baileys-piparijuustokakun. Kakku oli hitti – eräillekin pakkasin vielä illan…

    16.11.2015
  • Elämä Koti

    Aavistus talvesta

    Keittiön pöydälle oli kerääntynyt valikoima satunnaisia esineitä – taipuivat kauniisti yhteen asetelmaksi. (Ryttääntyneet kuitit ja tyhjä keksilaatikko eivät päässeet mukaan.) Tulee mieleen kirkas, rauhallinen talvipäivä. Tänään Stockan edustalla laulettiin jo joululauluja, mikä oli kieltämättä hieman too much.…

    15.11.2015
  • Elämä

    Tänään aion

    Nukuin myöhään. Aamulla kännykkäni alkoi piipata ilmoituksia. Ystävät Pariisissa ovat turvassa. Menin shokkiin. Luettuani uutiset itkin. Kuten lopulta aina itkemisen jälkeen, kirkastui… Se, mitä Pariisissa tapahtui, oli vihaa. Se miten jotkut ihmiset Suomessa ja maailmalla vastaavat siihen,…

    14.11.2015
  • Tyyli

    Kevyempää

    Hei internet, tänään puhuttelen teitä suoraan kampaajan tuolista. Tukkani oli venähtänyt todella pitkäksi ja olin kieltämättä kovin kiintynyt siihen. Ajan varatessani ajattelin, että menen vain vähän siistimään kuivia latvoja. Kampaamoon kävellessäni tuli kuitenkin tunne,…

    13.11.2015
  • Elämä

    EK

    Minua ovat aina kiehtoneet ne tarinat, joissa kaikki muuttuu yhdessä päivässä. Sen piti olla aivan tavallinen päivä.. Pekka ei olisi koskaan voinut arvata herätessään siihen aamuun, että… What a difference a day made… No, tänään…

    10.11.2015
  • Ruoka

    Mehevät uunibataatit

    Bataatti on vihannes, jota kohtaan tunnen tasaisin väliajoin himoa kuin suklaaseen konsanaan. Tiedä sitten mitä hivenainetta kehoni halajaa, vai onko kyse vain sen makeasta ja pehmeästä mausta, mutta joskus keittiössäni vallitsee bataattipakko. Niin tänäänkin. Uuniperunan…

    9.11.2015
  • Elämä Tyyli

    Ups

    Pikku huomio: kun siivousvimmassa raahaatte upouusien korkkarienne kenkälaatikon pahvinkeräykseen, kannattaa ensin tarkistaa, että upouudet korkkarinne eivät ole laatikon sisällä. No, kerrankin sain olla kiitollinen siitä, että taloyhtiön pahvinkeräyslaatikko tyhjennetään vasta kun se tursuilee yli…

    7.11.2015
  • Koti

    Taite(i)llaan

    Huomio lähipiiriin levinneestä KonMari-hulluudesta: vaikka kaikki kirjan lukeneet ovat innostuneet vähentämään tavaraa ja tutkailemaan omaa suhtautumistaan esineisiin, vain ani harva tuntuu tarttuneen KonMarin todelliseen salaisuuteen. TAITTELUUN! Väitän, että jäätte paljosta paitsi. Taittelu on koko jutun juoni! Juuri se on se,…

    5.11.2015
  • Elämä

    Hehkua

    … ensimmäinen sana, joka tuli mieleen näitä kuvia katsoessa. Vähän erilainen kuvausprojekti viikonlopulta: kamerani sai eteensä Pauliinan, joka toivoi että ikuistaisimme tuon upean vatsan jälkipolville nyt, kun se vielä on täällä. Pauliina on aina ollut…

    3.11.2015