Sähköpostiin tipahti uutiskirje. Change Your Life With Medicinal Yoga!
Houkutteleva tarjous. Päätellen siitä, miten asioita meille markkinoidaan, ihmisillä on suuri hinku muuttaa elämänsä. Harva se päivä jokin liikuntamuoto, kirja, kurssi tai lisäravinne lupaa muuttaa elämäni. Kivalla fontilla asetellut mietelauseet lupaavat, että se on mahdollista, kunhan vain toivomme parasta ja ajattelemme oikeita ajatuksia.
Entä jos ajattelee juuri oikeita ajatuksia ja tekee juuri oikeita asioita ja silti huomaa, että oikeastaan juuri mikään ei ole muuttunut?
Silloin voi löytää itsensä kuopasta, pettymyksen karvas maku suussa ja kilo kuraa niskassa. Jos olette ihmetelleet, miksi täällä on ollut hiljaista, olen ollut just siellä, kuopan pohjalla sutimassa soraa.
No, olin tosin vain vertauskuvallisessa kuopassa, sellaisessa jonka voi kaivaa itselleen omassa mielessään.
Tarpeeksi kauan kuopan pohjalla sätkittyäni mieleen hiipi ajatus: antaa olla. Ihan sama kuinka paljon teen töitä elämäni suunnan kääntääkseni, menetys, pettymys ja suru tuntuvat seuraavan minua kuin hai laivaa. Olkoon sitten! Jään tänne, moikka. Postini voitte kääntää osoitteeseen E. Kolu, Kuoppa B 2, Ikuinen Kadotus.
Meidät on kovin hanakasti kasvatettu ihailemaan sinnikkyyttä. Siksi unohdamme, että usein juuri luovuttamisen hetkellä tapahtuu ihme. Sillä sekunnilla kun antaudumme ja hyväksymme tilanteen, jokin muuttuu. Energia liikahtaa. Ehkä kuoppaan ilmestyy tikkaat – tai jos ei sentään, ainakin tulemme yhtäkkiä tietoiseksi elämästä kuopan ulkopuolella. Näemme tien ulos.
On kummallista, miksi on niin hiton vaikeaa hyväksyä elämässä ne asiat, jotka ovat toisin kuin toivoisi, vaikka niiden hyväksyminenkin tuntuu niin paljon paremmalta kuin niistä ahdistuminen ja niiden vääryydessä kieriskely.
Siksi tein juhlallisen päätöksen: en yritä enää muuttaa elämääni. Sen sijaan yritän oppia hyväksymään sen. Paitsi jokaisen kuopan, myös sen, että kuopassa oleminen tuntuu pahalta, ja saakin tuntua.
Ja yleensä juuri silloin alkaa tuntua paremmalta. Kehoon ja mieleen tulee tilaa uusille, paremmille tunteille. Yksi elämän outoja paradokseja: helpoin tie muutokseen on hyväksyä nykyhetki.
Myös hyviin asioihin on helpompi keskittyä, kun ensin on tehnyt rauhan nykyhetken kökköjen puolien kanssa. Jos sivuutamme ne ja huudamme vain päälle hampaat irvessä tsemppilauseita, löydämme itsemme kohta taas ihmettelemästä, miten mikään ei ikinä muutu vaikka kuinka tsemppaamme ja keskitymme positiiviseen.
Viime päivinä mielessäni on pyörinyt yksi kohta psalmeista. This is the day the Lord has made. Ajattelen sen näin: THIS is the day the Lord has made. Että juuri tällaista nyt sitten. Oli se millainen tahansa, kaunis, ruma, vaikka myöhäisen maaliskuun maanantai kun yhä vain sataa lunta ja talvitakki alkaa tuntua raskaalta – this is the day the Lord has made. (Ei ole olennaista, uskotko että päivän on luonut Luoja, sinä itse, liskoihmisten kontrolloima salaliitto vai Maan kierto auringon ympäri. Itse uskon muuten näistä neljästä kolmeen).
Sanon sen itselleni mielessäni joka aamu, kun katson ulos ikkunasta:
This is the day,
oli se millainen tahansa.
Mitä enemmän hyväksyn sen juuri sellaisena kuin se on, sitä parempi siitä tulee. Aina.
Eikös olekin ovelaa.
Teksti ja kuva: Eeva Kolu
