Seison vaatekasan keskellä ja mietin, että miten olen taas tässä. Eikö tästä pitänyt tulla loppu jo monta vuotta sitten?
Remontin jälkeen jouduin pesemään jokaikisen omistamani vaatekappaleen pikkuhousuista juhlamekkoihin. Vaikka ne oli sullottu säkkeihin ja pistetty oven taakse säppiin, jokaisessa oli kerros remonttipölyä. (Pari viikkoa sitten vetäessäni uimahallin pukkarissa uimalakkia päähäni pöllähti päälleni pieni pölypilvi. Näköjään oli sittenkin olemassa yksi asuste, jota en ollut muistanut pestä.)
Sitten tuli aika etsiä vaatteille paikka upouudesta, juuri kootusta vaatekaapista. Huomasin, että osa vaatteista herätti jälleennäkemisen riemun. Oli ihanaa höyrytellä vaatteista rypyt pois ja ripustaa henkariin. Päästä taas pukeutumaan niihin kuukausien rähjävaiheen jälkeen.
Lempifarkuissa ja Iris & Inkin melkein-paidassa – täydelliset hihat, kökkö kaula-aukko.
Sen sijaan valtaosa tuntui vain vaivalta. Äh, tämäkin pitää pestä ja viikata. Äh, äh.
Lopetin “shoppailun” jo vuosia sitten ja aloin ostaa merkittävästi vähemmän, merkittävästi harkitummin ja laadukkaampia vaatteita. Tiedän materiaaleista paljon ja olen nirso niiden suhteen. Olen myös karsinut vaatteiden määrää huimasti, omistan nykyään ehkä 30 % siitä mitä viisi vuotta sitten.
Joten miten olen taas tässä, keskellä vaatekasaa, joka lähinnä ärsyttää? Miten tämä vaateshow ei ikinä lopu?!
(Hetken rähistyäni itselleni annoin armoa ja muistin, että niin niin, syitä on monia. Esimerkiksi se, miten läheisesti vaatteet liittyvät hyvin räjähdysherkkään aiheeseen nimeltä suhde omaan kehoon. Ja se, että vaikka yritän olla tietoinen, en ole immuuni kulutusyhteiskunnan arvoille ja viesteille. Ja se, että olen ihminen, jolle estetiikalla ja yksityiskohdilla on väliä – parhaimmillaan vaatteetkin tuovat minulle iloa ja nautintoa.)
Päätin miettiä, millainen vaatteiden käyttäjä ja ostaja haluaisin olla sen sijaan, että sätin itseäni siitä, millainen olen tai en ole.
Sellainen, jolla on
a) helposti hallittava määrä vaatteita, jotka
b) tuovat joka päivä iloa ja hyvää oloa ja
c) joista tekee siksi mieli myös pitää huolta.
Mietin, mitkä ostokseni ovat niitä, jotka ovat kestäneet vuosia, joihin en ole kyllästynyt ja joista pidän aivan erityisen hyvää huolta. Villakangastakki, matkalaukut, käsilaukku. (Vaateasioiden ulkopuolelta mieleeni pälkähti selkeästi myös sohva).
Villakangastakkiani, matkalaukkujani, käsilaukkuani ja sohvaani yhdistää pari asiaa: ne ovat kaikki juttuja, joista olin haaveillut pitkään ja jotka olivat “ihan liian kalliita”. (Eniten ilahduttavien vaatteiden listalle pääsi kyllä myös yksi 7 euron kirppismekko, koska se on melkein yhtä fantastinen kuin se satojen eurojen villakangastakki.)
Replayn farkkushortsit ja Mifukon korikassi – niitä käytän 80 % kesäpäivistä.
Vaikka en ostakaan mitään huonolaatuista roskaa tai muutenkaan täysin järjetöntä, en myöskään melkein ikinä osta niitä juttuja, jotka ihan oikeasti haluaisin. Sen sijaan, että uskaltaisin pistää pelottavan ison summan kiinni juuri siihen juttuun, jonka haluan, ostankin vuosien saatossa useamman melkein-vaatteen. Ne päätyvät lopulta aina kiertoon ja niistä kertyy pidemmän päälle myös suurempi summa. Nyt olisi kiva oppia vihdoin tähtäämään kerralla maaliin ilman välietappeja.
Viime vuodet olen ostanut suuren, ehkä jopa suurimman osan vaatteistani käytettynä, ja tiedän kyllä että moni juttu on päätynyt kaappiini ja sieltä takaisin kiertoon vain siksi, että se on ollut hyvä löytö. On jännittävää löytää silkkipaita vitosella tai jonkun sikakalliin designerin mekko muutamalla kympillä. Yleensä viimeistään vuoden päästä se silkkipaita tai mekko on jo kierrossa.
Tiedän, että vaatekaappi ei koskaan tule valmiiksi. Keho muuttuu, ihminen muuttuu, vaatteet kuluvat tai alkavat tuntua liiaksi sidotuilta elämänvaiheeseen, joka on jäänyt taakse. Mutta tätä jatkuvaa sisään-ulos-rumbaa en enää jaksa.
Samujin pitkälle mekolle on harvoin sopiva tilanne, mutta tulen siitä hyvälle mielelle aina kun on.
Tietyllä tavalla se ajatus, että on laatutietoinen kuluttaja voi tehdä myös vähän sokeaksi. Vaikka ostaisikin vain laadukkaita, käytettyjä tai eettisesti tuotettuja tavaroita, niiden raahaaminen kirppikselle ja takaisin vie ihan yhtä paljon aikaa ja energiaa. Haluaisin päästä eroon tuosta kierteestä. Ennen kaikkea haluaisin vihdoin sen unelmieni vaatekaapin, jossa kaikki tuottaa hyvää fiilistä ja kaikkea on vain sopiva määrä.
Ratkaisukeskeisenä ihmisenä päätin, että tähän on nyt keksittävä jokin selkeä, kauaskantoinen ratkaisu. Vaatteiden ostolakko ei tuntunut sellaiselta, koska tarkoituksenani on oikeastaan ennemminkin rakentaa täydellinen garderoobi vuosiksi eteenpäin ja opetella uudenlainen tapa ostaa.
Annoin asian hautua päivän tai pari, ja lopulta oli muotoutunut suunnitelma – oikeastaan haaste. Sen säännöt (kyllä, aion nyt laittaa itselleni sääntöjä, olen niiden tarpeessa!) ovat seuraavat:
Vuonna 2019 saan ostaa korkeintaan kaksi vaatetta tai asustetta kuukaudessa. Tähän sisältyvät vaatteet, kengät, laukut, korut, huivit ja muut asusteet.
Kuukausisaldoa ei saa siirtää kuukaudelta toiselle. (Vaikka olisin kolme kuukautta ostamatta mitään ja sitten ostaisin kuusi vaatetta kerralla, on hyvin epätodennäköistä, että ne kaikki kuusi olisivat täydellisiä lempivaatteita.)
Vaatteen hinnalla tai ostopaikalla ei ole väliä. Säännöt ovat samat vitosen kirppislöydöille ja kalliille designer-jutuille.
Haasteeseen eivät sisälly alusvaatteet, sukat ja liikuntavarusteet.
Kaksi vaatetta per kuukausi voi jonkun mielestä olla hurjan paljon ja toisen mielestä tosi vähän. Minulle se on nyt oikein passeli määrä. Uskon, että kun tiedän etukäteen sallittujen ostosten määrän, uskallan panostaa enemmän rahaa silloin kun vastaan tulee jotain oikeasti ihan mahtavaa. Ja kuten nyt kokemuksesta tiedän, silloin kun uskallan, ne ovat niitä juttuja, joista on iloa vuosiksi eteenpäin. Ajatella, jos kaapissa olisi pelkästään sellaisia vaatteita!
Lempitakissa, lempikengissä ja lempilaukun kera Milanossa sovittelemassa aurinkolaseja (en ostanut). Neule oli minulle tyypillinen tyhmä hutiostos: ostin sen koska se oli 100 % kasmiria ja tosi hyvässä alessa. Tästedes ei riitä perusteluksi.
Päätös on tuntunut nyt jo toimivalta. Tammikuun aleissa ja joululoman kirppisretkillä olen hiplannut yhtä sun toista johon olisin varmaankin retkahtanut ilman tätä haastetta. Nyt on aika selvä juttu, että vaate ei ole tarpeeksi erityinen jos en halua käyttää siihen tosta kiintiöpaikoistani. (Nähdessäni jotain houkuttelevaa kysyn itseltäni Seinfeldin Elainen äänellä: yes, but is he sponge-worthy?)
Ehkä vuonna 2020 voin haastaa itseni vähentämään määrän yhteen per kuukausi? Tai ehkä tämän jälkeen olen niin kultivoitunut ostostottumuksissani ettei minun tarvitse haastaa itseäni enää mihinkään? Ehkä saan hermoromahduksen ja alan tilata bulkkina kahden euron polyestertoppeja kiinalaisista nettikaupoista? Nähtäväksi jää!
Raportoin varmastikin haasteen etenemisestä joko täällä saitilla tai sitten Instagramissa (@eevakolu).
Olisipa hauska kuulla, jos joku teistäkin lähtee mukaan! Voit tietenkin määritellä juuri sinua palvelevat säännöt tai sallittujen ostosten lukumäärän.
Se seitsemän euron lempikirppismekko Roomassa.