Koti

Kukkiva joulukoti

9.12.2019

Kaupallinen yhteistyö: Kauniisti kotimainen


joulukukat (1 of 1).jpg

Joulukalenteri on ihana perinne (tänäkin vuonna minulla on kaksi, koska aikuisena saa tehdä mitä huvittaa). Mutta joulukuun aamujen todellinen jännitys syntyy hyasinteista ja ritarinkukista.

Joko ne aukeavat? Milloin ne aukeavat? Ja minkä värisenä?!

Ostan kukat aina ihan tiukkoina vihreinä nuppuina ja unohdan minkä värisen olen laittanut mihinkin maljakkoon. Vähän kuin edesmennyt koiramme, joka hautasi aina luita ja herkkuja kukkapenkkiin ja unohti ne sinne.

Kun ei ole liian hyvä muisti, saa nauttia yllätyksistä.


Klassikko kohtaa klassikon: hyasintit Aalto-maljakossa.

Klassikko kohtaa klassikon: hyasintit Aalto-maljakossa.

Hyasintit ja ritarinkukat ovat minulle tärkeä osa joulunodotusta. Siinä on aivan omanlaistaan, erityistä kauneutta, kun keskellä pimeintä talvea nuppu yhtäkkiä rävähtää täyteen kukkaloistoon.

Jos heittäytyisin runolliselle päälle – ja useimmitenhan heittäydyn – voisin sanoa, että se muistuttaa siitä, että lopulta kuitenkin

aina

elämä – ja sen kauneus! – puskee läpi mistä vain…


joulukukat (7 of 8).jpg

Ostan joulukukkia paljon ja ripottelen niitä ympäri asuntoa. Joulukukat ovat leikkokukkiin verrattuina edullisia ja on suorastaan hekumallisen yltäkylläinen tunne ympäröidä itsensä kukilla keskellä synkintä talvea.

Hyasinteissa ja ritarinkukissa ihanaa on se, että ne ovat eläviä joulukoristeita. Ne istuvat yhtä hyvin perinteikkääseen joulukotiin kuin minimalistisempaan tai modernimpaankin ympäristöön.

Jos kaipaa modernimpaa ilmettä, voi kukat laittaa simppeleihin astioihin ja jättää juuret ja sipulit näkyviin. Jos taas on perinteisemmän joulutyylin ystävä, voi kukista tehdä hyvinkin runsaita asetelmia sammalineen ja käpykoristeineen.

Juuri se on näissä kukissa ihanaa – trendit tulevat ja menevät, klassikot taipuvat kaikkeen.


Melkein mikä vain astiakaapista löytyvä kelpaa sipulikukan maljakoksi.

Melkein mikä vain astiakaapista löytyvä kelpaa sipulikukan maljakoksi.

Tänä vuonna innostuin yhdistämään klassikkokukat astiakaappini klassikoihin – melkein mikä tahansa toimii hyasinttimaljakkona, kunhan siinä on pohja ja reunat!

Voisin haastaa teidät tänä jouluna kaivelemaan kaapeista esiin kaikkein kauneimmat lasit, maljakot ja purkit ja hyödyntämään ne joulukukkien esillepanossa. Oikeita kukkaruukkuja ei näiden kanssa välttämättä tarvitse käyttää, koska sipulikukille riittää hyvin niukka kastelu.

(Ja jos astiakaapit eivät pursuilekaan liian vähän hyödynnettyjä aarteita, joulun sipulikukat näyttävät kauniilta vaikka lasinkeräysastiasta kaivelluissa hillopurkeissa. Etiketit veks ja kunnon pesu vain.)


joulukukat (1 of 1)-2.jpg

Kokemukseni mukaan kaikkein kauneimmin ja pisimpään hyasintit kukoistavat kuitenkin niille tarkoitetuissa hyasinttimaljakoissa. Siinä sipuli pysyy kuivana, mutta juuret saavat koko ajan vettä. Tällaiseen maljakkoon istuttaessa kannattaa huuhdella sipuleista multa kokonaan pois juoksevan veden alla.

Koska hyasintit kuuluvat jouluuni joka ikinen vuosi, olen tänä vuonna panostanut ja ostanut useamman hyasinttimaljakon. Aion pakata ne joulun jälkeen koristeiden kanssa varastoon ja kaivaa taas ensi vuonna uudestaan esiin.

Svenskt Tennin hyasinttimaljakko on ruotsalainen jouluklassikko, kaunis kuin mikä. Edullisempia vaihtoehtoja myyvät esimerkiksi kukkakaupat ja Granit.

Vastaavia maljakoita on olemassa myös ritarinkukille, ja ne toimivat ihan samalla periaatteella.


joulukukat (4 of 8).jpg

Hyasinteissa tuoksu on joko parasta tai pahinta, riippuu keneltä kysyy.

Huomaan että oma nenäni on viime vuosina hiukan herkistynyt vahvoille tuoksuille, joten laitan ainakin osan hyasinteista kukkimaan ikkunalasien väliin. Se on muutenkin ehkä jopa paras paikka hyasinteille, sillä sipulikukat pitävät viileästä ja kukkivat viileässä vieläkin pidempään ja kauniimmin.


joulukukat (5 of 8).jpg

Ritarinkukka – jota aina aikaisemmin kutsuin amaryllikseksi, mutta opin tänä vuonna että ne ovat itse asiassa kaksi eri kasvia: amaryllis belladonna ja hippeastrum! – on joulukukista näyttävin. Sillä voi erinomaisesti korvata leikkokukkakimput kotona. Yksi kukka kukkii kauniina monta viikkoa.

Ritarinkukkaa kannattaa kastella niukasti, sillä liika kastelu saa varren venähtämään. Tosin jos niin käy, sole mikhän – varren voi leikata irti sipulista ja käyttää leikkokukkana.

Kukkakaupassa voi tulla kiusaus valita se kaikkein kaunein, rehevästi kukkiva ritarinkukka, mutta kokemus on opettanut, että nämä kaunokaiset kannattaa ostaa vaatimattoman näköisinä nuppuina, niin niistä saa nauttia kotona todella pitkään. Tuntuu ällistyttävältä että siitä vaatimattoman näköisestä vihreästä puikosta rävähtää esiin tuollainen kukkaloisto, mutta joka kerta niin on lopulta käynyt.

Jouluun on enää reilu kaksi viikkoa (!) joten jos haluaa pyhinä nauttia auenneista kukista, nyt on hyvä aika viimeistään hankkia sekä hyasintit että ritarinkukat.


joulukukat (3 of 8).jpg

Nykyään kun minulla on oma puutarha, olen alkanut entistä enemmän kiinnittää huomiota taimien ja kukkien alkuperään. Minusta on nimittäin ihana ajatus, että joku voi täällä pohjolassakin elättää itsensä puutarhurina.

Perinteiset joulukukat – hyasintit, ritarinkukat ja joulutähdet – ovat kaikki lajikkeita, joiden viljely onnistuu erinomaisesti Suomessa. Ne ovat siis todelllisia lähi- ja sesonkikukkia. Kaupoissa on toki myynnissä myös ulkomaisia lajikkeita. Kaikkein helpoin tapa tunnistaa kotimaiset lajikkeet on etsiä paketista tuttu, Suomen lipulla varustettu sirkkalehtimerkki.

Suomalaiset kukat eivät ole sen kalliimpia kuin ulkomaisetkaan, ja kokemukseni mukaan usein marketti on jopa parempi paikka bongailla kotimaisia kukkia kuin kukkakaupat.


joulukukat (6 of 8).jpg

Kauniisti kotimaisen nettisivuilla on yksityiskohtaisempaa tietoa joulukukkien hoito-ohjeista. Tuolta tuli itsellekin uutta tietoa, vaikka kuvittelin jo olevani ihan vanha tekijä näiden kanssa.

Toivotan kaikkiin joulukoteihin tuoksua ja tunnelmaa – ja avautuvien nuppujen jännitystä…!

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Lucia valon tuo
Tunnelman tuojat ja luojat

Saattaisit pitää myös näistä