Uudenvuodenlupaukseni vuodelle 2020 on säästää itselleni puskurirahasto.
Oho, kuulostipa talousjargonilta.
Kyseessä on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan säästötili, jolla on rahaa, jota ei oteta käyttöön ellei ole ihan pakko. (Omalla säästötililläni rahat ovat tähän asti viihtyneet vain varsin väliaikaisesti.)
Lupauksen motivaattorina oli yksinkertaisesti kyllästyminen. Kyllästyin siihen, että yrittäjänä saa ihan koko ajan miettiä rahaa, mistä sitä tulee ja riittääkö se, koska kaikki on aina niin epävarmaa.
(Ah, kuinka usein juuri turhautumisesta, kyllästymisestä tai totaalisesta vee-mitä-peetä-tilanteesta kumpuaa liikkeellepaneva voima valita jotain muuta! Tämän takia en enää pelkää mahalaskuja ja aallonpohjia elämässä, koska tiedän miten arvokasta on katsoa silmästä silmään sitä, mitä ei halua. Silloin on helpompi hahmottaa, mitä haluaa.)
Ajattelin, että jos minulla olisi aina muutaman kuukauden elämiseen riittävä summa säästötilillä, pahin paine hellittäisi. Epävarmuus ei elämästä katoa, mutta itse voi luoda tukirakenteita sen keskelle.
***
Olen aina ollut höveli rahankäyttäjä, ja – ironista kyllä – luulen, että juuri siksi olen aina pärjännyt. Hörhönä olen sitä mieltä, että kaiken salaisuus on pitää virtaus liikkeellä ja se pätee myös rahaan. Jos rahasta alkaa liian tiukasti pitää kiinni, tukkii vapaan virtauksen.
Minulla on aina ollut kyky saada raha-asiat maagisesti järjestymään juuri silloin kun tilanne vaikuttaa ulospäin toivottomalta. (Olen se ihminen, joka on esim. oikeasti saanut täysin yllättävän perinnön.) Mutta en enää jaksa sekavuutta ja epävarmuutta, sitä että talous on jatkuvaa stressin ja pelastusten vuoristorataa. I’m too old for this shit.
En enää halua olla tämän asian vietävissä, haluan olla itse ohjaksissa. (No – sen verran kun elämässä nyt oikeasti koskaan voi olla.)
Silitetty valkoinen kauluspaita on ehdottomasti avuksi, kun ryhtyy oman elämänsä pankkiiriksi.
Luulen, että välttelin pitkään talousasioihin tarttumista, koska pelkäsin että säästäväisyys tekisi minusta pihin ja ankean nihulin. Pihiys on minusta yksi epämiellyttävimmistä piirteistä ihmisissä – en jaksa yhtään sitä että hyvätuloiset aikuiset alkavat ravintolassa laskea onko jonkun juoma maksanut euron enemmän.
Ehkä ajattelin myös, että säästämisen myötä joutuisin luopumaan kaikesta kivasta ja elämästä tulisi tylsää. Nyt olen tajunnut, että asia on aivan päinvastoin: säästämisen myötä minulle jää enemmän rahaa kivoihin asioihin, koska raha ei vain mystisesti katoa kaikkeen turhaan. Säästäminen mahdollistaa myös monien isompien unelmien toteuttamisen.
Säästäminen on tuntunut vaikealta juuri epäsäännöllisten tulojen takia. Säästämisoppaissakin kaikki lähtee aina siitä oletuksesta, että käytössä on jokin tietty kuukausittainen summa (itse asiassa meikäläisiä ei useimmissa oppaissa mainita lainkaan!). Asiasta tekee vielä vähän sekavamman se, että yksityisellä elinkeinoharjoittajalla ei ole erikseen firman rahoja ja omia rahoja, vaan kaikki on samaa taloutta.
Olen aikaisemmin onnistunut säästämään ihan hyvin Jars-menetelmän avulla, jossa tuloista allokoidaan eri asioihin tietty prosenttimäärä. Sitten tuli remontti, joka imaisi kaikki tilit tyhjiksi. Menetelmä alkoi muutenkin tuntua liian monimutkaiselta.
***
Tammikuun alussa istuin alas ja mietin, miten voisin tehdä tästä mahdollisimman yksinkertaista. Tiesin, että avainsana tähänkin onnistumiseen olisi selkeys, ja siihen tarvittaisiin konkreettisia lukuja eikä epämääräisiä päätöksiä “olla säästäväisempi” tai “ostella vähemmän”.
Ensimmäiseksi päätin unohtaa ihan kaiken muun mistä juuri nyt paljon puhutaan – rahastot ja osakkeet ja sijoittamisen – ja keskittyä pelkästään siihen, että saisin säästettyä itselleni mielenrauhaa lisäävän puskurirahaston. Ajattelin, että ei ole mitään järkeä alkaa ostaa osuuksia rahastoista, jos joudun myymään ne pois heti kun postiluukusta ilmestyy yllättävä lasku. Ensin säästöt arkielämää varten, vasta sen jälkeen jotain muuta.
Päätin sopivalta tuntuvan summan puskurirahastolle: 5000 €. Minulla oli valmiiksi säästössä reilu 500 euroa. Loppuvuosi on yrittäjille usein parasta aikaa, mikä näkyy tammikuun laskutuksessa, joten pystyin heti alkuvuodesta laittamaan säästöön 900 euroa. Päästäkseni tavoitteeseeni minun pitää loppuvuoden ajan säästää 353 euroa kuussa. Isolta kuulostava summa, mutta uskon, että mahdollinen, jos karsin menojani reilulla kädellä.
Tärkein oivallus: tajusin, että kuukausittaisen budjetin ei tarvitse perustua siihen, mitä oikeasti tienaan (koska sitä en voi ikinä etukäteen tietää). Voisin vain valita jonkin numeron ja päättää pysyä siinä. Valitsin, että asumiskulujen jälkeen käytössäni olisi 950 € kuussa. Numero on täysin hatusta vedetty, mutta jostain on aloitettava – muokkaan budjettia sitä mukaa kun näen, miten se riittää ja millaisiksi tuloni alkavat tänä vuonna muodostua.
Latasin puhelimelleni Daily Budget -sovelluksen, joka laski päivittäiseksi budjetikseni noin 30 euroa. Voin todella suositella tuota sovellusta! Sen myötä silmäni aukesivat sille, mihin raha oikeasti menee ja mikä merkitys on turhilla pikkuostoksilla – vitonen sinne, kaksi euroa tänne? Sillä on todellakin väliä!
On myös kivaa huomata, että jos en kolmeen päivään osta yhtään mitään, neljäntenä päivänä budjettini on jo 120 euroa ja voin ostaa jotain isoa. Juuri tuon myötä olen tajunnut, että harkitseva rahankäyttö itse asiassa mahdollistaa enemmän kaikkea kivaa.
(Sovelluksessa on mahdollisuus myös jakaa iso kulu niin, että se pienentää joka päivältä budjettia vähän. Olen huomannut, että tuota toimintoa kannattaa hyödyntää erittäin harkiten, tai loppukuun budjetti hujahtaa huomaamatta. Parempi on, jos mahdollista, säästää ensin pari päivää.)
***
Minulla ei ollut selkeää käsitystä siitä mihin rahani oikeastaan kuluvat, joten oli aika yllätys tutkia Nordea Wallet -sovellukselta korttitapahtumia ja huomata, että isoin rahareikä ei ole shoppailu tai muu hedonismi, vaan kovin arkinen asia: turha ruokakaupassa käyminen! Nyt olen alkanut haastaa itseäni siihen että käyn ruokakaupassa vasta kun kaapit on oikeasti syöty tyhjiksi.
Toinenkin iso rahareikä liittyy syömiseen – ulkona syöminen, take away -kahvit ja ruoan tilaaminen kotiin. Nyt päätin, että syön ulkona vain silloin kun se on oikeasti kivaa ja nautinnollista, esimerkiksi lounastreffit kaverin kanssa tai ilta hyvässä ravintolassa. Pyrin siihen, että en koskaan söisi ravintolassa tai ostaisi take awayta vain siksi, että on nälkä enkä jaksa (tai muka ehdi) kokata. Kaikkein isoin säästö on kokata mahdollisimman paljon itse, ja sehän tekee muutenkin ihmiselle hyvää.
Kirjoitan varmaan jatkossa lisää siitä, miten säästöprojekti etenee ja millaisia huomioita ja oivalluksia matkalla herää. Minusta on tosi tärkeää, että raha-asioista puhutaan ääneen ja myös oikeita numeroita käyttäen, koska juuri se epämääräinen hähmäisyys ja salaperäisyys on se, mikä ainakin itseäni on estänyt ottamasta omaa talouttani haltuun.
Siispä, selkeyttä ja tasaisempia virtauksia kohti!
