Kaupallinen yhteistyö: Apetina
![]()
Joitakin vuosia sitten olin reppureissulla Meksikossa. Olin hypännyt edellisenä iltana yöbussiin ja saavuin aamulla Oaxacaan. Tapojeni mukaan olin taas häippäissyt edellisestä paikasta hetken mielijohteesta ja ihan takki auki. En ollut selvittänyt yhtään mitään enkä tajunnut että oli semana santa eli pääsiäisviikko, joka lattarimaissa on paljon isompi juttu kuin meilläpäin. Kaikki oli kiinni ja kaikki majoituspaikat täyteen buukattuja.
Löysin rinkkani kanssa tieni Oaxacan keskusaukiolle. Torilla oli yksi ainoa katumyyjä, joka möi vesimelonia chilikastikkeella ja grillattua, juustossa pyöriteltyä maissia. Ajattelin, että jotenkin ruoka ratkaisee tämänkin ongelman, joten ostin molempia.
![]()
Istuin tuntikaupalla siinä aukiolla, katsoin maailman menoa ja söin maissia. Ei ollut paikkaa minne mennä, mutta maailma tuli luokseni. Sain parikin kosijaa. Tutustuin kanadalaiseen mieheen, joka halusi puhua kanssani jääkiekosta (kanadalaiset haluavat aina puhua jääkiekosta, jos heille mainitsee, että on kotoisin Suomesta). Päädyin mallaamaan hiusverkkoja jollenkin hiusverkkojen tukkumyyjälle, joka oli jo pitkään etsinyt hiusverkoilleen vaaleahiuksista mallia. Illalla päädyin juomaan mezcalia kattoterassille – ja lopulta sain vinkin hotellista, josta kannattaisi kysellä vapaita huoneita ja pääsin kuin pääsinkin yöksi nukkumaan oikean katon alle.
Löysin vähän aikaa sitten kuvan, jonka muistan ottaneeni tuona iltana – siinä aukio kylpee illan viimeisissä valonsäteissä ja olen kirjoittanut kuvatekstiksi every now and then the stars align. Muistan tunteen siitä, että kas, asiat kyllä järjestyvät, kun nostaa kädet pystyyn ja antaa järjestyä.
Sitä paitsi ilman sitä kohellusta en ehkä koskaan olisi päätynyt hiusverkkomalliksi – tai tutustunut meksikolaisten tapaan syödä grillattua maissia.
![]()
![]()
Toivoisin, että tuolta illalta olisin omaksunut ennen kaikkea tuon luottavaisen asenteen siihen että elämä kannattelee, mutta se on taito jota edelleen harjoittelen. Sen sijaan tämä maissi on jäänyt osaksi kesiäni – itse asiassa se on ainoa tapa, jolla nykyään haluan syödä grillattua maissia.
Meksikossa tämän ruokalajin nimi on elotes ja se on siellä yleinen katuruoka. Se on yksinkertaisuudessaan grillattua maissia, joka valellaan chilillä ja savupaprikalla maustetulla majoneesilla, päälle ripotellaan juustoa ja lopuksi puristetaan tuoretta limeä.
Makean paahtuneen maissin, pikkuisen polttelevan chilin, kermaisen juuston ja raikkaan limen yhdistelmä on kertakaikkisen koukuttava!
![]()
Meksikossa tähän käytetään paikallista queso frescoa, mutta sitä ei juurikaan saa Suomesta, joten olen käyttänyt sen sijaan maustamatonta Apetinaa.
Tällä hetkellä olemme vielä esikypsennettyjen, pakattujen maissien varassa, mutta myöhemmin kesällä kauppoihin ja torille tulevat tuoreet maissit, ja niitä löytää toisinaan myös kotimaisina!
![]()
Grillattu maissi meksikolaiseen tyyliin
(4 kpl)
4 maissintähkää
3 rkl majoneesia
puolikkaan limen mehu
1 tl savupaprikaa
kuivattuja chililastuja maun mukaan
1/2 pkt (100 g) Apetina Original -juustoa
limelohkoja
Jos käytät tuoretta maissia, poista lehdet ja keitä tähkiä suolatussa vedessä n. 5 minuuttia. Jos käytät esikypsytettyä (vakuumipakattua) maissia, voit skipata tämän vaiheen.
Sekoita keskenään majoneesi, limen mehu, savupaprika ja chili. Murustele juusto hienoksi muruksi.
Grillaa maissit kauniin paahtuneiksi, n. 3-4 min. kummaltakin puolelta. Valele lämpimät grillatut maissit majoneesiseoksella ja ripottele päälle juustoa. Purista päälle limeä juuri ennen haukkaamista. (Jos on erityisen perso herkuille, kuten minä, voi majoneesiseoksen pitää käden ulottuvilla ja sipaista sitä maissille pariin otteeseen lisää syödessä.)
![]()
Olen osallistunut viime viikkoina Apetinan Ahmi kasviksia -kampanjaan, jonka tavoitteena on tehdä kesäistä ruokaa kasviksia kekseliäästi hyödyntäen. Kyselin seuraajiltani Instagramissa pari viikkoa sitten, mistä kasviksista te kaipailisitte reseptejä, ja ylivoimaisesti eniten toivottiin munakoisoa ja retiisiä.
Ilahduin tästä, koska molemmat kuuluvat suosikkeihini. Erityisesti munakoiso on minusta suunnilleen parasta, mitä grilliin voi laittaa! Munakoiso pehmenee grillissä suussasulavaksi ja siihen tulee melkein toffeemainen maku. Rakastan.
![]()
![]()
Grillattu munakoiso on suurta herkkuani. Se on ihanaa aivan sellaisenaankin, mutta jos haluan hiukan ruokaisamman ja makumaailmaltaan vivahteikkaamman annoksen, teen sille kastikkeen tahinista. (Myös saksanpähkinät sopivat täydellisesti tähän komboon!)
Tämä annos nyökkäilee Lähi-Idän suuntaan ja tekee aina vaikutuksen kesävieraisiin.
Munakoison onnistuneeseen grillaamiseen pätee muutama niksi:
-
Leikkaa siivut noin sentin paksuisiksi. Munakoiso pienenee kypsyessään, joten liian ohuet siivut repeävät helposti ja niitä on vaikea kääntää grillissä.
-
Käytä reilusti öljyä! Munakoisoa grillatessa kannattaa ja pitää uskaltaa käyttää öljyä.
-
Malta antaa munakoisojen kypsyä grillissä aivan pehmeiksi. Se on ehdottomasti odottamisen arvoista!
-
Siivuista saa näyttäviä, kun munakoison siivuttaa pystysuunnassa.
-
Nykyaikaisia munakoisolajikkeita ei tarvitse itkettää suolalla ennen grillaamista.
Yhdistin tällä kertaa annokseen Apetinan Smoked Chilli -juuston, jonka savuinen maku sopii erinomaisesti hiukan hiiltyneeksi grillatun munakoison kanssa.
![]()
![]()
Grillattua munakoisoa tahinikastikkeella ja juustolla
(2 reilua annosta tai neljälle lisukkeena)
2 isoa munakoisoa
neitsytoliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
kastike:
3 rkl tahinia (seesamtahnaa)
1 sitruunan mehu
1 pieni valkosipulinkynsi
3 rkl vettä
lisäksi:
1 prk Apetina Smoked Chilli -juustoa
silputtua persiljaa
Leikkaa munakoiso n. 1 cm paksuisiksi siivuiksi. Valele kummaltakin puolelta neitsytoliiviöljyllä, mausta suolalla ja pippurilla.
Grillaa munakoisosiivuja kummaltakin puolelta, kunnes ne ovat aivan pehmeitä ja kauniiksi paahtuneita. Tarvittaessa voit sivellä niihin vielä öljyä grillatessa.
Valmista kastike: silppua valkosipuli ihan hienoksi ja sekoita kaikki ainekset keskenään.
Lisää kastike munakoisosiivujen päälle ja ripottele päälle juusto. Silppua päälle persiljaa.
Tämä annos sopii tarjoiltavaksi sekä lämpimänä että jäähtyneenä.
![]()
![]()
Nämä kaksi salaattireseptiä olen jo jakanut Instagramin puolella, mutta lisäänpä ne vielä tännekin, jotta ne löytyvät helposti samasta paikasta.
Tämä ensimmäinen on välimerellinen kirsikkasalaatti, johon sain innoituksen kun mietin viimekesäistä matkaani Kreikkaan. Kun ajattelen Kreikkaa, ensimmäisenä mieleeni tulevat aina ne isot, pulskat kirsikat, joita söin joka aamu aamupalaksi jugurtin kera.
Yhdistelin tähän salaattiin muita reissusta tuttuja makuja – juustoa, minttua, hunajaa, oliiviöljyä, pähkinöitä – ja lopputuloksena oli simppeli ja ihana kesäsaalatti. Sopii erinomaisesti grilliruokien kumppaniksi tai kevyeksi lounaaksi sellaisenaan. Kylkeen lasi kylmää roseeta, tietysti!
![]()
Välimerellinen kirsikkasalaatti
(2 isoa annosta tai neljälle lisukkeena)
kulhollinen vihreää salaattisekoitusta
pari kourallista tuoretta minttua
250 g kirsikoita
1 pkt (200 g) Apetina Original -juustoa
pari kourallista saksanpähkinöitä
kastike:
3 rkl neitsytoliiviöljyä
1 rkl balsamicoetikkaa
1 rkl hunajaa
suolaa
mustapippuria
Halkaise kirsikat ja poista kivet. (Kirsikoiden kivet saa näppärimmin poistettua työntämällä esim. syömäpuikolla!) Leikkaa juusto kuutioiksi. Revi minttu ja salaatinlehdet käsin.
Sekoita keskenään salaatinlehdet, minttu, kirsikat, juusto ja pähkinät. (Voit myös paahtaa pähkinät.)
Sekoita keskenään kastikkeen ainekset ja lisää salaatin joukkoon. Myllää kaikki somasti sekaisin.
![]()
Sitten toinen toivotuimmista: retiisi. Moni ei ehkä ajattele, että retiisiä voi kypsentää. Itse paistan retiisejä usein voissa, joskus grillaan tai paahdan uunissa. Tätä salaattia varten tykkään keittää retiisit, ihan kuten perinteiseen perunasalaattiin. Joskus teen tätä pelkistä retiiseistä, mutta koska nyt on kesä, halusin tietenkin lisätä mukaan uusia perunoita.
Kypsennetty retiisi jakaa mielipiteet, mutta niinhän toisaalta retiisi aina…!
![]()
Salaatti retiiseistä ja uusista perunoista
(4 annosta, iso kulhollinen)
2 nippua retiisejä
800 g pieniä uusia perunoita
nippu tilliä
1 pkt Apetina Citrus & Herbs -juustoa
Kastike:
1 dl crème fraîchea
1/2 dl majoneesia
1 salottisipuli
1 rkl dijon-sinappia
1 sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria
Pese retiisit ja perunat ja poista retiiseistä naatit. Keitä yhdessä kattilassa retiisejä n. 5-7 minuuttia ja toisessa kattilassa perunoita koosta riippuen n. 10-15 minuuttia, kunnes sekä retiisit että perunat ovat kypsiä mutta vielä hieman napakoita. Anna retiisien ja perunoiden jäähtyä huoneenlämpöisiksi.
Hienonna salottisipuli aivan pieneksi silpuksi ja sekoita keskenään kaikki kastikkeen ainekset.
Halkaise jäähtyneet retiisit puoliksi ja perunat 2-4 osaan koosta riippuen. Sekoita joukkoon kastike. Ripottele päälle juusto ja silppua päälle runsaasti tilliä.
![]()
Kuvat: Mikko Rasila & minä

