Elokuvat & tv & taide Kauneus Lempparijuttuja

Marraskuun pahimmat ja parhaat

30.11.2021

Näin eilen ympäri internetiä kiertäneen tviitin, jossa luki is it just me or did seasonal depression come extra seasoned this year?

Ei, se et ole vain sinä. Ihmisten kanssa puhuessa vaikuttaa siltä, että kaikilla on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen haastava marraskuu.

Syntymäpäiväni on marraskuussa. Tänä vuonna en ajautunut kriisiin, mutta syntymäpäiväni tienoilla saan aina epämukavan kutsumattoman vieraan – pahin pelkonihan se siellä haluaa muistaa päivänsankaria. Jos jokaisella ihmisellä on elämässä yksi ydinpelko josta kaikki eksistentiaalinen kauhu kumpuaa, omani on se, että aika loppuu ja olen haaskannut elämäni. Ja mikäpä tästä epäilyksestä muistuttaisi enemmän kuin se, että tajuaa taas yhden vuoden vierähtäneen? Onneksi olkoon!

Mutta tosiaan, yleisestikin vaikuttaa siltä että tässä marraskuussa on ollut jotain tavallista hankalampaa. Minäkin, joka yleensä en pahemmin kärsi kaamosoireista, olen saanut todeta että nyt on kyllä vähän vaikeeta.

Kaamosmasennuksestä ja kaamosväsymyksestä ovat kuulleet kaikki, mutta itse olen marraskuussa tutustunut uuteen tuttavuuteen nimeltä kaamosunettomuus. Se saattaa kuulemma johtua siitä, että elimistön oma rytmi menee sekaisin, koska päivänvaloa ei näe. Kaamosunettomuus on omalla kohdallani johtanut paitsi kaamosväsymykseen, myös kaamos-tuntuu-kuin-olisin-jäänyt-jyrän-alle– sekä kaamos-tuntuu-kuin-olisin-24/7-krapulassa-vaikka-olen-juonut-vain-alkoholitonta-glögiä -tuntemuksiin ja ihan vain sellaiseen yleiseen zombifikaatioon.

Elämä onkin ollut viimeiset pari viikkoa melkoista sekoilua. Viimeksi tänä aamuna kaadoin vahingossa aamukahvin kylpyammeeseen ja välittömästi sen jälkeen törmäsin seinään.

Marraskuu ei siis suinkaan ole ollut silkkaa herkkua, mutta ei onneksi pelkkää paskaakaan. Oikea elämähän harvoin on vain yhtä tai toista. Kaiken tämän zombeilun keskelle on onneksi mahtunut paljon hyvääkin, asioita jotka ovat ilahduttaneet, helpottaneet elämää ja saaneet nauramaan – muustakin kuin epätoivosta sellaisina päivinä, kun nukutut tunnit lasketaan taas kerran yhdellä kädellä ja aurinko ei nouse lainkaan.

Marraskuussa lempikukkani on ollut skimmia. Se on suhteellisen edullinen, kestää pitkään ja yksikin oksa riittää – ja lisäksi siinä on jotenkin vähän jouluinen viba.

Jälleen totean, että Jumalalle, muinaisille pakanoille, markkinamiehille ja Hollywoodille kiitos joulusta! En ymmärrä millä lihaksilla ei-jouluihmiset selviävät Suomen marraskuusta.

On ollut ihanaa piipahtaa tihkusateesta lämpimään kahvilaan, jossa tuoksuu kaneli (tai siis kaneliesanssi, mutta…). Kaivella kotona koristeita hissuksiin esiin, saada ystäviä piipahtamaan spontaaneilla glögeillä. Olen käynyt kaupungilla katselemassa kuusia – jo pelkästään näiden juttujen suunnittelu ja miettiminen tuo minulle valtavasti iloa.

Olen aina innoissani joulusta, mutta tuntuu että tänä vuonna olen ehkä juurikin tämän kaamoshirveyden vastapainoksi puristanut ilon irti niistä kaikista pienimmistäkin jutuista. Eilen ostin esimerkiksi joulumaustettuja taateleita, vaikka en oikeastaan edes syö taateleita. Mutta kun niissä luki CHRISTMAS DATES! (Mikä olisi myös hyvä nimi jollekin Netflixin jouluelokuvalle, jossa hassun sattuman ansiosta kaksi ihmistä päätyy jouluna sokkotreffeille väärän ihmisen kanssa, ja sitten seuraa kaikenlaista hupailua väärinymmärryksien ja rumien jouluvillapaitojen parissa, kunnes lopulta suudellaan kuusen valojen loisteessa.)

(Äärimmäinen uraunelmani: päästä kirjoittamaan Netflixin joululeffoja.)

Elokuvista puheenollen… Wes Andersonin uusin, French Dispatch, oli itselleni hienoinen pettymys ja hartaasti odottamaani House of Guccia en ole vielä ehtinyt näkemään. Onneksi kaamokseen mahtui yksi täydellinen leffayllätys, Hytti nro 6. Ovatkohan kaikki jo nähneet sen? Jos ette, en voi suositella tarpeeksi!

Siinäpä nimittäin elokuva, joka palauttaa elämänilon ja elämänjanon ja seikkailunhalun ja uskon ihmisiin. (Ja alkaa myös tehdä mieli venäläistä kaalipiirakkaa ja sellaisia voileipiä, joissa on majoneesia ja suolakurkkua.) Ajattelin ensin että Hytti nro 6 olisi ehkä vähän sellainen masentava taide-elokuva, siis kaikella rakkaudella masentavia taide-elokuvia kohtaan. Ihan alussa se vaikuttaakin hieman siltä (hello, loskaiset pimeät maisemat ja lähes pelottavan autenttinen 1990-luvun puvustus ja lavastus), kunnes loppua kohden yltyy tarinaksi siitä kuinka elämä yllättää jos sen antaa yllättää, ja kuinka pohjimmiltaan kaikki ihmiset ovat sittenkin aika… ihania.

Molemmat pääosanäyttelijät ovat loistavia, mutta miespääosaa esittävä Juri Borisov on suorastaan ilmiömäinen. Leffassa tarina (ja huumori!) eteneekin usein pelkkien katseiden ja ilmeiden varassa, ja siksi tämä on leffa joka kannattaa ehdottomasti katsoa teatterissa ilman häiriötekijöitä. Tämä oli toivoa ja riemua pimeän keskellä.

Hiukan yllättävä käänne marraskuussa on se, että olen pitkästä aikaa innostunut meikkaamisesta. Tai no, kun miettii millaiset mustat rinkulat silmieni alla roikkuvat, ehkä se ei olekaan ihan niin yllättävää…

Olin ihan unohtanut, että minähän tykkäsin joskus meikkaamisesta tosi paljon ja olin siinä ihan taitavakin. Katsoin YouTubesta videoita ja kaikkea. Tämän innostuksen pienoinen paluu on tuntunut kivalta pimeinä aamuina, kun seison kylppärissäni kukallisessa kylpytakissa, soitan puhelimelta Beyoncéa ja Taylor Swiftiä ja hoilaan mukana samalla kun heilutan poskipunasutia.

Mieluummin sitä säkkipimeät aamunsa näin aloittaa.

Ehkä siksikin olen pitkästä aikaa innostunut meikkaamisesta, että löysin vihdoin itselleni sen oikean meikkivoiteen. Estee Lauderin Double Wear -meikkivoide (vinkistä kiitos Lauralle!) on se mitä olen vuosia etsinyt. Olen vihdoin tänä vuonna saanut ruokavalion avulla vuosia riivanneen aknen kuriin ja saan nykyään enää hyvin harvoin uusia näppyjä. Ikävä kyllä jäljet niistä vanhoista tulevat varmasti näkymään ihollani vielä vuosia. Tämä meikkivoide on lukuisista kokeilemistani ensimmäinen, joka on aknejäljille tarpeeksi peittävä, mutta tekee samaan aikaan luonnollisen kauniin, ei maskimaisen lopputuloksen. Mikä parasta, meikkivoide pysyy hyvänä lähes koko päivän.

Useimmille ihmisille puhe meikeistä on varmasti kevyttä pinnallista hömppää, mutta kun on vuosia kärsinyt pahoista iho-ongelmista, sen oikean meikkivoiteen löytäminen on todellakin aidosti elämänlaatua parantava asia. Siksi halusin ehdottomasti vinkata tästä! Meikkivoide on parhaillaan alessa täällä. (Tosi kuivalle iholle en tätä välttämättä suosittelisi.)

Tästä tuli vielä mieleen vinkata mainiosta nettisivusta, jonka löysin juurikin tätä meikkivoidetta ostaessani: Findation. Voit naputella sinne omistamasi meikkivoiteen ja sen sävyn, ja se etsii mätsäävän sävyn muista tuotteista (brändejä on varmasti satoja). Tämä ei tietenkään ole koskaan yhtä varma kuin tuotteen kokeileminen omalle iholle, mutta antaa kyllä aika hyvää osviittaa etenkin netistä meikkejä tilatessa! Kyllä nykyaika ja teknologia on…

Tuskinpa kuitenkaan mikään muu on tuonut marraskuuhuni yhtä paljon iloa kuin PIANO! (No juu, tietysti myös tuo pianojakkaralla makoileva läjä.) Kuun alussa aloitin vuosien haaveilun jälkeen pianotunnit ja kuun lopussa olin jo niin täydellisen hurahtanut, että hankin itselleni käytettynä ikioman sähköpianon. Olen kokenut pianon äärellä jo nyt niin suuria oivalluksia että tulen varmasti kirjoittamaan tästä aiheesta lisää, mutta nyt sanon vain sen verran, että:

jos olet jo pidempään haaveillut lapsuuden harrastuksen uudestaan aloittamisesta,

tai ihan vaan jostain taidosta, jonka olet aina halunnut osata…

… älä enää odota vaan tee se.

Maailma on pullollaan ihmisiä jotka voivat opettaa.

Tänään oli ensimmäinen oikea, aurinkoinen talvipäivä ja huomenna aukeaa joulukalenterin ensimmäinen luukku. Ehkä tämä kuulkaa tästä alkaa helpottaa.

Itse ajattelin jatkaa tällä samalla reseptillä vuoden loppuun, taas yhden vuoden vanhempana: muistuttaa itseäni asioista, jotka tuovat minulle iloa. Ja varmistaa itseltäni, että järjestän niille aikaa joka ikinen päivä.

Voi Tony, elämä ON ihanaa

Saattaisit pitää myös näistä