Koti

Läpi harmaan savun, eli kokemuksia tupakkakohteen remontista

11.9.2023

Kaupallinen yhteistyö K-Rauta

Saan tasaisin väliajoin kysymyksiä tupakkakohteen remontista, sillä remontoin alkuvuodesta vanhan asunnon, jossa oli tupakoitu. Sitä ennen kävin katsomassa useampaakin tupakkakohdetta, ja harkitessani teenkö kyseisistä kohteista tarjouksen ehdin konsultoida jos jonkinlaista asiantuntijatahoa. Olen siis viime aikoina todella perehtynyt aiheeseen!

Tässä yhteen postaukseen koottuna kaikki, mitä olen oppinut tupakkakohteen remontoinnista.

Tupakanhaju ei ole ”deal-breaker

Ajatelkaapa, miten yleistä tupakointi on menneinä aikoina ollut. Suomessa ei luultavasti ole yhtään vanhaa asuntoa, jossa ei joskus olisi tupakoitu. Jos tupakointi pilaisi asunnon lopullisesti, Suomessa olisi kokonaisia kaupunginosia joissa kukaan ei voisi asua… tai no ainakaan kukaan, joka ei itse tupakoi.

On kuitenkin tärkeää tiedostaa, että tupakointi teettää remontissa lisätyötä ja lisäkustannuksia. 

On myös erittäin olennaista suunnitella tupakkakohteen remontti huolellisesti ja malttaa tehdä se kerrasta kunnolla, jotta haju ei myöhemmin palaa vaivaamaan ja teetä turhaa lisätyötä ja vaivaa. (Tästä lisää myöhemmin.)

Tupakan aiheuttamat haitat vaihtelevat

Nykyisessä kodissani tupakan haju oli suhteellisen vahva, mutta ongelma ei ulottunut pahaa ja päänsärkyä aiheuttavaa hajua pidemmälle. 

Kävin kuitenkin katsomassa kahta kohdetta, jossa tupakka oli tehnyt paljon pahempaa tuhoa. Eräässä asunnossa seinät eivät olleet edes kellastuneet tupakasta, vaan ne olivat ruskeat. Listat, pistorasiat ja sähköjohdot olivat ruskean tervatöhnän peitossa, ja valkoiset kaakelit olivat muuttuneet keltaisiksi. 

Tupakan aiheuttama haitta voi siis vaihdella lievästä tunkkaisesta hajusta isoihinkin vahinkoihin. Vaadittavat toimenpiteet riippuvat tietenkin ongelman laajuudesta.

Lähtötilanne.

Otsonointi ei ole ihmeratkaisu

Kuten mainitsin, kävin asuntoa metsästäessäni katsomassa useampaakin kohdetta, jossa oli tupakoitu. Huomasin että monilla kiinteistövälittäjillä on tupakan aiheuttamiin haittoihin hyvin kevytmielinen suhtautuminen. Monet kuittasivat asian jotakuinkin toteamalla “no mut sit vaan otsonointi!”

Omassa kohteessani oli jo tehty otsonointi ennen kuin ostin sen, mikä kertoo siitä, että otsonointi ei todellakaan aina ratkaise ongelmaa. On toki mahdollista, että otsonointi täällä oli tehty väärin, mutta olen kuullut muitakin kokemuksia, joissa otsonointi ei joko ole auttanut, on auttanut vain vähän, tai on auttanut alkuun mutta haju on myöhemmin palannut takaisin.

Konsultoin erästä vahinkoremonttifirmaa, josta kerrottiin että todella pahoissa tapauksissa tehdään ensin otsonointi ja sen jälkeen sulkumaalaus ja irtonaisten rakenteiden purku. Aloin pohtia, että jos otsonoinnin jälkeen on siltikin vielä tehtävä pintaremontti, miksi en vain tekisi suoraan pintaremonttia.

Otsonoinnin kannalta tärkeä seikka on myös se, että Hengitysliitto ei suosittele otsonointia. Hengitysliiton mukaan “otsonin on todettu aiheuttavan terveyshaittoja ja oireita jo pienissä pitoisuuksissa sekä pahentavan esimerkiksi astmaa”. 

Tupakkakohteen remontti: maalaamista, maalaamista ja vielä lisää maalaamista.

Vaihda kaikki, mitä et ehdottomasti halua säästää

Tupakkakohteen remontissa on hyvä varautua siihen, että kaikki mitä ei ehdottomasti halua säästää, kannattaa vaihtaa. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi tapetteja, vaatekomeroita ja irtokalusteita, tosi pahoissa tapauksissa myös listoja, pistorasioita, johtoja ja palovaroittimia. 

Erityisen pahoja keräämään tupakan hajua ovat tekstiilit ja muut huokoiset materiaalit. Jos haluaa ehdottomasti säilyttää vaikkapa huonekalun, johon on tarttunut tupakanhajua eikä verhoilun vaihto tai pesu tule kysymykseen, voi yksittäisiä tavaroita viedä otsonoitavaksi kodin ulkopuolelle. 

Sulkumaalaus teettää työtä, joten tupakkakohteen remontissa täytyy miettiä, mikä on vaivan arvoista. Asunnossani oli paljon vanhoja alkuperäisiä komeroita, joita ei voinut käyttää tupakanhajun vuoksi. Minulle ne olivat kuitenkin tärkeä osa asunnon historiaa, joten halusin ehdottomasti säästää ne. Sen sijaan myöhemmin lisätyt komerot tai kaapit olisin surutta raahannut sorttiasemalle.  

Ihaninta rautakaupassa: sävymallien ja tapettikirjojen selailu.

Remontin suunnittelu

Suunnitellessani tupakkakohteen remonttia soitin sekä Hengitysliiton remonttineuvontaan että K-Raudan remonttineuvontaan.

Hengitysliitosta sain lähinnä varmistuksen sille, että otsonoinnin sijaan lähden tekemään remontin maalaamalla.

K-Raudan remonttineuvonnasta sain konkreettisempia ohjeita tuotteiden valintaan ja käyttöön. Remonttineuvonta on maksutonta ja toimii sähköisellä kysymyslomakkeella kaikille. K-Raudan remonttiasiakkaaksi liittymällä saa neuvontaa myös puhelimitse tai myymälässä paikan päällä ajanvarauksella. Remonttiasiakkuuteen liittyy muitakin etuja, joten se kannattaa perustaa heti remonttia suunnitellessa.

Kannattaa hyödyntää myös maaliosaston myyjien osaaminen myymälässä. Heillä on usein paljon tietoa tuotteista, niiden riittoisuudesta ja käytöstä sekä sopivien työvälineiden valinnasta. 

(Vietin itse remontin aikana aivan tuhottomasti aikaa K-Raudan maaliosastolla notkuen, enkä voi kuin ihmetellä sitä kärsivällisyyttä, jolla minuun jaksettiin suhtautua – pyysin milloin mitäkin värikarttoja tiskin alta ja tutkin tuntikaupalla niiden eroja ravaten maaliosaston keinovalon ja parkkipaikan luonnonvalon välillä.)

Tupakkakohteen remontissa tarvittavat tuotteet

Pesuaine. Maalattavat pinnat (seinät ja katot) kannattaa pestä maalipesulla, joka irrotttaa lian ja rasvan ja valmistelee pinnat maalausta varten. Meillä suositaan Teknoksen Rensaa. Sitä ei tarvitse pestä pois ja se on biologisesti hajoava. 

Eristyspohjamaali. Eristyspohjamaaleja käytetään esimerkiksi tahrojen ja hajujen “kapseloimiseen” niin, että ne eivät pääse läpi lopulliseen maalipintaan. Eristyspohjamaali toimii samalla tavallisen pohjamaalin tapaan, eli se luo hyvän valkoisen pohjan sävymaalille, kun maalataan vaikkapa tummia seiniä vaaleammiksi. 

Tupakkakohteissa käytetään esimerkiksi seuraavia eristyspohjamaaleja: 

Teknos Timanttistop

Tikkurila Akrostop

Tikkurila Tixomatt

Näistä Teknoksen Timanttistop ja Tikkurilan Akrostop ovat vesiohenteisia ja niillä on M1-standardi, mikä tarkoittaa että ne päästävät hengitysilmaan erittäin vähän yhdisteitä. (Sisätiloja remontoidessa kannattaa aina valita M1-standardoituja tuotteita!) Tixomatt on liuotinohenteinen ja sillä ei ole M1-standardia, mutta sen käyttö voi joissain tilanteissa olla perusteltua (esimerkiksi heikot ja vettyvät pinnat). 

Maalasin itse Tikkurilan Akrostopilla yhteen kertaan asunnon kaikki pinnat kaakeleita ja lattiaa lukuunottamatta. Eräs seuraajani Instagramissa kertoi omassa tupakkakohteessaan tarvinneensa kaksi kerrosta eristyspohjamaalia. Maalasin Akrostopilla myös asunnon kaikki ovet, karmit, sekä vanhat kiinteät hyllyt ja vanhojen kiinteiden komeroiden sisukset. 

Akrostopia voi käyttää lähes kaikille pinnoille, ainoastaan rauta ja teräs taitavat olla poisluettuja. Puupinnoille on erillinen tuote Tikkurila Multistop, joka estää myös puun uuteaineiden kulkeutumisen maalipintaan. 

Eristyspohjamaalia tupakkakohteessa kuluu – osta suosiolla 10 litran ämpäri.

Telat. Hyvät maalit ovat kalliita, joten lopputulosta ei kannata pilata sillä että säästää työvälineissä. Hyvä tela tekee paitsi tasaisempaa jälkeä, myös säästää pidemmällä tähtäimellä maalia. Meillä luotetaan Sokevan teloihin. Telan valintaan saa apua maaliosaston myyjiltä – kerro mitä olet maalaamassa ja millä maalilla. 

Maalin ja telan säästämiseksi, älä pese teloja jokaisen työpäivän jälkeen, vaan uita tela hyvin maalissa ja kääri se muovipussiin, jonka yläosan kierität tiukasti telan varren ympäri. Tämä estää maalia kuivahtamasta telaan. 

Etikka ja ruokasooda. Vanhanaikainen etikkapesu voi olla hyödyksi esimerkiksi komeroita ja keittiön kaapistoja pestessä, sillä etikka on yllättävän tehokas poistamaan hajuja. Vanha niksi on laittaa esimerkiksi tunkkaiselta haisevaan komeroon laakeaan astiaan etikkaa, sulkea ovi ja antaa etikan imeä hajuja itseensä. Oma kokemukseni on, että niksi voi auttaa lievissä tilanteissa mutta ei pahoissa hajuhaitoissa, ainakaan tupakan aiheuttamissa. 

Ruokasoodaa voi ripotella esimerkiksi tunkkaiselta haisevien komeroiden laatikoiden pohjalle ja imuroida muutaman päivän päästä pois. Tämä voi raikastaa kevyitä hajuhaittoja mutta jälleen: tuskin riittää silloin kun on tosi kyseessä. Ruokakaupan pikkusoodapurkkien sijaan kannattaa ostaa iso purkki siivoukseen tarkoitettua soodaa, sillä tässä tarkoituksessa soodaa kuluu. 

Se hetki kun eristyspohjamaali alkaa vihdoin peittyä kauniilla sävyllä!

Remontin kulku

Tupakan aiheuttamaan haittaan vaikuttaa se, kuinka paljon ja kuinka pitkään asunnossa on tupakoitu, mutta toki myös asunnon ilmanvaihto, materiaalit ja varmaan vähän tähtien asentokin. Eri kohteissa tarvitaan siis eritasoisia toimenpiteitä. Joissain kohteissa jo kunnon pesu, tuuletus ja seinien maalaaminen saattaa riittää kun taas toiset vaativat täydellisen remontin. 

Silti – olisi tosi harmillista, jos seinät jo maalattuaan tai tapetoituaan huomaisi, että tupakan haju edelleen leijailee huoneistossa. Tällöin työ olisi mennyt hukkaan, ja seinät ja katot pitäisi joka tapauksessa maalata eristyspohjamaalilla ja sitten vielä pintamaalata uudestaan.

Tämän vuoksi näkisin itse, että jokainen tupakkakohde kannattaa suorilta käsin maalata eristyspohjamaalilla jotta välttyy mahdolliselta kaksinkertaiselta työltä. 

Tupakkaremontti voisi edetä esimerkiksi näin:

1. Vahingoittuneiden tekstiilien, irtokalusteiden yms. hävittäminen

2. Kaikkien pintojen huolellinen pesu maalipesulla

3. Seinien ja katon pohjamaalaus eristyspohjamaalilla

4. Tilannetsekkaus esimerkiksi muutaman päivän päästä: onko maalaus auttanut hajuun? 

5. Tarvittaessa toinen kerros eristyspohjamaalia 

6. Kattojen ja seinien sävymaalaus

7. Tilannetsekkaus: riittääkö tämä?

8. Tarvittaessa lattian hionta, maalaaminen tai vaihtaminen

9. Kiinteiden komeroiden käsittely: pesu, tuuletus, tarvittaessa ovien hionta, eristyspohjamaalaus ja kalustemaalaus

Vanha puulattia hiomisen loppuvaiheessa. Hiominen on tehokas tapa poistaa tupakan aiheuttama hajuhaitta. Lattian hiomisen suoritti Parkettistudio, muut remonttityöt tehtiin itse.

Entä lattia?

Se, tarvitseeko lattiaa käsitellä, riippuu ongelman vakavuudesta. Omassa kohteessani puulattia piti joka tapauksessa hioa, joten en osaa sanoa, millainen hajutilanne olisi asunnossa ollut, jos lattiaa ei olisi käsitelty. 

Vaihtoehtoja lattian käsittelyyn on monia – puulattian tai parketin voi hioa. Parketin, vinyylin, linoleumin tai laminaatin voi vaihtaa uuteen. Ja sekin on aina vaihtoehto, että lattian maalaa esimerkiksi Betoluxilla. Myös lattiamaalin alle voi laittaa eristyspohjamaalin. 

On hyvin mahdollista, että pelkkä seinien ja katon käsittely riittää hajuhaitan poistamiseksi. Mutta tupakkakohdetta harkitessa on hyvä olla varautunut siihenkin, että myös lattia joudutaan käsittelemään tai vaihtamaan. 

Kuinka paljon tupakka aiheuttaa remonttikustannuksia?

Tämä riippuu täysin siitä, millaisia toimenpiteitä asunnossa täytyy tehdä.

Omassa remontissani teimme kaiken maalaustyön itse, joten tupakointi ei aiheuttanut sen kummempia kuluja kuin eristyspohjamaalien ja muiden työvälineiden hinnan, eli puhutaan joistakin sadoista euroista. (Sävymaaleja en laske tähän mukaan, sillä sävymaalauksen olisin tehnyt tupakanhajusta riippumatta.)

Jos käytät remontissa ammattilaismaalaria, tämä tuo tietysti lisäkustannuksia, sillä eristyspohjamaalaaminen tarkoittaa lisää työtunteja. Jos asunnossa on paljon kiinteitä komeroita ja ovia kuten omassani, maalaamista on paljon.

Jos asunto vaatii tapettien poistoa, listojen, pistorasioiden, sähköjohtojen yms. vaihtamista tai kaapistojen purkua ja uusien kaapistojen asentamista, lattiaremontista puhumattakaan, voivat kustannukset nousta useisiin tuhansiin euroihin.

Ennen kuin teet tarjouksen tupakkakämpästä on siis hyvä arvioida, mitä kaikkea asunnossa täytyy tehdä ja kuinka paljon siitä olet valmis tekemään itse. Tarkista myös huolella asunnon ilmanvaihto. Kävin itse katsomassa erästä vanhaa asuntoa ja ihmettelin tunkkaista huoneilmaa, joka kyseisessä tapauksessa ei johtunut tupakasta. Selvisi, että asunnossa ei ollut lainkaan räppänöitä! 

Onko tupakanhaju pysynyt poissa?

Remontista on kulunut nyt vajaa 8 kuukautta, ja voin ilokseni sanoa että haju on pysynyt poissa.

Ainoa pinta asunnossa, joka kaakeleita lukuunottamatta jätettiin maalaamatta, oli eteisen katto. Siinä oli nimittäin jonkun edellisen asukkaan tekemät kattomaalaukset, jotka halusin säästää. Alkuun vaikutti siltä, että asunnon muiden pintojen käsittely riitti pitämään hajun poissa. Valitettavasti kesän kosteilla helteillä vanha tupakanhaju alkoi puskea läpi eteisen katosta ja levitä sieltä olohuoneenkin puolelle, joten seuraavaksi on myös eteisen katon aika joutua tupakkaremonttiin.

Kattomaalausten menettäminen harmittaa, mutta tällaisiin ikäviin kompromisseihin voi tupakkakohteessa joutua. Se on tärkeää tiedostaa ja hyväksyä remonttia aloittaessa. (Maalaukset eivät onneksi ole alkuperäiset ja selvästi ihan harrastelijan tekemät, joten mitään kulttuurihistoriallista arvoa niillä ei ole.) Tämä myös opetuksena siitä, että jos mietit, kannattaako ihan jokainen seinä tai katto tai huone eristyspohjamaalata… kyllä kannattaa. Minkä taakseen jättää, sen edestään (ja nenästään) löytää.

Ostaisinko uudestaan tupakkakohteen?

Kyllä! Vaikka tupakanhaju aiheutti paljon lisätyötä ja hidasti remonttia, olen todella tyytyväinen että uskalsin ostaa tupakkakohteen.

Ensinnäkin huomasin kahdeksan kuukautta kestäneen asunnonmetsästykseni aikana, että tupakasta aiheutunut hajuhaitta laski selvästi asuntojen pyyntihintaa. 

Toisekseen voisin kuvitella, että hajuhaitta karkoitti monia muita ostajaehdokkaita pois. Se saattoi osaltaan mahdollistaa sen, että juuri minä onnistuin nappaamaan tämän helmen itselleni.

Kolmanneksi – tupakanhajun vuoksi jouduin putsaamaan, puunaamaan ja maalaamaan asuntoni jokaisen neliösentin, minkä ansiosta opin todella tuntemaan uuden kotini ja kaikki vanhan asunnon erikoisuudet. Asuntoon syntyy erityinen suhde, kun sen jokaisen neliösenttimetrin ja taaimmaisen komeron nurkankin on käynyt läpi.

Loppu hyvin, kaikki hyvin: tupakkakohteesta tuli unelmien koti.

Tupakanhajua ei siis mielestäni kannata liikaa pelätä. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että tupakka voi teettää remontissa lisätyötä ja lisäkustannuksia, kompromisseja voi joutua tekemään, eikä otsonointi ole se kaiken korjaava ihmetemppu jollaisena välittäjät sen usein esittävät. Kun nämä pitää mielessä ja huomioi remonttikustannukset asunnon hinnassa, ei tupakanhaju ole missään nimessä syy sivuuttaa asuntoa, joka muuten täyttää omat kriteerit!

Elämä Hyvinvointi

Kohti vapaampaa olemista

6.9.2023

Viimeiset 20 vuotta mukanani on kulkenut sinnikäs seuralainen – kipu. En aikaisemmin pitänyt sitä isona juttuna. Olin jotakuinkin hyväksynyt sen osaksi elämääni, ajatellut, että asiat voisivat olla pahemminkin. 

Tänä vuonna yhteiselomme alkoi muuttua. Kipu ei enää tyytynyt siihen sivurooliin, joka sillä oli elämässäni tähän asti ollut, vaan se alkoi vaatia enemmän ja enemmän tilaa. Siinä missä kipu oli aikaisemmin ollut hiljainen seuralainen, joka kulki mukana päivissäni, nyt se alkoi määräillä niiden kulkua. 

Keväällä kävin eräällä erikoislääkärillä, alansa huipulla, joka totesi oikeastaan mitään enempää ei ole enää tehtävissä. Lähdin vastaanotolta lihasrelaksanttiresepti kädessä ja itku silmässä.

Ajattelin kaksi päivää niitä sanoja: mitään enempää ei ole enää tehtävissä. Laskin, kuinka monta vuotta elämää minulla olisi hyvällä onnella vielä jäljellä. 40? 50? 60? Kestäisinkö ajatusta siitä, että eläisin vielä nelkytviiskytkuuskyt vuotta kivun kanssa? Vastaus oli selvä: en. Joku toinen, minua vahvempi, varmaan kestäisi. Kestääkin, tiedän, vielä tuhat kertaa pahempaa. Minusta ajatus tällaisesta elämästä tuntui kuitenkin täysin toivottomalta.

Kuten usein käy, toivottomuutta seurasi sellainen kiukun puuska, joka antaa juuri tarpeeksi potkua yrittää vielä kerran. Vai että mitään ei ole tehtävissä?! Päätin, että lääkärin sanoista huolimatta en luovuta, vaan jatkan vastausten etsintää. Teen kivuttomasta elämästä päätavoitteeni. Sitoudun siihen. Kokeilen mitä vain ja laitan silmät kiinni, kun lasku tulee.

Olen keväästä asti käynyt osteopaatilla, fysioterapeutilla sekä Alexander-tekniikan tunneilla ja kokeillut erilaisia hengitykseen ja rentoutumiseen perustuvia kivunhallintaharjoituksia. En ole ratkaissut kipuani, mutta olen oppinut ymmärtämään sitä. Siinä sivussa olen oppinut valtavasti paitsi kehostani, myös itsestäni. Siitä millä tavalla olen tässä maailmassa ja miten tottumukseni ja jopa ajatukseni ylläpitävät kipua. 

Suurimmat oivallukset minulle on toistaiseksi tarjonnut Alexander-tekniikka, josta moni onkin jo kysellyt minulta kokemuksia kun mainitsin Instagramissa käyväni tunneilla.

Päädyin alun perin tunneille, koska tekniikan opettaja Assi Aladin oli seurannut kipusaagaani ja ehdotti, että tulisin kokeilemaan – tästä voisi kuulemma olla minulle hyötyä. Tiesin Alexander-tekniikan nimeltä, koska tekniikka on tunnettu puhujien, muusikoiden, ja näyttelijöiden keskuudessa, siis erityisesti ihmisten jotka käyttävät kehoa ja ääntä työkaluinaan. Se sopii kuitenkin kaikille, koska uskoisin, että lähes jokaisella modernilla länsimaalaisella ihmisellä on kehoa kuormittavia, haitallisia tottumuksia ja tapoja toimia. (Viime aikoina seuratessani ystävien pienten lasten olemista ja tekemistä olen huomannut, että he toimivat täysin luonnostaan Alexander-tekniikan oppien mukaan – me aikuiset olemme ongelmissa.)

Alexander-tekniikasta on hyvin vaikea kirjoittaa tai kertoa, koska kaikki tunneilla tehtävä on niin hienovaraista ja vaikeaa selittää. Kyse ei ole jumpasta, venyttelystä, hieronnasta tai mistään muustakaan mikä ensimmäisenä tulee mieleen kehotyöskentelystä. Tunneilla kehoa opetetaan toimimaan kevyemmin ja vapaammin, ja joskus se tapahtuu pelkästään kevyen kosketuksen tai oikeanlaisen ajatuksen voimalla. Alexander-tekniikassa onkin tavallaan kyse siitä, miten voi oppia tekemään vähemmän, ei enemmän. Pysähtymään ennen kuin toimii, vastustamaan totuttuja refleksinomaisia tapoja käyttää kehoa.  

Muutamalla ensimmäisellä tunnilla en tajunnut mitään, mutta tunsin kyllä aina lähteväni tunneilta pari senttiä pidempänä ja rennompana. Heti astuttuani ulos ovesta pääni kuitenkin tyhjeni, enkä suonut opetuksille ajatustakaan ennen seuraavan viikon tuntia.

Ehkä kolmannen tai neljännen tunnin jälkeen koin jonkinlaisen henkilökohtaisen läpimurron. Olin nousemassa vessanpöntöltä (joo joo, me kaikki käymme vessassa) kun yhtäkkiä mieleeni pälkähti ajatus: hetkonen, minä osaan tehdä tämän kevyemminkin. Kun jalkapohjat ottavat tuen lattiasta ja päälaki näyttää suunnan, ei tarvitse kuin taipua hiukan eteenpäin ja kas… seison. 

Pikku hiljaa tuntien opit alkoivat valua arkeen. Tajusin, miten paljon teen koko ajan täysin turhaa työtä. Käytän koko kehoa asioihin, jotka voisi tehdä sormenpäällä. Aina kantaessani kauppakassia puristin kahvoja täysillä, vaikka kassi pysyisi hyppysissä kevyemmälläkin otteella. Kirjoittaessani käsin käytin kynän liikuttamiseen koko yläkropan voimaa. Istuessani Ei ihmekään, että olen jatkuvasti uupunut!

Löysin itsestäni paljon kuormittavia tapoja, jotka liittyvät yksinkertaisesti naisena olemiseen. Moni meistä on oppinut jatkuvasti esimerkiksi jännittämään vatsaa ja reisiä sekä hengittämään pinnallisesti, jotta emme näyttäisi ”isoilta”.

Ennen kaikkea Alexander-tekniikan myötä tajusin, että jännitän lihaksiani ja kannattelen kehoani aivan koko ajan. Istuessani istuinluuni eivät oikeasti laskeudu tuolille. Silloinkin kun kuvittelen “rentoutuvani” sohvalla maaten, niskani, hartiani ja takaraivoni ovat jatkuvasti jännittyneinä. Se on minun tapani olla olemassa maailmassa: aina kannattelemassa, ei koskaan kannateltavana.

Tavoite: tällainen olemisen vapaus ja keveys. Lapset ja eläimet osaavat sen luonnostaan.

Krooniset kipuni ovat pahimmat niskan, kaulan ja pään alueella. Koin melkoisen ahaa-elämyksen yhtenä päivänä, kun luin Michael J. Gelbin kirjaa Vapaana oppimaan, jossa mainittiin, että keho reagoi pelästymiseen aina kaulan lihaksilla. Reaktiosta seuraa kaulan, pään ja keskivartalon yhteyden häiriintyminen. “Useimmat viettävät suuren osan ajastaan pelästysrefleksiä muistuttavassa tilassa, ja monille vanhemmille ihmisille siitä on valitettavasti tullut pysyvä olomuoto.”

Tajusin, että juuri tästä on omalla kohdallani kyse. Kehoni on oppinut lapsena olemaan koko ajan varuillaan, ja siksi lihasjännityksestä on tullut sen “oletusasetus”. Siksi mieleni osaa rentoutua ja hellittää – on siinä itse asiassa nykyään jo varsin taitava – mutta kehoni ei.

Siksi jännitän koko ajan lihaksiani silloinkin kun kuvittelen rentoutuvani, ja siksi hermostoni on aina vähän ylikierroksilla… mikä taas on juurisyy monenlaisille vaivoille. 

Olen päässyt Alexander-tekniikan myötä kokemaan välähdyksiä siitä, miltä tuntuu kun jännityksestä pystyy päästämään irti. Paras opettaja tähän on ollut tekniikka nimeltä aktiivinen lepo (constructive rest, semi-supine). Siinä maataan lattialla pieni kirjapino niskan alla, polvet koukussa ja silmät auki. Keholle ei yritetä tehdä mitään tai siinä ei yritetä muuttaa mitään, korkeintaan ajatellaan kehon suuntauksia ja yritetään antautua lattian kannateltavaksi. Tekniikka ei kuulosta juuri miltään eikä myöskään näytä siltä, mutta itselleni se on ollut mullistava juttu. Tunnen kuinka kehoon tulee tilaa ja vapautta. Hermosto rauhoittuu ja sen myötä myös suolisto ja mieli. Joskus, kun olen hyvin onnekas, niska rentoutuu. 

Alexander-tekniikassa on paljon sellaista, mikä on täysin vallitsevaa kulttuuria vastaan. Helposti ajattelee, ettei se voi olla tehokasta tai ettei siinä voi olla mitään järkeä, koska “eihän tässä tapahdu mitään” tai “eihän tässä tehdä mitään”.

Mutta entä jos iso osa ongelmistamme johtuukin juuri siitä, että koko ajan tapahtuu niin paljon ja jatkuvasti tehdään liikaa?

Alexander-tekniikka ei kuitenkaan ole rentoutumistekniikka, vaan se on nimenomaan keino opetella tuomaan rentous ja keveys mukaan tekemiseen ja arkipäivän olemiseen. Opettajani Assi kutsui sitä “4D-mindfulnessiksi”, ja se on minusta erinomaisesti sanottu – Alexander-tekniikka on nimenomaan arkipäivän mindfulnessia. Aktiivinen lepo on pysähtymisharjoitus, mutta muuten tekniikoiden tarkoitus on tulla osaksi jokapäiväistä elämää.

Tekniikan harjoittelu on vaatinut valtavasti kärsivällisyyttä, mutta pikku hiljaa tunnilla opittu on alkanut näkyä myös arkielämässäni. Jännitän edelleen suurimman osan ajasta kehoani ja käytän aivan liikaa voimaa kaikessa tekemisessä. Äsken tätä kirjoittaessani läppärini alkoi varoitella tyhjentyvästä akusta. Huomasin, että laittaessani pistoketta pistorasiaan käytin siihen koko hartialinjani voimia, ja kun pistoke ei meinannut mennä paikoilleen, hain vauhtia puremalla hampaita yhteen ja rutistin kaikki naaman ja kämmeneni lihakset rusinoiksi.

Mutta taikasana onkin: huomasin.

Aikaisemmin en olisi huomannut. Joka kerta kun huomaan, minulla on mahdollisuus toimia toisin ja syöttää kehon lihasmuistille uudenlaisia kokemuksia. 

Vaikka muistaisin päästää irti jännityksestä vain pari kertaa päivässä, jokainen kerta opettaa keholle, että on toisenkinlainen tapa toimia. 

Kevyempi, vapaampi tapa. Kivuttomampi tapa. 

Alexander-tekniikasta lisätietoa esim:

Suomen Alexander-tekniikan opettajat Finstat Ry

Oma opettajani Assi Aladin

Sain mahdollisuuden testata Alexander-tekniikan tunteja maksutta.

Ajatuksia Elämä Ruoka & juoma

Elokuun illat (ja se ihanin kantarellipasta)

24.8.2023

Elokuun illat! Ja aamut.

Elettyäni koko kesän lähinnä proteiinipatukoilla on sisälläni herännyt taas jotain, jokin, joku.

Joku, joka käy torilla ja valikoi tarkkaan tomaatit. Viipaloi ne, lorauttaa päälle oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Kauheasti muuta ei tähän aikaan vuodesta tarvitse.

… tosin viime aikoina olen arvostanut tomaattieni kanssa palaa hyvää leipää ja reilua lusikallista labnehia.

Se sama joku rakastaa tulla illalla kotiin, keittiöön jossa on jo yllättävän hämärää. Laittaa soimaan jotain lempeää. Ottaa veitsen käteen, pilkkoa sipulia (kesäsipulia pitkine varsineen tietenkin, kaikki muu tähän aikaan vuodesta olisi hulluutta, kuten ystävä totesi eilen).

Se joku kokkaa ihania aterioita, joskus toisille ja joskus ihan vain itselleen, syö ne pöydän ääressä silloinkin kun kukaan ei ole näkemässä. 

Keittiössä tuoksuvat voissa paistuvat sipulit ja herkkutatit, ne jotka löysin mökkimetsästä. Siinä sitä onkin jotain! Olen viime aikoina saanut kokata paljon itse poimimistani sienistä ja äidin kasvattamista vihanneksista. On suorastaan kohtuutonta miten paljon iloa ja tyydytystä tuo tehdä ruokaa jostain itse kasvattamastaan, poimimastaan tai löytämästään. 

Siinä on tiedättekös jotain, mikä puhuttelee jotain ihmisyyden syvintä ydintä. Sitähän me olemme tänne kai alun perin syntyneet tekemään – etsimään ravintoa. Pitämään huolta itsestämme ja toisistamme. 

Ehkä siinä onkin yksi keino palata takaisin johonkin todelliseen ja ikuiseen tässä hämmentävässä, kaoottisessa maailmassa. Kerätä jotain metsästä, kasvattaa jotain itse. Ihan mitä vain, vaikka vain basilikaa ikkunalaudalla. 

En pääse metsään niin usein kuin toivoisin enkä koskaan muista kastella mitään mikä yrittää kasvaa ikkunalaudallani, mutta olen huomannut että pääsen vähän samaan fiilikseen torilla. Pieni keräilijä minussa herää sielläkin.

Toisin kuin supermarketissa, torilla ei ikinä tiedä etukäteen mitä tänään voi löytää. On ihanaa hypistellä, maistella ja hölistä myyjien kanssa. Kun kohdalle osuu jotain poikkeuksellisen hyvää, löytämisen ilo on melkein yhtä suuri kuin bongatessa kantarellin sammaleen alta… siis melkein, sanoin.

Nautitaan siis, elokuussa kaikki on parhaimmillaan. Kokataan muille tai ihan vaan sille yhdelle tärkeimmälle. (Se olet sinä.)

Tässä haluaisin vielä jakaa elokuisen juhlapastani ohjeen. Se on saanut nimen elokuinen juhlapasta, koska se on se ruoka, jonka teen ensimmäiseksi, jos löydän kantarelleja. Toiset eivät voi kuvitella kantarellipastaa ilman kermaa, mutta itse pidän siitä eniten juuri tällaisena.

Rosmariinilla maustettu kantarelli-pekonipasta 

(kahdelle) 

200 g linguinea tai spagettia
½ litraa kantarelleja
½ pakettia pekonia (n. 80 g)
1 sipuli
(valkosipulia, jos haluat – itse käytän nykyään ani harvoin)
paistamiseen voita
1-2 oksaa tuoretta rosmariinia
pari kourallista vastaraastettua parmesania
3-4 rkl pastan keitinvettä
suolaa
mustapippuria

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan reilusti suolatussa vedessä. Pastan kiehuessa pilko sienet, pekoni, sipuli ja rosmariini.

Kuumenna paistinpannulla reilu nokare voita ja lisää joukkoon sipuli ja pekoni. Paista kunnes sipuli on läpikuultavaa. Lisää sienet ja rosmariini ja paista muutama minuutti. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää joukkoon pari ruokalusikallista pastan keitinvettä. Valuta pasta ja sekoita pasta, kastike ja raastettu parmesan keskenään. Tarjoile heti. 

PS. Tämänkin teen mieluiten Semperin gluteenittomasta linguinesta, joka on ehdoton lempparini gluteenittomista ja maissittomista pastoista ja toimii paksun rakenteensa ansiosta kivasti myös vehnänuudelien korvikkeena aasialaisissa resepteissä.

Impact-Site-Verification: 8f71fc8b-afb1-4351-94c0-598eb19a8fdf