Ruoka

Kesäherkkuja kuistilla

25.6.2015

 Yhteistyössä Crème Bonjour
kesafeast-(11-of-11)

Vietin kahden päivän miniloman äidin luona. Mystistä, miten puolen tunnin bussimatkalla onnistuukin pääsemään täysin irti omista kuvioista ja parin päivän jälkeen sitä palaa virkistäytyneenä kuin viikonloppureissun jälkeen.

Suurin syy siihen on se, että äidillä on ylellisyys nimeltä piha – ja kuisti. Tuntuu heti vähän siltä, kuin olisi ollut mökkilomalla.

kesafeast-(10-of-11)

Istuimme takapihan kuistilla oikeastaan koko ajan, ja pääsin ekaa kertaa tänä kesänä päästämään suustani ulos sen totuuden, jota lukemattomilla suomalaisilla mökeillä, takapihoilla ja parvekkeilla on hoettu jo monta viikkoa:

On se jännä, miten kaikki vaan maistuu paremmalta ulkona.

Mutta niin se on! Jos jotain kerrostaloasumisessa jää paitsi, niin aamiaisia, lounaita ja illallisia al fresco.

kesafeast-(6-of-11)

Kammottavasta sääennusteesta huolimatta maailma lelli meitä toissapäivänä upealla kesäkelillä, ja pääsin kattamaan takapihan pöydän täyteen kesäisiä herkkuja.

Tässä ohjeet freesiin italialaistyyliseen perunasalaattiin ja helppoihin mustikka-sitruunaviinereihin, sekä ideoita kesäiseen smørrebrød-pöytään.

kesafeast-(7-of-11)

Olen ollut viime aikoina jotenkin ihan smørrebrød-huumassa ja tälläkin kertaa tein tarjolle lankullisen pieniä leipiä. Ne eivät vaadi lainkaan kokkaustaitoja, ja ovat silti tosi näyttävä tarjottava!

Valikoin täytteet niin, että kaikki sopisi kaiken kanssa – niistä voi siis vapaasti koota erilaisia yhdistelmiä.

Kesäinen smørrebrød-tarjotin

tanskalaistyylistä jyväisää leipää (esim. Real, myös saaristolaisleipä käy tähän)

tuorejuustoja: Crème Bonjour Savulohi & Piparjuuri sekä Ruohosipuli

kylmäsavulohta
katkarapuja
retiisiä
kurkkua
avokadoa
napakaksi keitettyä vihreää parsaa

tuoretta tilliä
kevätsipulia tai ruohosipulia

Leikkaa leivät mieleisesi kokoisiksi paloiksi. Halutessasi voit myös paahtaa ne.

Leikkaa retiisi, kurkku ja avokado ohuiksi siivuiksi. Laita leiville tuorejuustoa ja kokoa päälle erilaisia yhdistelmiä lohesta, katkaravuista ja vihanneksista – kaikki sopii kaiken kanssa!

Koristele lopuksi tillillä ja kevätsipulilla tai ruohosipulilla.

kesafeast-(3-of-11)

kesafeast-(9-of-11)

Tätä perunasalaattia olemme tehneet Turussa niin kauan kuin muistan. Se on hyvin yksinkertainen, ja siinä uudet perunat pääsevät oikeuksiinsa.

Koska pottua ei hukuteta majoneesiin tai kermaviiliin, salaatti vaatii ehdottomasti maukkaat uudet perunat. Parhaan lopputuloksen saa siiklistä, joita en ikävä kyllä itse vielä onnistunut löytämään. Onneksi kesää on vielä jäljellä eikä perunakiintiöni ole vielä läheskään täysi (itse asiassa en muista ainoatakaan kesää, jona se olisi täyttynyt…).

Italialaistyylinen perunasalaatti

(n. 4 annosta)

500 g uusia perunoita
1 puntti rucolaa (mieluiten sileälehtistä)
1 dl aurinkokuivattuja tomaatteja (pieniksi kuutioituina)
loraus valkoviinietikkaa
(tarvittaessa neitsytoliiviöljyä)
1 dl parmesanjuustoa lastuina
kourallinen pinjansiemeniä
reilusti mustapippuria myllystä
suolaa

Pese uudet perunat ja keitä napakoiksi. Anna jäähtyä hetki ja leikkaa koosta riippuen 2-4 osaan. Leikkaa rucola melko pieneksi ja sekoita perunoiden ja aurinkokuivatun tomaatin kanssa. Riippuen tomaattien öljyisyydestä, voit lisätä hieman oliiviöljyä joukkoon. Lorauta sekaan hieman valkoviinietikkaa ja sekoita. Lisää joukkoon parmesanlastut ja pinjansiemenet ja mausta suolalla ja mustapippurilla.

(Meinasin muuten lentää pyrstölleni kun näin pinjansiementen hinnan kaupassa – se on ainakin tuplaantunut parissa vuodessa! Jos et siis löydä mistään pinjansiemeniä edullisesti, niin ne voi ihan hyvin jättää salaatista pois.)

kesafeast-(8-of-11)

Tämä menee taas osioon superhelppoa ja supernopeaa – kuten tiedätte niin olen valmiin voitaikinan suuri fani. Etenkin kesällä siitä ja tuoreista marjoista saa loihdittua kauniita asioita vartissa.

Homman ainoa mahdollinen kompastuskivi on unohtaa ostaa oikeaa voitaikinaa, en suosittele lehtitaikinaa.

Helpot mustikka-sitruunaviinerit

(15 kpl) 

1 pkt (500 g) voitaikinalevyjä
200 g Crème Bonjour maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan kuori raastettuna
1 munankeltuainen
2-3 dl tuoreita (pensas)mustikoita

voiteluun: muna

Ota voitaikinalevyt sulamaan leivinpaperin päälle ja laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Sekoita kaikki täytteen ainekset: tuorejuusto, sokerit, sitruunankuori ja munankeltuainen keskenään.

Leikkaa jokainen voitaikinalevy kolmeen osaan niin, että sinulla on kolme suorakaiteen muotoista taikinapalaa. Viillä taikinapalaan pienempi suorakaide n. 1 cm päästä reunasta (huom. viillä taikinan pintaan, älä leikkaa pohjaan asti!). Painele sitten haarukalla keskustaan reikiä. Näiden tarkoituksena on, että reunat kohoavat uunissa, mutta keskusta ei. Voitele taikinapalojen reunat kananmunalla.

kesafeast-(1-of-11)

Laita noin ruokalusikallinen täytettä jokaisen taikinapalan keskustan päälle ja ripottele noin ruokalusikallinen mustikoita täytteen päälle.

Paista n. 15-20 minuuttia, kunnes taikina on kauniisti ruskistunut.

kesafeast-(2-of-11)

Eka oikea
Kolme asiaa, jotka näyttävät kaljalta mutta eivät ole sitä

Saattaisit pitää myös näistä

  • laura 25.6.2015 at 4:00

    Ihanan näköistä! Pakko testata perunasalaattia ainakin. Mikä on pöydässä näkyvä rosee? Voitko suositella Alkon tarjonnasta muita hyviä roseita? Torresin Santa Digna maistuu hyvälle, mutta haussa ehkä vähän kevyempi viini kalaruokien seuraksi.

    • Eeva Kolu 25.6.2015 at 6:37

      Heippa, tuo on klassinen Rosé de Loire, ihan ok perusrosee 🙂 Alkon roseevalikoima on hyvin sesonkipainotteinen eli viinit vaihtelevat joka vuosi aika paljon, tämän kesän valikoimaan en ole sattuneesta syystä (=alkoholittomuus) päässyt tutustumaan, joten en ikävä kyllä nyt osaa vinkata sieltä helmiä! Ehkä loppukesästä sitten 🙂

  • Kukka 25.6.2015 at 5:19

    ”Painele sitten haarukkaan keskustalla reikiä.” 😀 Ihana. Ja kyllä on muuten testattava taas kerran kaikkea.

    • Ano 25.6.2015 at 6:12

      Heh, haarukkaan painellaan reikiä ja miten niin kolme suorakaidetta – pellillä on niitä kuusi. Puhumattakaan siitä, että paistettuina ne on muuttuneet neliöiksi…

      • Eeva Kolu 25.6.2015 at 6:31

        Voitaikinapaketissa on viisi levyä ja jokainen niistä leikataan kolmeen osaan, eli yhdestä levystä saadaan kolme palaa. Yhteensä niitä tulee 15. Ei se niin vaikeeta oo 🙂

  • Päivitäti 25.6.2015 at 5:55

    Kuola valluu… Kiitos ohjeista – kokeilen kaikkia hetimiten!

  • EllenR 26.6.2015 at 11:03

    Taisit juuri pelastaa osan kesäjuhlistani, kiitos!

  • Katriina 27.6.2015 at 2:00

    Kivan näköisiä tarjoiluja!
    Siikli on tosiaan se perinteinen varhaisperuna, mut suosittelen kokeilemaan myös esim. Annabelleä (kiinteä salaattiperuna, herkullisen makuinen, pitkulainen) tai Colombaa (pyöreämpää, myös maukas).
    T. Perunan parissa pyörinyt 🙂

  • Leena 27.6.2015 at 3:18

    Kiitos ohjeista. Mustikka-sitruunaviinerit ovat muisto vain. Tosin löysin ainoastaan lehtitaikinaa (asun Saksassa), herkkua oli kuitenkin. Eipä liikaa syyllistetä lehtitaikinaa. Perunasalaatti oli myös täysi kymppi. Siikliä ei löydy, mutta ehkä vertailun puutteessa olimme kuitenkin tyytyväisiä. Molemmat reseptit jää kansioon ”uudelleen pöytään”.

  • Mai 30.6.2015 at 6:57

    Hei! Perunasalaatti oli houkutteleva ja hyvä, mukavan raikas ja sai jopa perunoiden syömisen maistumaan! En koskaan osta perunoita enkä ollut syönyt vielä uusia perunoitakaan tänä vuonna, mutta ohjeen innoittamana ostin. Heitin salaatin sekaan myös koko ruukun ruohosipulia silputtuna, tuoretta chiliä ja pieniä mozzarellapalloja, toimi!

  • Riitta Pulliainen 30.6.2015 at 10:55

    Eeva, oletko maistanut Carreraa? Se on varhaisperunoista mielestäni paras. Ainakin omalla aarillani kasvaneissa Carreroissa on makua ja aromeja, varhaisempikin se on kuin Siikli.

  • Tinski 7.7.2015 at 10:40

    Voi kiitos Eeva. Tuntuu, että pelastit tulevan viikonlopun vanhempien vierailun.. Jännittää. Omituista, kolmekymppistä ihmistä vanhempiensa vierailu. Mutta kun harvoin käyvät ja tuntuu tupatarkastukselta, olen jo ehtinyt stressata ruoasta. Tuo perunasalaatti ja hyvät kalafileet ratkaisevat ruokaongelmat. Kahvin kanssa voitaikina”leivokset” ovat juuri sellaiset, etten minäkään voi moata.

    Samantapainen perunasalaatti löytyi myös erään kerran – ehkä viime kesän – Yhteishyvän, Pirkan tms. korruptiolehden välistä ja kokeilin. Todella hyvää. Hieman eri makuja, mm. kapriksia ja sitruunaa. Toimivat erinomaisesti myös (jos joku lukee tämän kommentin ja kaipaa vaihtelua).

  • Laura 9.7.2015 at 4:41

    Salaattia tuli tehtyä heti, kiitos ideoista!

  • Voileipäbuffa – voiko se toimia? – Ginger Sunshine 13.7.2015 at 5:23

    […] Eeva Kolu romutti kuitenkin kirjoituksellaan ”Kesäherkkuja kuistilla” kaikki vanhat ennakkoluuloni voileivistä ja siitä voivatko ne sopia tuiki tavallisen […]