Tyyli

Luonnonkosmetiikan lemppareita

22.11.2015

kosmetiikka-(6-of-7)Olen tässä syksyn mittaan vaihtanut ihonhoitotuotteet ja hiusmömmöt oikeastaan kokonaan luomuun. Tein tämän vaihdoksen ekaa kertaa ehkä 5-6 vuotta sitten, mutta luonnonkosmetiikan tilanne oli tuolloin hyvin erilainen ja palasinkin lopulta aika pian takaisin synteettisen kosmetiikan käyttäjäksi.

Vaan kuinka kosmetiikan maailma onkaan muuttunut! Siinä missä tuolloin luomuvaihtoehtoja oli vähän ja ne olivat joko epähoukuttelevia tai neutraalin tylsiä, nykyään tilanne on ihan eri. Valikoimaa on runsaasti kaikissa hintaluokissa ja perusjuttujen lisäksi löytyy täsmätuotteita kaikenlaisille iho-ongelmille. Eikä valikoimasta enää puutu myöskään luksusta ja kauniita pakkauksia.

kosmetiikka-(4-of-7)

Merkittävin muutos ihonhoitorituaaleissani on tapahtunut ihon puhdistamisessa, mistä on kiittäminen tätä Katjan postausta. Luomukosmetiikan myötä puhdistusrutiinini on mennyt täysin uusiksi enkä enää ajattele, että ihon pitäisi olla pesun jälkeen kiristävän puhdas. Lisäksi olen alkanut rakastaa kasvojen pesua – siinä missä se ennen oli pakollinen paha.

Tata Harperin puhdistustuotteet ovat kaikista kosmetiikkatuotteistani aivan ylivoimaiset lempparini. Ne toimivat loistavasti ja ovat varmasti kylppärini ylellisimmät purkit. (En häpeä myöntää, että kosmetiikassa haluaisin aina ripauksen – ison ripauksen – luksusfiilistä.)

Käytän Nourishin Oil Cleanser -öljyputsaria ja välillä saman sarjan Refreshing Cleanseria, joka on jotain voidemaisen putsarin ja puhdistusmaidon väliltä. Molemmissa on niin mieletön tuntuma (ja tuoksu!) että useasti hurahtaa minuutti jos toinenkin ihan vain kasvoja hieroessa. Vuosien takaa mieleen on jäänyt luomuputsareiden heikko teho, mutta erityisesti Tatan öljyputsari pesee myös synteettisen meikkivoiteen tehokkaasti pois. Jos kasvoilla on esim. juhlien takia ollut paksu kerros meikkiä, saatan tehdä kaksoispuhdistuksen molempia tuotteita käyttäen.

Tata Harperia myy Suomessa Naturelle.

kosmetiikka-(5-of-7)Aamuisin en enää pese kasvoja vedellä, vaan pyyhin ne Madaran misellivedellä ja suihkautan perään Sukin sekaiholle tarkoitettua Clarifying Toner -kasvovettä (se onkin ihan parasta, että luomumerkeistä niin moni pakkaa kasvoveden suihkepulloon!). Madaran misellivesi on ihan huippu myös treenikassissa, sillä on helppo puhdistaa kasvot kevyesti ilman vedellä lotraamista.

Madaraa saa nykyään ainakin Stockalta, Sokokselta ja Ruohonjuuresta. Sukia myyvät Naturelle sekä jotkut hoitolat.

kosmetiikka-(3-of-7)

Tatan putsareiden jälkeen ehdoton lempituotteeni on Juice Beautyn hedelmähappokuorinta. Rakastan kaikenlaisia entsyymikuorintoja enkä oikeastaan kuori ihoani mekaanisesti juuri koskaan. Happoihin perustuvat kuorinnat levitetään kasvoille naamion tapaan ja jätetään vaikuttamaan. Ne eivät hankaa ihoa, ja AHA-hapoilla on myös ikääntymisen merkkejä korjaava vaikutus. Tämä Juice Beautyn kuorinta on ollut hyvä vaihtoehto synteettiselle glykolihappokuorinnalle, jota aikaisemmin käytin. Ihosta tulee sileä ja hehkuva.

Oma ihoni ei ole herkkä ja siksi käytän kuorinnasta Full Strength -versiota, johon ihoni ei reagoi kuin pienenpienellä punoituksella. Olen kuitenkin monilta kuullut, että iho voi reagoida kihelmöimällä ja rajullakin punoituksella, joten tämän tuotteen käyttö kannattaa aloittaa varovaisesti. Kuorinnasta on olemassa myös miedompi herkän ihon versio.

Myöskin Juice Beautya myy Suomessa Naturelle. Naturellesta saa muuten joulukuun puoleen väliin asti kaikesta -15 % alennuksen koodilla HAPPY15.

kosmetiikka-(1-of-7)Vartalotuotteiden puolella suosikikseni on kohonnut tämä kaksikko, Estelle & Thildin Body Scrub ja Body Butter. Itselläni on käytössä hennosti ruusulta tuoksuva tiimi, mutta näitä on saatavilla useissa tuoksuissa. Pakkauksissa on ihanan freesi ja ylellinen fiilis.

Estelle & Thildiä saa isoista tavarataloista ja kemppareista sekä mm. Joliesta.

kosmetiikka-(7-of-7)

Käsivoiteista lempparini on Burt’s Beesin Almond & Milk Hand Cream, joka tuoksuu aivan marsipaanilta. Käteni ovat talvella tautisen kuivat ja niihin ei ihan tavalliset lotionit riitä. Tämä on riittävän tujua tavaraa. Ja mainitsinko jo, että se tuoksuu marsipaanilta…!

Burt’s Beesiä saa ainakin Stockmannilta.

kosmetiikka-(2-of-7)

Hiuspuolella olen tykästynyt Rahuan tuotteisiin, joista minulla on käytössä shampoo, hoitoaine sekä latvoihin jätettävä tehohoito. Rahua kiinnitti huomioni ensin staileilla pakkauksillaan (joko on tullut selväksi että pakkaus on meikäläiselle tärkeä? :D) mutta vakuutti sillä, miten pehmeä ja ilmava tukasta tulee.

Olin kuullut monilta, että luomushampooseen siirtyminen vaatii useamman viikon tai jopa kuukauden siirtymäajan, jolloin tukka on koko ajan lähmäinen ja likaisen tuntuinen, mutta minulla ei ole ollut tällaista kokemusta. Rahualla pesen tukan kaksi kertaa viikossa ihan kuten ennenkin, ja that’s it.

Rahuaa myy Suomessa ainakin Biodelly.

Näiden lisäksi käytössä on toki vielä muitakin tuotteita, mutta halusin nyt vinkata niistä, joihin olen erityisen tykästynyt. Parissa kuukaudessa ei loppujen lopuksi ehdi testata kovinkaan montaa tuotetta, mutta onneksi tässä on koko elämä aikaa lotrata luomukosmetiikan ihanassa maailmassa…

Osa tuotteista saatu blogin kautta. Linkit eivät ole mainoslinkkejä.

Säihkettä
Kevyempää

Saattaisit pitää myös näistä

  • Boo 22.11.2015 at 2:39

    Kiitos näistä! (:

    Luomukosmetiikka todella kiinnostaa, joten täältä tulisi kaino pyyntö jatko-osalle koskien toimiviksi todettuja luomumeikkejä.

    Shine on!

    • Eeva Kolu 23.11.2015 at 6:51

      Heippa, oikein hyvä idea 🙂 En ole itse vielä juurikaan kokeillut luomumeikkejä (tällä hetkellä ainoana taitaa olla käytössä Zuiin kulmakynä ja jossain vaiheessa käytin Everyday Mineralsin mineraalipohjaa) mutta nekin olisi tarkoitus ottaa haltuun sitten kun akne ei enää vaadi ihan niin jytyä pakkelia 🙂

    • Elina 24.11.2015 at 8:43

      Pieni vertailu luonnonkosmetiikan BB-voiteista 🙂 Myös Katja Kokon, Virven Ostolakossa- ja Sannin Karkkipäivä- blogeissa on paljon vinkkejä luonnonkosmetiikan meikkeihin.
      Toivottavasti näistä oli jotain apua 🙂

  • Mimu 22.11.2015 at 3:02

    Oi, olipa hyvä postaus luonnonkosmetiikasta, kiitos! Tämä aihe kiinnostaa paljon. Hyvää joulunodotusta sulle 🙂

    • Eeva Kolu 23.11.2015 at 6:50

      Kiitos Mimu, sinne myös! 🙂

  • Tytti 22.11.2015 at 11:21

    Moikka, täällä kans yhden luomumeikkiin siirtyneen ilon hihkaisuja! Mulla iho on vielä paranemaan päin, mutta kaikkea-muuta-kuivattavaa-synteettistä-ihontappajaa kokeilleena voin sanoa ihoni olevan paremmassa kunnossa kuin mitä se on ollut 10 vuoteen! Ei ole koskaan aikaisemmin tullut mieleen kokeilla rasvoittuvan pintakuivan ihon hoitamista esim. öljyllä! Mulla ongelmana siis herkkä ja punoittava iho, joka on ollut kuivana ja kireänä isoista, tukkiutuneista ihohuokosista. Käytän tällä hetkellä vain Madaran tuotteita kun en vielä oikein uskaltaudu sekoittamaan merkkejä. Ensimmäisiä kertoja vuosiin kun ei hävetä mennä meikittä esim kauppaan (jos ei tiedä tunnetta, ei tiedä miten pahaa se voi olla). Joskus teininä olin jopa kateellinen veljen aknelle kun hän sai lääkityksen kun minulle ihotautilääkäri taas sanoi punoituksen häviävän ajallaan… kiusana vielä 10v jälkeenkin 😀 Vanhat purkit menivät roskiin ja luomuvoiteistani en luovu! 🙂

    • Eeva Kolu 23.11.2015 at 6:49

      Heippa Tytti, mulla kanssa nuo öljyt on olleet varsinainen ahaa-elämys. Että akneihokin kannattaa puhdistaa ja rasvata öljyllä 🙂

  • -Hanna 23.11.2015 at 4:15

    Kiitos mainioista postauksesta! Paljon kivoja tuotevinkkejä 🙂

    Kiinnitin huomiota sanavalintaasi, luomukosmetiikka. Täällä aiheesta: http://www.luonnonkosmetiikka.fi/luonnonkosmetiikka/luonnonkosmetiikan-maaritelma/

    • Eeva Kolu 23.11.2015 at 9:10

      Tattis! Mulle riittää se, että pullossa on sertifikaatti 🙂

  • A. 23.11.2015 at 8:24

    Kiitos hyvistä vinkeistä!
    Kotimaisen Melliksen luonnonkosmetiikka on myös loistavaa, vaikka pakkaussuunnittelu kyllä kaipaisi päivitystä… Olen erityisen ihastunut mustikkaiseen hoitovoiteeseen, joka toimii hyvin meikkivoiteen alla (ainakin sekaiholla): http://www.mellis.fi/silva-arctica/mustikkainen-hoitovoide-mahla-valkoturve/.

    • Eeva Kolu 23.11.2015 at 9:01

      Kiitos vinkistä!

  • tiiavain 23.11.2015 at 8:37

    Aaaa Rahuan shampoo&hoitoaine! Parasta mitä olen päähäni laittanut:D Jos vaan budjetti antaisi taas periksi niin ostaisin heti… Saa muuten myös joltain Ruotsin-laivalta;)

    • Eeva Kolu 23.11.2015 at 9:01

      No hei mulla oli myös sellainen muistikuva, että noita olisi ollut Viking Linen tax freessä mutta mietin että kuvittelinkohan vaan… 😀 Olispa hienoa, jos sieltäkin löytyisi!

  • Karita 23.11.2015 at 10:39

    Koska mikään ei ole jännittävämpää kuin ventovieraan kertomus unestansa, niin anteeksi jo etukäteen:
    Näin toissayönä unta, jossa menin uuteen kahvila-baariin, joka oli avattu vanhan isoikkunaisen huoltoaseman tilaan. Baaritiskin takana olit sinä, koska tämä oli sun uusi bisneksesi. Ostin talon punaviiniä, jonka tarjoilit kierrätetystä vihertävästä lasista tehdystä isosta jalattomasta viinilasista. En oikeasti muista unesta mitään muuta kuin tuon nätin, ilmavan tilan ja ne lasit.
    Että näin. Jos siis joskus elämässäsi avaat kahvila-baarin, muista ostaa nättejä, yksilöllisiä viinilaseja. 😉

    • Eeva Kolu 23.11.2015 at 1:11

      No heiiii ihan kuin mun kahvilassa olis ikinä mitään muuta kuin NÄTTEJÄ astioita! Ihana uni, kiitos jakamisesta! 😀

  • Papayana 23.11.2015 at 8:50

    Tää oli ehdottomasti mielenkiintoinen postaus, ja innokkaana luonnonkosmetiikan käyttäjänä olen kokemuksistasi jatkossakin innoissani lukemassa! 🙂

  • sanni 24.11.2015 at 10:49

    Shampoo- ja hoitoainevinkit kiinnostavat. Jostakin syysta melkein kaikku luonnonkosmetiikkamerkkien tuotteet ovat itselleni aivan kamalia: paanahka kuivuu, hilseilee ja kutiaa luonnonmerkeilla pestyani! Onko kellaan vastaavaa ongelmaa? Monia olen kokeillut ja sama homma 🙁 Nyt laitan tuon Rahuan kokeiluun, etta jos se sopis mulle paremmin.
    Jotenkin kummastuttaa, etta kaikki ’myrkkymerkit’ nayttavat toimivan paanahalleni paremmin kuin luonnolliset. Eihan se niin pitanyt menna!

    • Sini 24.11.2015 at 3:01

      Minulla on ollut sama kokemus luonnonkosmetiikan shampoista. Ne ovat mielestäni olleet tosi ”saippuamaisia”, jättäneet hiukset karheaksi ja päänahan kuivaksi. Rahuan tuotteita kokeiltuani en ole halunnut vaihaa mihinkään muuhun! Tosi laadukkaita ja selvästi hiuksia hoitavia tuotteita. Hiuksista tulee ihanan pehmeät, muttei kuitenkaan raskaat. Hinta vähän kirpaisee, mutta ovat kyllä sen arvoisia.

      • Sanni 26.11.2015 at 4:00

        Kiitti Sini! Itselleni hintakaan ei ole kuin hidaste, vaan tosiaan harmitti se, etta olen ollut kuin allerginen noille luonnonshampoille ihan jarjestaen. Ei ole siis kysymys ainoastaan kuivuudesta kohdallani, vaan ihan kamalasta kutinasta ja arsytyksesta myos. Mutta nyt olen tilannut Rahuaa ja toivottavasti toimii yhta hyvin kuin sinulla.

  • HANNA 25.11.2015 at 12:48

    Jes! Välillä mietin että miten kukaan enää edes käyttää synteettistä kosmetiikkaa.

  • Ann 26.11.2015 at 2:34

    Tsek(at)kaa myös http://www.naturisimo.com >> lemppari luonnonkosmis verkkokauppani — maailmanlaajuisesti ilmainen toimitus ja hinnat much kohtuullisimpia verrattuna suomeen Plus ei veroja koska kauppa located in UK !:)

  • Ann 26.11.2015 at 2:37

    Aa ja ai niin ; absolutely paras ever luonnonshampoo on Green people Daily aloe vera shampoo. Mahtava tuote, ja naturisimo.com’ista about 13e / 10£ 🙂 joka sattuu olemaan kate mossin lempparishampoo myöskin..

  • Lispetti 27.11.2015 at 12:19

    Ostin tämän postauksesi innoittamana Burts & Beesin käsirasvan, koska mullekaan ei työpaikan kuivassa ilmassa riitä tavalliset käsivoiteet. Purkki on ihana ja koostumus tarpeeksi jytyä, mutta tuoksu on aika tyrmäävä, vaikka marsipaanista tykkäänkin… Miksiköhän tähän on pitänyt lisätä hajustetta? :/ Tuoksu on muutenkin monesti luonnonkosmetiikan akilleenkantapää. Saan kuulla hajuherkältä mieheltäni jatkuvasti palautetta asiasta, hän kyselee miksen vaan voisi käyttää LV:tä 🙂 Onkohan tuoksuttomuus/mieto tuoksu ja luonnonkosmetiikka mahdoton yhdistelmä?

    • Eeva Kolu 28.11.2015 at 9:25

      Heippa, on olemassa jotain tuoksuttomia luonnonkosmetiikkasarjoja, kannattaa googlata. Mä taas rakastan tuhteja tuoksuja silloin kun ne tulevat aidoista lähteistä (synteettiset vahvat tuoksut ovat taasen migreenikamaa), onneksi on moneen makuun..!