Koti

Uutta kotona: valot

21.12.2015

lamput-(4-of-6)Yhteistyössä Habitat

Muutin nykyiseen asuntooni ihan himppasta vajaa vuosi sitten. Sen verran nopea olen etenemään, että jo heti tällä viikolla sain valot.

Tähän asti minulla on ollut tasan yksi kattolamppu, olohuoneessa, jonka lisäksi olen ”valaissut” keittiötä liesituulettimen lampulla ja kynttilöillä. Eteisen systeemi oli vielä upeampi: ainoa tapa nähdä iltaisin asunnon pimeimmässä nurkassa mitään oli laittaa vessaan valot päälle ja pitää vessan ovea auki. Kesällä valoja ei Suomessa tarvitse, mutta kieltämättä nyt talvella asia on toisinaan käväissyt mielessä…

Ja rehellisyyden nimissä: jos tämä valoasia olisi jätetty minun harteilleni, eläisin takuulla edelleen pimeydessä. Vasta kun jokunen aika sitten suomeen rantautunut Habitat kysyi, haluaisinko testata muutamaa valaisinta kotonani, sain aikaiseksi tehdä asialle jotain.

lamput-(1-of-1)-2

Tästä blogikirjoituksesta ei nyt tullut ollenkaan sellainen kuin olin ajatellut. Tämän piti olla sankaritarina siitä, kuinka koko ikänsä Remontti-Reiskojen ympäröimänä elänyt ja heihin luottanut naisihminen saa vihdoin paitsi a) poikamiestyttöboksiinsa valot, b) osaa vielä itse asentaa ne.

Mutta miten kävi? Ähräsin sokeripala ja ruuvimeisseli kädessä kolme tuntia, kunnes itkua tuhertaen naputtelin tekstariin taikasanat: pääsisitkö auttamaan?

lamput-(1-of-6)

No, riippumatta siitä miten siihen päästiin, lopputulos on tärkein. Nyt ei enää tarvitse pitää vessan ovea auki, jotta näkisi laittaa kengät jalkaan. Olohuoneen ainokainen lamppu siirtyi nyt eteiseen ja olohuoneeseen muutti Kura-paperivalaisin. (Habitatin nettikaupassa näyttää tällä hetkellä olevan vain pienempää Kuraa, tämä minun on siis se jätti-iso malli.)

lamput-(5-of-6)

En olisi ihan heti uskonut, että hankkisin paperivalaisimen, mutta tykkään tästä tosi paljon. Se on puoliksi moderni ja puoliksi nostalginen (minullakin oli, tietty, 90-luvulla riisipaperipallovalaisin). Mutta ennen kaikkea tykkään tuosta kuviosta, jonka lamppu heijastaa kattoon.

lamput-(1-of-1)lamput-(6-of-6)

Kirjahyllyn päälle lukuvaloksi mallailin Tommy II -pöytälamppua, jossa on hauskaa industrial-henkeä (ehkä johtuen viime aikojen hypetyksestä näen tuossakin Star Wars -hahmoja).

Sellaista uutta kotona – valoisaa jouluviikkoa kaikille!

Aamupalaa, kaizenia ja yksi kiva Insta-kisa
Joulunodotusta

Saattaisit pitää myös näistä

  • Lauraa 21.12.2015 at 10:51

    Oi onpa ihanan näköistä! Hyvää joulua!!

    • Eeva Kolu 21.12.2015 at 4:32

      Kiitos Laura, ja samoin sinne! x

  • Eveliina25 21.12.2015 at 11:17

    Heippa Eeva, onko sulla hajua mistä nuo ihanat hyllysi ovat alunperin? Ahkerasta etsinnästä huolimatta en ole onnistunut löytämään vastaavia torista enkä roskalavoilta!:D

    • Eeva Kolu 21.12.2015 at 4:32

      Heippa, ne on tehty jostain kierrätyspuusta vissiin ja ostettu alunperin jostain huonekalukaupasta, jota ei enää ole olemassa (itse ostin ne käytettynä kaverilta). Luulen, ettei ihan samanlaisia ole olemassakaan!

      • Eveliina25 21.12.2015 at 9:43

        Aa mie ihan muistelin että nää sun oli roskalavalöytö mut se taiski olla se nojatuoli! Kiitti, ei se kai muu auta ku alkaa nikkaroimaan!

        • Eeva Kolu 22.12.2015 at 10:16

          Joo, nojatuoli löytyi roskiksesta! Siitä sitten nikkarointipuuhaa joululomalle 😀

  • Marja 21.12.2015 at 12:25

    Ihana Eeva! Itse olen edelleen eteis- ja keittiö(katto)lamputon. Makuu- ja olohuoneessa on kristallikruunut. Eli tällä vessan ovi auki -systeemillä vedän aamuisin saappaani jalkaan. Taidan olla toivoton tapaus, koska tämä ei edes riso minua 🙂

    • Eeva Kolu 21.12.2015 at 4:31

      No jos mullakin olis ristalliruunut niin en minäkään harmittelis! Ihanaa!

  • Lena 21.12.2015 at 5:30

    Tosi nätti valaisin. Montako neliötä asunnossasi on?

    • Eeva Kolu 22.12.2015 at 10:17

      Heippa, neliöitä on 38 🙂

  • Venla 21.12.2015 at 9:18

    Ihan kivat lamput, mutta kyllä tämän jutun kohokohta oli aloituskappale. Joku muu olisi voinut sanoa, että ”muutin tähän asuntoon vuosi sitten ja sain vasta nyt valot”, mutta sä vaan osaat ilmaista asiat niin paljon mielenkiintoisemmin. Luin noi ekat virkkeet monta kertaa ja joka kerta hymyilytti. Hyvä Eeva!

    Ainiin ja muutenkin olet ihana ja en varmaan ole koskaan kommentoinut mitään mutta nyt oli sen aika. Oot mun kaveri vaikkei edes tunneta. Enkä edes ole stalkkeri.

    • Eeva Kolu 22.12.2015 at 10:16

      Voi kiitos Venla! Ollaan kavereita, hyvää joulua 🙂

  • Ulla 22.12.2015 at 9:18

    Onpas hieno lamppu ja tosi kaunis koti muutenkin! Ihanaa joulua!

    • Eeva Kolu 22.12.2015 at 10:16

      Kiitos Ulla! Aivan mainiota joulua sinnekin 🙂

  • Emmi 22.12.2015 at 9:50

    Onpas kivan näköinen lamppu! Itsekin olen etsiskellyt uutta valaisinta olkkariin ja tuossa saattaisi olla ideaa. Tuleeko varjostimesta luonnossa tuollainen kellertävä valo vai hämääkö kuva?

    • Eeva Kolu 22.12.2015 at 10:15

      Heippa, se riippuu tietysti ihan siitä minkä sävyistä lamppua käytät! Paperi kuultaa toki läpi. Mulla on tuolla ihan old school -hehkulamppu, niissähän on nykyisiin energiansäästölamppuihin verrattuna tosi keltaisen sävyinen valo.

  • Pin 22.12.2015 at 4:36

    Eeva, rauhaisaa ja nautinnollista joulua sinulle. Olet ihanan persoonallinen ja oma itsesi. Postauksesi tuovat valoa monen elämään***

    • Eeva Kolu 23.12.2015 at 1:01

      Voi miten kivasti sanottu. Kiitos ja ihanaa joulua myös sinne! x

  • Karita 23.12.2015 at 12:35

    Joulukuun alussa yksiöni kaksilamppuisesta kattolampusta paukahti se toinenkin lamppu. Todellakin kesti ensin yli viikko, että sain ostettua toivottavasti oikean näköiset lamput, ja sitten melkein toinen että sain ne lamput velä vaihdettua. (Kivaa olla pätkä kun tuolilla seisominen ei ihan riitä.)
    Nuo Pimeät Viikot taiteilin sitten kirkasvalolampun, luku-/lattialampun ja kylppärin valojen kanssa.