Hikisenä iltapäivänä ryömin kerrossängyn alapunkkaan viltin alle. Ranskalainen parveke oli auki ja ulkoa kuuluivat liikenteen äänet. Jostain kantautui salsamusiikkia. Ja tuulenvire, täydellinen, kuin mamman silitys poskella.
Reissun parhaita hetkiä eivät aina ole ne, joita on eniten odottanut. Kiipesin tänään maailman kolmanneksi korkeimman pyramidin huipulle, söin sipsejä ja katsoin maailmaa. Olihan se hienoa, olin onnellinen… Mutta tuo hetki Pueblassa hostellin dormin kerrossängyssä oli täydellinen.
Niitä hetkiä, kun ei puutu mitään. Kun on kertakaikkisen tässä.
Totta! Tykkään niin tästä sun matkablogista, on niin ihana seurata sun matkaa 🙂 ihan kuin olisin siellä!
Kuinka kauan aiot viipyä matkalla? Ja onko suunnitelmissa joku muukin maa kuin Meksiko? 🙂
Kiitos sinulle aivan upeasta matkasi jakamisesta. Jokapäivä käyn kurkkaamassa miten matkasi etenee ja ihastelen ja fiilistelen :). Olen aika uusi lukijasi, kiitos kun olet tempaissut mukaan blogiisi, ilo löytää kiinnostava blogi!
Hassua, miten sitä aina matkalle lähtiessä ajattelee, että “sit kun mä nään sen ja sen must see- nähtävyyden niin voin kuolla onnellisena”, mutta saakin jostain ihan arkisista jutuista paljon mielettömämmät sävärit.
Ahh… Tulee oma Meksikon reppureissu vuodelta 2004 näistä kuvauksista ja tunnelmista mieleen. Pitää varmaan lähteä käymään uudestaan!
Tulee mieleen oma häämatka, jonka paras hetki oli ehdottomasti päiväunet puistikossa Garda-järveltä nousevan rinteen laella.
Hei Eeva! Olipas mukava lukea kaikki sun Meksiko-postaukset putkeen! Näistä välittyi aivan ihana ja rento fiilis, vaikuttaa, että oot kokenut hienon reissun 🙂 Itekin oon viime aikoina jostain syystä miettinyt, että lähtisin yksin jonnekin reissuun, mutta kun pelottaa… Mutta nämä sun kokemukset kyllä rohkaisee, että ehkä mäkin vielä jonakin päivänä lähden!
Tosi hyvä oivallus! Kun olin ystäväni kanssa Kööpenhaminassa matkalla, tajusimme jälkeenpäin, että must-kohteiden ja etukäteen tehtyjen suunnitelmien sijaan meille jäi eniten mieleen eräs ravintola, johon päädyimme sattumalta pitkän kaupunkipäivän jälkeen. Ravintola oli kaunis ja viihtyisä, siellä soi hyvä musiikki, ilta hämärtyi ikkunan takana ja me jämähdimme sinne useaksi tunniksi istumaan pehmeille sohville. Nyt olemme lähdössä kesäkuussa Pariisiin ja mietimme, että tällä kertaa ei juosta paikasta toiseen, vaan otetaan alusta asti rauhallisempi tahti ja keskitytään tunnelmaan. 🙂