Viimeiset 20 vuotta mukanani on kulkenut sinnikäs seuralainen – kipu. En aikaisemmin pitänyt sitä isona juttuna. Olin jotakuinkin hyväksynyt sen osaksi elämääni, ajatellut, että asiat voisivat olla pahemminkin. Tänä vuonna yhteiselomme alkoi muuttua. Kipu…
-
-
Elokuun illat! Ja aamut. Elettyäni koko kesän lähinnä proteiinipatukoilla on sisälläni herännyt taas jotain, jokin, joku. Joku, joka käy torilla ja valikoi tarkkaan tomaatit. Viipaloi ne, lorauttaa päälle oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Kauheasti muuta ei…
-
Havahduin alkukesästä siihen, etten enää kuullut omia ajatuksiani. Kuulin kyllä kaikenlaisia ajatuksia, koko ajan, mutta en enää tiennyt mitkä niistä olivat oikeasti minun ja mitkä soluttautuneet päähäni Inception-tyyliin. Päätin siis pitää taukoa muiden ajatuksista…
-
Sain viikonloppuna uutisia, joilla on iso merkitys taloudelliselle tilanteelleni. Yrittäjänä leipäni on toki aina ollut epävarma, mutta tästä eteenpäin ollaan vieläkin enemmän niin sanotusti jännän äärellä. Ahdistihan se. Ensimmäinen katastrofiajatus: joudunko myymään kotini, juuri…
-
Aloin kirjoittaa iltaisin päiväkirjaa tietokoneella. Siitä on tullut iltojeni lempihetki. Keitän korealaista hunajateetä, laitan soimaan samettisen soittolistan, nostan kissan pois työtuoliltani (vannon, että sillä on jokin kuudes aisti joka kertoo mihin tuoliin aion seuraavaksi…
-
Sain viime viikolla Instagramin kautta seuraajaltani viestin, jossa toivottiin että kertoisin miten olen selvinnyt pettymyksistä. Viestin lähettäjälle oli nimittäin käynyt kuten minulle kävi viime vuonna: unelmien koti oli löytynyt, kaupat tehty… ja viime hetkellä…
-
Kun katson suoraan eteeni juuri nyt, näen kaksi isoa pahvilaatikkoa ja yhden rullan kuplamuovia odottamassa keräykseen taittelua. Yhden rikkinäisen taulun, joka makoilee olohuoneen matolla odottamassa että joku eli minä korjaisin sen. Ikkunalaudalle on unohtunut…
-
On kulunut hetki siitä kun viimeksi kirjoitin tänne. Sinä aikana on ehtinyt tapahtua paljon. Löysin unelmieni kodin, menetin unelmieni kodin. Muutin äidin vierashuoneeseen asumaan. Löysin uuden unelmien kodin, luulin hetkellisesti menettäneeni senkin, mutta kyseessä…
-
En lue horoskooppeja, mutta yhtenä päivänä äiti oli lukenut – oli kuulemma niin hyvä että sain sen erityislähetyksenä Whatsappiin. Omani kuului näin: “Jokin haaveesi on odottanut toteutumista pitkään. Nyt se ottaa aimo harppauksen eteenpäin…
-
Olen saanut muutamia viestejä, joissa kysellään, mitä kuuluu ja miksi en pihise mitään missään. Olen kovin otettu viesteistä. On ilahduttavaa huomata että joku kaipaa juttujani – ja vielä ilahduttavampaa kuulla, että ihmiset välittävät. Lyhyestä…