“Yritän nukkua niin paljon kuin mahdollista, ja kävellä niin paljon kuin mahdollista”, totesi Nassim Nicholas Taleb eilisessä Tomorrow-puheessaan.
Lause oli täysin epärelevantti puheen varsinaisen aiheen kannalta, mutta jotenkin se jäi mieleeni. Muistin yhtäkkiä viime kevään ja alkukesän, jolloin kä-ve-lin. Varmaan yli kymmenen kilometriä joka päivä ilman mitään päämäärää tai kuntotavoitetta. Talsin vaan Helsingin katuja ja kehittelin mielessäni tarinoita. Ideoita. Joskus en kehitellyt yhtään mitään, paitsi ehkä huomaamattani pohjelihaksia.
Miksiköhän lopetin? Kävelyhän on parasta meditaatiota, ongelmanratkaisua, ideointia – ja samalla saa raitista ilmaa ja brunan.

Tapasin eilen bileissä amerikkalaisen tyypin, joka ihmetteli miten Suomessa voi kukkia mikään, kun täällä on niin fucking freezing. Sitä minäkin joskus ihmettelen. Mutta sitten tulee tällainen päivä ja ajattelen, että jos olisin kukka niin en kukkisi mieluummin missään muualla.
Alkukesästä on ihan erityisen mukavaa kävellä ympäriinsä, koska kadulla laahustajan saattaa milloin tahansa yllättää syreenien tuoksu, joka on niin tyrmäävä että sitä meinaa lentää perseelleen. Tai yön aikana salakavalasti kukkaan puhjenneet alppiruusut, pionit, onhan niitä. Joko tänään, joko tänään, mietin tiettyjen lempparipuideni ja -pensaideni ohi kävellessäni.
(Kyllä, olen sen verran kajahtanut kukkamuija, että en seuraa vain kukkatilannetta yleisellä tasolla, vaan minulla on lisäksi Helsingin puiden ja pensaiden joukosta lempiyksilöitä, joiden kukkimisaikataulua kyttään ja jännitän vähän kuin urheilutuloksia.)
Ehkä epämukavat kengät ovatkin ainoa asia, joka seisoo minun – tai sinun – ja seuraavan kuningasidean välillä?
Vaikka nykyään on sallittua käyttää lenkkareita minkä tahansa kanssa, jotenkin en ole vielä ihan valmis antamaan sille trendille täysin periksi – tänään puin tennarit hameen kanssa, ja se saa minut hieman huokaamaan. Lisätäänpä siis ostoslistalle: kauniit mutta mukavat kesäkengät, sellaiset, jotka kannustavat kävelemään. Niin paljon kuin mahdollista.






Ihanin tekstisi koskaan – kiitos!
Samaa mieltä!
Kiitos kauniit!
Kävelin koko viikonlopun ympäri Turkua Gapin ballerinoilla, joiden pohja lähenee ehkä sukkaa. Ovat tosi pienet, sirot ja kepeät, mutta lopputulos kahden päivän kaupunkivaellukselle oli rakot kummassakin jalkaterässä ja pohkeet, joita jomotti vielä eilen ihan sikana.
Sanon siis: hurraa lenkkarit ja kunnon pohjan omaavat kangastossut! (Oma suosikkini niissä näin kesällä on Natural Worldin eco-tennarit. Vaikka en kyllä niissäkään ehkä maratonikävelijäksi rupeaisi.)
Joo, onhan lenkkarit ihana keksintö. Mut ihan vielä en luovuta!
Mulla käytössä Eccon nahkatennarit (toimistossa monilla korkkarit), käytössä jo varmaan kolmatta vuotta ja vieläkin on loistavassa kunnossa niin kengät kuin jalatkin! 🙂 Näissä on jotenkin osittain korotettu kanta niin jalat eivät kärsi yhtään ja ovat todella bisneskelpoiset kokomustan nahan ja plankkauksen takia. Sopivat hyvin yhteen myös hameen kanssa 😉 ja nää sopii myös syksyn tihkuun aivan loistavasti kun eivät päästä vettä läpi, välillä käynyt bussissa Converseilijöitä sääliksi kun ovat olleet näkyvästi läpimärät…
Kiitos vinkistä! Mielikuvani Eccosta on mummokengät (siis kirjaimellisesti, mummoni käyttää aina Eccoja) mutta ehkä on aika päivittää tietämys ja katsoa mitä valikoimasta nykyään löytyy 🙂
Mä kävelin tänään töistä jäätävässä tuulessa ja ihmettelin työpaikan vieressä olevan jättömaan kukkien runsasta lajikirjoa. Oikeastaanhan se oli siis kukkaniitty! Ja samaa ihmettelin, miten täällä voi kaikki kukkia vaikka on niin kylmä! Kävellä pitäis kyllä enemmän, mutta pyörällä ehtii nopeammin. Ei vaan tosin näe mitään…
Jutun juoni on just se että ei pidä miettiä nopeutta 🙂 Kukat on kyllä ihmeen sitkeitä, joka vuosi tulevat vaikka kesä ei 😀
Eeva, en kestä! Ihan mahdottoman ihana teksti, sai hymyilemään, nauramaan ääneen ja julistamaan alkukesän kepeyden ylivoimaisuutta! Tämä on ehdottomasti parasta aikaa vuodesta, juuri mainitsemistasi syistä (toinen kajahtanut kukkamuija täällä moi).
Kiitos Susanna, kaunista kukkakesää kajahtaneelta toiselle 🙂
Sitten kun löydät ne “kauniit mutta mukavat kesäkengät, sellaiset, jotka kannustavat kävelemään”, kerro mullekin, mäkin tarviin!
Pus! <3
Lupaan kertoa, jos tällaiset ihmeet tulee vastaan. Pus!
Hämmentävää. Tulin juuri kävelyltä ja mietin täsmälleen samoja asioita. Päämäärätön kävely on loistavaa terapiaa.
Niin on!
Mahtava teksti. Olen onnellinen etten ole ainut kajahtanut kukkamuija. 😀 Ja: “kadulla laahustajan saattaa milloin tahansa yllättää syreenien tuoksu, joka on niin tyrmäävä että sitä meinaa lentää perseelleen” – nauroin ääneen. 😀 Kyllä, just noin tyrmäävä se on.
Ps. Mulla on lättäjalat ja virallisesti tarttisin varmaan vaikka minkälaiset terveyskengät. Totuus kuitenkin on, että kävelen ja teen seisomatyötä halvimmissa tennareissa/ballerinoissa mitä löytyy, eikä jalkani ole kipeytyneet enää vuosiin niin kuin ennen tekivät. En tiedä miten tämä selittyy, olen ajatellut että ehkä jalat ovat jotenkin nyt tottuneet ja vahvistuneet kun ohuilla pohjilla kävelee? Joka tapauksessa, toimii! 🙂
Voi onnekas, mulla taas ballerinat on kauheinta mitä on, vaikkakin välillä kyllä käytän niitä silti kun onhan ne nätit 😀 Mutta muuten uskon tuohon samaan ajatukseen, jalkaa ei nimenomaan aina kannata tukea liikaa että lihakset vahvistuu. Kumisandaalit on hyvät siihen 🙂
Ehdottomasti mukavimmat kengät löytyy täältä:
otzshoes.fi
Nukkuminen <3
Uni, oi sinä Rakkauteni, iloni ja elämäni eliksiiri! Sinua haluan vaalia, arvostaa ja sinua varten haluan varata tunteja kasapäin enemmän! Lupaan viettää aikaa kanssasi enemmän enkä enää koskaan aliarvioi merkitystäsi.
Heh, mulla on tuossa vielä opettelemista. Jos nyt eka tämä kävely…
Ah meikän kotihoodit kuvissa ja just niitä parhaita kohtia! itse tallustan ilolla tennareissa. Kesätyö toimistolla on pakottanut varaamaan töihin siistit korkkarit, mutta sitä riemua kun viisarit on neljässä, leimaa itsensä ulos ja pääsee aurinkoon, syreenien tuoksuun, meren hiljaiseen huminaan ja jalat laukkaa ilolla peruskengissä. Kyllä kelpaa.
Hyvä kesä tästä vielä tulee, puitteet on kohdillaan ja nyt vaan rohkeutta kehiin uskaltaa. (toisinaan sitä on rohkaistava itseään elämään)
Nuo kulmat ovat tähän aikaan kyllä kauneinta, kaikki ne puistot ja kukat! Todellakin, hyvä kesä tulossa.
Ihanaa et täällä on muitakin kajahtaneita kukkamuijia 🙂
Eeva sun kuvat on niin kauniita.
Kiitos Kao Kao! Kukkamuijat kunniaan.
Nyt mun on pakko ensimmäistä kertaa kommentoida sun blogia, jota kuitenkin olen seurannut jo puolisen vuotta. Tuot iloa mun elämään, vaikka olenkin varmaan äitisi ikäinen. Sulla on niin vilpittömän ihana asenne elämään, että tässä ihan keski-ikäinen tätikin innostuu! Kävely, hyvät kengät, pysähtyminen edes hetkeksi huomaamaan kauneus ympärillään – no, sitähän tässä olen yrittänyt toitottaa omille muksuilleni 20 vuotta. Kaunista kesää ja kiitos ihan vilpittömästi tästä blogista!
Kiitos Anne! Täällä on kuule muitakin äitini ikäisiä ja vielä paljon vanhempiakin lukijoita, sovit hyvin joukkoon 🙂 Mukavaa kesää!
Ihana kaunis Helsinki. Jotenkin ihmettelen, kun juuri mainitsit luopuneesi valtaosasta kenkiäsi ja nyt aijot ostaa uusia tilalle. Eikö sinulla siis ollut siistejä, mukavia kesäkenkiä? Tämä nyt on turhaa nillitystä, mutta ai että kuinka ihailin päätöstäsi olla ja elää vähemmällä. Tavarasta luopumisessa ja uuden tilalle ostamisessa ei kuitenkaan ole järkeä.
“Eikö sinulla siis ollut siistejä, mukavia kesäkenkiä?” Ei. Jos tällaiset ihmeet jostain löydän niin en varmasti luovu niistä ennen kuin putoavat jalasta. Ja aion kyllä jatkossakin ostaa asioita joille on käyttöä, elämä ei tule yhtäkkiä valmiiksi ja muuttumattomaksi sillä että siivoaa kaapit 🙂
Minun mukavimmat kesäkenkäni ovat Birkenstockit ja Tomsit! Molemmat myös miellyttävät visuaalisesti (ainakin minun) silmääni 🙂
Meillä kulkee suvussa tuo kävely.Legendan mukaan isäni on kuluttanut yhdet kengänpohjat kirjaimellisesti puhki kävellessään stadista Hämeeseen.Oli kuulemma paljon pohdittavaa…Mistäköhän senkin lempinimi kävelijä on tullut.Viimeksi pääsykokeisiin lukiessani kävelin myös minä lunttilaput taskussa.Pääsykokeissa kävelin myös aina kun se oli luvallista.Jalat liikkuu,pää liikkuu.Ajatukset selkeytyy. Mitäs tehtäs tänään ?Kävelläänkö?❤
Suosittelen saksalaisia Trippen-merkkisiä kenkiä, joiden alkuperä on terveyskengissä, mutta jotka on kehittyneet kokeilevaan ja/tai esteettiseen suuntaan… Koskaan ei ole jalat niillä kävellessä edes sen kummemmin väsyneet. (Tosin olen käyttänyt vain matalia malleja.) Saksalaisella omalla nettisivulla de.trippen.com on teknistä tietoja ja mm. kokojen sisämitat. Suomessakin Trippeneitä on myyty satunnaisesti, itse olen ostanut nettikaupoista kuten täältä (hyvin kokemuksin): http://ivomilan.com/en/All_collections-0/All-0/TRIPPEN-51/e-shop.htm
Haha, samanlaiset kengat on taallakin hakusessa, kerro jos/kun loytyy! Itse asustan Lontoon ytimessa ja taalla on ihana kavella kaikkialle mutta olis viela kivempaa nayttaa natilta ja kavella ilman etta illalla jalat huutaa hoosiannaa kenkien ansiosta ;)…
Eeva sun teksteja on ihana lukea – kiitos etta pidat tata ihanaa blogia, tulee aina niin hyvalle tuulelle tata lukiessa <3
Kun pyörit paljon etelähelsingissä niin kurkkaa korkkis 2, sieltä ei saa muita kun mukavia (ja aivan ihanan näköisiä!) kenkiä 🙂