Vuotta on vielä yli viisi viikkoa jäljellä ja yöpöydälläni odottaa pino todella houkuttelevia kirjoja, mutta luulen jo löytäneeni sen, jonka tulen joulukuun lopussa julistamaan vuoden 2016 parhaaksi lukukokemukseksi.
En nimittäin olisi osannut toivoa mitään enempää Emma Clinen kirjalta Tytöt. Tartuin siihen, ja sitten en osannut enää laskea sitä käsistäni. En muista, milloin viimeksi jokin kirja olisi vienyt niin täysin mukanaan, milloin olisin viimeksi unohtanut kaikki internet-ajan keskittymisongelmani ja vain ahminut kirjaa kuin juuri sopivan makeaa, muttei yhtään äklöä leivosta.
Ensinnäkin kirjan aihepiiri on aina kiinnostanut minua suuresti (joskus jopa pakkomielteisesti – sen takia alun perin tartuinkin tähän kirjaan). Kirja kertoo teinityttö Eviestä, joka 1960-luvun lopun Kaliforniassa ajautuu erikoisen miehen johtaman hippilahkon jäseneksi. Miehen ja lahkon esikuvina ovat olleet kiistatta Charles Manson ja ”perheensä”, vaikka kirja onkin fiktiota eikä varsinaisesti seuraa todellisia tapahtumia.
Kirja oli viisas, viihdyttävä, todella taitavasti kirjoitettu (ja käännetty!), mutta silti kevyt lukea. Ja samaan aikaan riipaiseva, raastava, sydäntäsärkevä. Cline on nuori kirjailija, mutta onnistuu silti kuvaamaan 60-luvun elämää hämmästyttävän aidontuntuisesti ja yksityiskohtaisesti – taustatyö on todellakin tehty. (Tai niin ainakin luulen, enhän minäkään silloin elossa ollut.)
Vaikka kirjan aiheena on raflaavasti Russellin (eli Manson-hahmon) lahko, kirja ei oikeastaan kerro siitä, vaan tyttönä olemisesta, naiseksi kasvamisesta. Monta kertaa Cline osoittaa sen jonkin, mitä on vaikea sanoittaa tai hahmottaa. Vaikka oma kokemukseni tyttönä olemisesta ei ole ollut yhtä rankka (tai sitten vain eri tavalla rankka), toisinaan lukiessani tunsin kuinka jokin rinnassani liikahti siksi, että se on muuten juuri näin, nyt ymmärrän, ja joku muukin ymmärtää, joku muu on kokenut saman.
Täydellisessä maailmassa kaikki miehet lukisivat tämän kirjan, koska se avaa pieniä kurkistusluukkuja siihen, millaista on kasvaa tyttönä miesten maailmassa. Ruutuja, joita ei yleensä julkisessa keskustelussa avata, koska tyttöjen näkökulma ei ole perinteisesti kiinnostanut sen enempää viihdeteollisuutta, korkeakirjallisuutta kuin akateemistakaan maailmaa. Ehkä niiden avaaminen auttaisi meitä kaikkia ymmärtämään toisiamme vähän paremmin.
Tai no – oikeastaan se kannattaa lukea ihan vain siksi, että se on hemmetin hyvä kirja.
Emma Cline – Tytöt (Otava 2016, käännös Kaijamari Sivill)
Teksti ja kuva: Eeva Kolu
