Tiedättehän sen netissä kiertävän piirroksen, jossa on kaksi ympyrää: Your comfort zone ja Where the magic happens?
Olen se tyyppi, joka loikkaa comfort zonesta suoraan sinne magic-ympyrään, painelee pelkoa kohti, pistää sillat palamaan ja toivoo parasta. Joskus se toimii erinomaisesti, mutta aika usein Kolun muija päätyy rähmälleen johonkin ympyröiden välimaastoon. Ei sen enempää mukavuutta kuin sitä tavoiteltua taikaakaan.
Entä jos taika ei aina vaatisikaan pelottavaa heittäytymistä, vaan omia unelmiaan kohti voisi kulkea niin pienin askelin, ettei edes huomaa poistuvansa mukavuusalueeltaan?
Luin viime viikolla mielenkiintoisen kirjan, Robert MaurerinThe Kaizen Way – One Small Step Can Change Your Life. (Amerikkalaisen mahtipontisesta otsikostaan huolimatta kirja oli varsin maltillinen ja helposti lähestyttävä.)
Kaizen-filosofia tunnetaan pääasiallisesti bisnesmaailmasta, mutta psykologi Robert Maurerin mukaan sitä voi ja kannattaa soveltaa myös henkilökohtaisiin tavoitteisiin ja ongelmiin. Joo joo, tiedän mitä ajattelet: bisnesmaailman oppeja henkiseen kasvuun, saako yrjötä. Mutta älä vielä häivy, tämä on oikeasti aika hyvä juttu.
Yritysmaailmassa kaizen-filosofialla viitataan strategiaan, jossa pyritään parantamaan tehokkuutta, tulosta tai työntekijöiden tyytyväisyyttä pienillä muutoksilla suurten innovaatioiden sijaan. (Innovaatiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä esimerkiksi suurta sijoitusta, joukkoirtisanomisia tai muuta toimea, jolla pyritään saamaan iso muutos aikaiseksi nopeasti.) Pieniin, maltillisiin askeliin perustuvaa kaizenia pidetään syynä Japanin ilmiömäiseen talouskasvuun toisen maailmansodan jälkeen.
Kulttuurimme arvostaa näitä niin sanottuja innovaatioita, dramaattisia muutoksia, joista uudenvuodenlupaukset ovat hyvä esimerkki. Kun kyllästymme tilanteeseemme, haluamme ison muutoksen ja mielellään heti. Kuinkahan moni lupasi tammikuussa alkaa käydä kuntosalilla viisi kertaa viikossa – sen sijaan että olisi luvannut kävellä viisi minuuttia päivässä?
Baby steps tuskin on kellekään mullistavan uusi idea, mutta kiinnostavaa onkin se, miksi pienet askelet toimivat paremmin kuin suuret näyttävät muutokset. Maurerin mukaan selitys löytyy aivoista, erityisesti mantelitumakkeesta, joka vastaa “taistele tai pakene” -reaktiosta kehossa ja mielessä. Tämä on ollut tarpeen niinä aikoina, kun meidän on pitänyt kyetä reagoimaan nopeasti vaikkapa uhkaavaan villieläimeen. Poikkeaminen tavallisista, turvallisista rutiineista voi aktivoida “taistele tai pakene” -reaktion silloinkin, kun todella haluamme muutosta emmekä ole minkäänlaisessa vaarassa. Kun tämä reaktio aktivoituu, emme kykene näkemään kirkkaasti tai ajattelemaan luovasti tai kehittävästi – toimimme vastoin sitä, mitä järjellä tiedämme tarvitsevamme.
Kaizen (改善) on japania ja tarkoittaa muutosta parempaan.
Mieli tykkäisi pysyä samassa vanhassa, silloinkin kun se sama vanha ei ole meille hyväksi. Vaikka haluaisimme muuttua, suuret positiivisetkin muutokset herättävät meissä aina myös pelkoja, joita emme välttämättä edes tiedosta. Mitä jos taas epäonnistun? Entä jos joudun vararikkoon? Mitä jos läheiseni eivät enää pidä minusta, jos muutun? Mitä jos unelmani toteutuu ja se ei ratkaisekaan mitään? Ja niin edelleen…
Kaizenissa otetaan pienenpieniä askelia kohti muutosta, niin että pystymme ikään kuin kiertämään aivojen pelkoreaktion. Kaizenissa olennaista on kaksi asiaa – askelten helppous ja niiden toistaminen. Toistamalla näitä askelia rakennamme uusia tapoja (“habits”) treenaamalla aivojamme ja samalla aivojemme vastustus muutosta kohtaan pienenee.
Kulttuurissamme ajatellaan, että muutos vaatii aina suuria uhrauksia ja rautaista itsekuria. Siksi kaizen-menetelmän soveltaminen vaatii aivan uudenlaista kärsivällisyyttä. Ankara mielemme (tai ympäristömme!) alkaa äkkiä vaatia meiltä enemmän ja herättää epäilyksiä siitä, onko tässä mitään järkeä.
Maurerin mukaan askelten tulisi olla niin pieniä, että voit taata itsellesi että saat ne tehtyä joka päivä. Jos olet esimerkiksi pistänyt tupakoinnin monta kertaa kerrasta poikki ja aina repsahtanut uudestaan, kaizen kehottaisi sinua mieluummin lupaamaan, että poltat joka päivä vaikka vain puoli savuketta vähemmän.
Olen itse testannut kaizen-filosofiaa nyt muutamaan tavoitteeseeni ja kyllä vain – mieleni alkaa heti vaatia enemmän. Tämä on ihan liian helppoa, ei tästä voi olla mitään hyötyä.
No arvatkaa mitä? Kaizenin kuuluukin olla helppoa.
Luit oikein! Maailmassa on siis ainakin yksi asia, jonka KUULUU OLLA HELPPOA.
Minulle tässä piilee kaizenin taika – todellinen haaste on oppia vaatimaan itseltään vähemmän, ei aina enemmän. Opetella kärsivälliseksi – en tiedä teistä, mutta minulla tässä on ollut aina hieman haasteita, kröhöm. Ja ennen kaikkea rakentaa luottamusta ja jaksaa uskoa. Siihen, että muutos ei aina vaadi palavia siltoja ja sotasuunnitelmaa.
Minussa kaizen on herättänyt paitsi helpottuneisuutta (ehkä kaikki tosiaan onkin mahdollista, ja ehkä ei olekaan niin hemmetin kiire), myös valtavasti innostusta (mihin kaikkeen vielä pystynkään!).
Maurerin mukaan hyviä kaizen-tekniikoita ovat esimerkiksi seuraavat:
Kysy pieniä kysymyksiä
Helpoin tapa aloittaa muutos tai ongelman ratkaisu on kysyä kysymyksiä, itseltään tai muilta. Jos olet tyytymätön työssäsi etkä tiedä miten ratkaisisit asian, kysy itseltäsi joka päivä esimerkiksi: Millainen työ tuntuisi minulle mielekkäältä tai merkitykselliseltä?
Sinun ei tarvitse vastata kysymykseen, riittää kun kysyt ja toistat kysymyksen joka päivä päivien tai vaikka viikkojen ajan. Tämä pakottaa lopulta aivot keskittämään huomion ajatukseen ja etsimään vastauksia. Muista, että myös kysymyksen on oltava sen verran helppo, ettei se herätä sinussa pelkoa. (Esimerkiksi “Miten saisin itseni lenkille joka päivä?” on todennäköisesti paatuneelle sohvaperunalle liian iso kysymys.)
Voit kysyä kysymyksiä myös muilta. Esimerkiksi kun tapaat ihmisiä, jotka näyttävät viihtyvän työssään, kysy heiltä miksi.
Ajattele pieniä ajatuksia
Olet varmasti kuullut, kuinka urheilijat käyttävät harjoittelussaan mielikuvaharjoittelua. Sitä soveltaakseen ei tarvitse olla Michael Phelps. Jos esimerkiksi kärsit pahasta esiintymisjännityksestä, voit kuvitella, kuinka pidät esityksen ja onnistut siinä. Luo mahdollisimman tarkka ja yksityiskohtainen tilanne mieleesi: yritä tuntea, nähdä, haistaa ja maistaa kaikki tilanteen tuoksut, värit ja äänet.
Aloita tässäkin pienesti. Jos jo pelkkä ajatus esityksen pitämisestä saa sinut hätääntymään, aloita mielikuvaharjoittelu vaikkapa sillä, että seisot kuvitelmassasi tyhjässä esiintymissalissa tai juttelet pienelle joukolle.
Tee pieniä tekoja
Aloita pienenpienistä jutuista. Jos haaveilet siististä kodista, päätä että käytät joka ilta kaksi minuuttia siivoamiseen. Jos haluat löytää kumppanin mutta pelkkä ajatuskin ihmisten lähestymisestä tai Tinderistä kauhistuttaa, aloita jollain askeleella, joka tuntuu helpolta. Koeta vaikka alkaa katsoa kadulla ihmisiä silmiin, tai jos sekin on liikaa, kirjoita paperille lista paikoista, joissa voisit tavata mielenkiintoisia tyyppejä. Sen jälkeen voitkin sitten harjoitella niihin paikkoihin menemistä, ilman että edes vielä lähestyt ketään.
Toista näitä tekoja, kunnes ne tuntuvat luontevilta ja helpoilta. Ota sitten seuraava pieni askel. Ja niin edelleen.
Ratkaise pieniä ongelmia
… ennen kuin niistä tulee isoja ongelmia. Usein meillä on tapana sivuuttaa pienet ongelmat tai katsoa niitä läpi sormien, koska meillä on kiire tai koska haluamme jotain tosi paljon, tai koska ajattelemme että it’s no big deal.
Usein kuitenkin pienet ongelmat kumuloituvat isommiksi, tai ne voivat olla merkkejä isommista ongelmista. Jos pientä terveydellistä kiusaa ei hoida, se voi lopulta paisua vakavaksi vaivaksi. Jos uusi treffikumppani puhuu inhottavasti tarjoilijoille, ehkä hän alkaa ennen pitkää suhtautua sinuunkin paskamaisesti.
Maurer kehottaa uskomaan hälytyskelloja ja tarkkailemaan, mitkä asiat voivat jatkossa johtaa pahempiin ongelmiin. Myös omassa kaizen-harjoituksessa pienet ongelmat ovat hälytyskelloja – jos huomaat lipsuvasi päivittäisestä askeleestasi, on se merkki siitä, että ottamasi askel on ollut liian suuri. Valitse jotakin pienempää.
***
Itse olen nyt viime aikoina kokeillut kaizenia vähän kaikenlaisiin tavoitteisiin ja haasteisiin. Laitan joka päivä euron säästöön, koska haluaisin oppia säästämään ja ehkä jonain päivänä jopa sijoittamaan. Meditoin joka päivä minuutin, koska tiedän kyllä aivan kaiken meditaation hyödyistä mutta en ole vielä koskaan onnistunut tekemään siitä päivittäistä tapaa. Ja kysyn itseltäni joka päivä, mikä työssä on minulle mielekästä ja merkityksellistä, koska en oikeastaan vieläkään tiedä, mitä haluaisin tehdä isona. (Ja sitten on niitä elämän isoimpia kipeimpiä haasteita, joissa ensimmäinen kysymykseni on vasta: mikä voisi olla ensimmäinen kysymykseni liittyen tähän asiaan?)
Ehkä vuoden päästä olen zen-guru, jolla on talous ja työelämä mallillaan? HAH! Ajatus tuntuu niin uskomattomalta, että mieleni alkaa vastustaa sitä heti. Paras siis palata johonkin, jonka voin uskoa: että voisin olla ihminen, joka säästää euron ja meditoi minuutin.
Helppoa.
Teksti ja kuvat: Eeva Kolu
